Lausunto Pohjois-Karjalan maakuntakaavan täydennyksestä

Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri lausuu näkemyksenään kaavaehdotuksesta seuraavaa:

1. Yleistä

1.1 Kaavan tavoitteet ja toimintaympäristön muutokset

Ehdotusvaiheeseen edennyt maakuntakaavan 2. vaihe on monessa suhteessa parantunut ja selkiintynyt aiemmin esillä olleesta luonnosvaiheesta. Kun käsillä olevan vaihekaavan keskeisenä teemana on uusiutumattomien luonnonvarojen, turpeen ja mineraalisten maa-ainesten, saatavuus ja käyttö, päädytään kuitenkin väistämättä monenlaisiin ristiriitoihin lähtökohtana olevan kestävän kehityksen periaatteiden kanssa. Kaavallisen suunnittelun aikajänne, tässä tapauksessa vain runsaan vuosikymmenen mittainen, on kerta kaikkiaan kovin lyhyt suhteessa siihen vähintään ylisukupolviseen aikahorisonttiin, jonka mitassa kestävän kehityksen toteutumista vasta voidaan arvioida.

Valitettavasti täytyy todeta, että toisaalta huoli ilmastosta, ja toisaalta maailmantalouden syöksyminen syvään lamaan ovat olennaisesti muuttamassa sitä lähitulevaisuuden ympäristö- ja talouspoliittista toimintakenttää, jonka tarpeisiin vaihekaavaa on laadittu. Tulevaisuus näyttää, kuinka hyvin tarpeet ja tavoitteet on osattu määritellä.

1.2. Suoluonto ja turvevarat

Ehdotuksen liitteenä olevat selvitykset ”Turvetuotantoon soveltuvien soiden maastokatselmus kesällä 2008” ja ”Turvetuotantoalueiden vesistövaikutukset” osoittavat, että kaavan laatija on hyvin ja perusteellisesti paneutunut turveresurssin hyödyntämisen ongelmiin. Tämä on syytä myönteisesti todeta, joskin eräillä kohteilla maastohavainnointi on jänyt vaillinaiseksi (esim Paritsansuo). Maastohavaintojen perusteella myös eräitä alun perin turpeenottoon esitettyjä soita on karsittu esityksestä. Soiden käytön ympäristökysymykset ovat hyvin monitahoinen ongelmisto.

Toimintaympäristön nopea ja radikaali muutos on heikentänyt ja tulee edelleen heikentämään turpeen asemaa ja tulevaisuutta maakunnallisena energiaresurssina. Toisaalta suoekosysteemit ovat nousemassa arvoonsa monenlaisten ekosysteemipalvelujen tuottajina. Suo- ja turvedebatin keskeisiä uusia argumentteja ovat muun muassa seuraavat:

• turpeen energiakäyttö on suuren luokan ilmasto-ongelma, jota mitkään pitkän aikavälin elinkaarilaskelmat eivät pysty tekemään olemattomaksi;
• luonnontilaiset suot ovat merkittävä hiilen varasto, josta ojitusten seurauksena on tullut yksi maamme suurimmista hiilen päästölähteistä ilmakehään;
• ojitetun turvemaan hiilipäästöt rasittavat myös turvemaalla kasvavan puuston ilmastotasetta – on odotettavissa, että kansainvälisissä sopimuksissa tällaista puubiomassaa ei tulevaisuudessa enää kohdella ilmastoneutraalina bioenergiana;
• soiden laajamittainen ennallistaminen tulee nousemaan yhdeksi merkittävimmistä keinoista, joilla Suomi kykenee parantamaan kasvihuonekaasutasettaan;
• suoluonnon laaja ennallistaminen tulee olemaan merkittävä toimi myös tulvasuojelun kannalta;
• energiapuun lisääntyvä tarjonta (teollisuuden kysynnän vähetessä) tulee syrjäyttämään turve- energiaa – tätä vauhdittavat myös ilmastosyyt;
• EU:n vesipuitedirektiivin edellyttämä hajakuormituksen vähentäminen luo kovia paineita turvekenttien vesiensuojelulle, ja johtaa epäilemättä myös turpeen noston lopettamiseen monilla alueilla;
• noin puolet suoluontotyypeistä on arvioitu valtakunnallisesti uhanalaisiksi. Luonnontilaisen suopinta-alan dramaattinen pienentyminen johtaa enenevissä määrin suolajien uhanalaistumiseen, sillä populaatiobiologiset prosessit tapahtuvat aikaviiveellä.

