Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Keski-Suomen piiri Keurusseudun yhdistys

Keurusseutu
Navigaatio päälle/pois

Keurusseudun Luonnonystävät talkoilivat Karhilassa ely-keskuksen rahoituksella.

Viitisenkymmentä vuotta sitten pystytetty lintutorni oli pahasti lahonnut ja jopa kaatumisvaarassa, kun Keurusseudun Luonnonystävät päätti korjata sen. Haimme ja saimme työhön avustusta ely-keskukselta, Multian kunnalta ja omalta yhdistykseltämme.

Kokosimme omat väkemme, ja lisäksi saimme apuun vielä Multian miehiä, joiden voimin torni ja pitkospuut saatiin useiden talkoopäivien aikana kuntoon 18. elokuuta.

Nimestään huolimatta Valkeisenjärvi on kooltaan noin 1,0 x 0,5 kilometrin laajuinen pinnanmyötäisesti lähes umpeen kasvanut suo.

Torni seisoo vedessä, mikä on jouduttanut lahoamista ja myös hankaloitti hieman korjaustöitä. Huonoilla säillä suojaa antaa osan tornia kattava katos.

Tavallisten suolajien lisäksi suolla pesii valkovikloja, liroja ja pikkulokkeja. Keväisin tornista voi nähdä muuttavia suokukkoja ja mustavikloja.

Haukat saalistavat usein suolla ja hirvet ruokailevat siellä. Karhunkin voi hyvällä onnella nähdä.

Tornille pääsee ajamalla Multialta 15 kilometriä Kukontietä ja Myllymäki–Saarijärvi-tieltä Kukontietä 3 kilometriä.

JOUKO PIHLAINEN

Lintutornitalkoot alkoivat 21.3.2020

Multian Valkeisenjärven lintutornin kunnostustalkoot aloitettiin viemällä rakennustarpeita paikalle. Lintutorni ja sille vievät pitkospuut…

Lue lisää

Tornin kunnostus edistyy

Multian Valkeisenjärven lintutornin kunnostustalkoot jatkuvat. Uudet pitkospuut ovat valmiit ja tänään aloitettiin varsinainen tornin kunnostaminen.…

Lue lisää

METSÄTIAISILLE TALVIRUOKAA JA PÖKKELÖITÄ – Jyrki Mantere

Metsäruokintaa omaksi ja lintujen iloksi Pihapiirissä ruokinnoilla käyvillä tali- ja sinitiaisilla menee hyvin ja lintukannat ovat nousseet…

Lue lisää