Vesiteemavuodet 2020-2021
Suomen luonnonsuojeluliitto viettää vesiteemavuosia vuosina 2020-2021. Maamme järvet ja joet, purot, lammet ja lähteet sekä Itämeri ovat tärkeä osa jokaisen suomalaisen luonto- ja mielenmaisemaa.
Jyväskylän seudun yhdistys suunnittelee Saarijärven reitille maakunnallista hanketta, jossa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa mm. organisoidaan talkoita soiden ennallistamiseen ja pienvesistöjen kunnostukseen. Ne ovat konkreettista toimintaa, joka tuo hyötyjä niin luonnon monimuotoisuudelle, vesistöille kuin ilmastolle. Tavoitteenamme on hankkia rahoitusta mm. Keski-Suomen alueen yrityksiltä niin, että hankkeeseen olisi lähitulevaisuudessa mahdollisuus palkata työntekijä. Lisätietoja hankkeesta antaa JYSYn puheenjohtaja Heikki Susiluoma. Jos kiinnostuit hankkeesta, ota yhteyttä!
Vesiteemavuosiin voi myös yksityishenkilö osallistua pitämällä huolta oman elinpiirinsä vesistöistä tai suunnittelemalla vesiaiheisen retken, tempauksen tai talkoot. Avuksi on saatavilla esimerkiksi Luonnonsuojeluliiton vesistöopas sekä sisävesistrategia. Autamme mielellämme tilaisuuksien markkinoinnissa ja niihin voi hakea meiltä myös taloudellista tukea.
Tule mukaan toimimaan vesiemme puolesta!