Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Karjalan piiri

Pohjois-Karjala
Navigaatio päälle/pois

Lausunto Juuan kunnalle Koli-Ahmovaara osayleiskaava 2040+ luonnoksesta

Näkymä Pieliselle Paalasmaan näkötornista. Kuva Kari Antikainen

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri pitää esitettyä kaavaratkaisua Juuan osalta pääosin hyvänä.

 Kaavaluonnoksessa varataan suuri määrä alueita, joista osa on pinta-alaltaan hyvinkin suuria, niin sanotuiksi reservialueiksi. Uudet mahdolliset laajentumisen alueet on osoitettu värireunuksin ja kirjainmerkinnöin, jotka osoittavat maankäyttömuodon. Reservialuevarauksia on osoitettu myös täydentämään pitkän aikavälin rakennetavoitteita. On selvää, että kaavan toteuttaminen tulee kestämään näillä alueilla kauan. Metsäalueille kohdistuva reservialuevaraus johtaa siihen, että metsälaki ei ole näillä alueilla enää voimassa kun kaava tulee lainvoimaiseksi. Alueilla, joilla metsälaki ei ole voimassa, maanomistaja ei voi saada kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) mukaista tukea esimerkiksi monimuotoisuuden suojeluun tai taimikon hoitoon.

Reservialuevarauksien tulee perustua tarkkaan harkintaan ja alueiden luontoarvot tulee selvittää ennen kuin alueita varataan.

Kaavaluonnoksessa ranta-alueet on merkitty M – 1 alueiksi kaavamääräyksellä: Maa- ja metsätalousvaltainen alue. Alue varataan pääasiassa maa- ja metsätalouden harjoittamiseen. Alueelle saa rakentaa maa- ja metsätalouskäyttöön tai niiden liitännäiselinkeinoihin tarkoitettuja rakennuksia ja rakennelmia. Muu rakennusoikeus määräytyy yleisten rantamitoitusperiaatteiden mukaisesti ja rakennuslupa vaatii joko suunnittelutarveratkaisun, poikkeamisen tai ranta-asemakaavan laadinnan.

Tarkempien luontoselvitysten myötä merkintää tulee muuttaa tarvittaessa my-, luo- tai sl- merkinnöiksi. Esimerkiksi Savijärven saarten osalta M – 1 -merkintä voi osoittautua riittämättömäksi. Maankäytön ohjausvaikutuksen kannalta olisi parasta, että tarpeelliset muutokset tehtäisiin jo tämän kaavan ehdotusvaiheessa. Tarpeelliset muutokset tulee tehdä viimeistään ranta-asemakaavan laadinnan yhteydessä tai poikkeamismenettelyssä.

Kaavaluonnokseen on merkitty sijainniltaan ohjeellisia moottorikelkkailureittejä. Merkinnälle tulisi esittää kaavamääräys, jolla selvennetään mitä toimituksia lopullinen reitti edellyttää.

Joensuussa 17.3.2021
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri ry

Lausunto Lieksan kaupungille Koli-Ahmovaara osayleiskaava 2040+ luonnoksesta