Lausunto Vuoksen ve­sien­hoi­toa­lu­een ve­sien­hoi­to­suun­ni­tel­maeh­do­tuk­ses­ta

LAUSUNTO VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN VESIENHOITOSUUNNITELMA- EHDOTUKSESTA (Kuulutus Dnro PKA-2008-R-16(56))

Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry. kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto nyt nähtävillä olevasta Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaehdotuksesta. Lausunnossamme otamme kantaa eräisiin yleisiin kysymyksiin (A), kommentoimme ehdotuksen yksityiskohtia (B) sekä esitämme yleisiä huomioita vesienhoidosta ja seurannasta sekä eräistä yksittäisistä kohteista Vuoksen vesienhoitoalueella ja erityisesti Pohjois-Karjalan osa-alueella (C).

Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri on osallistunut aktiivisesti vesienhoidon yhteistyöryhmän toimintaan ja antanut lausuntonsa sekä työohjelmaan että vesienhoitoalueen keskeisiin kysymyksiin prosessin aikaisemmissa vaiheissa. Valmisteluprosessi on ollut tavattoman suuritöinen ja vaativa, ja nyt saavutettu vaihe, ensimmäinen vesienhoitosuunnitelma, on merkittävä etappi tärkeässä prosessissa. Valitettavasti pitää kuitenkin todeta, että suunnittelutyö ja sidosryhmien osallistaminen on tehty tietyissä vaiheissa hyvin nopealla aikataululla (kun toisaalta lausuntoajat ovat olleet ehkä turhankin pitkiä), eikä työn kaikissa vaiheissa luonnoksiin perehtymiseen ja kommentointiin ole jäänyt riittävästi aikaa. Alueellisille ympäristökeskuksille tulisikin osoittaa enemmän aikaa ja resursseja, että vesipolitiikan puitedirektiivin edellyttämä vuorovaikutteinen vesienhoidon suunnittelu jatkovaiheissa toteutuisi.

A. Yleistä

A.1. Tyypittely ja luokittelu

Vesipuitedirektiivin soveltaminen Suomeen on ollut työläs prosessi, ennen muuta sen takia, että direktiivin lähtökohtana ovat olleet Manner-Euroopan meikäläisistä kovasti poikkeavat vesistö- ja kuormitusolot. Tämä koskee niin pintavesistöjen rakennetta kuin pohjavesisysteemejäkin. Pintavedet eroavat perustyypeiltään (vuoristo- ja tasankojokisysteemit vs Fennoskandian järvisysteemit; ilmastolliset ja vuodenaikaiskierron eroavuudet), biologisesti ja ekologisesti (indikaattorilajisysteemien heikko sovellettavuus, lajistolliset erot) sekä vedenlaatu- ja kuormitustilanteiltaan (kallioperän ja maaperän erot, väestö-, maankäyttö- ja kuormitustekijät – niistä seuraa vedenlaatuparametrien soveltumattomuus – kaikki meidän vetemme ovat puhtaita keskieurooppalaisilla kriteereillä). Myös sedimentti- ja. peruskallioalustan pohjavesimuodostumat ovat täysin erilaisia.

Tärkeä lähtökohta on, että vesimuodostumien tilan luokittelu perustuu biologisiin ja ekologisiin kriteereihin. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, miten valitettavan kaukana ideaalitilanteesta tietämyksen suhteen ollaan. Direktiivin implementoinnissa on osittain lähdetty varsin vanhakantaisesti liikkeelle, mm. jäykkiä indikaattorilajilistoja ja ennalta asetettuja luokkarajakriteerejä asettaen. Vesienhoitoa tukeva luokittelu vaatii modernien ekologisten yhteisöanalyysien kehittämistä ja hyödyntämistä sekä runsaasti perustutkimusta alueellisesti validien referenssiolojen määrittämiseksi. Kehitystyön tarpeet on Suomessakin toki tiedostettu.

Vesienhoidon edelleen kehittäminen vaati vesistöjen alueellisen ekologisen tilan ja referenssiolojen laajaa kartoittamista ja ekosysteemivasteisiin kohdistuvaa perustutkimusta, jota on myös resursoitava riittävästi.

