METSÄTIAISILLE TALVIRUOKAA JA PÖKKELÖITÄ – Jyrki Mantere

Metsäruokintaa omaksi ja lintujen iloksi

Pihapiirissä ruokinnoilla käyvillä tali- ja sinitiaisilla menee hyvin ja lintukannat ovat nousseet osin parantuneen talviruokinnan kuin myös sinitiaisen pohjoiseen levittäytymisen myötä. Metsätiaiskantojen kehitys on kuitenkin hyvin huolestuttava.  Metsissämme töyhtötiaisen ja hömötiaisen hupeneminen jatkuu kovaa vauhtia. Viime tammikuun lopun valtakunnallisessa pihabongaustapahtumassa hömötiainen osoittautui jo harvinaisuudeksi eikä töyhtötiaisen nopea ja eloisa ”kirririki-kirririki” kuulu nykyään havumetsistä niin usein kuin reilut parikymmentä vuotta sitten. Suurin syy näiden lajien vähenemiseen on soveliaiden pesäpaikkojen huventuminen – molemmat lajit kaivertavat nokallaan pesäkolonsa lahoavaan lehtipuuhun. Jos metsästä ei lahopökkelöitä löydy, eivät siellä nämä tiaislajit voi silloin pesiä.

Oman metsäruokintapisteeni perustin lokakuussa 2018 muutaman kymmenen vuoden ikäiseen melko karuun männikköön, jossa kasvaa paikoitellen yksittäisiä kuusia ja metsän valoisimmilla reuna-alueilla koivuja ja harmaaleppiä. Ruokintalaudan sijoitin tuuhean kuusen suojaan. Näin talvella paikalle mahdollisesti ilmaantuvat varpuspöllö tai -haukka eivät pääse iskemään suoraan ruokaileviin pikkulintuihin. Metsäruokintaan soveltuu parhaiten suurikokoinen lintulauta, johon saadaan mahtumaan mieluiten 5 – 10 litraa siemeniä. Näin ruokatäydennyksestä ei tarvitse huolehtia päivittäin, vaan evästä riittää linnuille hätätilassa jopa viikoksi. Auringonkukansiementen ohella on paikalle hyvä viedä myös rasvatankoja tai talia, joka on varastelevan näädän varalta hyvä piilottaa harvan katiskaverkon sisään. Eräät lintulajit eivät osaa etsiä ruokaansa laudalta, vaan niille voi siemeniä karistella puun juurelle ja suoraan laudan alle. Talia tai muuta suolatonta rasvaa voi hangata myös puun rungolle, jolta puukiipijä mieluiten keräilee normaalin ruokalistansa sisältöä. Ruoan menekki riippuu ajankohdasta ja myös sääoloista. Loka- marraskuulla metsät ovat vielä täynnä vaeltelevia tiaisparvia, joten ruokinnalle osuva ja paikalla muutaman päivän viihtyvä parvi voi syödä kymmenisen litraa auringonkukkaa viikossa. Alkukaudesta täydennysreissulla on parasta käydä muutaman päivän väliin. Talvisydämellä vaellusparvien häivyttyä ravinnon kulutus laudalta vähenee, ja täydennystä tarvitsee tehdä vain kerran viikossa.

Tuntuu siltä, että kolme vuotta kestänyt talviruokintani on ollut suurmenestys. Ruokinnalla vierailee säännöllisesti piharuokinnallakin tavattavien tali- ja sinitiaisen ohella hömötiaisparvi, töyhtö- sekä kuusitiaisia.

Puukiipijä oli paikalta poissa toisena ruokintatalvena, mutta muulloin se on ollut säännöllinen vierailija. Kolmantena ruokintatalvena, lokakuun puolivälissä, ilmaantui tähän mennessä mukavin yllätys – Siperiasta vaeltanut pähkinänakkeli. Nakkeli on houkutellut paikalle lukuisia bongareita kauempaakin. Laudan alla nähtiin kerran myös syysmuutolle valmistautuva koiraspeippo. Muita ruokinnalla havaittuja lajeja ovat närhi, harakka, varis, käpytikka, harmaapäätikka sekä urpiainen.

Varpuspöllö on havaittu paikalla kyttäämässä saalista samoin kuin harvemmin näyttäytynyt varpushaukka.

Lahopuuta pesäpaikaksi

Hömö- ja töyhtötiaisen pesimämahdollisuuksia voi parantaa ohjeistamalla hakkuukoneen kuljettajaa katkaisemaan teollisuuden kannalta vähäarvoinen puuyksilö 1 – 4 metrin korkeudelta. Tulevalla hakkuualalla voi käydä myös merkkaamassa etukäteen katkaistavat pökkelöpuut. Pystyyn jäävä torso tarjoaa aluksi ravintoa eri eliölajeille ja lahotessaan myös pesäpaikan linnuille. Koivupökkelöitä voi nostaa maasta myös pystyyn toista puuta vasten. Tarvittaessa voi pökkelön myös sitoa narulla pystyasentoon. Koivun tuohi on sen verran kovaa, että tiaisten työtä helpottamaan on hyvä puukolla kaivertaa tuohi rikki, jotta tiaisen hento nokka pääsee käsiksi lahopuuhun. Myös pohjoisissa metsissä pesivä lapintiainen kaivertaa pesäkolonsa itse lahopuuhun. Maahan kaatunut koivu alkaa lahota hyvin nopeasti, useimmiten jo vuoden päästä kaatumisesta lahoaminen on päässyt alkuun. Pystyyn jätetty pökkelö tarjoaa suojan jopa kymmeneksi vuodeksi pesiville linnuille.