Kaikki yllä olevat perusteet viittaavat siihen, että maakuntakaavan turvevarauksia on tehty tarpeettoman suurelle määrälle suoalueita. Tulisi laatia jonkinlainen priorisointijärjestys, jonka mukaan uusia turvekenttiä tulevaisuudessa avataan, tarpeen mukaan, käyttöön, jotta ennenaikaiselta tai tarpeettomalta suoluonnon peruuttamattomalta tuhoamiselta (vrt. 1970-luvulla turpeenottoon ojitettu Koivusuon länsipuoli, jonka luontoarvot hävitettiin, mutta josta turvetta ei ole lainkaan nostettu). Vastaavasti, kaavaehdotuksen suojelullinen vaikutus on vajavainen suhteessa turvevarausten laajuuteen.

Tässä yhteydessä kuitenkin muistettakoon, että maakuntakaavavaraus ei suinkaan merkitse viranomaisen lupaa turpeen kaivuun aloittamiseen, vaan varsinainen lupaprosessi vaatii muun muassa paljon kesällä 2008 tehtyjä perusteellisemmat luontoselvitykset jne., kuten kerrotaan juuri ilmestyneessä muistiossa turvetuotantoalueen lupahakemuksen luontoselvityksistä: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=13626&lan=fi

Turpeen energiakäyttö tulee epäilemättä jatkumaan. Käsillä oleva kaava ei valitettavasti lainkaan käsittele alle 100 hehtaarin suuruisia turpeenottoalueita (paitsi jo käytössä olevia), joten todellisuus saattaa muodostua suoluonnon ja ympäristövaikutusten kannalta paljonkin tässä hahmottuvaa synkeämmäksi. Tosin mahdollisuuksia ympäristön kannalta vähemmän haitallisiin käytäntöihin saattaa myös olla olemassa. Turveteollisuus on jo vuosia mainostanut ”uutta turpeennostomenetelmää”, jossa turvetta kaivetaan tai pumpataan pieneltä alueelta kerrallaan koko turvepatjan paksuudelta. Periaatteessa tällainen kaivuutapa saattaisi olla jopa huomattavasti nykyistä laajoilla kentillä tapahtuvaa pintakuorintaa ympäristöystävällisempi.

Kaavaselostuksessa todetaan (s. 33, toinen kappale), että turve on Suomessa määritelty ”hitaasti uusiutuvaksi biomassapolttoaineeksi”. Tällainen toteamus todella löytyy mm TEMin nettisivuilta. Merkittävämpää on, että kansainvälisessä ilmastopolitiikassa, johon Suomi on myös sitoutunut, turve luokitellaan kaikkein haitallisimmaksi polttoaineeksi, jonka ilmastokuormitus on yli kymmenen prosenttia pahempi kuin kivihiilen. Tämä tosiasia olisi kaavaselostuksessa myös syytä mainita. Turpeen heikko asema ei tulevaisuudessakaan voi olennaisesti muuttua, vaikka turveteollisuuden propaganda pyrkii luomaan toisenlaista kuvaa.