On varauduttava siihen, että tarkentuva tieto ja ymmärrys tulee johtamaan joidenkin vesien luokituksen putoamiseen vesienhoitosuunnittelun seuraavalla kierroksella, vaikka niiden todellisessa tilassa ja kuormituksessa ei olisikaan tapahtunut merkittäviä muutoksia.

VPD-tarkastelu nostaa esiin sen olennaisen yhteyden, joka valuma-alueiden maankäytöllä kokonaisuudessaan on vesien ekologiseen tilaan. Toivon mukaan tämä kausaliteetti tuottaa vaikutuksia molempiin suuntiin – sekä vesien hoitoon että maankäyttöön. Vesidirektiivin velvoittavat tavoitteet toivon mukaan tulevatkin entistä selkeämmin otetuiksi huomioon maankäyttökysymysten ympäristövaikutuksia ja luvitusta arvioitaessa (kaavoitus, maa- ja metsätalous, turpeenotto, kaivostoiminta jne).

B. Kommentteja vesienhoitosuunnitelmaehdotukseen

(numerointi ehdotuksen jaottelun ja otsikoinnin mukainen)

2.Ohjelmat ja suunnitelmat

2.1. Tulvadirektiivin lähtökohdista voidaan esittää osittain samoja huomautuksia kuin VPD:stä – lähtökohdiltaan keskieurooppalainen direktiivi ei välttämättä kaikin osin ole suoraan sovellettavissa meidän oloihin. Ilmeisenä vaarana meillä lisäksi on, että tulvadirektiivin varjolla ryhdytäänkin sellaisiin vesistörakennustoimiin, jotka ennen muuta palvelevat vesivoimatuotantoa vesistöjen luonnontilan kustannuksella. Suurten keskusjärvien ylivuotinen vedenkorkeuden vaihteluiden rytmi kuuluu niiden luonteeseen. ja on nimenomaan litoraalivyohykkeen dynamiikkaan kuuluva ja rantojen avoimuutta ylläpitävä prosessi (jään ja aallokon makrofyyttikasvustoja kurittava ja rantasedimenttejä uudelleenkerrostava vaikutus korkean veden vuosina). Tätä ”ekosysteemien syvää hengitystä” ei pidä tarpeettomasti rajoittaa tulvasuojelun nimissä, vaan siihen on sopeuduttava.

Toisaalta tulvadirektiivi on hyvä lisätyökalu ja peruste esimerkiksi soiden ennallistamistoiminnan tukena – tehtävä, joka tulee lähivuosina nousemaan myös ilmastonsuojelun kautta yhä olennaisemmaksi integroidun ympäristöpolitiikan osa- alueeksi.

2.2. Vesienhoito-ohjelma periaatteessa voi saada hyvää tukea maatalouden ympäristöohjelmasta. On kehitettävä toiminnallista yhteyttä maatalouden vesiensuojelun kehittämiseksi (mihin todellisuudessa on erittäin paljon mahdollisuuksia!) tukemaan vesienhoidon tavoitteita. Maatalouden ympäristötuki ei saa jäädä viljelijöiden lisätulon muodoksi ilman todellisia vaikutuksia.

3. Vuoksen vesienhoitoalueen yleiskuvaus

3.1. Yleiskuvaus. Yleiskuvausta voisi hieman täydentää alueen erityispiirteitä korostavilla vertailuilla: Vuoksen vesistöalueen vedet ovat eurooppalaisessa mitassa ja globaalistikin varsin poikkeavaa tyyppiä erityisesti pehmeytensä ansiosta (Ca- ja Mg-ionien aiheuttama kovuus ei meillä edes kuulu yleensä noteerattaviin vedenlaatuparametreihin!) – heikko puskurikyky, lievä happamuus ja yleinen happamoitumisherkkyys liittyvät tähän geologiasta johtuvaan piirteeseen (Fennoskandiaa vastaavia laajoja silikaattikallioperäalueita on Euroopassa mm Skotlannissa ja Ukrainassa). Myös yleisesti korkeahko humuspitoisuus voidaan mainita poikkeuksellisena. Jopa suomalaisessa tarkastelussa Vuoksen alueen vedet ovat yleisesti ottaen niukkaravinteisia sekä luontaisesti että yleensä vähäisen ihmisperäisen kuormituksen takia. Tällöin suhteellisesti vähäisetkin veden laadun muutokset voivat olla täällä merkittävämpiä kuin muualla.

