Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Keski-Suomen piiri Jyväskylän seudun yhdistys

Jyväskylä
Navigaatio päälle/pois

Poikkeusvuosi

Vuonna 2020 käsite poikkeusvuosi on tullut hyvin monille tuskallisen tutuksi. Koronapandemia on vaikuttanut lähes kaikkien elämään jollakin poikkeuksellisella tavalla, mutta luonnonsuojelijalle poikkeusvuosi ei ole uusi käsite. Päinvastoin, jo usean vuoden ajan yksi poikkeusvuosi on seurannut toistaan, oli kyse sitten myrskytuulista, rajuista tulvista, ahdinkoon ajautuneista eläin- ja kasvilajeista, elinympäristöjen katoamisesta, ennätyslämpimistä vuodenajoista tai lumettomista talvista.

Tuntuu oikeastaan oudolta, että edelleenkin puhutaan luonnon suojelusta, aivan kuin luonto olisi meistä ihmisistä jotenkin erillinen käsite tai voisimme elää ilman sitä. Asuimme sitten täysin urbaaneissa olosuhteissa tai maaseudulla, olemme yhtä lailla osa luontoa ja ympäröivää todellisuutta, ja vaikka emme koskaan menisi metsään, olemme sen toiminnasta riippuvaisia siinä missä erämökkiin vetäytyneet erakot. Me olemme osa luontoa ja luonto on osa meitä. Ei kai kukaan poistattaisi keuhkojaan voidakseen hengittää huonommin, ja samalla itsesuojeluvaistolla meidän on suhtauduttava ympäristöön, jossa elämme. Luonnonsuojelua vastaan asetetaan aina taloudelliset näkökannat jatkuvan kasvun tarpeineen ja välttämättömäksi määriteltyine hyödykkeineen, mutta lopputulos on silti sama: kaiken ihmistoiminnan voimme määritellä uudestaan ja keksiä uusia tapoja tehdä asioita, mutta toista maapalloa emme pysty rakentamaan. Ja ilman elinkelpoista maapalloa kukaan meistä ei tee rahalla yhtään mitään.

Koronapandemia on opettanut meille, miten määrätietoisiin toimenpiteisiin olemme valmiita, kun meitä vaaniva uhka saapuu kotiovillemme, ja samalla määrätietoisuudella sekä vähintään yhtä voimakkailla toimenpiteillä meidän tulisi suhtautua niin ilmastonmuutoksen torjuntaan kuin muiden ympäristöongelmien ratkaisuun. Ne eivät ole enää pelkkiä uhkia kolkuttelemassa ovillamme, vaan todellisuutta, jonka seurauksia näemme kaikkialla ympärillämme.

Vuoden loppuessa on kuitenkin hyvä keskittyä myös siihen hyvään, mitä olemme saaneet aikaan. Vaikka yhdistyksen järjestämä retkeily on ollut tavallista vähäisempää ja osa on tapahtunut virtuaalisesti, on omatoiminen retkeily ollut suosiossa ja nostanut luontomme arvoa monien silmissä. Yhdistyksenä olemme panostaneet vesiensuojeluun, josta esimerkkinä vesiteemavuosien projektimme ja useat syksyn talkoot, joissa parannettiin uhanalaisten vaelluskalojen elinympäristöjä. Hienoja uutisia tuli jo joulukuun alussa Keljonpurolta, missä ensimmäiset vaelluskalat olivat hyödyntäneet kunnostettua reittiä. Olimme osallisina myös vieraslaji- ja niittotalkoissa, kampanjoimme kestävän elvytyksen puolesta ja laadimme muistutuksia ja kommentteja niin asemakaavaluonnoksesta, hankintaohjeista kuin malminetsintäluvasta. Olemme pitäneet keskustelussa myös jatkuvan kasvatuksen metsänhoitoa, ja aiheesta kertova webinaari on nähtävissä JYSYn verkkosivuilla. Lisäksi olemme tehneet yhteistyötä muiden paikallisten ympäristötoimijoiden, kuten ilmastotoimintaryhmän, Polttovapaa Jyväskylä-kampanjan ja Luonto-Liiton kanssa.

Syksyn tärkein ponnistus on ollut koko liiton tasolla maailman helpoin ilmastoteko eli #irtiturpeesta-kampanja. Kampanja tähtää lakimuutokseen, jolla lopetetaan turpeen energiakäyttö vuoteen 2025 mennessä, ja jotta aloite siirtyy eduskunnan käsittelyyn, on kannatusilmoituksia kerättävä 50 000 kappaletta 20.2.2021 mennessä. Jos et siis vielä ole allekirjoittanut aloitetta, tee se nyt ja kannusta muitakin allekirjoittamaan.

Luonnonsuojelun pitäisi olla kaikille itsestäänselvää, mutta koska niin ei vielä ole, me luonnonsuojelijat jatkamme työtämme, koska tiedämme, että toista vaihtoehtoa ei ole. Kiitos siis kaikille jäsenillemme ja luonnonystäville. Jatketaan määrätietoisesti työtämme, jotta tulevat vuodet olisivat luonnolle ja samalla itsellemme poikkeuksellisen hyviä!

Rauhallista joulua ja vuodenvaihdetta toivottaen

Eerika Häyrinen
Tiedottaja
Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys

Lahjoita luonnolle:

Soiden ennallistamistyö: hiiliporssi.fi/kauppapaikka
Suomen luonnonsuojeluliitto: staging.sll.fi/tule-mukaan/lahjoita