Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Karjalan piiri Enon yhdistys

Eno
Navigaatio päälle/pois

13.2.2017 Mielipide Enon kirkonkylän asemakaavan muutoksen luonnoksesta

13.2.2017 Mielipide Enon kirkonkylän asemakaavan muutoksen luonnoksesta

Enon luonnonystävät kiittää mahdollisuudesta esittää mielipiteensä Enon asemakaavaluon- noksesta. Pidämme erittäin hyvänä, että pitkään keskustelussa olleesta Pahvitehtaan van- hasta metsästä on osa saatettu Metso-ohjelman turvin suojeluun.

Haluamme nostaa esille, ettei Enon kirkonkylällä tulee noudattaa samoja täydennysraken- nuksen periaatteita kuin kantakaupungin alueella. Kaava tulee tehdä nykyisen kehityksen valossa, eikä esimerkiksi vanhassa kaavassa rakentamatta jääneitä tonttialueita ole kaikilta osin tarpeellista toistaa tässä uudistetussa kaavassa. Enossa on jo rakennetun infrastruktuu- rin piirissä riittävästi tonttitarjontaa nykyiseen kysyntään nähden.
Enon kylä on luonnonläheinen ja rauhallinen asuinalue, eikä sieltä tule osoittaa yhtään vi- heralueita rakentamiseen. Luonnontilaisten ja luonnontilaisten kaltaisten alueiden säilyttä- misellä on niin luonnonsuojelullisia kuin terveydellisiä vaikutuksia. Ihmiset kokevat lähiluon- non hyvin monin tavoin, ja sillä on erittäin suuri merkitys henkisen ja fyysisen terveyden kannalta. Lapset kokevat tutkimusten mukaan luonnontilaiset alueet ja joutomaat miellyttä- vämpinä leikkipaikkoina, ja lähiluonnon monimuotoisuus on myös suoraan verrannollinen immuunijärjestelmän kehittymiseen lapsilla.

Pidämme hyvin tarpeellisena kaavassa mainittuja parannuksia kevyen liikenteen turvallisiin väyliin, mm. Kauppatien ja Niskantien tonttiliittymät ja suojateiden korotukset sekä kevyen- liikenteen väylän jatkaminen. Enon kylällä kevyen liikenteen väylät ovat melko turvattomia. Siksi tulisi tarkastella mahdollisuuksia leventää tienpientareita sellaisilla kokoojakaduntyyp- pisillä tonttikaduilla, joilla autojen ajonopeudet kasvavat suuriksi ja mahdollisuuksia kevyen- liikenteenväylien rakentamiseen ei ole.

Kaavan vaikutusten arvioinnissa todetaan, ettei lähivirkistysalueiden kaavamerkinnän muut- tamisella ole vaikutusta luonnonympäristöön. Tämä on melko ontuva väite, jos näiden alu- eiden metsänkäsittelymuodoksi valitaan avohakkuu.

Esitämme seuraavia muutosehdotuksia kaavaluonnokseen:
– Pahvitehtaan metsän tonttialue ja tienlinjaus
Enon luonnonystävät on useissa yhteyksissä esittänyt Pahvitehtaan metsän suojelua. Tässä kaavaluonnoksessa osalle ranta-alueesta esitetään pientaloaluetta. Pientalo- alue sekä sinne linjattu tie keskeltä vanhan metsän suojelualuetta tulisi poistaa kaa- vasta. Ne heikentävät vanhan metsän arvoja ja pirstovat sitä tarpeettomasti. Lisäksi alueelle rakennettava muu infrastruktuuri kaventaa suojelualueen suojavyöhykettä. Tonttialue soveltuu erittäin huonosti rakentamiseen. Vesi nousee tonttialueella kor- kealle mantereen puolelle. Alueella on havaittu myös monipuolista lajistoa, mm. lii- to-orava pesii tonttialueella sijaitsevissa haavoissa. Lausunnon liitteenä on lintu- ja luontoharrastajien Juha-Veikko Mikkolan sekä Tapio Piipposen selvitys alueen luon- nosta.
– Hepolammen itäranta
Hepolammen itärannan kaavamerkintä tulisi muuttaa MU-merkinnäksi. Joensuun seudun osayleiskaavassa 2020 alue on V-merkinnällä varustettu. Alue liittyy oleelli- sesti Harpatin ulkoilualueeseen ja metsän kautta kulkee myös polku ja pitkokset Harpatinlaavulle. Metsä on osa hienoa hautausmaata ympäröivää vanhempaa met- sää.
– Luhtapohjantien ja Kirkkotien risteysalue
Alueelle kaavoitetut tontit tulee poistaa nykyisestä kaavasta. Tonttimaata on riittä- västi tarjolla Enon kirkonkylällä. Tämä alue on osa komeaa vanhan metsän aluetta.
– Kauppatien varressa Koliprintiä vastapäätä oleva asuntoalue
Aktiivisessa ulkoilukäytössä olevan kanavarannan polun läheinen asuntoalue tulisi poistaa nykyisestä asemakaavasta. Aivan läheisellä Kaltimonkosken asuntoalueella on runsaasti tyhjiä tontteja omakotirakentamiseen. Nyt suunniteltu alue rajautuu kunnan varikko- sekä teollisuusalueeseen, ja myös hajuhaitat läheiseltä jäteveden- puhdistamolta sekä Koliprintin kirjapainosta olisivat melkoiset.
– Koulukeskusalue
Koulukeskusalue on hieno rakennushistoriallinen kokonaisuus avonaisen pihan ym- pärillä: Lutikkalinna jo yli sadan vuoden takaa, alakoulu 50-luvulta, yläkoulu 60- luvulta sekä niiden lisäksi pihapiirin asuntolarakennukset. Alakoulun purkamista on esitetty ratkaisuna rakennuksen vähälle käytölle. Enon taajama tulee säilyttää vireä- nä kyläkeskuksena, eikä rakennusten purkaminen ole tarpeellista. Kulttuurihistorialli- sesti ja kylän kannalta koulukeskuskokonaisuus tulisi säilyttää nykyisellään ja suunni- tella rakennuksille vireää toimintaa yhdessä kyläläisten kanssa.
– Laivarannan itäpuolinen M-alue

Rannan M-alue tulisi muuttaa MY-alueeksi, koska jokiranta on oleellinen osa kylän joelle avautuvaa maisemaa. Joensuun seudun osayleiskaavassa 2020 alue on V- merkinnällä varustettu. Alue on koostuu erilaisista kasvupaikoista ja ranta on luon- tainen hiekkaranta, joka toimii myös uimapaikkana.