Lausunto Pudasjärven Ahosuon turpeenottohankkeen YVA-ohjelmasta
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
27.10.2011
Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus
kirjaamo.pohjois-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi
Viite: POPELY/20/07.04/2011
Asia: Lausunto Pudasjärven Ahosuon turpeenottohankkeen YVA-ohjelmasta
Ahosuon hankealueen pinta-ala on 257 hehtaaria. Suurin piirtein puolet alueesta on nykytilassaan luonnontilaista (125 ha) ja toinen puoli on metsäojitettua (132 ha). Ns. tuotantokelpoiseksi alueesta on määritetty 200 hehtaarin ala, jolla hanke suunnitellaan toteutettavan ja jota myös kyseinen ohjelma käsittelee.
Toteuttamisvaihtoehdot
Kaksi toteuttamisvaihtoehtoa eroaa toisistaan vesienkäsittelymenetelmiltään. VE1:ssä vesienkäsittelymenetelmänä on ympärivuotinen pintavalutus ja VE2:ssa se on ympärivuotinen kemikalointi. Siinä suurin piirtein onkin kaikki tieto, mitä ohjelmassa vaihtoehdoista kerrotaan. Siinä on kyllä yleistä esittelyaineistoa Vapon käyttämistä vesienkäsittelymenetelmistä, mutta se ei selvitä sitä, miten käsittelyä kyseisellä kohteella aiotaan soveltaa. Kemikalointia ei ole aiemmin Pohjois-Pohjanmaan turpeenottohankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyissä esitetty ympärivuotiseksi vesienpuhdistusmenetelmäksi. Siitä huolimatta siitäkään ei ole kuin lyhyt yleiskuvaus ja viittaus Vapon verkkosivuille.
Kyseisessä yhtiön julkaisussa turvetuotannon vesienpuhdistusmenetelmistä onkin lisätietoa myös kemikaloinnista. Siinä kemikalointia pidetään erityistapauksiin soveliaana menetelmänä. Ympärivuotisesti käytettynä se on vasta kokeiluasteella. Lopuksi todetaan, että menetelmä vaatii erityisosaamista ja voi tulla kyseeseen vain poikkeustapauksissa, koska menetelmään liittyy huomattava häiriöriski. Ilmeisesti Vapon esitettäkin on aihetta päivittää.
Ympäristönsuojelulain mukaan on käytettävä parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Lain mukaan sillä tarkoitetaan mahdollisimman tehokkaita ja kehittyneitä, teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia tuotanto- ja puhdistusmenetelmiä ja toiminnan suunnittelu-, rakentamis-, ylläpito- sekä käyttötapoja, joilla voidaan ehkäistä toiminnan aiheuttama ympäristön pilaantuminen tai tehokkaimmin vähentää sitä. Lisäksi on noudatettava parhaan käytännön periaatetta pilaantumisen ehkäisyssä käyttäen tarkoituksenmukaisia ja kustannustehokkaita eri toimien yhdistelmiä.
Yhteysviranomainen toteaa esimerkiksi Pudasjärven Konttisuon YVA-ohjelmasta antamassaan lausunnossa, että tarkasteltavien vaihtoehtojen ja niiden vertailun tulee perustua toteutettavissa olevaan tekniikkaan ja vesiensuojelurakenteiden toimintatehon realistiseen arviointiin.
Uusilta turpeenottohankkeilta vaaditaan ympärivuotista jätevesien käsittelyä. Se edellyttää vähintään ympäivuotista pintavalutusta. Jos ympäristövaikutusten arvioinnissa haetaan hankkeelle parasta käyttökelpoista tekniikkaa ja parasta käytäntöä pilaantumisen ehkäisemiseksi, on syytä monipuolistaa vertailtavia toteutusvaihtoehtoja. Ympärivuotinen kemikalointi saattaa yleistyä, kun vesienpuhdistukselta vaaditaan entistä parempaa tehoa. Selostuksessa menetelmästä on kerrottava ajantasainen tieto ja osoitettava, että vaihtoehto ei ole näennäinen. Parhaan käytännön periaatetta noudattaen yhtenä vaihtoehtona voisi olla myös ympärivuotinen pintavalutus ja sitä täydentävä kemikalikointi sulanmaan aikana.
