Mielipide Pyhännän Ruoholamminnevan tur­ve­tuo­tan­toa­lu­een ym­pä­ris­tö­lu­pa­ha­ke­muk­ses­ta

Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi

10.2.2011

PSAVI, ympäristölupavastuualue
kirjaamo.pohjois(at)avi.fi

Dnro PSAVI/261/04.08/2010

Hakija Turveruukki Oy

Asia Ruoholamminnevan turvetuotantoalueen ympäristölupa, Pyhäntä

Vaatimus

Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry vaatii Turveruukki Oy:n hakemuksen hylkäämistä. Ruoholamminnevan kuivatus turpeenottoa varten aiheuttaisi ympäristönsuojelulain 5, 6, 42 ja 50 §§:ien, vesienhoitolain 21 §:n ja maankäyttö- ja rakennuslain 22, 24, 28, 30 ja 32 §§:ien sekä mahdollisesti vesilain 15 a ja 17 a §§.n vastaista pilaantumista.

Perustelut

Suon kuivatus aiheuttaisi ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 2) ja 4) kohtien vastaista merkittävää ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa ja erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista. Hakemus ei täytä myöskään ympäristönsuojelulain 5 §:n vaatimusta riittävistä selvityksistä.

Lisäksi Ruoholamminnevan ottaminen turvetuotantoon estäisi hankkeen vaikutusalueen vesistöissä vesienhoitolain 21 §:n tavoitteen toteutumisen. Ympäristönsuojelulain 50 §:n 2 momentin mukaan luvassa on 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua pilaantumisen merkittävyyttä arvioitaessa otettava huomioon, mitä vesienhoitosuunnitelmassa on esitetty toiminnan vaikutusalueen vesien tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista.

Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelman toimenpideohjelman mukaan Siikajoen vesistön vesimuodostumien tila on pääosin välttävä–tyydyttävä ja keinotekoisissa ja voimakkaasti muutetuissa osissa välttävä–tyydyttävä suhteessa parhaaseen saavutettavissa olevaan tilaan. Ainoastaan Iso Lamujärvi on hyvässä tilassa. Tavoitteena on kaikissa mainituissa vesimuodostumissa vesienhoitolain mukainen hyvä tai hyvä saavutettavissa oleva tila. Nykykäytännön mukaiset ja lisätoimenpiteetkään eivät kuitenkaan riitä tilatavoitteen saavuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä. Jatkoaikaa on arvioitu tarvittavan vuoteen 2021 asti.

Suurimpana esteenä hyvän ekologisen tilan saavuttamiselle on liian suuri ravinne- ja kiintoainekuormitus valtaosassa vesimuodostumia sekä happamuuden aiheuttamat haitat Siikajoen

pääuomassa ja Luohuanjoessa. Siikajoen alaosalla fosforin kokonaiskuormitusta tulisi saada vähennetyksi noin puoleen nykyisestä, jotta joen keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus alenisi tasolle 40 μg/l. Lamujoella vähentämistarve on vain noin viidennes nykyisestä, mutta muissa Siikajoen vesistön tarkastelluissa vesimuodostumissa huomattavasti tätä enemmän. Suurin vähentämistarve koskee maataloutta.

Lisätoimenpiteitä tarvitaan Iso Lamujärveä lukuun ottamatta kaikissa Siikajoen vesistön vesimuodostumissa. Lisätoimenpiteenä uusilla turvetuotantoalueilla lisätään toimenpiteitä tuotannon ulkopuolisen ajan kuormituksen vähentämiseksi ottamalla pintavalutus tai muu tehostettu vesienkäsittelymenetelmä ympärivuotiseen käyttöön. Lisäksi uuden turvetuotantoalueen lupahakemuksessa selvitetään vesistön happamoitumisriski ja esitetään tarvittavat toimenpiteet tai rajoitukset haittojen ehkäisemiseksi. Happamilla sulfaattimailla turvetuotantoalueiden loppuvaiheen tuotantotoimenpiteet ja jälkihoitotyöt tehdään erityisen huolellisesti.

Ruoholamminnevan 74,5 hehtaarin jätevedet on tarkoitus johtaa vesiensuojelurakenteiden jälkeen Kivipuron ja Lehmipuron kautta Siikajoen yläosalle. Kivipurosta otetut vesinäytteet, kokonaisfosfori 68-470 µg/l ja kokonaistyppi 1100-2200 µg/l, ilmentävät voimakasta rehevöitymistä. Ravinteiden rehevöittävää vaikutusta lisää se, että suuri osa niistä on epäorgaanisessa muodossa ja siten suoraan käyttökelpoista vesien perustuotannolle. Siikajoen pitoisuudet tällä kohtaa ovat alhaisemmat, mutta kuitenkin rehevöitymistä osoittavat (kokonaisfosfori 39-111 µg/l ja kokonaistyppi 280-1000 µg/l). Itseasiassa Siikajoen yläosan kuormittuneisuus tällä kohtaa on yllättävän suurta, sillä karttatarkastelun mukaan alueella ei ole maataloutta, jota koko vesistön alueella pidetään suurimpana kuormittajana.

Ruoholamminnevan vesistövaikutuksia on arvioitu tavalliseen ja hakijan näkökulmasta turvalliseen tapaan vertailusoiden keskiarvojen avulla. Ne eivät kerro kuitenkaan mitään nimenomaan Ruoholamminnevan vesistövaikutuksista. Kivipuron korkeat ja valtavasti vaihtelevat ravinnepitoisuudet johtunevat alueen turvemaiden ojituksista. Tällä perusteella on syytä olettaa, että myös Ruoholamminnevan turpeiden laatu saattaa olla hyvin herkästi huuhtoutuvaa ja sen kuivatuksen ja turpeenkaivuun päästöt paljon laskennallisia päästöjä suuremmat. (Liitteenä lopussa Lasse Svahnbäckin väitöstutkimuksen tiivistelmä aiheesta.) Turpeenkaivuun kokonaisvaikutuksia Siikajoen vesistössä ei voi hakemusasiakirjojen perusteella edes arvioida, sillä hakija esittelee niissä vain omat suonsa ja suunnitelmansa.

Hankkeen pintavalutuskenttä sisältää myös epävarmuuksia, jota hakemuksessa ei oteta huomion. Kenttä on ensinnäkin liian puutteellisesti kuvattu. Edes sen luonnontilaisuudesta / muuttuneisuudesta ei saa hakemuksen perusteella selvää. Hakemuksessa väitetään kyllä, että pintavalutuksenttä on ojittamatonta lyhytkorsinevaa, mutta kuvat 7,8 ja 9 vuodelta 2010 eivät tue väitettä. Sitä eivät tue myöskään kartat tai ilmakuva alueesta. Vaikka pintavalutuskenttä olisikin osittain luonnontilainen, kentän toimivuus kokonaisuudessaan jää epäselväksi. Kuitenkin hakija perustelee juuri pintavalutuskentän avulla hankkeen täyttävän vesienhoitosuunnitelman toimenpideohjelman vaatimukset.

Lisäksi kuormitusarvio on rajattu koskemaan vain varsinaista kaivuualaa. Eristysojien kautta suoraan alapuoliseen vesistöön vesiensuojelurakenteiden ohi johdettavan veden kuormitusvaikutuksia ei ole arvioitu. Sama puute koskee myös pintavalutuskenttää. Senkin ympäri kaivettavien eristysojien (eristyspenger) ulkopuolisten alueiden kuivumisesta aiheutuvaa lisäkuormitusta ei ole otettu huomioon, vaikka eritysoja kaivettaisiin luonnontilaisen suon poikki.

Epävarmuustekijä on myös kuivatuksen vaikutus Ruoholampeen. Lammen valuma-alueessa tapahtuu todennäköisesti muutoksia, joita ei kuitenkaan ole arvioitu hakemuksessa. Siinä väitetään, että ”kartta- ja ilmakuvatarkastelun perusteella Ruoholamminnevan tuotantoon suunniteltu alue ei sijaitse Ruoholammin vaikutusalueella.” Pöyryn tekemässä selvityksessä kuivatuksen osittain ulottuvan lammen valuma-alueelle. Eristysojan ja lammen lähin etäisyys on hakemuksen mukaan 160 metriä. On selvää, että kartta- ja ilmakuvatarkastelu ei ole ympäristönsuojelulain 5 §:n tarkoittama riittävä selvitys. Sitä ei myöskään ole hakijan viittaus johonkin toiseen yksittäistapaukseen ja sen seurantatuloksiin. Vertailu olisi vaatinut paikkakohtaista tietoa Ruoholammesta ja sen valuma-alueesta. Lammen ympäristöä ei ole edes kasvillisuusselvityksen yhteydessäkään kartoitettu, mutta siinä on kuitenkin maininta luhtaisuudesta. Se viittaa suolammelle tyypilliseen pinnanmyötäiseen osittaiseen umpeenkasvuun, mikä peittää alleen todellisen vesitilavuuden.

Suokohtaisten selvitysten tarvetta lisää paitsi valuma-alueen mittava ojitusprosentti myös Ruoholammen vaikutus Kuurajokeen. Lammesta johtaa laskupuro jokeen, joka mainitaan hakemuksessakin tammukkakannalle tärkeäksi. Lajin lisääntymisalueita ei ole tarkemmin kartoitettu, mutta hakemuksen mukaan sen arvellaan lisääntyvän pääuoman sijaan sivujoissa, kuten Kuurajoessa. Vaikutuksia Kuurajokeen ei ole selvitetty, koska on oletettu, että kaikki vaikutukset ilmenevät reitillä Kivipuro-Lehmipuro-Siikajoki. Vaikutusalue on kuitenkin suurempi kuin eristysojien sisäpuolelle jäävä kasvillisuudesta kuorittava turpeennostokenttä. Muutokset Ruoholammessa heijastuvat Kuurajokeen. Joka tapauksessa sekä lampea että Kuurajokea kuormittaisivat turpeenottoalueelta leviävä pöly, jota ei hakemuksessa mitenkään ole otettu huomioon.

Valtaosa maamme lohensukuisten kalojen paikalliskannoista on viime vuosikymmeninä tuhottu virtavesiin kohdistuvan rakentamisen ja valuma-alueilta tulevan kuormituksen seurauksena. Hakemuksessa ei jälleen kerran ole arvioitu poikkeuksellisten sääolojen ja tulva-aikojen kuormituspiikkien vaikutusta, vaikka hyvin on tiedossa, että mitkään vesiensuojelurakenteet eivät pysty estämään kiintoaineen huuhtoutumista turpeennostokentältä suoraan ympäristöönsä. Kiintoainepäästöt ovat erityisen haitallisia kaloille ja muulle vesieliöstölle. Kiintoainekuormitus mainitaan myös Siikajoen yhdeksi erityisongelmaksi. Myös kalalajit ovat osa luonnon monimuotoisuutta, jonka hupeneminen aiotaan kansainvälisin sopimuksin pysäyttää tällä vuosikymmenellä. Viimeisessä Suomen lajien uhanalaisuusselvityksessä kaikki taimenen sisävesikannat napapiirin eteläpuolella on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi.

Hakemuksessa esitetään, että Ruoholampi on 1.7 hehtaarin laajuinen eikä niin ollen ole vesilain mukainen luontotyyppi. Lampi luonnontilaisine laskupuroineen edustaa joka tapauksessa uhanalaista pinvesiluontoa ja on ympäristönsuojelulain tarkoittaman pilaamisvaikutuksen kohteena. Onko kyse vesilain 15 a ja 17 a §§:n tarkoittamasta pienvedestä, sen arvioimiseen hakemuksen tiedot ovat riittämättömiä.

Ympäristönsuojelulain 6 §:n mukaan ympäristön pilaantumsien vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantumista voidaan ehkäistä. Toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös aluetta koskevat kaavamääräykset. Ruoholamminnevan kuivatus ei toteuttaisi turpeenoton sijoittumista ja haittojen ehkäisyä koskevia maankäyttö- ja rakennuslain 22 §:n mukaisia alueidenkäyttötavoitteita, jotka lain 24 §:n mukaan valtion viranomaisten tulee ottaa huomioon ja joiden toteutumista edistää.

Valtakunnallisen turpeenoton maankäyttöä ohjaavan alueidenkäyttötavoitteen mukaan turpeenotto tulee ohjata jo ojitetuille tai muuten luonnontilaltaan voimakkaasti muuttuneille alueille ja käytöstä poistetuille suopelloille. Turpeenoton vaikutuksia on tarkasteltava valuma-alueittain ja otettava huomioon erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamat vaatimukset.

Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava ohjaa turpeenottoa suunnittelumääräyksellä, jonka mukaan turpeenottoon otetaan ensisijaisesti entisiin tuotantoalueisiin liittyviä soita, ojitettuja soita tai sellaisia ojittamattomia soita, joiden luonnon- ja kulttuuriarvot eivät ole seudullisesti merkittäviä. Määräys on vanhentunut, mutta joka tapauksessa sekin korostaa tarvetta vähentää sijainninohjauksella turpeenoton ympäristöhaittoja. Vesienhoitosuunnitelman toteutusohjelmassa uuden turvetuotannon sijainninohjaus jo jotetuille tai muuten merkittävästi muuttuneille alueille on ensisijainen keino vähentää haittoja vesien tilalle, pohjavesille ja luonnon monimuotoisuudelle.

Hakemuksessa ei ole arviota suon luonnonsuojelubiologisesta merkityksestä. Se on kuitenkin selvää, että puolet suunnitellusta turpeenottoalasta on luontoselvitysten mukaan luonnontilaista, hyvin vesitaloutensa säilyttänyttä nevaa, jonka kasvipeite ilmentää ainakin paikoin ravinteisuutta. Niin uusin lajien kuin luontotyyppien uhanalaiskartoitukset (Suomen lajien uhanalaisuus. Punainen kirja 2010. ja Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Suomen ympäristö 8/2008) osoittavat, miten vakavasti suoluonnon tila on Suomessa taantunut. Kyseisen suon viidestä suotyypistä kolme on silmälläpidettäviä ja kaksi vaarantuneita ja lajistossa on useita Suomen vastuulajeja kuin myös uhanalaisia lajeja. Lajistoselvitykset ovat puutteellisia ja tehty osittain väärään aikaan ja liian suppealta alueelta, mutta esitettyjenkin tietojen perusteella on pääteltävissä, että rankasti ojitetulla alueella luonnontilaisen osan ja sen läheisen pienvesistön kokonaisuus on monimuotoisuudeltaan vähintään seudullisesti merkittävää. Suo saattaa myös olla vesitaloudeltaan helpostikin ennallistettavissa, mikä entisestään lisää sen merkitystä monimuotoisuuden suojelulle ja valuma-alueen kunnostamismahdollisuuksille.

Hankkeelle ei ole luvanmyöntämisedellytyksiä. KHOn päätöksissä 20.8.2010/1869 ja 14.5.2010/129 todetaan, että maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset alueidenkäyttötavoitteet, valtioneuvoston periaatepäätös vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 tai vesienhoitosuunnitelmassa ja sen toimenpideohjelmassa esitetty voidaan ottaa huomioon selvityksinä. Ruoholamminnevan käyttöönotto heikentäisi mahdollisuuksia saavuttaa hyvä ekologinen tila Siikajoen pääuomassa vuoteen 2021 mennessä. Muutoinkaan ei ole perusteita enää myöntää turpeenkaivuulupaa vesitaloutensa hyvin säilyttäneelle luonnontilaiselle suon osalle alueella, jolla suoluonto on erittäin uhanalaista turvemaiden laajamittaisten metsäojitusten ja intensiivisen turpeenkaivuun takia.

Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja

Merja Ylönen
sihteeri

Liite 1: Lasse Svahnbäck, HY, Geologian laitos, Helsinki:

Sateen synnyttämät pintavalumat ja ainehuuhtoumat jyrsinturvesuon eri turvelajeille: vertaileva menetelmä arvioida turvetuotannon aikaista vesistökuormitusta (väitöstiivistelmä 14.11.2007)

Ympäristögeologinen tutkimushanke on käynnistynyt havaitusta tarpeesta kyetä paremmin ennakoimaan jo olemassa olevan ja suunnitellun turvetuotannon aiheuttama haitallinen orgaanisen aineksen ja ravinteiden synnyttämä vesistökuormitus. Ympäristöviranomaisten mahdollisuudet edellyttää ympäristövaikutusselvityksissä jo ennakkoon arvioitavaksi turvetuotannon vesistökuormituksen määriä ja niiden ajallista kohdentumista suon tuotannonkestoisena aikana ovat olleet vähäiset. Tutkimushankeen tavoitteet kohdistuivat siihen, että jo tiedossa olevien ja turvevarainventoinnilla saatavien suo- ja turveominaisuustietojen; mm turvelaji ja maatuneisuusaste, perusteella olisi mahdollista jo ennalta laatia turvetuotantosoille vertailukelpoiset tuotannonkestoiset arviot niiden tyypillisistä ainehuuhtoumista. Suo- ja turvetietojen hyväksikäyttö yhdessä tutkimuksessa saatujen tulosten, tyypillisten sarkaojastoon kohdistuvien ainehuuhtoumamäärien sekä energiasisältötietojen kanssa, on edellyttänyt tutkimuksessa myös atk- sovellusten laatimista, joiden avulla voidaan kaikista tutkituista soista (mm. GTK:n tutkimat n. 13500 suota) laatia suo- ja kerroskohtaiset ainekuormitus- ja energiasisältöarviot.

Ympäristöministeriö on osarahoittanut ja Länsi-Suomen ympäristökeskus valvonut tutkimushankkeen kenttä- ja laboratoriotyövaiheen. Helsingin yliopiston geologian laitokselta tutkimuksen valvojana on toiminut prof. Matti Eronen ja työn edistymistä on edesauttanut geologian laitoksen esimiehen prof. Juha Karhun ohjaus.

Suot (n. 10 milj. ha) peittävät lähes 1/3 osaa Suomen pinta-alasta. Soiden holoseenin, n. 10 000 vuoden aikaisen kasvun ja kehityksen vaiheissa suurilmastolliset olosuhteet ja niiden mukana turvetta muodostavien kasvien kasvuolosuhteet ovat vaihdelleet. Lämpö- ja kosteusolosuhteilla on ollut merkitystä suokasvien tyypillisiin kulloinkin vallitseviin lajityyppeihin ja suotyyppeihin sekä edelleen turvetta muodostavien kasvienjäänteiden valikoivaan kertymisen ja kerrostumiseen. Edellä esitetyt ilmastolliset tekijät, soiden kasvu- ja ympäristötekijät sekä ojitustoiminta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen fysikaalisilta ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan erilaisten turvekerrosten syntyyn ja olemassa oloon sekä sitä kautta luonnontilaisilta suoalueilta ja sekä ojitus- ja turvetuotantoalueilta syntyviin vaihteleviin ainehuuhtoumiin.

Tutkimuksessa on jyrsinturvesuon tuotantokentän olosuhteita simuloivissa olosuhteissa selvitetty hallituissa ja vertailukelpoisissa olosuhteissa sadetuskokein turvetuotantosoiden jyrsinturpeiden fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien vaikutusta turvetuotantokentältä sarkaojiin kohdistuviin pintavalumiin ja valumien ainepitoisuuksiin. Sadetus- ja uuttokokeita tehtiin sara- (C) ja rahkaturpeiden (S) maatuneisuuksille H 2,5 – 8,5. Sadetuksia tehtiin eri kosteuksissa (23,4 – 89, %) oleville jyrsösturpeille ja kaikki näytteet sadetettiin uudelleen 24 h kuluttua, jolloin saatiin valuma ja ainepitoisuustietoja myös olosuhteille, jossa jo valmiiksi pintakosteat turpeet kohtaavat uudelleen sateen.

Valumavesien kiintoainepitoisuus (KA), orgaanisen aineen hapenkulutuksen määrä (CODmnO2,), kokonaisfosfori- (tot. P) ja kokonaistyppipitoisuudet (tot. N) vaihtelivat tutkittavien näytteiden osalta runsaasti turvelajista ja maatuneisuudesta riippuen. Tuotantokenttään kohdistuneen yhtäläisen (intens. 1,27 mm/min) sadetuksen aikaansaamaa sarkaojaan tapahtuvaa välitöntä pintavalumaa simuloivissa kokeissa valumavesien kiintoaineen ainepitoisuudet vaihtelivat eri maatuneisuusasteessa (H2,5 -8,5) olevien saraturpeiden (C) osalta n. 60-kertaisesti ja rahkaturpeiden (S) osalta n. 150-kertaisesti, kemiallisen hapenkulutuksen määrän osalta (C) n. 30-kertaisesti ja (S) n. 50-kertaisesti, kokonaisfosforin osalta (C) n. 60-kertaisesti ja (S) n. 66-kertaisesti, kokonaistypen osalta (C) n. 65-kertaisesti ja (S) n. 195 -kertaisesti ja ammoniumtypen osalta (C) n. 90-kertaisesti ja (S) n. 30-kertaisesti. Pitoisuuksien kohoaminen valumavedessä korreloi voimakkaasti turpeiden maatuneisuusasteen kohoamisen kanssa.

Tuotantosaran sarkaojaan kohdistuneiden sadetuksella simuloitujen pintavalumien, niiden ainepitoisuuksien ja keskimääräisesti (30 v. sadetilasto) esiintyvien vuosittaisen roudattoman kauden (kk 05-10) vuorokausisademäärien perusteella saatiin jyrsinturvesuon sara- (C) ja rahkaturpeiden (S) maatuneisuuksille H 2,5-8,5 tyypilliset vuotuiset keskenään vertailukelpoiset kiintoaineen, orgaanisen aineen kemiallisen hapenkulutuksen määrän, kokonaisfosforin ja kokonaistypen ainehuuhtoumamäärät (kg/ha) tuotantokentältä sarkaojastoon. Suon pinta-ala-, turvepaksuus-, turvelaji- ja maatuneisuustiedot sekä tiedot suon kuiva-ainemäärästä, lämpöarvosta ja niiden mukaisesta energiasisällöstä mahdollistavat tehdä koko suon hyödyntämisen ajalle vuositasolle kohdistetut kerroskohtaiset sarkaojaan ja vesistöön kohdistuvat suokohtaisesti vertailukelpoiset ainekuormitusarviot, arvion tuotannon kestosta, energiasisältömääritykset sekä esittää ainehuuhtoutumisen määrä suosta saatavaa energiamäärää kohden (kg/MWh). Tutkimuksen esimerkkivaluma-alueen soiden (8 kpl) sarkaojiin kohdistuvat kiintoainehuuhtoumat (kg/a) saatavaa energiayksikköä (MWh/a) kohden vaihtelivat soittain ja kerroksittain välillä 0,9 – 16,5 kg/MWh.

Tutkimuksen tavoitteena on ollut vastata energiateollisuuden haasteeseen saada turvetuotantoon pinta-alaltaan enemmän mutta vähemmän kuormittavaa turvetuotantoalaa ja toisaalta ympäristöhallinnon haasteeseen, voida paremmin ennalta arvioida turvetuotannon vesistökuormituksia ja niistä aiheutuvia vesistövaikutuksia. Tutkimuksen tulokset ovat pääosin tutkimuksen hypoteesin ja asetettujen tavoitteiden mukaisia ja mahdollistavat jo olemassa olevan ja suunnitellun turvetuotannon vesistökuormituksen nykyistä paremman vertailevan arvioimisen ja seurauksena syntyvien vesistövaikutuksien huomioimisen jo ennalta maankäytön ja energiatalouden suunnitteluvaiheessa.

Yksittäisten tuotantoalueiden valinnassa, hyödyntämisen suunnittelussa, vesiensuojelumenetelmien käyttöönotossa sekä kuormitustarkkailujen suunnittelussa tutkimustulosten antama ennakkotieto turvetuotantosuon kuormittavasta vaikutuksesta mahdollistaa ympäristönäkökohdat huomioivan hallitumman turvetuotannon.