Kaavaehdotuksen liitteenä olevassa taloudellisten vaikutusten arvioinnissa spekuloidaan moneen otteeseen vielä silläkin, että turpeella saattaisi olla merkittävä osuus biopolttonesteiden tuotannossa. EU:n uusiutuvien energiamuotojen RES-direktiivi ei kuitenkaan käytännössä anna mitään mahdollisuuksia niin kutsutun turvedieselin määrittelemiseen uusiutuvaksi. Tähän liittyen on turveteollisuuden taholta voitonriemuisesti esitetty täysin harhaanjohtavaa propagandaa. Pieni osa turvetta voidaan hyväksyä biodieselin valmistuksessa mutta tämä osuus ei ole uusiutuvaa. Edelleen edellytyksenä olisi turpeenoton kohdistaminen suuripäästöisille turvepelloille, joita tämän maakuntakaavan turvevarauksissa ei ole ainoatakaan. Jos turvedieseliä alettaisiin meillä valmistaa, se kiristäisi uusiutuvien energioiden lisäämistavoitetta vielä nykyisestäänkin.

On valitettavaa, että kaavaan ei ole merkitty läheskään kaikkia luonnonsuojelullisesti arvokkaita suokomplekseja. Muun muassa Metsähallituksen mailta on kaavaan otettu ilmeisesti vain olemassa olevilla päätöksillä jo suojeltuja soita. Tältä osin kaavan ohjausvaikutus jää olemattomaksi, eikä se täytä asetettua tavoitetta. Suojelun arvoisiin suoalueisiin tulisi sisällyttää myös huomattavaa luonnonarvopotentiaalia omaavat ennallistamiskelpoiset suot.

Turpeenoton suuntaamisella jo ojitetuille tai luonnontilansa menettäneille soille (VAT) tavoitellaan turpeenkäytön ilmasto- ja monimuotoisuusvaikutusten lieventämistä. Ojitus ei kuitenkaan aina aiheuta ilmastopäästöjä, joiden poistumisella olisi merkitystä turpeen polton päästöjen kompensoimisen ja siten turpeenoton suuntaamisen kannalta. Tutkimusohjelman “Turpeen ja turvemaiden käytön kasvihuonevaikutukset Suomessa 2002–2005″ tulosten mukaan mm. karuimmat ojitetut suot voivat toimia hiilen sitojina. Metsätaloudellisesti epäonnistuneiden ojitusten kohdalla tilanne on usein samansuuntainen, kun ojitus ei ole vaikuttanut puuston kasvuun on vaikutus ollut heikko myös muiden ekologisten seikkojen kohdalla. Ojitettu suo voi siis olla hiilensitoja ja sillä voi myös olla merkitystä monimuotoisuuden kannalta. Turpeenoton suuntaaminen tällaisille kohteille ei ole suuntaamisen taustalla vaikuttavien ilmasto- ja suojelutavoitteiden mukaista. Mielestämme kaavaehdotus sisältää useita kohteita, jotka näiden näkökohtien valossa tulisi jättää turvevarausten ulkopuolelle ojitustilanteesta huolimatta. Samalla viittaamme kohteiden ennallistamiskelpoisuuteen. On ymmärrettävää ettei kaikkien ojitettujen turvevarausten ilmastotaseen kattava arviointi ole mahdollista käsillä olevan aineiston avulla. Voidaan kuitenkin perustellusti esittää karkeat kriteerit, joiden perusteella tunnistetaan kohteet, jotka eivät ole muuttuneet merkittävästi ja peruuttamattomasti, ja jotka eivät ole ilmastopäästöiltään ongelmallisia. Pirkanmaan maakuntakaavaprosessissa on lähdetty kehittämään kohdearviointia, joka perustuu nimenomaan ilmastopäästöihin. Vastaavasti Pohjois-Karjalan tapauksessa tulisi ilmastonäkökohta huomioida jättämällä turvevarausten ulkopuolelle kohteet, jotka eivät ole ojituksen vuoksi muuttuneet päästölähteiksi ja jotka olisivat verraten helposti ennallistettavissa. Näiden tunnistamiseksi esitämme seuraavat kriteerit:

• Suokasvillisuuden vallitsevuus
• Puuston erittäin heikko kehitys
• Ojituksen metsätaloudellisesti heikko kattavuus ja toiminta – Suon karu kasvillisuustyyppi (ombro-oligotrofia)