Parhaaseen käytäntöön kuuluu myös erityisolosuhteiden hallinta. Esimerkiksi kevättulvan aikaisten haittojen vähentämiseksi paras tekniikka vesistökuormituksen vähentämiseksi voi yksinkertaisesti olla sulamisvesien padottaminen suolle virtaamien hidastamiseksi ja vesien laskeminen vähitellen vesiensuojelurakenteiden läpi. Suon kuivuminen hidastuu, mutta se ei ole syy olla selvittämättä menetelmällä saatavaa ympäristöhyötyä.
Nollavaihtoehto
Ohjelman mukaan 0-vaihtoehto toimii perustana arvioitaessa hankkeeseen liittyviä taloudellisia, sosiaalisia ja muita vaikutuksia ja vertailukohtana hankkeen ympäristövaikutuksia arvioitaessa.
Nollavaihtoehto jää käytännössä yleensä sisällyksettömäksi. Toteuttamatta jättämisellä on kuitenkin monensuuntaisia vaikutuksia, joita on hahmotettava ja joiden merkitystä on analysoitava, jotta vaihtoehto oikeasti toimii vertailukohtana. Vaikka kohde jäisi nykytilaansa, sillä on vaikutuksensa luonnon monimuotoisuuteen, hankkeen valuma-alueen tilaan, uusiutuvan energian tuotantoon ja käyttöön ja ilmastonsuojeluun sekä virkistyskäyttöön. Niitä voidaan valaista muun muassa arvioimalla suon ekosysteemipalveluja – varsinkin, kun pitkälti Ahosuollakin turpeennostoon kaavaillaan jäljellä olevaa ojittamatonta aluetta. Tarkastelussa on otettava huomioon myös suon ennallistamismahdollisuus.
Vaihtoehtojen tasapuoliseksi vertailemiseksi selostuksessa on esitettävä myös laskelma Ahosuon turvenmäärän korvaamisesta uusiutuvilla energiaraaka-aineilla ja arvioitava sen työllistävyys.
Hankkeen eri vaihtoehtojen ilmastovaikutuksia voi vielä havainnollistaa selvittämällä, kuinka monta hehtaaria pitää ennallistaa hiiltä päästävää metsäojitettua suota turvetta tuottavaksi, jotta hiiltä siirtyisi varastoon sen verran kuin Ahosuon hiilivaraston polttamisesta koituu hiilipäästöjä ilmaan.
Vesistövaikutukset
Ns. tuotantoalue on rajattu karkeasti kartalle (ks. esimerkiksi liite 1), mutta pintavalutuskenttää/-kenttiä, kemikalointiasemaa tai auma-alueita ja muita oheistoimintojen alueita ei kartalle ole sijoitettu. Selostuksessa luvataan tarkentaa työvaiheita ja suunnitelmia. Aiotaanko siinä selvittää ja miten tarkasti pintavalutuskentän ominaispiirteitä ja arvioida kentän toimivuutta, jää arvoitukseksi.
Hankkeen toteuttamiskelpoisuutta ei voi arvioida ilman asianmukaista suokohtaista tietoa vesienkäsittelymenetelmistä. Pintavalutuskentän toimivuuden arvioinnissa tulee käyttää apuna Oulun yliopiston, sen vesi- ja ympäristötekniikan laboratorion ja Suomen ympäristökeskuksen TuKos-hankkeen tuottamaa tietoa ja ohjeistusta (http://www.oulu.fi/poves/eakr/tukos/index.html). Pintavalutuskentän ominaispiirteiden selvittämisen tuloksena on myös arvioitavissa, olisiko vesiensuojelun tehon parantamiseksi tarvetta käyttää hyväksi lisätoimenpiteitä, kuten kemikalointia tai muuta tehostamiskeinoa.
Ahosuon kuivatusvedet johdettaisiin Koivuojan ja/tai Peuraojan kautta Livojokeen ja edelleen Iijokeen. Toteutusvaihtoehtojen kuormitus alapuoliseen vesistöön lasketaan Pohjois-Suomen vuosien 2003-2008 turvetuotantosoiden keskimääräisten ominaiskuormituslukujen perusteella. Siitä johtuen hankkeen kuormitusarvio on yhtä pätevä kuin arvaus. Pitäytyminen Pöyryn tekemässä arviossa ominaiskuormitusluvuista selittää ilmeisesti myös sitä, että pintavalutuskentästä ei tarvitse esittää mitään tietoja eikä varsinkaan arvioida valitun kentän ominaispiirteiden pohjalta sen toimivuutta. Kuormitusluvut ja pidätysprosentit ovat tiedossa valmiiksi. Ne voi katsoa Pöyryn monisteesta.
