Lausunto Jako-Muuraissuon tur­peen­ot­to­hank­keen YVA-se­los­tuk­ses­ta

Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi

14.12.2011

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
kirjaamo.pohjois-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi

Viite: POPELY/21/07.04/2011

Asia: Lausunto Jako-Muuraissuon turpeenottohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta

Vapo Oy haluaa kuivattaa lähes täysin luonnontilaisten Jakosuon ja Muuraissuon alueilta yhteensä 345 hehtaaria suota turpeenottoa varten. Se on vastoin moneen kertaan vuosien kuluessa vahvistettua periaatetta vähentää turpeenkaivuun haittoja ohjaamalla turpeenotto jo ojitetuille tai luontoarvoiltaan merkittävästi heikentyneille turvemaille. Yhteysviranomainen vaatikin lausunnossaan arviointiohjelmasta hankkeesta vastaavaa perustelemaan, miksi tärkeää maankäytön ohjauskeinoa ei ole noudatettu eikä ole etsitty Jako-Muuraissuolle korvaavaa kohdetta ojitetulta alueelta.

Kappaleessa 5.1 haasteeseen on yritetty huterasti vastata. Selityksessä kierretään tosiasia suosta kokonaan luonnontilaisena, mutta myönnetään kuitenkin hankkeen ristiriitaisuus. Sitten kuitenkin vetäydytään vastuusta ja todetaan, että kun ei ole suojeltu, niin yrittämistä ei ole kielletty. Viittaamalla vanhaan seutukaavaan perustellaan suon hankkimista turpeenottoa varten. Voimassa olevassa maakuntakaavassahan ei suokohtaista varausta ole, on vain suunnittelumääräys, joka noudattelee turpeenoton sijoittumista ohjaavaa valtakunnallista alueidenkäyttötavoitetta.

Turpeenoton ohjaus pois luonnontilaisilta soilta on valtakunnallisen alueidenkäyttötavoitteen lisäksi todettu tärkeäksi ohjauskeinoksi monessa muussakin yhteydessä. Sillä alkaa olla myös lupaharkinnassa vaikutusta. Ympäristönsuojelulain 6 §:n mukaan: ”Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantumista voidaan ehkäistä.

Toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon: 1) toiminnan luonne ja pilaantumisen todennäköisyys sekä onnettomuusriski; 2) alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset;

3) muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.

Turveyrittäjillä on ollut aikaa reagoida muutokseen, mutta jostain syystä jarruttaminen on koettu mieluisammaksi toimintalinjaksi. Viime aikoina on vedottu muun muassa siihen, että tuoreessa suostrategiassa (Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. MMM 2011:1) vahvistetut linjaukset ohjata turpeenotto pois luonnontilaisilta soilta koskisivat vain 1.2.2011 jälkeen hankittuja kohteita ikään kuin strategiaa vahvemmilla lain kirjauksilla ei olisi painoarvoa uusissa turpeenottohankkeissa, jotka kuten Jako-Muuraissuonkin osalta toteutuessaan vaikuttavat ympäristöönsä noin vuoteen 2040 asti. Vuonna 2050 kasvihuonepäästöjen leikkausten pitäisi olla jo 80 prosenttia nykytasosta, joten saattaa olla, että kohta ei enää ojitetuiltakaan turvemailta kaiveta turvetta poltettavaksi.

Jonkin verran epävarmuutta hankkeen toteuttamiskelpoisuudesta on arvioitu kappaleessa 3.5, mutta ei kuitenkaan niin syvällisesti, että hankkeesta olisi luovuttu ja käytetty resurssit vaihtoehtoisten kohteiden etsintään maakunnan noin miljoonan ojitetun suohehtaarin joukosta. Korvaavia alueita ei ole katsottu tarpeelliseksi etsiä, koska ”ne eivät kuulu tämän YVA-hankkeen piiriin”. Sen sijaan yhtiö on viime aikoihin asti ostellut mahdollisimman paljon luonnontilaisia soita, joten mahdollinen vahinko luvan saannin estyessä on itse aiheutettu eikä edellytä yhteiskunnalta mitään korvauksia tai kompensaatioita. Jako-Muuraissuo on kuitenkin pääosin vuokrattu turpeenkaivuuta varten. Kun tapana on, että korvauksen maksu lankeaa vasta sitten, kun alkaa tulojakin kertyä hankkeen toteututtua, taloudellinen haitta huonosta hankinnasta on vähäinen.

