Lausunto Pohjois-Pohjanmaan maakuntasuunnitelmasta 2030 ja maakuntaohjelmasta 2011-2014
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
30.3.2010
Pohjois-Pohjanmaan liitto
kirjaamo(at)pohjois-pohjanmaa.fi
Asia: Lausunto Pohjois-Pohjanmaan maakuntasuunnitelmasta 2030 ja maakuntaohjelmasta 2011-2014
Haasteena on muuntaa suunitelmaan kirjattu maakunnan visio ja sen pitkän tähtäimen suunnitelma strategisine päämäärineen johdonmukaiseksi nelivuotiskausien ohjelmien ja vuosittaisten toimenpideohjelmien ketjuksi. Maakuntaohjelman 2011-2014 päätavoitteeksi on asetettu ihmisten ja maakunnan alueiden hyvinvoinnin sekä yritysten kilpailukyvyn parantaminen. Se korostaa ennestään tuttua maakuntaohjelman roolia elinkeinopoliittisena työkaluna. Toimintalinjoittain esitellyissä painopisteissä on kuitenkin runsaasti myös ympäristöasiaa. Sen paikaksi tarjotaan kuitenkin vielä jossain määrin peränpitoa.
Jälkikäteisen ympäristön hoitamisen sijaan haittojen lieventäminen ja estäminen etukäteen.
Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma kuuluvat niihin asiakirjoihin, joista on laadittava lainmukainen suunnitelmien ja ohjelmien vaikutusten arviointi. Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista on vuodelta 2005, joten jo edellisestä maakuntaohjelmasta 2007-2010 on laadittu ympäristöselostus.
Uuden ohjelman ympäristöselostuksessa todetaan, että olennaista on arvioida ohjelman kehittämisen suuntausten ja painopisteiden vaikutuksia ympäristön tilaan. SOVA-lain mukaan suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaavan viranomaisen on huolehdittava siitä, että suunnitelman tai ohjelman ympäristövaikutukset selvitetään ja arvioidaan riittävässä määrin valmistelun kuluessa, jos suunnitelman tai ohjelman toteuttamisella saattaa olla merkittäviä ympäristövaikutuksia.
Seurantatieto ohjelmatyön ja sen sovaamisen avuksi
Ohjelmakauden aikana maakuntaviranomainen vaikuttaa toimenpideohjelmallaan, rahoituspäätöksillään ja edunvalvonnalla siihen, miten ja missä määrin ohjelman suuntaviivat ja painopisteet toteutuvat ja samalla siihen, miten ympäristön tila kehittyy. Menneen ohjelmakauden analysointi ja seurantatulosten hyödyntäminen ovat keinoja mitata ohjelman vaikuttavuutta.
Maakuntaohjelmassa kuvataan nykytilaa myös mittarein, mutta ympäristön tilaa kuitenkin vain sanallisesti. Ympäristöselostuksessakaan ei ole ympäristömittareiden arvioitua selostusta edellisen ohjelmakauden ympäristövaikutuksista. Edellisen maakuntaohjelman ympäristöselostuksessa on esitetty alustava lista Pohjois-Pohjanmaan ympäristön tilan kehitystä indikoivista mittareita ja siinä mainitaan, että ympäristön tilan kokonaisseuranta on maakunnassa käynnistymässä. Sen jälkeen indikaattoreita on päivitettykin. Seurannan koordinaatiovastuu on alueellisella ympäristökeskuksella, mutta myös aluekehitysviranomaiselle sälytetään edellisessä ympäristöselostuksessa jotain vastuuta päätellä aluekehitystoimenpiteiden vaikutuksista ympäristön tilan kehitykseen. Tehtävä vielä mainitaan haasteelliseksi!
Maakuntaohjelman 2011-2014 ympäristöselostuksessa seurannasta todetaan, että ohjelmakaudella 2007-2010 aloitettua maakunnallista ympäristön tilan seurantaa tulisi jatkaa ja kehittää. Se on kannatettava ehdotus. SOVA-lainkin mukaan seuranta kuuluu suunnitelmien tai ohjelmien ympäristövaikutuksen arvioinnin osaksi. Lain mukaan vastaavan viranomaisen on huolehdittava siitä, että ympäristöarvioinnin piiriin kuuluvien suunnitelmien ja ohjelmien toteutuksesta aiheutuvia merkittäviä ympäristövaikutuksia seurataan siten, että voidaan ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi.
Seurantaa tulisi kehittää siksikin, että vaikuttaa siltä, että suunnitelman ja ohjelman vaikutusta ei kuitenkaan riittävästi huomata. Siitä olemme vahvasti samaa mieltä, että luonnonympäristön osalta on keskeistä seurata luonnon monimuotoisuuskehitystä, mutta johtopäätös siitä, ettei yksittäisen maakuntaohjelmakauden vaikutusta siihen tai muuhun ympäristön tilaa koskevaan kehityskulkuun pystyttäisi todennäköisesti tunnistamaan, herättää epäilyksiä. Jos vaikutuksia ei todellakaan havaita, se merkitsee sitä, ettei suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnin tarkoitus toteudu. Samalla myös hankerahoitukseen liittyvän ympäristövaikutusten arvioinnin vaikuttavuus on jäänyt heikoksi ja seurannassa on epäonnistuttu.
Tilanteen parantamiseksi ehdotamme ympäristövaikutusten arvioinnin ja seurannan kehittämistä. Vaikutusten arviointi ei saa jäädä päälleliimatuksi selitysosaksi, vaan sillä pitää olla palautevaikutus ohjelman sisältöön jo valmisteluvaiheessa. Sen tärkeyttä korostaa maakuntaohjelman kasvava merkitys.
Työn helpottamiseksi tulee kehitystä kuvaavia indikaattoreita apuna käyttäen laatia analyysi siitä, miten edellisen ohjelmakauden valinnat ja resurssien jako on vaikuttanut ympäristön tilan kehityssuuntaan. Ilman aiemman ohjelmakauden vaikutusten seurantatuloksia feedback jää heikoksi singnaaliksi, jos siksikään. Kukin ohjelmakausi on kehityshyppäys kohti suunnitelmassa ilmaistua pitkän aikavälin tavoitetta. Väliarviointi tuottaa tuloksen siitä, onko nelivuotiskehitys valitun linjan suuntainen ja pitäisikö kehityssuuntaa korjata tavoitteiden ja olosuhteiden muutosten takia.
Tuetaanko kestävää kehitystä, jos se jarruttaa taloudellisten intressien edistämistä?
Ympäristöselostuksen elinkeinoelämää ja työllisyyttä arvioivassa osassa kuvataan talouden ja ympäristön suhdetta vanhakantaisesti vastakohdikseen. Ensisijaista on turvata taloudelliset intressit. Sitä pidetään suorastaan hyvän ympäristönhoidon edellytyksenä, sillä vasta kunnossa oleva talous tuottaa resurssit ympäristönhoitoon. Jos näin on, ympäristönsuojelun vuoro ei koskaan tule. Esimerkkejä riittää siitä, miten kalliiksi moinen ajattelu koituu. Kyseinen periaate ei vastaa onneksi Suomen tilannetta. Ympäristönsuojelun asema on lainsäädännöllä ja normiohjauksella sekä valvonnalla ja ympäristökasvatuksella varmistettu, vaikka jatkuvaa parannettavaakin on. Ympäristöselostuksessa ilmaistu asenne selittänee osaltaan maakuntaohjelmassa esitettyä tavoitetta peukaloida ympäristönsuojelulainsäädäntöä taloudellisten intressien edistämiseksi.
Lainsäädännön yleisenä tavoitteena on ekologisen kestävyyden edistäminen. Näin on muun muassa maakunnallisessa ohjauksessa keskeisessä maankäyttö- ja rakennuslaissa. Sama lähtökohta pitää olla maakuntaohjelman taloutta koskevan toimintalinjan ohjenuorana. Taloudellinen toiminta tulee sovittaa ympäristötalouden mahdollistamiin raameihin. Jälkikäteinen siivoaminen ja päästöjen hallintayritykset tulevat kalliiksi. Talouden kehittämisohjelman tulee painottaa luonnonvarojen säästämisen ja haitallisten vaikutusten ennaltaehkäisyn tehostamista. Sitähän korostetaan myös aluekehitysrahastojen varojen käytössä.
Tukeeko edunvalvonta edelläkävijyyttä ympäristötietoisuudessa?
Edunvalvontaa ei ohjelmassa eikä ympäristöselostuksessa käsitellä avoimesti ja läpinäkyvästi. Ympäristölupamenettelyn yksinkertaistamispyrkimykset mainitaan vain mahdollisena uhkana, jos ne toteutetaan huonosti.
Ympäristönsuojelun säätelyn yksinkertaistaminen taloudellisten intressien hyväksi ei ole osallisten eikä ympäristön kannalta hyvä kehityssuunta, tuskin maakunnan taloudenkaan edes lyhytaikaisesti. Sitä paitsi maakuntasuunnitelman arvot ja strategiset painiopisteet ja useat ohjelman toimintalinjat antavat ymmärtää, että tavoitteena on tukea entistä parempaa ympäristönsuojelua ja kestävää kehitystä. Pohjois-Pohjanmaa on muun muassa ”osallistuva ja yhteisvastuullinen maakunta ”. Ihmisten omatoimisuutta osallisuutta, yhteisvastuuta sekä paikallisyhteisöjen ja vuorovaikutusverkostojen toimivuutta tuetaan. Kokemukset vaikuttamismahdollisuuksista elinympäristön hyväksi lisäävätkin sosiaalista pääomaa ja terveyttä ja viihtyisyyttä. Strateginen painopiste on myös Pohjois-Pohjanmaa hyvän ympäristön maakuntana. Ekologiset, ympäristöä huomioon ottavat toimintatavat ovat tulevaisuuden vetovoimatekijöitä. Niistä muodostunee ohjelman mukaan tulevaisuudessa aluekehittyneisyyden tärkeimpiä ilmentäjiä. Vaikutusarviossa ympäristöystävällisten toimintatapojen saamista osaksi maakunnan käyttäytymistä kuvataan pitkällä tähtäimellä maakuntaohjelman merkittävimmäksi ympäristövaikutukseksi.
Turve on Pohjois-Pohjanmaalla voimakkaasti hyödynnetty luonnonvara ja sen käyttöä aiotaan myös vähintään samassa mitassa jatkaa. Varsinaiset turvetuottajat, suot ovat keskiössä niinikään luonnon- ja ympäristönsuojelun ja mitä suurimmassa määrin ilmastonsuojelun edistämisessä. Turvemaiden vaaliminen ja käyttö tuottaakin jatkuvaa päänvaivaa, mikä tulee maakuntaohjelmassakin hyvin esille. Sen ympäristön tilaa koskevassa osassa sanotaan muun muassa, että ”suolakeuden pohjoispohjalainen erityispiirre ovat aapasuot. Oulujoen eteläpuolisella alueella suoluonto on suurimmaksi osaksi muuttunut ihmistoiminnan, metsäojituksen, pellonraivauksen ja turvetuotannon seurauksena. Oulujoen pohjoispuolella on luonnontilaisen kaltaista suoluontoa vielä jäljellä myös suojelualueiden ulkopuolella.” Luonnonvarat-osassa samasta asiasta todetaan, että ”Pohjois-Pohjanmaan suoala on kaikkiaan 1,65 miljoonaa hehtaaria, mikä tarjoaa mahdollisuudet hyvin monenlaiseen soiden käyttöön.”
Tiedossa on, että turveala pyrkii erityisen aktiivisesti vaikuttamaan hankkeidensa nopeuttamiseen ja lupien saannin helpottamiseen. Turpeenotto on kuitenkin Pohjois-Pohjanmaalla moniongelmainen elinkeino, jonka haittojen hallintaan ja sijainnin ohjaukseen on entistä enemmän tarvetta. Vaikka esimerkiksi aapasuoluonto on suorastaan maakunnan erityisvastuualuetta, juuri siihen jäljellä olevaan suojelunarvoiseen ja ekosysteemipalveluja tarjoavaan suoluontoon kohdistuu erittäin voimakas turpeenkaivuun uhka. Näyttöä on runsaasti siitä, että turveala ei oma-aloitteisesti rajoita mahdollisuuksiaan ympäristön tilan hyväksi. Se näkyy hyvin ympäristöselostuksen luettelossa ympäristövaikutusten arvioinnissa olevien hankkeiden taulukosta, jossa listatuista suoyvista lähes kaikki koskevat luonnontilaisia soita. Helpotusta ristiriitoihin suunnitellaan saatavan erityisestä suo-ohjelmasta, jonka maakunnallinen laadinta alkanee lähiaikoina. Jos työssä onnistutaan, se merkitsee isoja muutoksia turpeen hyödyntämiselle.
Ympäristöluvituksen puutteiden korjaaminen ja sijainnin ohjaus kaavoituksella ovat nopeita keinoja haittojen vähentämiseksi, jos niin halutaan. Sitä maakuntaliiton edunvalvonnan on tuettava eikä antautua turveyrittäjien puolesta puhujaksi. Maakuntaliiton tulee muistaa perustuslain 20 pykälän viesti vastuusta ympäristöstä: ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.”
Poikkileikkauksia
Toimintalinjojen sektorointi omiksi saarekkeikseen vaikeuttaa kokonaiskuvan syntymistä. Epäjohdonmukaisuudet ja ristiriitaiset, toisilleen vastakkaiset tavoitteet pitäisi pystyä siivoamaan ohjelmasta ja löytää kuhunkin tapaukseen ratkaisu, joka ottaa tasapainoisesti huomioon kaikki painopisteet. Jos esimerkiksi ”ympäristöbyrokratia” on joillekin tahoille ongelma, maakuntaliiton tulee omalta osaltaan huolehtia sitä, että resursseja ohjautuu elinkeinoelämän ympäristönsuojeluosaamisen parantamiseen eikä suinkaan ympäristönsuojelun tason alentamiseen. Ja kun energiatalouden kehittämistoimenpiteiden halutaan johtavan vähähiilisen energiatalouden merkittävään edistymiseen ohjelmakaudella, johdonmukaista on panostaa myös edunvalvonnassa siihen, että tavoite saavutetaan, esimerkiksi ilmastolainsäädännön kehittämisen tukemiseen tai vähintään ympäristönsuojelulain korjaamiseksi niin, että turpeenottohankkeet voitaisiin torjua myös monimuotoisuus- ja ilmastoperustein. Hyvä keino parantaa maakunnan hiilitasetta olisi myös vaikuttaa siihen, että turvepolttoaineelle säädettäisiin vastaavat velvoitteet ja verot kuin muille fossiilisille polttoaineille. Lähitulevaisuuden tehtäviin kuuluukin ilmasto- ja energiastrategian yhteensovittaminen. Tällä hetkellä energiastrategian linjaukset eivät tue riittävästi edes maakuntaohjelman toteuttamista.
Maakuntaohjelmassa ja ympäristöselostuksessa ei käsitellä lainkaan ydinvoiman lisärakentamisesta koituvia vaikutuksia energiantuotantoa koskeviin linjauksiin, vaikka energialla on ohjelmassa korostettu asema, mutta ydinvoima siitä puuttuu. Maakuntavaltuusto on siitä huolimatta jo päättänyt maakuntakaavan muuttamisesta ydinvoimalan sijoittamiseksi alueelle. Todennäköisesti ydinvoiman ja uusiutuvien energianmuotojen rakentaminen maakuntaan ei ole mahdollista edes energiataloudellisista syistä, mutta ympäristövaikutuksiltaan esimerkiksi sekä tuulivoiman (maa- ja merituulivoima) että ydinvoimalan toteuttaminen kasvaisivat sietämättömiksi. Ydinvoimahanke on valitettava esimerkki ohjelmasta lipeämisestä.
Yksi tarpeellinen ulottuvuus vaikutusten arvioinnissa olisi myös maaseudun ja kaupunkiseudun vuorovaikutuksen arviointi. Maaseutu saa ohjelmassa runsaasti huomiota ja siihen kohdistuu paljon toimenpide-ehdotuksia. Energiantuotantomuotojen kehittäminen ei ole niitä vähäisimpiä. Luonnonvarojen käyttö kaiken kaikkiaan on avainasemassa niin luonnon- ja ympäristönsuojelussa kuin myös siinä, miten maaseutu elää ja voi ja millaisia mahdollisuuksia on kehittää kaupungin ja maaseudun välisiä kytköksiä ja sitä myöten alueellista hyvinvointia kestävästi. Jos ydinvoimahanke ei tule esteeksi, uusiutuvien energiatuotantomuotojen ja maa- ja metsätalouden aloilla on paljon kestäviä mahdollisuuksia tarjoavia vaihtoehtoja, joita ohjelmassakin mainitaan, kuten alueellinen ruokahuolto ja hajautettu bioenergian tuotanto. Luonnonvarojen hyödyntäminen saattaa tuottaa myös huonoa ja epäviihtyisää ympäristöä sen lisäksi, että siihen usein liittyy kestävän kehityksen vastaista kaikki mulle heti -tyyppistä tavoitteenasettelua. Malmivarat ja kaivoshankkeet on nostettu jopa yhdeksi kärkiteemaksi. Alan ympäristövaikutukset kuitataan kuitenkin välillisiksi ja suorat vaikutukset jäävät markkinatilanteiden heilutettaviksi. Suunnitelman ja ohjelman tavoitteiden ja valintojen tasapainoinen toteuttaminen edellyttää rajojen asettamista myös malmivarojen hyödyntämiselle. Eväitä sillekin pitäisi saada suunnitelmien ja ohjelmien vaikutusten arvioinnista.
Lopuksi
Maakuntasuunnitelman ja -ohjelman painoarvo on aluehallintouudistuksen myötä kasvanut. Maakuntaohjelman ja erityisesti sen toteuttamissuunnitelman merkittävyyttä ja ohjausvaikutusta lisätään kytkemällä sen laatiminen ja sitä koskevat neuvottelut aluehallintoviranomaisten strategista ohjausta koskeviin ohjaus- ja tulosneuvotteluihin. Toivottavaa on, että keinoja haetaan myös kansalaisvaikuttamisen lisäämiseksi ja edessä oleviin haasteisiin vastaamiseksi. Vallan lisääntymisen myötä on tunnettava myös vastuunsa. Toimeliaisuudessa ja edunvalvonnassa talous ei enää saa mennä ympäristön edelle, vaan ratkaisuja on haettava niistä vaihtoehdoista, jotka ovat paitsi taloudellisesti kiinnostavia ja mielekkäitä täyttävät myös hyvän ympäristönsuojelun vaatimukset.
Merja Ylönen
sihteeri