Ominaiskuormitusluvut on kuitenkin käytännössä todettu kelvottomiksi, sillä niistä ei turvesuon todellinen vesistökuormitus selviä sen enempää kuin kuormituspiikkienkään vesistövaikutukset, jotka syntyvät virtaamahuippujen aikoina ja muodostavat pääosan turvesoiden kuormituksesta. Lisäksi kuormitusarviossa ei oteta huomioon eristysojan kautta tulevaa kuormitusta eikä lähtötilanteen suokohtaista vaihtelevuutta. Kyseisessä tapauksessa ympäristössä on paljon metsäojitusta, mutta Ahosuosta on puolet luonnontilaista. Se osa saattaa toimia ainakin osittain metsäojitusalojen pintavalutuskenttänä. Suon kuivatus muuttaisi siten myös metsäojitusten kuormitusta.
FT Lasse Svanbäck on arvioinut tutkimuksissaan kriittisesti Pöyryn laatimia teoreettisia laskelmia. Hän on kyseenalaistanut voimakkaasti tavan, jolla kiintoaine määritetään ja tulokset, joita puutteellisella menettelyllä saadaan. Svanbäckin mukaan turpeenottohankkeiden lupapäätöksissä esitetty kiintoaine ja sen määrä ovat poikkeuksetta heikosti määriteltyjä. Kiintoaineanalyysimetodia ei tarkemmin esitetä, jolloin ei myöskään selviä, mikä osa valumaveden orgaanisen aineen kokonaismäärästä on määritelty (suodatuksen jälkeen) kiintoaineeksi ja kuinka suuri osa muusta hienojakoisemmasta orgaanisesta aineesta jää näin kokonaan huomioon ottamatta.
Hänen mukaansa orgaanisen aineen kokonaismäärän, kokonaistypen ja kokonaisfosforin suhteet turvetuotantosuon valumavesissä ovat olemassa olevan tiedon ja tutkimuksen perusteella seuraavat: kun orgaanista ainetta on 100 kg, niin kokonaistypen määrä 1,5 – 4,0 kg ja kokonaisfosforin määrä 0,25 – 0,1 kg. Turvetuotannon valumavesien laadun seurannassa (tarkkailut) kokonaistypen ja kokonaisfosforin määrät on analysoitu ja saatu turvetuotannon valumavesien koko näytteestä, vastaten niiden valumien sisältämiä kokonaisravinnemääriä, joita näytteenottohetken näytteet edustavat. Ravinteiden (typpi ja fosfori) määrät ovat siis kokonaismääriä, mutta esitetyt kiintoainemäärät eivät edusta kuin pientä, noin 10 prosentin osuutta, valumaveden orgaanisten aineiden kokonaismääristä. Selostuksessa on kuormitus arvioitava myös Svanbäckin esittämällä tavalla.
Hänen tutkimuksensa korostavat myös soiden erilaisuutta ja suokohtaisen tiedon tarvetta. Hän on väitöstutkimuksessaan 2007 (Sateen synnyttämät pintavalumat ja ainehuuhtoumat jyrsinturvesuon eri turvelajeille: vertaileva menetelmä arvioida turvetuotannon aikaista vesistökuormitusta) osoittanut, että suon turvelaatujen avulla voidaan arvioida niiden huuhtoutumisherkkyys ja turpeenoton eri vaiheissa odotettavissa olevat päästöt. Vesistövaikutusten arvioinnissa pitää siten ottaa huomioon myös tuotannon eri vaiheissa muuttuva kuormitus.
Vaikutukset ilmastoon
Ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain tavoitteena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioonottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä samalla lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia. Ympäristövaikutuksilla tarkoitetaan hankkeen tai toiminnan aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia Suomessa ja sen alueen ulkopuolella, muun muassa maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen.
Ahosuon turpeenoton vaikutuksia aiotaan kuitenkin arvioida Turveteollisuusliiton ohjeistuksen mukaan. Konsultin mallina käyttämä Rintilän taulukko vuodelta 1997 turveyvien arviointikohteista on kuitenkin vanhentunut. Ohjeen mukaisesti toimien arvioinnissa rajoitutaan vain tuotantoon liittyvien vaikutusten arviointiin ja lopputuotteen käytön, kuten energiaturpeen polttamisen vaikutukset rajataan selvityksen ulkopuolelle. Turpeen polttaminen tai pitempään varastoitaessa sen hajoaminen aumoissa on kuitenkin turpeenkaivuun välillinen seuraus, joka YVA-lain mukaan täytyy arvioida.
Ohjelmassa on myös epäloogisuutta, sillä kappaleessa 6.2.1 todetaan, tosin jotensakin epäselvästi, että luonnontilaisen suon turpeenoton vaihtoehdon ilmastovaikutus riippuu siitä, millä aineella turve korvattaisiin. Siinä kai tarkoitetaan nimenomaan polton päästöjä. Luonnontilainen suo ei kuulu raportoinnin tai päästökaupan piiriin. Se osallistuu vain luontaiseen kaasujen vaihtoon ilmakehän ja maaperän välillä ja on hiilen varasto. Se on tärkeää ottaa huomioon käyttö- ja nollavaihtoehtojen vertailussa.
Kappaleissa 6.2.1 ja 7.3.2 todetaan, että IPCC on luokitellut turpeen omaksi luokakseen uusiutuvien ja uusiutumattomien polttoaineiden rinnalle. Oikeammin turve on luokiteltu omaksi turve-ryhmäkseen, johon kuuluvat jyrsinturve, palaturve ja turvepelletit ja briketit. Polttoaineluokituksessa turve on uusiutumattomien ja uusiutuvien välissä, maakaasun jälkeen mutta ennen biomassapolttoaineita. Luokitus on jo joitain vuosia ollut käytössä. Päästökerroin on pysynyt koko ajan samansuuruisena.
Kappaleessa 7.3.2 mainitaan uusi teknologia, jota käyttäen voidaan turpeen energiakäytön kasvihuonevaikutus pitää selvästi kivihiilen polttoa vähäisempänä. Ilmeisesti tässäkin on kyse polton päästöistä ja niiden vähentämisestä. Teknologia taitaa kuitenkin olla lähinnä teoreettinen mahdollisuus. Sen sijaan kohdan viimeinen kappale on asiallinen: ”Hankkeen kasvihuonepäästöt, ja sitä kautta vaikutus ilmastonmuutokseen, arvioidaan ja verrataan nollavaihtoehtoon, jossa alue säilytetään ennallaan. Arvioinnissa käytetään alan viimeisiä tutkimustuloksia.” Siinä on käytettävä myös päästötiedot YK:n ilmastosopimuksen mukaista Suomen maaraporttia varten kokoavan tilastokeskuksen laskentaperusteita.
Luontoselvitykset
Kasvillisuuskartoituksen työsuunnitelman mukaan kartoitus tehdään ”kesällä”. Monien putkilokasvien havaitseminen ja tunnistaminen on varminta niiden kukkimisaikaan, joka esimerkiksi kämmeköillä on heinäkuun alkupuoli. Elokuulla niiden havaitseminen ja varsinkin tunnistaminen on jo paljon vaikeampaa. Maastoinventoinnit on jo tehty, joten ne olisi voitu esittää ohjelmassa, mutta vähintään olisi voitu kertoa inventoinnin ajankohta ja mainita myös menetelmät, ettei tietoa niistä tarvitsisi muista lähteistä poimia.
Kartoitus on tarkoitus rajata 50 metriä turpeenkaivuualueen ulkopuolelle. Rajaus on kovin suppea. Yleensä todetaan, että eristysojan kuivattava vaikutus ulottuu noin 200 metrin päähän. Sekin rajaus on liian kategorinen. Kasvillisuusinventoinnnin pitää kattaa todellinen vaikutusalue, joka vaihtelee kohteen ja sen vesitalouden mukaan. Ahosuon turpeenostoalue rajautuu muun muassa ojitusalueisiin. Ojitusten vaikutus vaihtelee, joka on myös selostuksessa arvioitava. Sillä on merkitystä arvioitaessa nollavaihtoehdon säilyttäviä luontoarvoja.
Linnustoselvityksessä kahden laskentakerran 4 maastotyöpäivää antaa jo paljon tarkemman tuloksen kuin yleensä käytetty muutaman tunnin piipahdus suolla, joka sekin saatetaan tehdä vasta kesäkuun loppupuolella. Erityisen tärkeää on tutkia myös hankealueen ulkopuolelle jäävät suon reunaosat. Monet tärkeät suolajit, esimerkiksi metsähanhi, kurki ja riekko pesivät mielellään puuston suojassa usein kaukanakin avosuosta, vaikka niiden tärkeimmät ruokailualueet olisivatkin rimpialueella tai avosuon reunoilla. Lisäksi tulee arvoida Ahosuon merkitys kokonaisuuden osana. Lähialueilla on luonnontilaisia soita sekä useita turpeenottohankkeita vireillä – myös luonnontilaisille soille. Jokaisella turpeenottoon otettavalla suolla on vaikutuksia alueen linnustoon suoraan ja välillisesti.
Vaikutusarvioinnissa aiotaan huomioida myös muu maaeläimistö. Viitasammakosta alueen kuvauksessa esitetään arvio, että sitä ei esiintyisi suolla kuten ei muitakaan luontodirektiivin liitteen IVa lajeja. Ilmakuvan perusteella suolla on kuitenkin ainakin jonkin verran rimpisyyttä, joten ainakin viitasammakon esiintyminen alueella tulisi selvittää. Paras aika olisi toukokuun alkupuolelle sattuva lämmin aurinkoinen päivä tai ilta, jolloin sammakkopaikoissa on pulputusta. Muutoinkaan ei ole asiallista vain ilmoittaa, että liitteen IVa lajeja ei ole. Katsaus liitteen lajien esiintymispotentiaaliin perusteluineen on vähintään tarpeen.
Raakku
Livojoki on arvokas vesistö, joka on Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelman mukaan erinomaisessa tilassa. Arvokkaaksi vesistö on nimetty muun muassa siksi, että sen lajistoon kuuluu myös jokihelmisimpukka eli raakku. Uusimman uhanalaisluokituksen mukaan jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen (EN). Aiemmassa uhanalaisselvityksessä laji katsottiin vaarantuneeksi.
Ohjelmassa viitataan Bio Passage Ky:n Livojoen raakkua koskevaan tutkimukseen, joka on laadittu vuonna 2011 Livojoen valuma-alueelle sijoittuvien Vapon Vastasuon ja Ruostesuon ympäristöselostuksia varten. Bio Passagen selvitystä ei ole saatavilla, joten Ahosuon ohjelmasta ei käy selville, miten vaikutuksia jokihelmisimpukkaan aiotaan selvittää ja arvioida.
Kappaleessa 6.1.4 on lajista vanhentunutta ja puutteellista tietoa. Siitä saa myös kuvan, kuin Livojoen kanta olisi jo saattohoidossa ja menetetty (”vääjäämättömästi kuolemassa sukupuuttoon”), koska se ei ole 50-60 vuoteen päässyt lisääntymään voimalaitosten katkaistua merilohen pääsyn sen lisääntymisalueille. Ilmeisesti kuitenkin arvio kannan romahduksesta, lisääntymiskyvyttömyydestä ja kuolemasta vanhuuteen on ennenaikainen.
Vesienhoitoasuunnitelman toimenpideohjelmassa Iijoelle yksilöitynä alueellisesti tärkeänä tavoitteena on raakun elinolosuhteiden turvaaminen Livo-, Kouvan- ja Pärjänjoella. Toimenpiteinä tavoitteeseen pääsemiseksi jokihelmisimpukan (raakun) esiintyminen kartoitetaan potentiaalisilla kohteilla, joilta esiintymistietoja ei vielä ole, laaditaan toimenpideohjelma raakkupopulaatioiden suojelulle ja turvataan raakkupopulaatioiden elinolosuhteet vesiensuojelutoimenpitein.
Toimenpideohjelmaa toteutetaan paraikaa EU:n Interreg-hankkeella ’Jokihelmisimpukan kantojen elvyttäminen uusin menetelmin’,. Hankkeessa tutkitaan raakun esiintymiä ja myös lisääntymispotentiaalia. Tavoitteena on raakun suojelun tehostaminen. Siinä auttaa myös vaelluskalakantojen palautus Iijoen vesistöön kalojen siirron ja ennen pitkää kalateiden avulla.