Kaavaehdotuksen liitteenä esitetyssä maastokatselmusraportissa ei ole kiinnitetty huomiota ilmastopäästöihin liittyviin tunnuksiin ja tulkintaan. Suojeluun liittyvät kysymyksen on huomioitu raportoimalla uhanalaisten/harvinaisten lajien ja luontotyyppien esiintymistä ympäristönsuojelulain hengessä. Ilmastokysymysten, tutkimustulosten ja VAT:n huomioiminen vaatisi kuitenkin jonkinlaista tapauskohtaista huomiointia myös soiden ilmastotaseen osalta.

Metsätaloudellisesti erityisen epäonnistuneet karujen soiden ojitukset olisivat verraten helposti ennallistettavissa eivätkä ne aiheuta ongelmallisia ilmastopäästöjä. Tällaiset kohteet tulisi jättää turvevarausten ulkopuolelle.

Soiden osalta viittaamme edelleen myös vuoden takaiseen, perusteellisempaan lausuntoomme maakuntakaavan luonnoksesta.

1.3. Vesipuitedirektiivin tuomat reunaehdot turpeen nostolle ja soiden ojituksille yleensäkin

EU:n vesipuitedirektiivi (VPD) ja sitä toimeenpaneva vesienhoito-ohjelma on otettava vakavasti huomioon kaikessa turpeenoton suunnittelussa. Kaava-alueella ainakin Koitajoen ja Lieksanjoen valuma-alueiden suovarauksia on tarkasteltava erityisen kriittisesti, koska ojitetuilta suomailta tuleva kuormitus näillä on merkittävin vesien tilaa heikentävä tekijä. VPD:n tavoite, tyydyttäviksi luokiteltujen vesien saattaminen vähintään hyvään tilaan, ja toisaalta hyvässä tai erinomaisessa tilassa olevien vesien tilan säilymisen turvaaminen, ovat sitovia tavoitteita, joihin on kaikin keinoin pyrittävä. Tiedossa olevaa, uuden tai jatkuvan turpeenoton aiheuttamaa vesien tilaa heikentävää kuormitusta on siis yksinkertaisesti mahdoton hyväksyä. Tilanne on ilmeisen uusi koko turveteollisuuslalalle. Kaavoittajan on se ehdottomasti huomioitava.

1.4. Sora- ja rakennuskiviainekset

Vuoden takaiseen luonnokseen verrattuna näyttää kaavaesitys monilta osin huomattavasti parantuneen. Varauksia on poistettu ja pienennelty. Karttaesityksen mittakaava tosin ei riitä rajausten täsmälliseen arviointiin, ja toivon mukaan tarkat rajaukset tuotetaan myös peruskartan mittakaavassa.

Merkittävä ratkaisu on, että kalliokiviaineksen ottopaikat on kokonaan jätetty käsittelemättä. Syynä tähän lienee tietojen puutteellisuus, joka on estänyt kokonaiskuvan muodostamista. Esityksessä ei valitettavasti käy ilmi, tullaanko kalliokiviainesten ottoa mahdollisesti käsittelemään kolmannessa vaihekaavassa. Tämä olisi erittäin tarpeen, sillä kalliokiviaineksen tapaisen uusiutumattoman ja merkittäviä ympäristöseuraamuksia tuottavan kaivannaisen käyttötavoitteiden määrittelyyn maakuntakaavan tasoinen tarkastelu on mitä tärkein työkalu.

2. Yksityiskohtaisia huomautuksia

2.1 Suot

Turpeenottoalueiksi merkityistä suokohteista ainakin seuraavat tulisi arvioida uudelleen ja jättää turvevarausten ulkopuolelle. Viittaamme myös vuoden takaisiin ehdotuksiimme. Suoluonnon ennallistaminen tulee olemaan nouseva trendi jo lähivuosina.