3.4. Toimintaympäristön muutokset. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia käsitellään perusteellisesti, kuten asiallista onkin. Suunnitelmassa on mainittu, että jääpeitekauden lyheneminen on järven happitilanteen kannalta edullista. Talviajan happipitoisuuksien kannalta tämä onkin totta. Kesäajan happipitoisuuden pohjanläheisessä vedessä on kuitenkin ennustettu huonontuvan. Riski happikatoihin juuri kesäaikana lisääntyy, koska kesäkerrostuneisuuden aika pidentyy jääpeitteisen ajan lyhentyessä. Veden lämpötilan nousun ja ravinnekuormituksen lisääntymisen aiheuttama tuotannon kasvu vielä osaltaan lisää hapenkulutusta pohjanläheisessä vedessä.

Maa- ja metsätalouden käytänteiden osalta sopii toivoa, että niiden vesistökuormitusta todella olennaisesti saadaan vähenemään. Keinot ovat tiedossa: asialliset suojavyöhykkeet ja tarpeettoman muokkauksen sekä vesiin joutuvan lannoituksen lopettaminen tulee saada käyttöön.

Energian tuotannon rakennemuutokset -kohtaan on lipsahtanut käsitteellinen sekaannus: s. 35 ylin kappale mainitsee turpeen käytön biodieselin valmistuksessa. Turve ei ole biomassaa, joten biodieselistä ei ole kyse. Turpeen energiakäyttö toki on jatkuva ongelma, ja turvekaivosten vesistökuormitukseen on kiinnitettävä huomiota.

3.5. Uudet hankkeet (s.35) Tietyt kaivoshankkeet, etenkin Ilomantsin Pampalon laaja-alainen kultakaivoskompleksi ja Enon-Kontiolahden mahdolliset uraanikaivoshankkeet saattavat toteutuessaan merkitä myös vesienhoitosuunnitelman kannalta merkittäviä muutoksia alueiden pintavesiin. Uraaninetsintä sijoittuu osittain pohjavesialueille. Huomattava myös vesienhoitoalueen pohjoisrajan vedenjakajalla käynnistynyt Talvivaaran suuri kaivosalue.

4. Suunnitelmassa tarkasteltavat vedet

Käsillä oleva suunnitelma keskittyy ilmeisesti resurssien puutteen vuoksi melko lailla vain suurimpiin vesimuodostumiin. Vähän pienemmät vesistöt suunnitellaan otettavaksi mukaan vasta seuraavalla suunnittelukaudella. Tavoitteena kuitenkin pitäisi olla kaikkien vesistöjen ja vesiluonnosta riippuvaisten luontotyyppien ottaminen mukaan suunnittelutyöhön viimeistään tulevina suunnittelukausina. Osa- alueitten latvoilla olevien pienvesien (lammet, purot, norot, lähteet) sekä kosteikkojen ja suoalueiden merkitys vesiensuojelun kannalta on suuri. Suurempien vesistöjen – yleensä vesistösysteemin kokooja- ja keskusjärvien ja 1-2 asteen virtavesien – tilaan vaikuttaa hyvin paljon se, mitä näille latvavesien luontotyypeille tapahtuu. Vesipuitedirektiivin yhtenä keskeisenä tavoitteena onkin ”estää vesiekosysteemien sekä vedentarpeen kannalta vesiekosysteemeistä suoraan riippuvaisten maaekosysteemien ja kosteikkojen edelleen huononeminen sekä suojella ja parantaa niiden tilaa”. Nykyisellään tämä ei toteudu.

4.1 Pintavedet ja niiden tyypittely
Tässä Vuoksen vesienhoitoalueen osalta esitettyä Suomeen kehitettyä järvien tyypittelyä voitaneen pitää tyydyttävänä käytännön kompromissina.