Toimenpideohjelmassa vaaditaan, että Iijoen vesistöalueella tulee tehdä toimenpiteitä jokihelmisimpukan (raakun) suojelemiseksi kohteilla, jotka ovat jo saavuttaneet ympäristötavoitteen. Toimenpiteet tehdään alueellisesti tärkeäksi katsotun tavoitteen saavuttamiseksi. Livojoki, joka on erinomaisessa tilassa, on keskeinen vesistö raakun suojelussa. Turvesoiden avaaminen Livojokivarressa on tällä hetkellä suurin lajin tulevaisuutta uhkaava tekijä. Selostuksessa ei raakun merkitystä hankkeen toteuttamiskelpioisuuden arviointiin voi selvästikään esittää Bio Passake Kyn selvityksen pohjalta.
Pöly ja melu
Pölyn ja melun aiheuttamia vaikutuksia aiotaan selvittää kuten muissakin vaikutusten arvionneissa, ”sillä tutkimus- ja pöly- ja melumallinnustuloksia on saatavilla monesta vastaavantyyppisestä kohteesta.”
Pölyn ja melun vaikutusten arviointia ei pidä rajata vain asutukseen ja ihmisiin kohdistuviksi. Pöly ei ole pelkästään viihtyvyyshaitta. Se saattaa liata ja kuormittaa lähivesistöjä, kuten tässä tapauksessa Livojokea. Melun kohdistumista luonnonalueisiin ja sen häiriövaikutusta luonnonvaraisiin eläimiin on myös arvioitava. Melua aiheuttavat työkoneet ja alueella lisääntyvä raskas liikenne.
Yhteiskunnalliset vaikutukset
Eri vaihtoehtojen yhteiskunnallisten vaikutusten vertailussa tulee ottaa huomioon Pudasjärven runsaat energiapuuvarat. Selostuksessa on arvioitava, millainen yhteiskunnallinen vaikutus olisi jättää Ahosuon noin 1,3 miljoonan hiilidioksiditonnin varanto maanpoveen ja jättää vaarantamatta Livojoen raakun tulevaisuus sekä parantaa alueen työllisyyttä korvaamalla Ahosuon turve metsäbiomassalla.
Epävarmuustekijät ja riskit
Valtakunnallista alueidenkäyttötavoitetta, jonka mukaan: ”Turpeenottoalueiksi varataan jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan voimakkaasti muuttuneita soita ja käytöstä poistettuja suopeltoja. Turpeenoton vaikutuksia on tarkasteltava valuma-alueittain ja otettava huomioon erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamat vaatimukset.”
Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan turpeenottoa ohjaava yleinen suunnittelumääräys noudattelee alueidenkäyttötavoitetta. Sen mukaan turpeenotto tulee ohjata ensisijaisesti ojitetuille soille tai sellaisille soille, joiden luonnon- tai kulttuuriarvot eivät ole seudullisesti merkittäviä. Tuotantoa tulee harjoittaa niin, että sen valuma-aluekohtainen vesistön kuormitus vähenee valtakunnallisen vesiensuojelun tavoiteohjelman mukaisesti.
Alueidenkäyttötavoitteessa kiteytyy tämänhetkinen tahto hallita tehokkaammin turpeenoton ympäristövaikutuksia. Viimeksi vesienhoitosuunnitelmien toteutusohjelmassa vuosille 2010-2015 on turvetuotannon keskeisimmäksi ohjauskeinoksi kirjattu uuden turvetuotannon ohjaaminen jo ojitetuille tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneille alueille niin, että turvetuotannosta on mahdollisimman vähän haittaa vesien tilalle, pohjavesille ja luonnon monimuotoisuudelle.
Ahosuon turpeenottohankkeessa yksi keskeisistä epävarmuustekijöistä on hankkeen sijoittuminen arvokkaan vesistön, Livojoen valuma-alueelle. Arviointiohjelmasta syntyy vaikutelmä, että vesistön merkitystä ei ole riittävästi ymmärretty. Jos hankkeesta vastaava aikoo hankettaan jatkaa, selostukseen jäi paljon paikattavaa.
Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri