Perinnemaisema Sarviselänkankaalla
Sarviselänkankaalla on asuttu soiden keskellä 1950-luvulle asti. Jäljellä on kaunis perinnemaisema, joka nykyisin kuuluu Räkäsuon Natura-suojelualueeseen.
Lehmä ja hevonen ja ajoporojakin laidunsi niityllä, kunnes vakituinen asutus alueella päättyi. Asukkaiden muuton jälkeen käytiin vielä heinää niittämässä 1960-luvulla. Aikoinaan karjalle syötävää on haettu ympäröiviä soiltakin. Niityn poikki kulkevaa talvitietä pidettiin auki aina 1980-luvulle saakka. Vuonna 2014 alettiin umpeenkasvamassa ollutta perinnemaisemaa palauttaa niittämällä avoimeksi ja matalakasvuiseksi.
Alue kattaa vain vähäisen osan Natura-alueesta, mutta lisää merkittävästi pääosin aapasoista koostuvan suojelualueen monimuotoisuutta. Luontotyypiltään niitty on runsaslajinen kuiva ja tuore niitty. Ennen hoidon aloittamista se oli kuitenkin paremminkin rehevöitynyt heinien, suurruohojen, nokkosen, koiranputken, vadelman ja kuusentaimien valtaama metsäaukio. Niityllä oli kuitenkin säilynyt esimerkiksi kissankelloa, päivänkakkaraa ja laukkua. Valkolehdokkeja kasvaa metsänreunassa.
Räkäsuon niittyä hoidetaan viikatteella niittäen. Niittojäte haravoidaan ja kompostoidaan. Talkoopäivä on yleensä elokuun alkupuolella. Tavoitteena on pitää alue avoimena, lisätä niityn lajirunsautta ja pitää yllä arvokasta perinnemaisemaa. Niitylle levinneet kuusen ja haavan taimet raivattiin vuonna 2014, mutta yksittäiset lehtipuut sekä lehtipuuryhmät jätettiin elävöittämään maisemaa. Alueelle on tehty Räkäsuon Luonnonhoito-LIFE-hankkeessa hoitosuunnitelma. Hoidon ansiosta niitystä kehittyy hyvin edustava osa Natura-suojelualuetta.
Metsäsaareke niittyineen sijaitsee Muhoksen ja Utajärven rajamailla Oulujoen pohjoispuolella. Leppiniemestä ajetaan vielä muutama kilometri Utajärven suuntaan ja käännytään vasemmalle Tahvolan kohdalta, ajetaan Oisavanjoen yli ja jatketaan oikealle kaartaen. Tie päättyy suojelualueen laitaan.
Autolla ei pääse niityn viereen, vaan jonkin matkaa pitää kävellä kankaita pitkin kantamusten kera. Kun teitä ei ole lähimailla eikä koneita niitylle viedä, luonnon äänet vallitsevat, tuulen humina, haavanlehtien havina, kurkien huuto viereiseltä suolta, tikan koputus, pikkulintujen lentoparvien surina, joskus ukkosen jyrähdys – äänimaailma tuntuu kaikesta huolimatta hiljaiselta.