Lausunto Kivisuon turpeenottohankkeen YVA-selostuksesta
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
31.1.2011
Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus
kirjaamo.pohjois-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi
Viite: POPELY/110/07.04/2010
Asia: Lausunto Kivisuon turpeenottohankkeen YVA-selostuksesta
Johdanto
Arvioitava hanke koskee Pohjois-Pohjanmaankin oloissa harvinaisen laajaa turpeenottosuunnitelmaa. Kaivuupinta-alaa olisi 751 hehtaaria, joista pääosa on nykytilassaan luonnontilaista suota, jonka luontoarvot on todettu merkittäviksi liittämällä alue Suomen tärkeiden lintualueiden kohdeluetteloon. Lainsäädäntö, viranomaisohjeistus ja jopa turveteollisuuden omat ympäristönsuojeluohjeet nykyisin selvästi ohjeistavat turpeenoton suuntaamisen ojitetuille ja luontoarvonsa menettäneille soille. Kivisuon turpeenottohankkeen jatkaminen osoittaa hankkeesta vastaavalta, Vapo Oy:ltä käsittämätöntä jääräpäisyyttä ja piittaamattomuutta.
Arvioinnin vesistövaikutuksista
Arviointiselostuksen selvitys Kivisuon hankkeen vesistövaikutuksista perustuu kokonaan laskennallisiin tuloksiin, jossa tausta-aineistona on käytetty vertailusoiden keskiarvoja. Niinpä päädytään tulokseen, että 750 hehtaarin laajuisen uuden turpeenkaivuualueen kuivatusvesien kuormitusvaikutus Oulujoen vedenlaatuun on olemattoman vähäistä suuren virtaaman takia. Tyydyttävässä tilassa olevalla Sanginjoella vaikutukset ovat selvästi suurempia, mutta edelleen merkityksettömiä. Valuma-alueen merkittävän pienenemisen aiheuttama vedenpinnan lasku Kivijärvessä sensijaan myönnetään sekä vesilakikohde Halmelammen vaarantuminen. Arvio tosin perutaan selostuksen yhteenveto-osassa.
Vertailusoiden keskiarvoihin perustuvien laskennallisten keskiarvojen luotettavuutta ja käyttöä kritisoi voimakkaasti muun muassa Lasse Svahnbäck väitöksessään ’Sateen synnyttämät pintavalumat ja ainehuuhtoumat jyrsinturvesuon eri turvelajeille: vertaileva menetelmä arvioida turvetuotannon aikaista vesistökuormitusta´ 24.11.2007 (HY, Geologian laitos), josta on tiivistelmä lopussa.
Selvityksessä osoitetaan, että turvesoiden vesistöpäästöt ovat suokohtaisia ja riippuvat lähinnä turpeen maatuneisuusasteesta. Päästöhuippuja on kaksi, ensimmäinen suon kuivatusvaiheessa ja toinen maatuneempien turvekerrosten nostovaiheessa.
Tutkijan mukaansa tällaiselle ”tutkimukselle loi selvän tarpeen nykyisin vesistökuormitus- ja vesistövaikutusarvioinneissa tuotantosuokohtaisesti käytettävä kuormitusarvio, joka ei perustu juurikaan selvitettävän tuotantosuon suokohtaisiin turvetietoihin vaan vesistöalue- ja läänikohtaisiin ja muihin alueellisiin turvetuotannon vesistökuormituksen tarkkailun yleisiin keskiarvotietoihin. Näin arvioiden luotettavuus ja käyttökelpoisuus tuotantosuokohtaisten valumavesien kuormitusarvioiden teossa ja vertailussa on epävarmaa ja arvioiden esittäminen suorastaan kyseenalaista.”
On selvää, että laskennallisiin keskiarvoihin pitäytyminen on toiminnan harjoittajan kannalta edullista, sillä niillä ei koskaan saada kiinni suurimpia kuormituspiikkejä, jotka ovat vesieliöstön ja usein vesien virkistyskäytönkin kannalta kaikkein haitallisimpia. Samoin keskiarvoihin hukkuu suon maatuneiden pohjaturpeiden huuhtoutumisriski. Näiden kahden asian yhteisvaikutuksia ei arviointiselostuksessa ole mitenkään pohdittu.
Vesistövaikutusten arvionti on myös rajattu liian suppeasti. Selostuksessa todetaan, että ”kuntoonpano” aloitetaan ouuston poistolla ja eristysojien rakentamisella. Ns. tuotantoalueen ulkopuoliset valumavedet johetaan vesiensuojelurakenteiden ohi alapuoliseen vesistöön. Kyseisessä tapauksessa kuivattava alue rajautuu monin paikoin luonnontilaiseen suohon. Selostuksessa ei kuitenkaan mitenkään arvioida kuivatuksen vaikutusaluetta eikä luonnontilaisen osan tyhjennysvalunnan merkitystä. Senkin perusteella voi päätellä, että vesistövaikutusten arviointi ei vastaa todellisuutta. Selostuksen pätemätön arvio vesistövaikutuksista heikentää siltä osin totweuttamiskelpoisuuden arviointia. Esiemrkiksi Pohjois-suomen aluehallintoviraston päätös Pyhännän Kurkisuon lupahakemuksen epämisestä antaa viitteen siitä, että luonnontilaisiin soihin rajautuvien turpeenottohankkeiden vesistökuormitustarkastelua ei voi rajata koskemaan vain sarkaojitettavaa ja kuorittavaa aluetta. Päätöksestä on valitettu, joten se ei ole vielä lainvoimainen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 208.2010/1869 kuitenkin tukee arvelua, että pilaantumisen merkittävyyden arvioimiseksi on oltava riittävät paikkakohtaiset tiedot.
Huolellista, suokohtaista vesistövaikutustarkastelua painottaa myös Oulujoen asema Oulun kaupungin raakaveden lähteenä. Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman toimnepideohjelmassa todetaan muun muassa, että erityisenä perusteena hajakuormituksen vähentämistarpeelle on raakaveden laadun heikkeneminen kevättulvan aikana. Kuoritun ja karhitun Kivisuon pinnalta huuhtoutuisi vääjäämättä kevättulvavesien mukana myös turvetta Oulujokeen, mikä vaikeuttaisi entisestään vesienhoidon toimenpideohjelman tavoitteen kevättulvan aikaisen kuormituksen vähentämisestä. Se, että tällaiseen keskeiseen ongelmaan ei arviointiselostuksessa ole edes viitattu, osoittaa vesistövaikutusten arvioinnin tarkoitushakuisuuden. Keskiarvolaskelmathan osoittavat, että mitään päästöpiikkejä ei ole edes olemassa. Tosin hydrologisia muutoksia ja niiden aiheuttamia seurauksia on lyhyesti kuvattu, mutta johtopäätökset ylivirtaamista ovat vähäisiä, vähätteleviä ja virheellisiä.
Ison Kivijärven valuma-alue pienenee selostuksen mukaan lähes kolmanneksen (28 prosenttia). Pienennys koskee valuma-alueen luonnontilaista osaa. Selostuksessa on arvioitu keskisyvyyden pienenevän 30 senttiä. Vesitilavuuden muutos aiheuttaisi myös vedenlaadullisia muutoksia eli vedenlaatu heikkenisi. Tarkemmin Ison Kivijärven tilan kehitystä ei kuitenkaan arvioida. Muun muassa pölyn tai kevättulvavesien ja rankkasateiden vaikutusta järven tilaan ei arvioida. Järven katsotaan ikäänkuin sisältyvän hankealueeseen ja sen pilaantuminen olevan ikävä mutta välttämätön sivuseuraus. Iso Kivijärvi on kuitenkin hankealueen ulkopuolinen, mutta vaikutusalueella oleva kohde, johon kohdistuvaa pilaantumista tarkastellaan luvanhakuprosessissa. Selostuksessa Isoa Kivijärveä on tarkasteltu liian suppeasti.
Halmelampi, joka on vesilain mukainen luontotyyppi, sijaitsee aivan Kontiosuon lohkon välittömässä läheisyydessä. Selostuksessa viitataankin siihen, että hanke saattaa aiheuttaa lammelle vesilain kieltämiä seurauksia, vaikkakaan kuivatuksen vaikutusaluetta ei ole tarkemmin arvioitu.
Kasvillisuusselvitys
Kasvillisuusselvitys osoittaa, että kyseessä on Pohjois-Pohjanmaan nykyoloissa poikkeuksellisen laaja ja monimuotoinen, pääasiassa luonnontilaisten aapasoiden kokonaisuus, jollaisia ei maakunnassa enää löydä kuin suojelualueilta. Aikaisemmin tehty ansiokas kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys olisi tullut päivittää ajantasaisilla uhanalaisuustiedoilla, mitkä lisäisivät alueen merkittävyyttä entisestään.
Suomen luontotyyppien uhanalaisuusselvityksen (Suomen ympäristö 8/2008) mukaan alueen suotyypeistä on toistakymmentä vaarantunutta ja yksi erittäin uhanalainen ja suotyyppiyhdistelmien aapasuotyypit ovat kaikki vaarantuneita tai erittäin uhanalaisia. Selostuksen sivulla 98 näistä on ylimalkaisia mainintoja, mutta kaikkien suotyyppien alueellisen (Etelä-Suomen osa-alue) uhanalaisuusmaininnan rinnalla esitetään lievempi ”koko maan” tilanne, ikäänkuin pohjoisessa säilyneet suotyypit jotenkin korvaisivat maan etelä- ja länsiosien uhanalaistuneen suoluonnon.
Laiminlyöntejä ei voi perustella sillä, että uhanalaisuustiedot eivät kaikilta osin paina ympäristönsuojelulain mukaisessa lupakäsittelyssä. Lausunnolla oleva selvitys tehdään YVA-lain perusteella, jolloin lupaviranomaisen täytyy ottaa se soveltuvin osin huomioon lupaharkinnassaan ja tämä edellyttää kaikkien tehtyjen selvitysten olevan ajan tasalla ja luotettavia.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä on syytä ottaa huomioon myös lainsäädännön tulkintojen kehittyminen. Vaikka luonnonsuojelulakia ei ole vielä ajantasaistettu luontotyyppien osalta, se ei tarkoita, etteikö uusin tieto esimerkiksi luontotyyppien uhanalaisuudesta vaikuttaisia lupaharkinnassa. Ympäristönsuojelulain 42 §:n 4) kohdan maininta erityisistä luonnonolosuhteista saattaa tarkoittaa niin varsinaisen ottoalueen ulko- kuin sisäpuolellakin hydrologialtaan luonnontilaisia uhanalaisia suoluontotyyppejä, jolloin toiminnasta ei saa aiheutua niiden tilan huonontumista (ks.esimerkiksi KHOn ratkaisu Parkanon Saukkosuon lupahakemuksesta (21.1.2011/147).
Linnusto
Kivisuo-Kontiosuon alue kuuluu linnustollisesti valtakunnallisesti tärkeään Muhoksen-Utajärven soiden FINIBA-alueeseen (Muhoksen suot). Kivisuon linnuston suojelupistearvo 66.28 on poikkeuksellisen korkea, lähellä suoalueen parhaiden pesimäalueiden tasoa.
Arviointiselostuksessa todetaan kyllä Kivisuo-Kontiosuon huomattava linnustollinen arvo, mutta annetaan ymmärtää, että FINIBA-alueen jäljelle jäävät arvokkaat lintualueet jotenkin vähentäisivät Kivisuon alueen menetyksiä. Väite on asiantuntematon.
Hankkeen vaikutusalueella pesii erityisesti suojeltava lintulaji, muuttohaukka, jonka esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on luonnonsuojelulailla kielletty. Pesinnän turvaamiseksi suoalueesta on rajattu 80 hehtaaria turpeenoton ulkopuolelle. Selostuksen mukaan lähin tuotantolohko sijaitsee itäpuolella noin 800-900 metrin päässä pesäalueesta. Sen perusteella on päätelty, että ”tuotannon käynnistäminen ei näin ollen vaikuttane uhanalaisen lajin pesintään”.
Laji mahdollisesti ainakin yrittäisi pesiä alueella kuivatuksen / turpeenoton alettuakin. Mutta olisiko pesintä tuloksellista? Sen arviointi on ympäristövaikutusten arvioinnin tehtävä. Erillisessä linnustoselvityksessä ei kuitenkaan ole minkäänlaista ekologista arviota pesinnän jatkumisesta turpeenoton vaikutuspiirissä eikä sellaista ole selostuksessakaan. Siinä ei arvioida kuivatuksen vaikutuksia eristysojan rajaaman ottoalueen ulkopuolelle tai pölyn ja eritoten melun ja liikkumisen vaikutuksia lajin pesinnän jatkumiseen sen enempää kuin muutoksia ravinnonhakualueella. Onnistuneeseen pesintään kuuluu jälkeläisten saattaminen lentokykyisiksi. Siihen kyseinen laji tarvitsee suuren määrän muutaman kymmenen – sadan gramman painoisia suolintuja, joiden tuottoisimmat lisääntymisalueet tuhoutuvat turpeenoton myötä.
Melua käsittelevän kappaleen 6.2.1.3 lopussa mainitaan myös melun vaikutuksista linnustoon. Siinä todetaan, että turvetuotannon aiheuttama melu voi häiritä suoalueen runsasta linnustoa ja voi mahdollisesti vaikuttaa siihen, että Kivisuon alueelta linnut hakeutuvat häiriöttömiin elinympäristöihin hankealueen ulkopuolelle. Tämä on vain yksi esimerkki selostusta vaivaavasta epäjohdonmukaisuudesta ja arvioinnin pintapuolisuudesta.
Lääväsuo-Kivisuon FINIBA-alue on maakunnan merkittävimpiä muuttohaukan lisääntymisalueita. Kivisuon kuivattaminen turpeenkaivuuta varten heikentäisi vääjäämättä FINIBA-alueen muuttohaukalle välttämättömän ruuan tuotantoa ja siten lajin poikastuottoa. Todennäköisesti Kivisuon reviiri autioituisi. Todennäköisen negatiivisen kehityksen pitäisi asiantuntijoille olla itsestäänselvä. Mitään sen suuntaista ei arviointiselostuksessa esitetä, koska siitä voisi tehdä sen ainoan johtopäätöksen, että hanke on toteuttamiskelvoton.
Kivisuon merkitystä Muhoksen soiden linnustolle vähätellään sanomalla, että FINIBA-alue menettää vain 9 prosenttia nykyisestä pinta-alastaan. Arvio on kovin karkea ja oikeastaan merkityksetön. FINIBA-alue koostuu erilaisista osista, joista toiset ovat soveliaampia suolinnustolle. Suunniteltuun turpeenottoalueeseen sisältyy merkittävä osa soiden parhaita pesimäalueita. Selostuksessa esitetty arvio, että turpeenkaivuun tieltä väistyvät linnut pystyvät ”todennäköisesti” löytämään korvaavia alueita muualta on ekologisesti asiaton. Siinä ei myöskään oteta huomioon suoluonnon tuottokyvyn rajallisuutta, mitä uusille soille työntyvä turpeenkaivuu kaiken aikaa heikentää. Uusin uhanalaisuusarvio vahvistaakin suolinnuston yleisen heikentymisen koko maassa.
Koska arviointiselostus käsittelee linnustoselvityksiä lähinnä hankkeesta vastaavan näkökulmasta, tähän on syytä lainata linnustoyhteenvedosta vastaavan konsultin varovaisen asiallinen lausunto Kivisuo-Kontiosuon alueen linnustollisesta arvosta.
”Kivisuon- Kontiosuon alue on näiden laskentojen perusteella pesimälinnustoltaan, lajistoltaan ja linnuston tiheydeltään, valtakunnan tasolla arvokas suokohde. Muuttolinnustoltaan alue on maakunnallisesti merkittävää tasoa.
Alueen tärkein pesimälaji on muuttohaukka. Suolla pesii suhteellisen runsaina arvokkaita lajeja, kuten joutsen, metsähanhi ja kurki. Pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna Kivisuon – Kontiosuon alueella pesii erittäin runsaasti suolajeja ja huomattavia määriä silmälläpidettäviä, direktiivi-, erityisvastuu- ja indikaattorilajeja. Direktiivilajeista liron ja kapustarinnan runsaus on silmiinpistävää. Muuttolinnuston olennaisin piirre on pienehköjen kurki- ja metsähanhiparvien esiintyminen. Muutonaikaiseen arvoon vaikuttavat nostavasti myös avomaalla saalistavien petolintujen syysmuuttohavainnot.
Kivisuon – Kontiosuon alueen linnustollinen tarkastelu erillään muusta Muhoksen –Utajärven suoalueesta (Räkäsuo- Lääväsuo –Kivisuo) on hieman harhaanjohtavaa. Erityisesti isot lajit, joutsen, kurki, metsähanhi ja petolinnut liikkuvat pesimäaikana ravinnonhaussa laajalla alueella. Tutkimusalue on tässä käsiteltyjen laskentatietojen perusteella ekologisesti tärkeä osa Muhoksen soiden valtakunnallisesti merkittävää FINIBA 810320–aluetta (Leivo ym. 2002)”.
Luontoselvitysten perusteella arviointiselostuksessa tulisi rehellisesti todeta, että Kivisuo-Kontiosuon kuivattaminen turvesuoksi heikentää merkittävästi Muhoksen-Utajärven soiden FINIBA-alueen linnustollisia- ja monimuotoisuusarvoja.
Vaikutusten yhteenvetoa
Kasvillisuus- että linnustoselvitys osoittavat Kivisuon-Kontiosuon alueen luonnon monimuotoisuuden suuren arvon, kun taas vaikutusten yhteenvetoarviossa ja vertailutaulukossa arvoa vähätellään. Luontoselvitykset ovat inventointiraportteja. Vaikutusten arviointia parantaisi, jos yleensä asiantuntijoiden laatimissa raporteissa olisi myös asiantuntijan johtopäätökset hankkeen vaihtoehtojen ekologisista vaikutuksista luontoarvoihin. Esimerkiksi niin kasvillisuuden kuin linnuston arvojen säilymiseksi rajaamiset nostoalueen ulkopuolelle ovat todennäköisesti merkityksettömiä, sillä kasvupaikan tai pesimäympäristön olosuhteet muttuvat liikaa. Siellä täällä selostuksessakin todetaan, että heikennys on todennäköinen tai että linnusto kaikkoaa alueelta. Siitä huolimatta vertailutaulukossa todetaan muun muassa, että toteuttamisvaihtoehtojen vaikutukset ovat luonnon monimuotoisuuteen paikallisesti ja osittain alueellisesti merkittäviä. Sen sijaan valtakunnallisella ja myös laajemmalla alueellisella tasolla monimuotoisuuteen ei ole merkittävää vaikutusta. Selostuksen perusteella on vaikea sanoa, miten arvioon on päädytty. Sen paikkansapitämättömyyden voi perustella jo sillä, että suot on valittu FINIBA-alueeksi. Viimeaikaiset raportit luontotyyppien ja lajien uhanalaistumisesta todistavat alueen suojeluarvon puolesta.
Suoluonnon uhanalaisuuden ja hankekohtaisesti Kivisuon-Kontiosuon merkityksen arvioinnissa on otettava myös huomioon luonnontilaisille soille kohdistuvien turvevarausten määrä, joista pääosa on Vapolla. Selostuksen kappaleessa yhteisvaikutuksista sivulla 135 esitetty väittämä yhteisvaikutusten arvioinnin vaikeudesta käytettävissä olevan tiedon vähyyden vuoksi on käsittämätön. Lupavirastoissa on vireillä kymmenittäin turpeenottohankkeita, joiden tiedot ovat käytettävissä. Koko maassa hankkeista 30-50 prosenttia kohdistuu luonnontilaisille soille, Pohjois-Pohjanmaallakin kymmenet hankkeet. Näiden lisäksi tulevat turvealan esittämät vaateet lisäsoista.
Kuten selostuksessa mainitaan maakuntakaavalla turpeenoton sijoittumista ohjataan toistaiseksi vain yleisellä suunnittelumääräyksellä. Valtakunnallista alueidenkäyttötavoitetta myötäilevän suunnittelumääräyksen mukaan turvetuotantoon tulee ensisijaisesti ottaa entisiin tuotantoalueisiin liittyviä soita, ojitettuja soita tai sellaisia ojittamattomia soita, joiden luonnon- ja kulttuuriarvot eivät ole seudullisesti merkittäviä. Kivisuon-Kontiosuon turpeenottohanke on selvästi maakuntakaavan suunnittelumääräyksen vastainen. Kappaleessa 6.2.5 viitataan viereiseen Turveruukin Kanasuon turpeennostoalueeseen, mutta mainitaan myös linnustoarvoja. Kuten todettua kokonaisarvio suon luonnonarvojen valtakunnallisesta merkityksestä on virheellinen puhumattakaan vesisövaikutuksia koskevasta arviosta.
Muun muassa KHOn päätöksissä 20.8.2010/1869 ja 14.5.2010/129 todetaan, että maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset alueidenkäyttötavoitteet, valtioneuvoston periaatepäätös vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 tai vesienhoitosuunnitelmassa ja sen toimenpideohjelmassa esitetty voidaan ottaa huomioon selvityksinä. Sillä on ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä merkitystä arvioitaessa hankkeen toteuttamiskelpoisuutta.
Vaikutusten yhteenvedossa kiinnittää erityistä huomiota se, että ilmastovaikutusten merkitystä ei edes noteerata, vaikka niistä onkin omaperäinen laskelma kappaleessa 6.4. Koska turpeen käyttö maakunnassa on niin suurta ja sen päästökerroin korkea, laskelmaa on syytä ruotia tässä tarkemmin.
Ilmastovaikutukset
Juuri valmistuneen Pohjois-Pohjanmaan ilmastostrategian taustaselvityksissä todetaan, että 82 prosenttia maakunnan energiatuotannon kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuu turpeen poltosta. Koko maan mittasuhteissa turpeen osuus on 20 prosenttia. Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan energiantuotannon päästöjä voidaan merkittävämmin leikata ainoastaan korvaamalla turpeenpolttoa uusiutuvilla. Turpeenpolton päästökertoimia laskee ja maakohtaista raportointia ohjaa kansainvälinen tiedemiespaneeli IPCC. Kivisuon turpeenottohankkeen ilmastovaikutuksia on laskettu tavalla, joka poikkeaa merkittävästi IPCC:n laskentaohjeista, mutta antaa Vapon näkökulmasta parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Tärkeimmät maankäyttöä ja ilmastonmuutoksen torjuntaa koskevat kansainväliset sopimukset, YK:n ilmastosopimus ja sopimus luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta lähtevät siitä, että ilmastonmuutosta ei voi torjua luonnon monimuotoisuuden kustannuksella. Viimeksi tämä periaate vahvistettiin äskeisessä Japanin Nagoyan biodiversiteettikokouksessa. Luonnontilaisten ekosysteemien, kuten soiden, ilmastovaikutus on olennainen osa elämälle välttämättömän kasvihuoneilmaston ylläpidossa. Vain sen vakauteen vaikuttavia ihmistoiminnan aiheuttamia päästöjä raportoidaan YK:lle. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että luonnontilaisen suon kasvihuonekaasupäästöjen lopettamista ei voida ottaa huomioon samalle alueelle kuivatetun turvekentän päästöjen vähentäjänä, niinkuin selostuksen laskelmassa on tehty. Taulukossa 37 kuvatusta nykyisen maankäytön päästöistä voidaan vähennyksenä laskea vain kolmannes eli metsäojitetun suon päästöt. Jotta laskelmilla olisi jotain uskottavuutta ja vertailuarvoa, niiden teossa tulee käyttää Tilastokeskuksen ilmastosopimukselle vuosittain valmisteleman maaraportoinnin laskentaperusteita, sillä ne perustuvat IPCC:n laskentaohjeisiin.
Myös laskentaperusteita vaikuttaa valitun tarkoitushakuisesti. Esimerkiksi turveaumojen päästöt on ilmoitettu paljon vähäisemmiksi kuin turvekenttien päästöt. Tätä on vaikea uskoa, sillä aumathan palavat toisinaan ilmiliekillä. Esimerkiksi laajan tutkimusohjelman loppuraportissa (Turpeen ja turvemaiden käytön kasvihuonevaikutukset Suomessa, MMM 11/2007) todetaan, että vuoden mittaisessa varastoinnissa aumojen päästöt ovat yli kymmenkertaisia turvekentän päästöihin verrattuna ja muutaman kuukauden varastoinnissakin selvästi suuremmat kuin taulukon 36 laskelmassa on esitetty. Myös jälkikäytön laskentaperusteissa on epäsuhta metsityksen ja peltoenergian nieluvaikutuksen kohdalla.
Edellämainittu tutkimusraportti myös päätyy tulokseen, että luonnontilaisen suon, mitä Kivisuon aluekin suurimmaksi osaksi on, ottaminen turpeennostoalueeksi aiheuttaa kaikkein suurimmat kasvihuonekaasupäästöt ja suosittaa sen tähden turpeenoton suuntaamista luonnontilansa menettäneille soille ja suopelloille. Turpeenottoa ohjaavia valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita onkin korjattu vastaamaan tutkimusraportin suosituksia ja ne on otettu huomioon myös valtioneuvoston vesiensuojelun tavoiteohjelmassa ja viimeksi vesienhoitosuunnitelmissa ja niiden toteutusohjelmassa. Ilmeisesti nämä seikat eivät ole edes arviointiselostuksen tekijän tiedossa, koskapa niistä ei ole selostuksessa mainintoja.
Selostuksessa todetaan, että Kivisuon turpeiden polton päästöt raportoidaan niitä polttavan voimalaitoksen päästöinä. Suon turpeiden noston välillinen ympäristövaikutus on kuitenkin niiden polton ilmastovaikutus, joten ne on YVA-lain mukaan ilmoitettava myös turvesoiden ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa.
Ilmastosopimus määrittelee suot hiilivarastoiksi, joita Suomikin on sopimuksen allekirjoittaessaan sitoutunut suojelemaan. Tämän takia turvesuon YVA-selostuksessa tulee olla laskelma myös suon hiilivaraston menetyksestä, sillä se on eräs turvesoiden käytön merkittävimmistä ympäristövaikutuksista luontoarvojen menetysten ja vesistövaikutusten ohella.
Kivisuon kohdalla kysymys on valtavasta hiilen varastosta, jota voidaan hahmottaa esimerkkilaskelman avulla, jonka pohjana on selostuksessakin mainitun Kirkisen ym maankäyttöskenaarion arvio turvesuon energiasisällöstä, 9400 MWh/hehtaari. Kun yhdestä megawatista turvetta vapautuu poltettaessa noin 370 kiloa hiilidioksidia, saadaan Kivisuon hiilivaraston määräksi 2,6 miljoonaa tonnia hiilidioksidiksi laskettuna. Siis yhden suon hiilivaraston tuhoamisesta aiheutuu päästöt, jotka lähes vastaavat maakunnan turpeenpolton vuotuisia päästöjä ja vastaavaa hiilivaraston menetystä. Tämä seikka puhuu hyvin jo yksistään 0-vaihtoehdon puolesta.
Kivisuon arviointiselostuksen ilmastovaikutuksia koskeva kohta on ala-arvoinen sepustus, jonka ainoana tarkoituksena näyttää olevan toiminnan raskaiden ilmastovaikutusten peitteleminen. Vaikutusten yhteenveto-osasta ilmastovaikutusosio on jäänyt kokonaan pois.
Yhteiskunnalliset vaikutukset
Kappaleessa selostetaan ensin Kivisuon alueen suunnitellun turpeennoston työllisyysvaikutuksia. Tekstissä ei kuitenkaan eritellä tarkemmin, millaisia työvaiheita laskelma koskee. Onko kysymyksessä pelkästään toiminta turvesuolla, vai luetaanko niihin myös kuljetuksen ja polton työpaikat.
Koska hankkeessa on YVA-lain mukaan myös 0-vaihtoehto, selostuksessa olisi tullut kuvata myös turvetta korvaavan uusiutuvan energiantuotannon työllistävyys, jolloin kaikkien vaihtoehtojen työllisyys- ym yhteiskunnallisia vaikutuksia voisi vertailla tasapuolisesti.
Samalla olisi tullut arvioida myös 0-vaihtoehdon ilmastovaikutus, sillä selostuksessa on kuvattu 0-vaihtoehtoa hyvin puutteellisesti, oikeastaan vain suunnitellun turpeennostoalueen luontoarvojen osalta. Tältä osin selostus on puutteellinen. YVA-laki velvoittaa arvioimaan kaikkien vaihtoehtojen kaikki ympäristövaikutukset niin, että niitä voidaan verrata keskenään. Muutoinhan koko 0-vaihtoehdon arviointi on turhaa.
Kappaleen lopussa on mielenkiintoista tietoa asukaskyselyn tuloksista. Suurin osa vastaajista on pitänyt hanketta tarpeettomana ja reilusti yli puolet on arvioinut hankkeen ympäristövaikutukset erittäin kielteisiksi. Tämä kuvaa hyvin turpeenpolton yleistä imagoa, jota Vapon mainoskampanjat eivät ole kyenneet muuttamaan.
Keskeiset epävarmuustekijät
Tässä selostuksen kohdassa vahvistetaan se, että Vapo Oy ei itsekään pidä esimerkiksi hankkeen vesistövaikutuksista esitettyä arviota kovinkaan luotettavana. Varovaisuusperiaatteen mukaan tällaista hanketta ei tulisi toteuttaakaan, sillä suuri lisäys Oulujoen turvekuormitukseen voi todella vaarantaa Oulun kaupungin vesihuoltoa etenkin kriittisenä kevättulvan aikana.
Väite, että suoluonnon tilaa suunnittelualueen ulkopuolella ei tunnettaisi riittävästi menetysten vertailemiseksi ei pidä paikkaansa.
Kaikkein suurin epävarmuustekijä, jota tässä ei tietysti ole mainittukaan, liittyy turpeen tulevaan asemaan maamme energiahuollossa. Se ulottaa turpeenkäytön ympäristövaikutukset turvesuolta niiden laskuvesistöihin ja globaaliin ilmastovaikutuksiin saakka. Turpeen poltosta ja turvemaiden kuivatuksesta ja viljelystä aiheutuu meillä vuosittain yli 20 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt, joita on mahdotonta merkittävästi pienentää ilman turpeenpolton lopettamista. Irlanti, Suomen ohella toinen merkittävä turpeen käyttäjä maailmassa, on jo tehnyt päätöksen lopettaa turpeen polttaminen. Suomessakin turpeelle on tulossa jonkinasteinen vero, jossa kuitenkin on vielä paljon korotusvaraa esimerkiksi kivihiilen verotasoon verrattuna.
Lisäksi uusia soita koskevien lupahakemusten suuri määrä on saanut kansalaiset raivostumaan vesiensä ja viimeisten luonnontilaisten soidensa puolesta. Tätä turpeenkäytön negatiivista kuvaa on vahvistanut etenkin Vapon ympäristövastuista piittaamaton ja häikäilemätön toiminta lyhytnäköisessä etujensa ajamisessa. Laajan, luonnontilaisen ja erityisiä luontoarvoja omaavan Kivisuon tuhoamishanke on malliesimerkki tällaisesta toiminnasta.
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin mielestä luonnontilaisen suon turpeenottohanke ei ole enää toteuttamiskelpoinen eikä sitä tosiasiaa muuksi muuta mikään lisäselvitys tai vesiensuojelun tehostamispyrkimys. Yhteysviranomaisen tulee ottaa se erityisesti huomioon lausunnossaan.
Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri
LIITE
Väitöstiivistelmä 14.11.2007
Sateen synnyttämät pintavalumat ja ainehuuhtoumat jyrsinturvesuon eri turvelajeille: vertaileva menetelmä arvioida turvetuotannon aikaista vesistökuormitusta
Ympäristögeologinen tutkimushanke on käynnistynyt havaitusta tarpeesta kyetä paremmin ennakoimaan jo olemassa olevan ja suunnitellun turvetuotannon aiheuttama haitallinen orgaanisen aineksen ja ravinteiden synnyttämä vesistökuormitus. Ympäristöviranomaisten mahdollisuudet edellyttää ympäristövaikutusselvityksissä jo ennakkoon arvioitavaksi turvetuotannon vesistökuormituksen määriä ja niiden ajallista kohdentumista suon tuotannonkestoisena aikana ovat olleet vähäiset. Tutkimushankeen tavoitteet kohdistuivat siihen, että jo tiedossa olevien ja turvevarainventoinnilla saatavien suo- ja turveominaisuustietojen; mm turvelaji ja maatuneisuusaste, perusteella olisi mahdollista jo ennalta laatia turvetuotantosoille vertailukelpoiset tuotannonkestoiset arviot niiden tyypillisistä ainehuuhtoumista. Suo- ja turvetietojen hyväksikäyttö yhdessä tutkimuksessa saatujen tulosten, tyypillisten sarkaojastoon kohdistuvien ainehuuhtoumamäärien sekä energiasisältötietojen kanssa, on edellyttänyt tutkimuksessa myös atk- sovellusten laatimista, joiden avulla voidaan kaikista tutkituista soista (mm. GTK:n tutkimat n. 13500 suota) laatia suo- ja kerroskohtaiset ainekuormitus- ja energiasisältöarviot.
Ympäristöministeriö on osarahoittanut ja Länsi-Suomen ympäristökeskus valvonut tutkimushankkeen kenttä- ja laboratoriotyövaiheen. Helsingin yliopiston geologian laitokselta tutkimuksen valvojana on toiminut prof. Matti Eronen ja työn edistymistä on edesauttanut geologian laitoksen esimiehen prof. Juha Karhun ohjaus.
Suot (n. 10 milj. ha) peittävät lähes 1/3 osaa Suomen pinta-alasta. Soiden holoseenin, n. 10 000 vuoden aikaisen kasvun ja kehityksen vaiheissa suurilmastolliset olosuhteet ja niiden mukana turvetta muodostavien kasvien kasvuolosuhteet ovat vaihdelleet. Lämpö- ja kosteusolosuhteilla on ollut merkitystä suokasvien tyypillisiin kulloinkin vallitseviin lajityyppeihin ja suotyyppeihin sekä edelleen turvetta muodostavien kasvienjäänteiden valikoivaan kertymisen ja kerrostumiseen. Edellä esitetyt ilmastolliset tekijät, soiden kasvu- ja ympäristötekijät sekä ojitustoiminta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen fysikaalisilta ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan erilaisten turvekerrosten syntyyn ja olemassa oloon sekä sitä kautta luonnontilaisilta suoalueilta ja sekä ojitus- ja turvetuotantoalueilta syntyviin vaihteleviin ainehuuhtoumiin.
Tutkimuksessa on jyrsinturvesuon tuotantokentän olosuhteita simuloivissa olosuhteissa selvitetty hallituissa ja vertailukelpoisissa olosuhteissa sadetuskokein turvetuotantosoiden jyrsinturpeiden fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien vaikutusta turvetuotantokentältä sarkaojiin kohdistuviin pintavalumiin ja valumien ainepitoisuuksiin. Sadetus- ja uuttokokeita tehtiin sara- (C) ja rahkaturpeiden (S) maatuneisuuksille H 2,5 – 8,5. Sadetuksia tehtiin eri kosteuksissa (23,4 – 89, %) oleville jyrsösturpeille ja kaikki näytteet sadetettiin uudelleen 24 h kuluttua, jolloin saatiin valuma ja ainepitoisuustietoja myös olosuhteille, jossa jo valmiiksi pintakosteat turpeet kohtaavat uudelleen sateen.
Valumavesien kiintoainepitoisuus (KA), orgaanisen aineen hapenkulutuksen määrä (CODmnO2,), kokonaisfosfori- (tot. P) ja kokonaistyppipitoisuudet (tot. N) vaihtelivat tutkittavien näytteiden osalta runsaasti turvelajista ja maatuneisuudesta riippuen. Tuotantokenttään kohdistuneen yhtäläisen (intens. 1,27 mm/min) sadetuksen aikaansaamaa sarkaojaan tapahtuvaa välitöntä pintavalumaa simuloivissa kokeissa valumavesien kiintoaineen ainepitoisuudet vaihtelivat eri maatuneisuusasteessa (H2,5 -8,5) olevien saraturpeiden (C) osalta n. 60-kertaisesti ja rahkaturpeiden (S) osalta n. 150-kertaisesti, kemiallisen hapenkulutuksen määrän osalta (C) n. 30-kertaisesti ja (S) n. 50-kertaisesti, kokonaisfosforin osalta (C) n. 60-kertaisesti ja (S) n. 66-kertaisesti, kokonaistypen osalta (C) n. 65-kertaisesti ja (S) n. 195 -kertaisesti ja ammoniumtypen osalta (C) n. 90-kertaisesti ja (S) n. 30-kertaisesti. Pitoisuuksien kohoaminen valumavedessä korreloi voimakkaasti turpeiden maatuneisuusasteen kohoamisen kanssa.
Tuotantosaran sarkaojaan kohdistuneiden sadetuksella simuloitujen pintavalumien, niiden ainepitoisuuksien ja keskimääräisesti (30 v. sadetilasto) esiintyvien vuosittaisen roudattoman kauden (kk 05-10) vuorokausisademäärien perusteella saatiin jyrsinturvesuon sara- (C) ja rahkaturpeiden (S) maatuneisuuksille H 2,5-8,5 tyypilliset vuotuiset keskenään vertailukelpoiset kiintoaineen, orgaanisen aineen kemiallisen hapenkulutuksen määrän, kokonaisfosforin ja kokonaistypen ainehuuhtoumamäärät (kg/ha) tuotantokentältä sarkaojastoon. Suon pinta-ala-, turvepaksuus-, turvelaji- ja maatuneisuustiedot sekä tiedot suon kuiva-ainemäärästä, lämpöarvosta ja niiden mukaisesta energiasisällöstä mahdollistavat tehdä koko suon hyödyntämisen ajalle vuositasolle kohdistetut kerroskohtaiset sarkaojaan ja vesistöön kohdistuvat suokohtaisesti vertailukelpoiset ainekuormitusarviot, arvion tuotannon kestosta, energiasisältömääritykset sekä esittää ainehuuhtoutumisen määrä suosta saatavaa energiamäärää kohden (kg/MWh). Tutkimuksen esimerkkivaluma-alueen soiden (8 kpl) sarkaojiin kohdistuvat kiintoainehuuhtoumat (kg/a) saatavaa energiayksikköä (MWh/a) kohden vaihtelivat soittain ja kerroksittain välillä 0,9 – 16,5 kg/MWh.
Tutkimuksen tavoitteena on ollut vastata energiateollisuuden haasteeseen saada turvetuotantoon pinta-alaltaan enemmän mutta vähemmän kuormittavaa turvetuotantoalaa ja toisaalta ympäristöhallinnon haasteeseen, voida paremmin ennalta arvioida turvetuotannon vesistökuormituksia ja niistä aiheutuvia vesistövaikutuksia. Tutkimuksen tulokset ovat pääosin tutkimuksen hypoteesin ja asetettujen tavoitteiden mukaisia ja mahdollistavat jo olemassa olevan ja suunnitellun turvetuotannon vesistökuormituksen nykyistä paremman vertailevan arvioimisen ja seurauksena syntyvien vesistövaikutuksien huomioimisen jo ennalta maankäytön ja energiatalouden suunnitteluvaiheessa.
Yksittäisten tuotantoalueiden valinnassa, hyödyntämisen suunnittelussa, vesiensuojelumenetelmien käyttöönotossa sekä kuormitustarkkailujen suunnittelussa tutkimustulosten antama ennakkotieto turvetuotantosuon kuormittavasta vaikutuksesta mahdollistaa ympäristönäkökohdat huomioivan hallitumman turvetuotannon.
Lasse Svahnbäck, HY, Geologian laitos, väitös 24.11.2007 klo 13. Auditorium Arppeanum, Snellmaninkatu 3, Helsinki