Suurisuo, Ilomantsi, ilmakuvan perusteella eteläpäässä ei ojituksella juurikaan ollut vaikutusta, suo olisi helposti ennallistettavissa. (KKJ peruskoordinaatisto N 6957095 E 4562764)

Vasikkasuo, ojitus ei onnistunut. Vaikka suo sijaitsee lähellä olemassaolevia tt-alueita, valunta toiseen suuntaan, etelään Nuorajärveen. Olisi ennallistettavissa. (KKJ peruskoordinaatisto
N 6965108 E 4556274).

Kitee Lietsonsuo, laajalti niukkapuustoinen, metsittymättömiä ojikoita keidassuon kermirakenne näkyvissä, Pohjoisessa ojittamatton alue. Alueella runsaasti kokonaan ajitettuja suomuuttumia, joiden suoluonne jo kokonaan menetetty. (KKJ peruskoordinaatisto N 6884331 E 4503265).

Näräsensuo-Murtosuo, Lieksa. Kylläkin perusteellisesti ojitettu ja luonnontilansa suurelta osin menettänyt, mutta hyvin lähellä asutusta (Pankakosken taajama, useita yksittäisasumuksia) sijaitseva ja Lieksanjoen rantaan rajoittuva suoalue. (KKJ peruskoordinaatisto N 7026766
E 4506884).

Rimpisuo, Lieksa. Ilmeisesti uusintaojitettu, mutta ilmakuvien perusteella erityisesti pohjoispuoliskoltaan heikosti metsittynyt, osin luonnontilainenkin suokompleksi, jossa alkuperäinen kermirakenne hyvin säilynyt. Pohjoisosassa myös merkittävä lampi. Sijainti Ruunaan matkailualueen läheisyydessä puoltaisi ennallistamista myös maisemallisista syistä. (KKJ peruskoordinaatisto N 7029587 E 4515709).

Patrikkasuo, Ilomantsi, laajasti ojittamaton avosuo ja ojitetuilta osin erittäin heikosti puustoittunut, ennallistamiskelpoinen. ( KKJ peruskoordinaatisto N 6941741 E 4554771)

– Maastokatselmusraportissa mainitaan vain että pohjoisosan ojittamaton avosuo on keidasrämettä. Tämä ei voi olla kattava luonnehdinta. Vaikka pohjoisin osa on keidassuota, sijaitsee ojittamattomalla pohjois-koillisreunalla laajahko (yli 500 metriä pitkä) minerotrofinen vyöhyke, jolla nähdään ilmakuvassa selvä rimpi-jännekuviointi. Kyseessä on noin 50-100 metriä leveä juotti, joka saa minerogeenisiä vesiä pohjoisesta laajalta valuma-alueelta. Alueen kasvillisuustyypit ja lajisto tulisi ehdottomasti tuntea tarkasti ja huomioida. Oheinen ilmakuva esittää ko. minerotrofisen vyöhykkeen keskiosaa (KKJ peruskoordinaatisto N 6942169 E 4554779). Patrikkasuon läntinen keskiosa on ilmeisesti navero-ojitettua heikkopiirteistä viettokeidasta. Tällä alueella puusto ei ole kehittynyt käytännössä lainkaan ja suo on muutenkin vain heikosti muuttunut. Patrikkasuolla on ilmeisesti säilynyt merkittäviä luontoarvoja, joita maastokatselmusraportti ei suppeudessaan voi huomioida. Kyseessä ei ole ojituksesta johtuen ongelmallisia ilmastopäästöjä aiheuttava suo.

2.2. Maa-ainesten ottoalueet

Kummastusta herättää Ilomantsin itäkulmaan, Koivusuon luonnonpuiston takaiselle raja-alueelle merkitty laaja EO2-alue, etenkin, kun liitteenä oleva taloustarkastelu korostaa maa-aineksien kuljetuskustannustan merkitystä hintaan. Missä tätä kiviainesta olisi tarkoitus käyttää?

3. Maakuntakaavatyön jatkotarpeita

3.1 Luonnon- ja maisemansuojelullisesti arvokkaat kallioalueet ja kalliokiviaineksen käytön optimointi

Tässä vaihekaavassa käsittelemättä jäänyt kallioalueiden suojelun ja käytön maakuntatason tarkastelu olisi erittäin tärkeä saada julkistettua maakuntakaavan kolmannessa vaiheessa. Tarkastelu

on toki erittäin monipuolista asiantuntemusta vaativa ja suuritöinen kokonaisuus, mutta ainakin jonkinlaisina yleislinjauksina erittäin tarpeellinen. Mahdollisuuksien mukaan tulisi määritellä kallioalueiden suojelukriteerit, pyrkiä kehittämään laadultaan erilaisten kivimateriaalien käytön optimointia ja kohdentamista (mm. kaivosten sivukiven käyttömahdollisuudet; kovuudeltaan erilaisten kivilajien erilaiset käyttöpaikat jne), sekä pohtia ja linjata kiviaineksen kierrätyksen ja uusiokäytön mahdollisuuksia.

3.2. Metsätalous, erityisesti metsien monimuotoisuusalueet sekä energiametsätalouden kehittäminen ja kaavallinen ohjaus

Metsäsektorin syvällinen rakennemuutos johtanee tilanteeseen, jossa metsien käyttöä joudutaan ja päästään tarkastelemaan kokonaisuutena uusilla tavoilla. Metsäluonnon alueellisten (alue- ekologisten ym.) suojelutavoitteiden määrittely maakuntakaavatasolla olisi erittäin merkittävä metsätalouden kestävää kehitystä linjaava toimi. Pohjois-Karjalan vahvuutena tunnetusti on maakunnan korkeatasoinen metsäekologinen tietämys (yliopisto, Metla, EFI ym.), joka tulisi mobilisoida ekologisen metsätalousstrategian laadintaan.

3.3. Melu ja hiljaiset alueet

Tässä kaavassa käsitellään asiallisesti ampuma-alueet ja niiden melukysymykset. Haluamme toistaa sen, mitä vuoden takaisessa lausunnossamme totesimme ja esitimme maakunnan hiljaisten alueiden kartoitus- ja määrittelytarpeesta maakuntakaavassa:

Luonnonrauha ja hiljaisuus ovat teknistyvässä maailmassa hupeneva ja vaikeasti palautettavissa oleva resurssi, jonka arvo esimerkiksi matkailun tekijänä on voimakkaasti kasvamassa. Tietoisuus luonnon hiljaisuuden merkityksestä on Suomessa vasta heräämässä: hiljaisten alueiden kartoitusta on Suomessakin käynnistetty maakunta- ja yleiskaavoitukseen liittyen (mm Hyvinkäällä/Uudellamaalla), ja myös Pohjois-Karjalassa on ympäristökeskus tehnyt hiljasten alueiden alustavaa kartoitusta.

Luonnonsuojelupiiri esittää, että maakuntakaavaa täydennetään yleispiirteisellä hiljaisten alueiden kuvauksella. Rajauskriteereinä etäisyys vilkkaasti liikennöidyistä pääteistä, taajamista, rautatielinjoista, kotimaan lentoliikenteen väylistä sekä paikallisista säännöllisen toistuvan tai häiritsevän melun lähteistä (ampuma-alueet, moottoriradat, kaivokset, louhokset, turvekentät jne.).

Kaavamerkintöinä H (hiljaiset ja vähämeluiset alueet) ja LRA (luonnonrauha-alueet); jälkimmäinen sopii erityisesti sellaisille tärkeille luontomatkailualueille, joiden ytimenä on merkittävä suojelualue, johon tukeutuvalla matkailulla on kehityspotentiaalia, mutta joita toisaalta saattaa meluisuuden lisääntyminen vaarantaa. Tärkeimpinä esimerkkeinä Koli, Ruunaa, Petkeljärvi ja Patvinsuo.

Joensuussa 13.3. 2009
Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry