Karhusuo ll:n turvetuotantoa koskeva ympäristölupa, Pudasjärvi

Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi

12.7.2010

PSAVI, ympäristölupavastuualue
kirjaamo.pohjois(at)avi.fi

Dnro PSAVI/145/04.08/2010

Hakija Vapo Oy

Asia: Karhusuo ll:n turvetuotantoa koskeva ympäristölupa, Pudasjärvi

Vaatimus

Vapo Oyn lupahakemus kuivattaa Karhusuon noin 55 hehtaarin suuruinen suoalue turpeennoston aloittamiseksi tulee hylätä.

Luvan myöntämiseen ei ole edellytyksiä, koska hanke ei täytä ympäristönsuojelulain 41 ja 42 §§:n vaatimuksia. Suon kuivatuksesta aiheutuisi luonnonsuojelulain 13 pykälän vastainen seuraus sekä ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 4) kohdan vastainen erityisten luonnonolosuhteiden huonontuminen.

Hakemus rikkoo merkittävällä tavalla ympäristönsuojelulain 4 §:n mainitsemia yleisiä periaatteita (esimerkiksi ennaltaehkäisyn ja haittojen minimoinnin periaate) eikä täytä myöskään ympäristönsuojelulain 5 §:n vaatimusta selvilläolovelvollisuudesta.

Suon kuivatus ei niinikään toteuttaisi turpeenoton sijoittumista ja haittojen ehkäisyä koskevia maankäyttö- ja rakennuslain 22 §:n mukaisia alueidenkäytön eikä samansuuntaisen valtakunnallisen vesiensuojelun tavoiteohjelman tavoitteita ja olisi Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan maankäyttö- ja rakennuslain 24 §:n mukaisten suunnittelumääräysten ja 28 §:n mukaisten sisältövaatimusten vastainen ja siten myös ympäristönsuojelulain 6 sekä 50 §§:n vastainen.

Lisäksi Karhusuon ottaminen turvetuotantoon heikentäisi hankkeen vaikutusalueen vesistöjen tilaa vesienhoitolain 21 §:n tavoitteen vastaisesti.

Jos hanke saa luvan, sille ei tule myöntää toiminnan aloittamislupaa muutoksenhausta huolimatta (YSL 101 §).

Perustelut

Suomessa valmistellaan parhaillaan kansallista suostrategiaa, jonka eräänä tärkeimpänä asiakohtana on maamme vielä jäljellä olevan suoluonnon suojelu ja ennallistaminen. Tavoitteena on pysäyttää suoluonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, suojella ja lisätä soiden hiilivarastoja sekä luontaista vedenpidätyskykyä.

Samaan aikaan valtionyhtiö Vapo yrittää saada luvituksen piiriin mahdollisimman suuren osan hallinnoimistaan luonnontilaisista soista. Menettely osoittaa yhtiön toimintakulttuurin sekä ympäristötietoisuuden ja -vastuun kestämättömyyden. Läheisten Pitämönsuon ja Nälkäsuon lisäksi Karhusuo ll on jo kolmas samalla alueella sijaitseva luonnontilainen suo, jota Vapo havittelee turpeenottoalueeksi. Erityisen röyhkeää Karhusuon hankkeessa on se, että kaivuualue aiotaan sijoittaa aivan suuren suojelualueen kylkeen. Karhusuo on viereisen soidensuojelualueen, Lavasuon, elimellinen osa ja on jäänyt suojelun ulkopuolelle ilmeisesti vain maanomistusolojen takia.

Vapon valitsema toimintalinja on karkeasti suositusten ja ohjeiden vastaista estäen haittojen ennaltaehkäisyn. Ristiriitaa korostaa se, että kaikki turpeenottoa koskeva viime vuosien viranomais- ja poliittinen ohjeistus on systemaattisesti tähdentänyt samaa: energiaturpeen hankinta on sijoitettava pois luonnontilaisilta soilta monimuotoisuus-, vesiensuojelu- ja ilmastonsuojelusyistä. Ohjeistuksista keskeisimpiä ovat turpeenottoa koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja samansisältöinen vesiensuojelun tavoiteohjelma.

Turpeenoton maankäyttöä ohjaavan alueidenkäyttötavoitteen mukaan maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon turvetuotantoon soveltuvat suot ja sovitettava yhteen tuotanto- ja suojelutarpeet. Turpeenotto tulee ohjata jo ojitetuille tai muuten luonnontilaltaan voimakkaasti muuttuneille alueille ja käytöstä poistetuille suopelloille. Turpeenoton vaikutuksia on tarkasteltava valuma-alueittain ja otettava huomioon erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamat vaatimukset.

Kyseistä alueidenkäyttötavoitetta toteutetaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan turpeenottoa koskevalla suunnittelumääräyksellä, jonka mukaan turvetuotantoon tulee ensisijaisesti ottaa entisiin tuotantoalueisiin liittyviä soita, ojitettuja soita tai sellaisia ojittamattomia soita, joiden luonnon- ja kulttuuriarvot eivät ole seudullisesti merkittäviä.

Valtioneuvoston periaatepäätös vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 linjaa turpeenotosta: Turvetuotantoalueiden vesiensuojelun tehostamisen ja uusien turvealueiden käyttöönoton tarpeet arvioidaan erityisen tarkoin sellaisilla valuma-alueilla, joilla vesien tilatavoitteet edellyttävät tilan parantamista tai joilla vesien tila uhkaa heiketä turvetuotannon vaikutuksesta. Turvetuotannon sijoittumista suunnataan tuotannossa oleville tai jo ojitetuille alueille välttäen alueiden sijoittumista vesistön tai suojelualueen välittömään läheisyyteen. Turvetuotannon vesistövaikutuksia vähennetään valuma-alueittaisella suunnittelulla.

Myös Suomalainen tiedeakatemia on huolestunut maamme suoluonnon tilasta ja ympäristölainsäädännön heikkoudesta sen suojelussa. Hiljakkoin antamassaan lausunnossa tiedeakatemia on sitä mieltä, että nykyinen ympäristölupamenettely ei riitä turvaamaan luonnontilaisten soiden säilymistä. Turvetuottajien hallussa olevasta suoalasta noin puolet on ojittamatonta. Energiaturpeen hankinta näiltä soilta edellyttää ojitusta ja vaarantaa siten monien lajien ja suoluontotyyppien esiintymisen sekä heikentää soiden mahdollistamia ekosysteemipalveluja kuten virkistysmahdollisuuksia.

Turveyrittäjien luvanhaku uhkaa muun muassa niitä EU:n luontodirektiiviin kuuluvia suoluontotyyppejä, joista Suomella on erityisvastuu. Nykyinen ympäristölupamenettely ei suojele riittävästi luonnontilaisia soita eikä ohjaa tuotantoa alueille, joiden käyttö olisi myös ilmastonäkökulmasta perusteltua.

Karhusuo II:n turpeennostohanke ei toteuta valtakunnallista alueidenkäyttötavoitetta eikä maakuntakaavan suunnittelumääräystä ja on valtioneuvoston asettamien vesiensuojelutavoitteiden vastainen. Suo on luonnontilainen, sillä on merkittäviä luontoarvoja ja se on samaa kokonaisuutta suojellun eteläosan kanssa.

Karhusuon kuivatus vaarantaisi alapuolisten vesistöjen suojelun

Vesipuitedirektiivin ja siitä johdetun vesienhoitolain tavoitteena on suojella, parantaa ja ennallistaa vesiä niin, ettei pinta- ja pohjavesien tila heikkene ja että niiden tila on vähintään hyvä. Hyvä tila tulee saavuttaa vuoteen 2015 mennessä ja sen määrittelyssä otetaan huomioon kemiallisen tilan lisäksi vesistön luontainen tyyppi ja siihen kuuluvat eliöryhmät: kalasto, pohjaeläimet, kasviplankton, päällys- ja makrolevät sekä vesikasvit. Joulukuussa 2009 hyväksytty Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelma toimenpideohjelmineen toteuttaa EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin vaatimuksia vesiensuojelussa. Suunnitelman tavoitteet ja velvoitteet on otettava huonmioon myös turpeenoton luvituksessa.

Aikaisempaan vesiensuojelulainsäädäntöön verrattuna vesipuitedirektiivin näkökulma on mullistava. Siinä, missä ympäristönsuojelulaki sallii pilaamisen, kunhan se tapahtuu parasta käyttökelpoista vesiensuojelutekniikkaa hyväksikäyttämällä, vesienhoitolaki velvoittaa parantamaan heikentynyttä vesien tilaa ja estämään heikentymistä.

Karhusuon kuivatusvedet on tarkoitus laskea reittiä Välioja-Iinattijoki-Karhulampi-Korentojärvi. Vuosien 1967-2008 vesistötarkkailutulosten mukaan laskuvesistön kiintoaine- ja ravinnepitoisuudet ovat olleet hyvin alhaisia ja Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelmassa Iinattijoki on luokiteltu hyvässä ekologisessa tilassa olevaksi. Nyt Karhusuon ja Nälkäsuon laskennallisetkin päästöt tuovat kiintoaineisiin 1-2 tonnin lisän vuodessa ja ravinteistakin etenkin typen lisäys on huomattava vesien nykyiseen tilaan verrattuna. Päästölisäyksen merkitystä korostaa se, että ne yleensä näkyvät selvimpinä puhtaissa vesissä. Suunniteltu turvekuormituksen lisäys voi vaarantaa laskuvesistön hyvän ekologisen tilan säilymisen.

Kuulutukseen referoiduissa päästölaskelmien perusteissa ja hakemuksen liitteen turpeennostoaluetta kuvaavassa kartassa on jotain outoa. Suon nykyisistä päästöistä esitetään kaksi laskelmaa. Ensimmäinen perustuu alapuolisen Väliojan vesinäytteisiin ja päätyy arvioon, että suon nykytilan päästöt ovat 400 kg/v kiintoainetta, 5 kg/v kok P ja 120 kg/v kok N. Toisessa arviossa käytetään vertailusoiden keskiarvoja sekä luonnontilaiselle että metsäojitetuille soille. Hankealueesta sanotaan olevan luonnontilaista suota 30,4 hehtaaria ja ojitettua 24,5 hehtaaria. Vertailualueiden mukaan laskettu metsäojitus lisää alueen nykytilan päästöjä ja niiden ilmoitetaan olevan kiintoaineen osalta 600 kg/v, kok P:n 5 kg/v ja kok N:n 120 kg/v.

Laskelman lähtökohdat ovat virheellisiä. Jo karttatarkastelulla selviää, että suunnitellusta turpeennostoalueesta korkeintaan kymmenen prosenttia on ojitettua. Maastokäynti 8.7.2010 osoitti, että suon laitojen ojitus on jo lähes kauttaaltaan umpeenkasvanutta ja tehotonta ja koko hankealuetta voidaan pitää luonnontilaisena tai luonnontilaisen kaltaisena. Käytetyt laskentaperusteet johtavat suon nykytilan päästöjen yliarvioimiseen, mikä ehkä on tarkoituskin.

Niin hakemuksen kuin siihen täydennyksenä laadittujen vesistövaikutusarvioiden laskelmat perustuvat täysin vertailusoiden keskiarvoihin. Tällaisten laskennallisten keskiarvojen luotettavuutta ja käyttöä kritisoi voimakkaasti muun muassa Lasse Svahnbäck väitöksessään ’Sateen synnyttämät pintavalumat ja ainehuuhtoumat jyrsinturvesuon eri turvelajeille: vertaileva menetelmä arvioida turvetuotannon aikaista vesistökuormitusta´ 24.11.2007 (HY, Geologian laitos), josta on tiivistelmä liitteenä.

Tutkijan mukaansa tällaiselle ”tutkimukselle loi selvän tarpeen nykyisin vesistökuormitus- ja vesistövaikutusarvioinneissa tuotantosuokohtaisesti käytettävä kuormitusarvio, joka ei perustu juurikaan selvitettävän tuotantosuon suokohtaisiin turvetietoihin vaan vesistöalue- ja läänikohtaisiin ja muihin alueellisiin turvetuotannon vesistökuormituksen tarkkailun yleisiin keskiarvotietoihin. Näin arvioiden luotettavuus ja käyttökelpoisuus tuotantosuokohtaisten valumavesien kuormitusarvioiden teossa ja vertailussa on epävarmaa ja arvioiden esittäminen suorastaan kyseenalaista.”

Sen myöntää myös hakija itse todetessaan vesistövaikutuksia koskevasta täydennyspyynnöstä, että pitoisuuslisäyksiin sisältyy jo sinällään paljon olettamuksia ja potentiaalisia virhelähteitä, joten lisälaskennat(KAAN) eivät paranna arvioiden luotettavuutta.

Siitä huolimatta käytännöksi on muodostunut, että hakija ei ylipäänsä hanki mitään paikkatietoa, vaan tukeutuu siihen, mitä valmiiksi on löydettävissä sekä arvioi vaikutukset teoreettisen mallin avulla. Siten hakemus ei perustu riittäviin selvityksiin eikä hakija ole riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista ja voi päätyä vesiensuojelullisesti niinkin absurdiin toteamukseen, että ”Alimmat virtaamatilanteet Pohjois-Suomessa ajoittuvat yleensä talviaikaan ja ylimmät kevään tulva-aikaan, jolloin vesistön käyttö on vähäisintä.”

Karhusuo on hyvin vetinen suo. Sen vesivaraston tyhjentäminen alapuoliseen vesistöön ei ole yhteiskunnan edun mukaista.

Hanke on luonnonsuojelulain vastainen

Karhusuon kasvillisuusselvitys on tehty kahdessa osassa. Jostain syystä ensimmäinen kartoitus (heinäkuussa) on tehty suon suojellulle eteläosalle ja hakemuksen kohdealue on inventoitu vasta 30.8., joka on aivan liian myöhäinen ajankohta luotettavan lajistohavainnoinnin tekemiselle.

Karhusuohon yhtyvän suojellun Lavasuon osan inventointi on perusteltua siltä osin, että hankkeessa on keskeistä arvioida kuivatuksen vaikutuksia myös suojelualueeseen. Vaikutusarviointi hakemuksesta kuitenkin puuttuu. Siksi vaikutelmaksi jää, että kartoitustuloksella on vain haluttu osoittaa luontoarvojen sijaitsevan Lavasuolla. Hakemuksessa viitataankin siihen, että Ohtosensuon-Lavasoiden kokonaisuudessa on suojeltua pinta-alaa reilut 3000 hehtaaria, joten Karhusuo on siinä mielessä merkityksetön. Suotyyppejäkään ei ole Karhusuolta löytynyt kuin kaksi, toinen niistä on silmälläpidettävä ja toinen vaarantunut luontotyyppien uhanalaisuuskartoituksen mukaan (Suomen ympäristö 8/2008).

Olennainen on kuitenkin jäänyt selvittämättä eli se, miten mahdollisesti Karhusuon kuivatus vaikuttaisi siihen välittömästi liittyvään Lavasuon suojeltuun osaan. Hankkeen pintavalutuskenttä on sijoitettu suojelualueen rajalle. Hakemuksessa todetaan, että väliin jää noin 60 metrin suokaistale. Välimatkan sekä kuivatusvesien johtamissuunnan nojalla hakija arvioi, että hankkeesta ei ulotu vaikutuksia suojelualueen puolelle.

Arvio on väärä. Se kävi hyvin ilmi maastokäynnillä suolla 8.7.2010. Kartassa Karhusuon ja Lavasuon erottaa toisistaan oja. Samaan kohtaan on määritelty myös soidensuojelualueen raja. Todellisuudessa kohdassa ei ole ojaa, vaan suo jatkuu vesitaloudeltaan aivan yhtenäisenä ja häiriintymättömänä kahden suoaltaan välillä. Ojaa on metsäsaarekkeesta toiseen joskus aloitettu kaivaa, mutta työ on jätetty turhana kesken. Joitain ylös nostettuja ja koivulle kasvutilaa tarjonneita turvepaakkuja suon pinnalla on nähtävissä. Aukon pohjoisreunassa on pieni pisto kohti Leskelänmaan nimellä olevaa kivennäismaasaareketta. Ojapisto johtaa vedet suolle.

Pintavalutuskenttä ympäröitäisiin eristysojalla ja vedet johdettaisiin Väliojaan. Hakemuksessa ei ole mitään selvitystä siitä, miten eristysojan kaivaminen mahdollisesti muuttaisi suojellun suon vesitaloutta. Koska on perusteltua olettaa, että hankkeella olisi haitallinen vaikutus soidensuojelualueeseen, se jo yksinomaan estää luvan myöntämisen. Soidensuojelussa tärkeintä on säilyttää suojellun suon vesitalous mahdollisimman häiriintymättömänä. Parhaillaan on meneillään mittava lifehanke, jossa suojelusoiden ojitettuja reunaosia ennallistetaan suon vesitalouden palauttamiseksi. Olipa suojeluhehtaareita miten vähän tai paljon, on poissuljettua luonnonsuojelulain vastaisena häiriön aiheuttaminen suojelusuolle.

Linnusto on arvioitu 6.6.2008 kartoitusmenetelmällä yhdellä käyntikerralla, jolloin havaintoprosentiksi on arvioitu 60 prosenttia. Vaikka lajisto on arvioitu tavanomaiseksi (mikä tarkoittaneekaan), suolta on löytynyt viisi EU:n lintudirektiivin liitteen 1 lajia, kurki, kapustarinta, liro, metso ja teeri. Näiden listalajien lisäksi kannattaa tuoda esille voimakkaasti harvinaistunut riekko, jonka parimäärä on ilahduttavat 3 paria.

Maastotyön niukkuus tarkoittaa myös sitä, että luontodirektiivin liitteen IV a lajien esiintymistä hankealueella ei ole kartoitettu.

Kuivattavan vaikutuksen ohella pöly leviäisi myös suojelusuolle. Siitäkään ei ole mitään mainintaa hakemuksessa ei arvioita pölyn vaikutuksista. Niinikään melun ja työskentelystä aiheutuvan häiriövaikutuksen arviointi puuttuu. Seutu on erämainen ja rauhallinen. Suojelualueen rauhoitusmääräyksiin kuuluu myös linnuston ja muun eläimistön häiritsemisen kielto.

Maisemavaikutukset arvioitu puutteellisesti

Maakuntakaavassa on Ohtosensuon alueella luonnon monikäyttöalueen merkintä. Sillä osoitetaan virkistyskäytön kannalta kehitettäviä, arvokkaita luontokohteita sisältäviä aluekokonaisuuksia. Suunnittelumääräyksen mukaan alueen maankäyttöä suunniteltaessa tulee kiinnittää erityistä huomiota luontoalueiden virkistyskäyttömahdollisuuksien edistämiseen, niiden välisten reittistöjen muodostamiseen sekä maisema- ja ympäristöarvojen säilymiseen.

Ohtosensuon suojelukokonaisuuteen kuuluva Ohtavaara on luonnon ja maisemansuojelun kannalta valtakunnallisesti arvokas kallioalue. Vaara hallitsee Karhusuolta pohjoiseen avautuvaa maisemaa. Siksi myös turpeenottohankkeen maisemanvaikutuksia olisi pitänyt arvioida Ohtavaaralta käsin. Toinen merkittävä maisemavaikutus turpeenottohankkeella on Lavasuon suunnalta. Karhusuo ja Lavasuo ovat samaa suolakeutta. Niiden välillä ei ole mitään näköesteitä. Tässä tapauksessa maisema-arvio metsäautotieltä käsin on turha, koska suot eivät näy miltään tieltä.

Osasuon kuivatushanke kohtuuton rasite

Ilmeisesti maanomistusoloista johtuen hanke ei kata koko Karhusuota. Kyseisellä suon länsi- ja koillislaidalla ei ole suon puolella lainkaan edes metsäojia. Hakemuksessa ei kuitenkaan ole otettu mitään kantaa siihen, miten hanke vaikuttaa siihen suon osaan, joka jää kyuivatuksen ulkopuolelle. Suo kuitenkin kokonaisuudessaan menettää vesitaloutensa. Siitä huolimatta korvattavaa haittaa ei synny. Tällaisessa tapauksessa lupa tulee evätä senkin nojalla, ettei hakijalla ole yhtenäisestä suoaltaasta koko alaa hallussaan. Haitta hankealueen ulkopuoliselle suon osalle on kohtuuton rasite.

Ottaen huomioon Karhusuon luonnontilaisuuden ja kytkeytyneisyyden suojeltuun suohon, vesistövaikutukset sekä sijainnin etäällä hakemuksessa esitetystä käyttökohteesta ympäristölupahakemus suon kuivattamiseksi turpeennostoa varten tulee evätä lain- ja suositusten ja ohjeiden sekä tavoitteiden vastaisena.

Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja

Merja Ylönen
sihteeri

Liite:

Lasse Svahnbäck, HY, Geologian laitos, väitös 24.11.2007

Väitöstiivistelmä

Sateen synnyttämät pintavalumat ja ainehuuhtoumat jyrsinturvesuon eri turvelajeille: vertaileva menetelmä arvioida turvetuotannon aikaista vesistökuormitusta

Ympäristögeologinen tutkimushanke on käynnistynyt havaitusta tarpeesta kyetä paremmin ennakoimaan jo olemassa olevan ja suunnitellun turvetuotannon aiheuttama haitallinen orgaanisen aineksen ja ravinteiden synnyttämä vesistökuormitus. Ympäristöviranomaisten mahdollisuudet edellyttää ympäristövaikutusselvityksissä jo ennakkoon arvioitavaksi turvetuotannon vesistökuormituksen määriä ja niiden ajallista kohdentumista suon tuotannonkestoisena aikana ovat olleet vähäiset. Tutkimushankeen tavoitteet kohdistuivat siihen, että jo tiedossa olevien ja turvevarainventoinnilla saatavien suo- ja turveominaisuustietojen; mm turvelaji ja maatuneisuusaste, perusteella olisi mahdollista jo ennalta laatia turvetuotantosoille vertailukelpoiset tuotannonkestoiset arviot niiden tyypillisistä ainehuuhtoumista. Suo- ja turvetietojen hyväksikäyttö yhdessä tutkimuksessa saatujen tulosten, tyypillisten sarkaojastoon kohdistuvien ainehuuhtoumamäärien sekä energiasisältötietojen kanssa, on edellyttänyt tutkimuksessa myös atk- sovellusten laatimista, joiden avulla voidaan kaikista tutkituista soista (mm. GTK:n tutkimat n. 13500 suota) laatia suo- ja kerroskohtaiset ainekuormitus- ja energiasisältöarviot.

Ympäristöministeriö on osarahoittanut ja Länsi-Suomen ympäristökeskus valvonut tutkimushankkeen kenttä- ja laboratoriotyövaiheen. Helsingin yliopiston geologian laitokselta tutkimuksen valvojana on toiminut prof. Matti Eronen ja työn edistymistä on edesauttanut geologian laitoksen esimiehen prof. Juha Karhun ohjaus.

Suot (n. 10 milj. ha) peittävät lähes 1/3 osaa Suomen pinta-alasta. Soiden holoseenin, n. 10 000 vuoden aikaisen kasvun ja kehityksen vaiheissa suurilmastolliset olosuhteet ja niiden mukana turvetta muodostavien kasvien kasvuolosuhteet ovat vaihdelleet. Lämpö- ja kosteusolosuhteilla on ollut merkitystä suokasvien tyypillisiin kulloinkin vallitseviin lajityyppeihin ja suotyyppeihin sekä edelleen turvetta muodostavien kasvienjäänteiden valikoivaan kertymisen ja kerrostumiseen. Edellä esitetyt ilmastolliset tekijät, soiden kasvu- ja ympäristötekijät sekä ojitustoiminta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen fysikaalisilta ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan erilaisten turvekerrosten syntyyn ja olemassa oloon sekä sitä kautta luonnontilaisilta suoalueilta ja sekä ojitus- ja turvetuotantoalueilta syntyviin vaihteleviin ainehuuhtoumiin.

Tutkimuksessa on jyrsinturvesuon tuotantokentän olosuhteita simuloivissa olosuhteissa selvitetty hallituissa ja vertailukelpoisissa olosuhteissa sadetuskokein turvetuotantosoiden jyrsinturpeiden fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien vaikutusta turvetuotantokentältä sarkaojiin kohdistuviin pintavalumiin ja valumien ainepitoisuuksiin. Sadetus- ja uuttokokeita tehtiin sara- (C) ja rahkaturpeiden (S) maatuneisuuksille H 2,5 – 8,5. Sadetuksia tehtiin eri kosteuksissa (23,4 – 89, %) oleville jyrsösturpeille ja kaikki näytteet sadetettiin uudelleen 24 h kuluttua, jolloin saatiin valuma ja ainepitoisuustietoja myös olosuhteille, jossa jo valmiiksi pintakosteat turpeet kohtaavat uudelleen sateen.

Valumavesien kiintoainepitoisuus (KA), orgaanisen aineen hapenkulutuksen määrä (CODmnO2,), kokonaisfosfori- (tot. P) ja kokonaistyppipitoisuudet (tot. N) vaihtelivat tutkittavien näytteiden osalta runsaasti turvelajista ja maatuneisuudesta riippuen. Tuotantokenttään kohdistuneen yhtäläisen (intens. 1,27 mm/min) sadetuksen aikaansaamaa sarkaojaan tapahtuvaa välitöntä pintavalumaa simuloivissa kokeissa valumavesien kiintoaineen ainepitoisuudet vaihtelivat eri maatuneisuusasteessa (H2,5 -8,5) olevien saraturpeiden (C) osalta n. 60-kertaisesti ja rahkaturpeiden (S) osalta n. 150-kertaisesti, kemiallisen hapenkulutuksen määrän osalta (C) n. 30-kertaisesti ja (S) n. 50-kertaisesti, kokonaisfosforin osalta (C) n. 60-kertaisesti ja (S) n. 66-kertaisesti, kokonaistypen osalta (C) n. 65-kertaisesti ja (S) n. 195 -kertaisesti ja ammoniumtypen osalta (C) n. 90-kertaisesti ja (S) n. 30-kertaisesti. Pitoisuuksien kohoaminen valumavedessä korreloi voimakkaasti turpeiden maatuneisuusasteen kohoamisen kanssa.

Tuotantosaran sarkaojaan kohdistuneiden sadetuksella simuloitujen pintavalumien, niiden ainepitoisuuksien ja keskimääräisesti (30 v. sadetilasto) esiintyvien vuosittaisen roudattoman kauden (kk 05-10) vuorokausisademäärien perusteella saatiin jyrsinturvesuon sara- (C) ja rahkaturpeiden (S) maatuneisuuksille H 2,5-8,5 tyypilliset vuotuiset keskenään vertailukelpoiset kiintoaineen, orgaanisen aineen kemiallisen hapenkulutuksen määrän, kokonaisfosforin ja kokonaistypen ainehuuhtoumamäärät (kg/ha) tuotantokentältä sarkaojastoon. Suon pinta-ala-, turvepaksuus-, turvelaji- ja maatuneisuustiedot sekä tiedot suon kuiva-ainemäärästä, lämpöarvosta ja niiden mukaisesta energiasisällöstä mahdollistavat tehdä koko suon hyödyntämisen ajalle vuositasolle kohdistetut kerroskohtaiset sarkaojaan ja vesistöön kohdistuvat suokohtaisesti vertailukelpoiset ainekuormitusarviot, arvion tuotannon kestosta, energiasisältömääritykset sekä esittää ainehuuhtoutumisen määrä suosta saatavaa energiamäärää kohden (kg/MWh). Tutkimuksen esimerkkivaluma-alueen soiden (8 kpl) sarkaojiin kohdistuvat kiintoainehuuhtoumat (kg/a) saatavaa energiayksikköä (MWh/a) kohden vaihtelivat soittain ja kerroksittain välillä 0,9 – 16,5 kg/MWh.

Tutkimuksen tavoitteena on ollut vastata energiateollisuuden haasteeseen saada turvetuotantoon pinta-alaltaan enemmän mutta vähemmän kuormittavaa turvetuotantoalaa ja toisaalta ympäristöhallinnon haasteeseen, voida paremmin ennalta arvioida turvetuotannon vesistökuormituksia ja niistä aiheutuvia vesistövaikutuksia. Tutkimuksen tulokset ovat pääosin tutkimuksen hypoteesin ja asetettujen tavoitteiden mukaisia ja mahdollistavat jo olemassa olevan ja suunnitellun turvetuotannon vesistökuormituksen nykyistä paremman vertailevan arvioimisen ja seurauksena syntyvien vesistövaikutuksien huomioimisen jo ennalta maankäytön ja energiatalouden suunnitteluvaiheessa.

Yksittäisten tuotantoalueiden valinnassa, hyödyntämisen suunnittelussa, vesiensuojelumenetelmien käyttöönotossa sekä kuormitustarkkailujen suunnittelussa tutkimustulosten antama ennakkotieto turvetuotantosuon kuormittavasta vaikutuksesta mahdollistaa ympäristönäkökohdat huomioivan hallitumman turvetuotannon.