Syyskokouksen julkilausuma suden suojelusta

Suden suojelun velvoitteet

Susi on tietämättään joutunut taas tapetille, juuri julkaistun päivitetyn susikannan hoitosuunnitelman sekä EU-tuomioistuimen ennakkopäätöksen myötä. Susikannan hoitosuunnitelma sisältää paljon hyviä tavoitteita ja joitain lupauksia resursseistakin.

Hoitosuunnitelmaa koskeva mediakeskustelu on kuitenkin vellonut lähinnä kannanhoidollisen metsästyksen ympärillä. Kannanhoidollista rauhoitetun eläimen metsästystä on perusteltu sillä, että se vähentää salametsästyksen painetta. Nyt saadussa EU:n tuomioistuimen linjauksessa asia ei olekaan enää aivan niin yksinkertainen: väitteelle täytyy saada tieteelliset perustelut. Perusteluiksi eivät kelpaa pelkät metsästäjäkunnan mielipiteet tai olettamuksiin perustuvat näkemykset, vaan vaaditaan vahvaa tieteellistä näyttöä. Yleistä oikeustajua toki voi koetella jo alun perin sellainen näkemys, että rikollista toimintaa yritetään hillitä tekemällä siitä luvanvaraista. Salametsästyksen uhka säilyy todellisena niin kauan kuin sen kitkemiseen ei anneta syrjäseuduille riittäviä resursseja. Metsästysjärjestöjen omavalvonta asiassa niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikaan ei ole ollut riittävää.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) on julkisuudessa pahoitellut EU-tuomioistuimelta tullutta kantaa suden kannanhoidolliseen metsästykseen. Maakuntakierroksillaan Leppä korostaa kannanhoidollisen metsästyksen merkitystä suden suojelussa. Vastuuministerin tulisi sisäistää EUtuomioistuimen antaman päätöksen tärkein sisältö ja huomioida susikannan hoitosuunnitelmaan kirjatut asiat. Näistä lähtökohdista Lepän puheet kannanhoidollisesta metsästyksestä voi nähdä väärän tiedon levittämisenä.

Yksi merkittävä lupaus uudessa susikannan hoitosuunnitelmassa on se, että viranomaiset lupaavat tehdä yhteistyötä ja tehostaa sutta koskevaa viestintää. Toivottavasti resurssit ulottuvat myös paikallistasolle, missä sutta koskevaa vihapuhetta ylläpidetään paikallislehtien palstoilla toimituksellisina juttuina sekä mielipidepalstoilla yksittäisten henkilöiden voimin. Susiin ja niiden käyttäytymiseen sekä biologiaan liittyvää koulutusta soisi ulotettavan myös toimittajille, jotka ovat merkittävässä asemassa sutta koskevan tiedon levityksessä. Sutta koskeva uutisointi on usein värittynyttä tarinankerrontaa, eikä lukija voi olla aina varma siitä, onko kyseessä esimerkiksi petoyhdyshenkilön varmistama suden kohtaaminen vai pelkkä yksittäisen henkilön kertomus.

Viranomaiset ovat loistaneet poissaolollaan mediakeskusteluissa, ja esimerkiksi luontojärjestöt ovat joutuneet ottamaan roolia tiedottamisessa. Toinen ja varsin paljon vaikeampi tehtäväkenttä viestinnässä on sosiaalisen median verkostot, joissa loanheitto on vain yltynyt. On käsittämätöntä, että esimerkiksi Luken susitutkijat ovat joutuneet metsästäjien maalitauluksi, vaikka heidän tarkoituksenaan on tuottaa objektiivista tietoa sudesta hallinnon käyttöön. Suurinta susivihapuhetta ylläpitävät yksittäiset henkilöt, valtaosa maaseudun asukkaista on hiljaa. Susikannan hoitosuunnitelmassa painotetaan, että susipolitiikkaan pitää päästä osallistumaan ne henkilöt, joiden elämään susi oikeasti vaikuttaa. Toivottavasti näin tulee olemaan, eikä niin, että äänekkäimmät puhuvat kaikkien maaseudun ihmisten puolesta omalla mandaatillaan. Vaadimme, että Luken lisäksi suteen liittyvään virheelliseen viestintään puuttuvat myös Riistakeskus, riistanhoitoyhdistykset, poliisi ja asianomainen vastuuministeri.

Susikannan hoitosuunnitelman julkistamisen jälkeen keskustelu on takertunut suunnitelman lyhyen ajan tavoitteeseen, eli pitää susikanta minimissä, 25 lisääntyvän parin tasolla. Tuohon lukemaan lasketaan mukaan myös puolet Suomen ja Venäjän rajaseuduilla elävistä laumoista. Laskentatapa on täysin poliittinen. Pitkän aikavälin tavoite on EU:n edellyttämä suotuisa suojelutaso, johon täytyy tähdätä ja joka tulee muistaa jo nyt tehtävissä toimissa. Ei ole mitään takeita siitä, että tuo 25 lisääntyvän parin kanta kestäisi esimerkiksi laajaa salametsästystä.

Susien pihakäyntien vähentämiseksi tulee puuttua hallitsemattomaan haaskakäytäntöön, josta piiri on lausunut jo useaan otteeseen edellisen hoitosuunnitelman aikana. Kaikenlainen suden houkuttelu pihapiiriin tulee tuomita. Luontokuvausyrittäjien haaskanpito on sääntelyn piirissä, sen sijaan esimerkiksi tuotantoeläintiloilla tapahtuvat kotiteurastukset synnyttävät haaskoja, jotka eivät ole valvonnan piirissä.  Susien pihakäyntejä lisäävät myös monet pienpetopyyntiin perustetut haaskat. Hallitsematon haaskakulttuuri ei korjaannu ilman viranomaisvalvonnan ja -ohjauksen lisäämistä.

Hoitosuunnitelma tähtää suden sietämisen lisäämiseen ja suden hyväksyttävyyden kasvuun. Tämä on erittäin hyvä tavoite. Näistä toimenpiteistä tullaan päättämään yhdessä paikallisten sidosryhmien kanssa. Esimerkiksi lapsia ei tule asettaa susikonfliktin pelinappuloiksi. Syrjäseutujen lapsilla tulee olla oikeus koulukyytiin, olipa alueella susia tai ei, jo pelkästään autoliikenteen riskien takia.

Susien hyväksyminen tarkoittaa sitä, että ymmärrämme miten hieno eläin meillä elää vapaana luonnossa ja että osoitamme oman kulttuurimme tason kykenemällä elämään tasapainoisessa suhteessa suden kanssa. Meillä on suuria, todellisia uhkia hoidettavanamme. Jos keskittyisimme kehittämään mahdollisuuksia kestävään elämään maaseudulla, voisimme välttää tarpeetonta riidanlietsontaa eri osapuolien välillä.

Joensuussa 14.11.2019
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piirin syyskokous