Järvityyppeihin tulisi kuitenkin lisätä Erittäin pitkäviipymäiset kirkasvetiset järvet (mahdollisesti alatyyppeinä suuret (esim Karjalan Pyhäjärvi, Kuusamon Yli-Klitka jne), keskikokoiset (Kuorinka) ja pienet (Kesälahden Valkiajärvi, Ilomantsin Kaunisjärvi, Liperin Polvijärvi/Hupeneva, ym. useat lasku-uomattomat harjujärvet).

Nämä järviluonnon todelliset helmet ovat äärimmäisen herkkiä muutoksille, jotka kuitenkaan eivät yleensä johda luokkatason putoamiseen, kun arviointi tehdään yleisesti asetettujen ekologisten tai vedenlaatukriteerien perusteella (esim. näkösyvyyden putoaminen yli 20 metristä alle kymmeneen on dramaattinen muutos).

Samoin jokityypittely ilmeisesti vastaa käytännön tarpeisiin, vaikkakin erottelu turve- ja kangasmaitten jokiin on keinotekoisen jyrkkä.

Esitämme jokityypittelyä täydentäväksi tyypillä vuolle, joka sisältäisi lyhyet, kahta järveä yhdistävät virtapaikat. (kriteerinä voisi olla tietty vähimmäisvirtaama ja enimmäispituus).

Vuolteet ovat tyypillisiä Järvi-Suomen vesistöille (esim Kermankoski, Karvionkoski, Iisalmen Koljonvirta, Leppävirran kapeikot, Varkauden kosket, Savitaipaleen Kärnänkoski jne), ja poikkeavat varsinaisista joista monella olennaisella tavalla: vuolteessa järvivesi tuo planktonia virtaympäristöön, jolloin pohjaeläimistön koostumus ja runsaussuhteet voivat olla aivan erilaiset kuin vedenlaadultaan vastaavassa joessa. Vuolteita on usein esimerkiksi perattu, kanavoitu jne, ja niihin voi kohdistua edelleen monenlaisia paineita. Toisaalta hyvän ekologisen tilan palauttaminen ja ylläpito voisi olla hyvin tuloksellista ja vesistökokonaisuuden hoidon kannalta kustannustehokasta nimenomaan vuolteissa.

5. Erityiset alueet.

5.3. Elinympäristön tai lajien suojeluun märitellyt alueet. Ehdotuksessa esitettävät alueet ovat hyvin perusteltuja, mutta niitä olisi syytä jonkin verran täydentää:

Ala-Koitajoki on Saimaanlohen ainoa luontainen lisääntymisalue, joten se tulisi sisällyttää näihin. (Periaatteessa Saimaanlohi minne tahansa muulle lisääntymisalueelle istutettuna on vieraslaji!).
Hiitolanjoki on, toivottavasti ainakin tulevaisuudessa Laatokanlohen nousu- ja lisääntymisjoki, ja nykyiselläänkin hietaneulan (Cobitis taenia) ainoa sisämaan esiintymisalue maassamme. Näillä perusteilla Hiitolanjoki (ja myös Simpeleenjärvi?) tulee sisällyttää erityisalueisiin.

6. Vesien tilaa heikentävä toiminta

6.1.1. Asutus
Mielestämme rantarakentamisen vaikutuksia vesistöihin ei ole tarpeeksi huomioitu asiakirjassa. Rantarakentaminen on Vuoksen alueella lisääntynyt ja rantakaavoja on valmisteilla useita Pohjois-Karjalassa. Rakentaminen ei koske enää pelkästään suuria vesistöjä tai asutuskeskusten lähellä olevia vesistöjä, vaan tiheän rakentamisen piiriin on otettu myös erämaajärviä (esim. Vaikkojärven ranta-asemakaava, Juuka). Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan Saimaan aluetta koskee erityisenä tavoitteena koko vesistöalueen säilyttäminen luonto- ja kulttuuriarvojen kannalta erityisen merkittävänä alueena. Nykyinen rantarakentamisen määrä on ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa. Vaikka haja-asutuksen jätevesien käsittely on uuden asetuksen myötä parantumassa, rantarakennusten lisääntyminen ja loma- asuntojen muuttaminen ympärivuotisiksi asunnoiksi on lisännyt vaikutuksia vesistöihin. Rakentamisen vaikutuksia tulisi pyrkiä vähentämään kaavamääräyksin (esim. pakolliset suojavyöhykkeet, rannan käsittelyn kieltäminen) ja rakennuspaikkoja vähentämällä.

6.1.3 ja 6.1.4. maa- ja metsätalous
Maa- ja metsätalouden päästöjen haitallista vaikutusta vesistöihin ei voi liikaa korostaa. Maatalouden ympäristötukien ehdot tulee asettaa vaikuttavammiksi. Kunnostusojituksien todellinen tarve on arvioitava tarkkaan ja valuma- aluekunnostuksia on pyrittävä tekemään ojitetuilla alueilla.

6.2. Vesien säännöstely ja rakentaminen
Vesistörakentaminen on hävittänyt luontaisesti lisääntyvän Saimaan järvilohen. Myös monet muut virtavesien lajit ovat joko hävinneet tai kärsineet vesistörakentamisen vuoksi. Järvilohen palauttaminen kokonaan tai ainakin osittain luontoon on kuitenkin vielä mahdollista Ala-Koitajoen virtaamaa lisäämällä ja asettamalla kalaportaiden rakentamisvelvoitteita Pielisjoen voimalaitoksille. Uudet tutkimustulokset osoittavat, että laitoskasvatuksessa lohikalat nopeasti menettävät vaellusviettinsä, kun sitä ylläpitävä valintapaine puuttuu. Pelastustoimet on siksi toteutettava kiireellisesti. V esistörakentamisen vaikutusten korjaamiseksi tulee voimatalouden vanhat luvat ottaa uudelleentarkasteluun.

6.2.4. Voimakkaasti muutetut ja keinotekoiset vedet.
Näiden määrittely on pitkälle harkinnanvarainen kysymys. Lähes kaikkia virtavesiä on jonkin verran muuteltu eri aikoina; samoin järvenlaskut ovat vaikuttaneet suureen osaan järviä enemmän tai vähemmän. Kokonaisuutena Vuoksen vesienhoitosuunnitelmaan tehty valinta vaikuttaa asiallisesta. Esitämme kuitenkin harkittavaksi seuraavien vesimuodostumien määrittelyä voimakkaasti muutetuiksi: Kiteen Hiiskoskenjoki (sen kuivattanut Puhoksen kanava – keinotekoinen uoma – on jo mukana taulukossa 6.2.4.1); Juankoski; Varkauden koski; Pieksämäen/Jäppilän Sorsakoski.
Kolme viimeksi mainittua voidaan luokitella vuolteiksi (ks edellä 4.1)

6.6. Pohjavesien tilaa heikentävä toiminta.
Maastoliikenne, erityisesti moottorikelkkaurat, on potentiaalinen pohjavesien tilaa heikentävä ilmiö, jonka ympäristöriskeihin tulee kiinnittää huomiota. Valtakunnallista kelkkareitistöä on jo vuosia kehitetty vailla kokonaissuunnittelua, ja monet vilkkaasti liikennöidyt kelkkaurat kulkevat pohjavesiharjuilla. Erityisesti kaksitahtikelkkojen hiilivety- ja MTBA-lisäainepäästöt voivat olla huomattavia.

8. Vesien seuranta

8.1. Järvien ja jokien tilan seuranta
Käytäntö on osoittanut varsin karulla tavalla, kuinka vähän VPD:n edellyttämää faktista ekologista tietoa meillä todellisuudessa on vesistöistämme. Vuosikymmeniä jatkunut veden laadun fysikaalis-kemiallinen seuranta tukee vain epäsuorasti biologis-ekologisen tilanarvioinnin ja seurannan tavoitteita. Kattava biologinen seuranta (edes direktiivin määrittelemässä karsitussa, vain muutamaan eliöryhmään kohdistuvassa kehikossa) on käytännössä mahdoton toteuttaa.

Yleisen resursoinnin pääongelma on biologisen määritystyön vaatima henkilötyöpanos – analyysejä ei voi automatisoida – ja todellisuudessa välttämätön seurantatiheys, joka johtuu akvaattisten eliöyhteisöjen suuresta ja nopeasta ajallisesta vaihtelusta. Erityisesti kasviplanktonseuranta on tässä suhteessa ongelmallinen.

Kustannustehokkaaseen vesistöjen tilan arviointiin ja seurantaan on kuitenkin kehitettävissä menetelmiä, jotka eivät suoraan ole direktiivissä määriteltyjä näytteenotto-ohjelmia, mutta jotka käytännössä tuottaisivat vesienhoidon ekologisia kriteerejä olennaisesti tukevaa perustietoa. Tällaisia ovat esimerkiksi seuraavat:

Kaukokartoitus (vedenlaatu, makrofyytit); sekä sateliitti- että ilmakuvamenetelmät (lennokki-ilmakuvaus, spektrianalyysi, laserkeilaus ym), joita on kehitetty mm. metsänarviointiin sekä merialueiden seurantaan, pystyvät tarjoamaan alueellisesti kattavaa havainto- ja seurantatietoa.

Paleolimnologia (kasviplankton, litoraalipiilevät ym eliöyhteisöt; järvikohtaisen referenssitilan määritys; tarkennettu typologia). Erityisesti nk core-top-and-bottom – analyysi, jossa sedimentin laatu ja sedimenttipiileväyhteisöt analysoidaan lyhyen (30-50 cm) sedimenttiputkinäytteen pintaosasta (nykytila) ja alapäästä (esiteollinen aika).

Kasviplanktonin rationaalinen seuranta. Vesipuitedirektiivi on tuonut esiin ajallisesti edustavan ja alueellisesti kattavan kasviplanktonyhteisöjen seurannan tarpeen, jollaista oikeastaan ei ennen ole ollut. Koko maassa ainoastaan yksittäisistä tutkimusjärvistä on ylipäätään olemassa aineistoja, joissa riittävällä näytteenotolla on voitu selvittää kasviplanktonin sukkessiota kasvukauden mittaan ja siten koko yhteisön koostumusta. Viranomaisseurantaa on epätyydyttävästi toteutettu yleensä kerran vuodessa tai harvemmin toistetulla näytteenotolla, joka ei tunnetusti tuota käyttökelpoisia aineistoja. Tulisi kehittää sellainen planktontiedonkeruun ohjelma, jossa oleellinen tieto saataisiin vähimmällä työpanoksella. Minimissään tämä voisi olla esim 5 kertaa avovesikaudella (kuukauden välein) tehtävä nopea näytteenotto, jossa seurantapisteiltä (esim 50 pistettä P-K:ssa?) mitattaisiin näkösyvyys ja kenttäfotometrillä veden spektraalinen väri (=klorofylli-, humus- ja savisamennus; samalla vertailumittaus kaukokartoitusdatalle), ja otettaisiin 0-2 m kasviplanktonnäyte, joka säilöttäisiin osanäytteeksi ajalliseen kokoomanäytteeseen kyseiseltä pisteeltä. Aikaa vievä mikroskooppianalyysi siis tarvitsisi tehdä vain kertaalleen kultakin seurantapisteeltä, mutta viiden osanäytteen kokooma antaisi kattavan kuvan koko kasvukauden kasviplanktonista. Ohjelman voisi toteuttaa rotaationa, jossa tiettynä vuonna (tai kahtena peräkkäisenä) näytteenottoa tehtäisiin vain tietyn suppean alueen kaikilla pisteillä (matkakulujen minimoimiseksi), ja samalle alueelle palattaisiin vasta esim 10 vuoden kuluttua.

9.Vesien tila

9.1, 9.2 Pintavesien tilan arviointi ja nykytila
Kuten edellä todettu, VPD:n edellyttämää faktatietoa on osoittautunut olevan olemassa varsin niukasti. Vesien tilan arviointi perustuukin tässä vaiheessa suurelta osin asiantuntija-arvioihin. Kokonaisuudessaan esitetty pintavesien nykytilan arviointi vaikuttaa asialliselta ja uskottavalta, vaikka tietyistä yksityiskohdista voidaankin keskustella.

Uuden tiedon tarve on kuitenkin eritäin suuri, ja tämän perustiedon keräämiseen on saatava kohdennettua merkittävästi resursseja tulevina vuosina. Toisaalta luokitteluun on käytettävissä muitakin kuin viranomaistyönä kerättyjä aineistoja. Erityisesti yliopistoissa kerätyt ja tieteellisesti julkaistut yksittäiset tutkimusaineistot tulisikin ottaa tarkemmin käyttöön. Monenlaisia aineistoja esimerkiksi erilaisten vesien pohjaeläin-, piilevä- ja planktonyhteisöistä on olemassa mm opinnäyteprojektien ja biologian kenttäkurssien toimesta kerättyinä (muutama esimerkki Joensuun yliopiston biologian oppiaineen tuotoksista oheistetaan liitteeksi). Vaikka esimerkiksi kenttäkurssidatat eivät aina ole kovin luotettavia, lienee niillä kuitenkin hyvää indikaatioarvoa erityisesti usean vuoden ajalta kerättyinä aineistoina.

10. Vesien tilatavoitteet ja parantamistarpeet

Vesienhoidon ympäristötavoitteet ovat kieltämättä kunnianhimoiset. Toisaalta erityisesti pintavesien osalta radikaalitkin tavoitteet ovat saavutettavissa, kun systeemin vuorovaikutussuhteet ymmärretään ja toimenpiteet kohdistetaan oikein, sillä onhan biosfäärissä kiertävä vesi sinällään puhdasta, ja kierto on vieläpä nopeaa.

Biologisen tiedon puutteita valitettavasti osoittaa, että Taulukkoon 10.3.2. kootut esimerkkitapaukset – sinänsä pääosin hyvin perusteltuja – on pääosin jouduttu arvottamaan kemiallisilla vedenlaatukriteereillä, ennen muuta fosforitason perusteella. Tämäkin korostaa biologisen perustiedon kokoamisen kiireellisyyttä ja resursointitarvetta.

Hydrologis-morfologisista parantamishankkeista perustelluimpia ovat vesistörakentamisen kuivattamien virtavesiuomien luonnontilan palauttamiset. Sen sijaan tiettyjen matalien järvien umpeenkasvu (esimerkiksi Iisalmen reitin alueella) on usein luontainen prosessi, jonka alkusyynä on kauan sitten toteutettu järvenlasku, ja jonka pysäyttämistoimia siten ei voi suoraan perustella luonnontilan säilyttämisellä. Tällaisissa tapauksissa voidaan usein tavoitteeksi asettaakin linnuston elinolojen parantaminen tai säilyttäminen esimerkiksi allikkoja ruoppaamalla tai pohjapadoilla (Sysmäjärvi, Sääperi jne), jolloin vedenlaatukriteereitä ei tarvitse seuratakaan, koska kohde voidaan luokitella VPD:n sallimaksi poikkeustapaukseksi.

11. Vesienhoidon toimenpiteet

11.2.4. Maatalous ja 11.2.5 Metsätalous
Esitetyt lisätoimenpiteet ovat perusteltuja, ja on syytä panna merkille, että toisaalta maatalouteen, toisaalta metsätalouteen kohdennettavat erityistoimenpiteet osuvat paljolti samoille alueille (Kuvat 11.2.3 ja 11.2.5). Tämä kuvastaa Vuoksen vesienhoitoalueen erityistä luonnetta: kun luontaisesti vedet ovat karuja ja puhtaita, niin hajakuormitus nousee merkittäväksi ja olennaisia haittoja aiheuttavaksi tekijäksi. Toisaalta keinot ovat hyvin tiedossa, ja todella sopii toivoa, että niitä otetaan käyttöön.

Hajakuormituksen torjuminen ei merkitse maa- ja metsätalouden edellytysten heikentämistä, vaan tiettyjä muutoksia nykyisiin käytäntöihin, joiden keskeisenä ongelmana on kasviravinteiden huuhtoutuminen pintavesiin, siis taloudellisesti tappiolliset toimintatavat.

Vesiensuojelun tulisi näkyä maatalous- ja metsämaisemassa ennen muuta kunnollisina suojavyöhykkeinä pintavesimuodostumien ja tehokkaasti muokattavan maan välissä. Suojavyöhykkeet palvelevat samalla olennaisesti myös kulttuuri- ja metsäluonnon monimuotoisuuden suojelua.

11.2.8. Säännöstely ja rakentaminen
Esitetyt toimet ovat perusteltuja. Esitämme lisäksi Hiitolanjoen sisällyttämistä kunnostamista vaativiin vesistöihin kalojen kutunousua haittaavien ja hyvin tiedossa olevien ongelmien perusteella.

C. Puutteita, täydennyksiä ja kehittämistarpeita

Vuoksen vesienhoitoalueella vesistöjen määrä on suuri. Asiakirjassa aluetta on käsitelty osa-alueittain keskittyen suurimpiin vesistöihin. Pienten vesistöjen, lampien ja purojen, merkitys vesiensuojelun kannalta on kuitenkin suuri. Luonnonsuojelun kannalta pienten vesistöjen lajit (esim. rupilisko, purotaimen) ovat yhtä tärkeitä kuin suurissa vesistöissä elävät lajit (esim. järvilohi, saimaannorppa). Monet ongelmat näkyvät ensimmäisenä pienissä vesistöissä, kuten esim. hajakuormitusta käsittelevässä luvussa (s. 14) onkin mainittu. Pieniä vesistöjä seuraamalla voidaan siis ongelmat havaita aikaisemmin. Vesienhoidon suunnittelussa tulisikin ottaa seurantaan myös pienemmät vesistöt entistä tarkemmin. Työmäärä on suuri ja alueellisille ympäristökeskuksille tulisi varata riittävät resurssit tarkastelun laajentamiseksi.

Julkaistuja tieteellisiä tutkimuksia, joilla suoraa sovellusarvoa ovat muiden muassa seuraavat:

• Juha Miettinen 2005, väitöskirja (Univ. Joensuu. PhD Dissertations in Biology 36); paleolimnologisia analyysejä useista järvistä core-top-and-bottom – menetelmällä: havaintoja sedimenttipiileväyhteisöjen muutoksista ja niiden ilmentämistä väri- ja fosforitason muutoksista ja ennallaan pysymisestä.
• Pertti Huttunen & Heikki Hämäläinen 1989, VYH Julkaisuja 31: pohjaeläinaineistoja useista karuista virtavesistä (tosin 1980-luvun tilannetta, mutta perusteellista taustatietoa – aineistoa työstetty Hämäläisen väitöskirjan (2000) osajulkaisuissa Univ. Joensuu. PhD Dissertations in Biology 2.).
• Liperin Pohjalammen tutkimukset (Juha Karjalainen ym)
• Mekrijärven kenttäkurssien aineistoja: Mekrijärvi, Iso-Suokko, Linnalampi: kasviplankton- pohjaeläin- ja kalastotuloksia usean vuoden ajalta kurssiraportteina ja Biologian laitoksen nettisivuilla (Ismo Holopainen. Anna-Liisa Holopainen ym).
• Paleolimnologisia tutkimuksia erinäisistä järvistä: esim sedimenttipiilevien ilmentämä muutos tai vakaa tila (Heikki Simola ym, lukuisia julkaisuja)

Direktiivin määrittämä vesienhoito vaatii huomattavaa resursointia, kuten sekä suunnitelmaehdotuksessa että edellä tässä lausunnossa on jo monessa kohtaa todettu. On voimakkaasti korostettava, että VPD-seuranta ei riitä, vaan vesiekosysteemien biologista seurantaa on ylläpidettävä myös niiden lajien ja lajiryhmien osalta, joita direktiivin velvoitteet eivät sisällä. Akuutti ja pysyvä riski vieraslajien ilmaantumisesta ja levittäytymisestä esimerkiksi laivaliikenteen mukana Vuoksen vesistöalueen suurille järville on otettava vakavasti. Sen vuoksi etenkin eläinplanktonlajistoa on edelleen seurattava säännöllisesti. Myös ilmastonmuutos saattaa tuoda nopeita ja olennaisia muutoksia lajeihin ja niiden runsaussuhteisiin (linnut, hyönteiset jne).

Joensuussa 30.4.2009
Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry rahastonhoitaja