Oulun seudun yleiskaavan määräykset tukevat myös käsitystä Jako-Muuraissuon sopimattomuudesta turpeenottoon. Selostuksessa on kooste kaavan turpeenottoakin ohjaavista tavoitteista:

– Edistetään luonnonvarojen kestävää käyttöä ja jalostusasteen nostamista, erityisesti metsien ja soiden osalta. Uusiutumattoman päästöiltään fossiilisen luonnonvaran polttaminen ei ole kestävää käyttöä. se on myös ristiriidassa muun muassa seuraavan tavoitteen kanssa.

– Turpeen ja suoluonnon käyttömahdollisuudet turvataan. Edistetään paikallisten, uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja tuetaan niiden yhteiskäyttöä. Luonnontilaisen suon polttaminen tuhoaa suoluonnon monimuotoisuutta ja heikentää soiden virkistyskäytön ja muiden ekosysteemipalvelujen saatavuutta sekä turpeenpolton yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Runsas turpeenpoltto vähentää ja vaikeuttaa uusiutuvien energialähteiden käyttöä eikä niiden saatavuus siksi myöskään kehity.

– Vesistöjen käyttökelpoisuus ja rantojen kestävä käyttö turvataan. Turpeenkaivuu heikentää vesistöjen vedenlaatua ja alentaa rantojen virkistyskäyttöarvoa. Erityisesti luonnontilaisten soiden kuivatusvaihe aiheuttaa kaikkein suurimmat päästöt.

– Jätevesien kuormitusta vesistöissä vähennetään. Turvesoiden vesi on määritelty jätevedeksi.

– Parannetaan jokivesistöjen tilaa. Turvesoiden kuivatus ja turpeenkaivuu aiheuttavat merkittävän osan alueen vesistöjen kuormituksesta.

Jako-Muuraissuon turpeenottohanke ei toteuta mainittuja kaavamääräyksiä. Yhdessä muiden tekijöiden kanssa sopimaton sijainti muodostaa ympäristönsuojelulain mukaisen luvanmyöntämisesteen, jos hankkeelle lähdetään hakemaan lupaa.

Ilmastovaikutukset

Niin valtioneuvoston energiapoliittinen tulevaisuusselonteko kuin maakunnallinen energiastrategiakin painottavat turpeenpolton suurten ilmastovaikutusten leikkaamisen tärkeyttä. Eräänä keinona nähdään turpeenoton ohjaaminen ennestään kuivatetuille soille (kappale 5.4.1). Tähän yhteyteen olisi sopinut mainita, että Pohjois-Pohjanmaan energiantuotannon hiilidioksidipäästöistä 82 prosenttia aiheutuu turpeen poltosta, joiden pienentämiseksi on pakko käyttää kaikki käyttökelpoiset keinot.

Jako-Muuraissuon turpeenkaivuuhankkeen ilmastovaikutuksia on esitelty kappaleessa 8.11 sekä liitteessä 10. Selvityksessä ei ole noudatettu YVA-lain velvoitetta hankkeen kaikkien välittömien ja välillisten vaikutusten arvioinnista ja itse laskentatapa on IPCC:n hyväksymien ja Suomen tilastokeskuksen virallisissa päästöraportoinneissa käyttämien laskentamallien vastainen. Ilmastovaikutuksena turpeennoston tärkein välillinen vaikutus on suon hiilivaraston menetys ja sen päätyminen ilmakehään polton myötä.

Hankkeesta vastaavalla on tiedossa Jako-Muuraissuolta saatavan turpeen määrä ja tämän perusteella laskelma on erinomaisen helppo tehdä. Selostuksen liitteenä olevasta päästölaskelmasta ilmenee, että hankealueesta 10 hehtaaria on metsäojitettua ja peräti 335 hehtaaria luonnontilaista suota. Virallisissa laskelmissa luonnontilainen suo on päästölaskelmien ulkopuolella, mutta tulee niiden piiriin heti kuivatustoimien jälkeen.

Suomalaisten tutkimusten mukaan turvekenttien ja aumojen päästöt ovat 10-14 prosenttia suon turpeiden polton päästöistä, joten virallisetkin päästöluvut on mahdollista laskea, kun tiedetään koko suon turpeisiin sisältyvän hiilidioksidin määrä. Noin suurelta suolta turpeenpolton ja turvekenttien hajotuksen hiilidioksidipäästöt lienevät vähintään suuruusluokkaa 1,5 miljoonaa tonnia, joka siis on toiminnan nettopäästö. Hankkeen 0- ja toteutusvaihtoehtojen vertailussa tämä seikka tulisi tuoda selkeästi esille.

Vapon mainostoimisto taas on päätynyt laskelmissaan 1000 tonnin nettosidontaan vuodessa. Laskelmissa lienee suon jälkikäyttönä käytetty jonkinlaista sadan vuoden ruokohelpin kasvatusta, jonka Vapo ilmeisesti paalaa latoon ikuiseksi hiilivarastoksi, muutoinhan mitään vapautetun hiilen takaisinsidontaa ei tapahdu kuin vähäisessä määrin juuristoon. Sitä paitsi Vapo on viimeaikaisten uutisten mukaan luopumassa ruokohelven viljelystä. Toivottavasti yhteysviranomainen ei tällaista huuhaata hyväksy. Päästöraportointi ei tunne mitään anekauppaa, jota Vapo yrittää harrastaa. Raportoinnissa otetaan huomioon vain toteutuneita päästöjä ja todellisia nieluja.

Vesistövaikutukset

Selostuksen vesistövaikutuksia arvioivassa osassa esitellään pääasiassa vain hankkeen kannalta mahdollisimman vaaratonta tietoa, oleellisimmat asiat täytyy selvittää liitteistä. Vesistön nykytilan kuvauksesta voi todeta, että koko purkuvesistössä Viitaojasta Kiiminkijokeen kokonaisfosforin taso ilmentää eriasteista rehevyyttä. Typen suhteellinen määrä on alhaisempi ja laskee vesistössä alaspäin mentäessä. Turvesoiden ravinnepäästöistä haitallisin on epäorgaaninen typpi, joka on vesistön leväntuotannolle välittömästi käyttökelpoisessa muodossa. Hankkeesta vastaavan mielestä Jako-Muuraissuon päästämästä lisätypestä ei ole kuitenkaan haittaa, koska typellä ei yksin ole merkitystä sisävesissä, jotka ovat yleensä fosforirajoitteisia.

Sattuu vain olemaan niin, että täkäläisissä joissa typpi on yleensä minimiravinne ja siihen viittaavat myös purkuvesistön ravinnesuhteet. Liitteestä ilmenee, että esimerkiksi kesän 2010 näytteissä purkuvesistön liukoisen fosforin tasot ovat olleet hyvin korkealla samalla, kun liukoista typpeä on ollut vähän. Tällaisissa oloissa kaikki Jako-Muuraissuon päästämä lisätyppi tulisi rehevöittämään Kiiminkijoen Natura-vesistöä.

Vesinäytteitä koskevasta liitteestä selviää myös, että alapuolisen vesistön kemiallisen hapenkulutuksen arvot ovat hyvin korkealla 34-40 mg/l, jota Jako-Muuraissuon päästöt tulisivat vielä merkittävästi lisäämään. Humus ja karkeampi kiintoaine ovat turvesoiden päästöistä kaikkein haitallisimpia lohikalojen lisääntymiselle. Kiiminkijoki on yksi merilohen palautushankkeen, SAP-ohjelman kohdejoki, joka tämän takia on saanut maakuntakaavaan av-merkinnän. Lohen lisääntyminen joessa ei ole vielä toivotulla tasolla. Suuren turvesuon kuivattaminen ja käyttöönotto vaarantaa lohen luontaisen lisääntymisen onnistumista Kiiminkijoessa ja on siten maakuntakaavan vastaista. Myös Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelmassa mainitaan erityisesti kiintoainekuormituksen vähentämistarve tärkeänä tekijänä niin lohikalojen menestymisen turvaamiseksi kuin Kiiminkijokisuun liettymisen vähentämiseksi.

Yhteysviranomainen on lausunnossaan velvoittanut hankkeesta vastaavaa selvittämään myös rankkasateiden ja kevättulvien aikaisten kuormituspiikkien päästöjä. Ylivirtaamatilanteiden päästöjä aiotaan kappaleen otsikossa kuvata kevättulvan esimerkillä. Laskelmia kevättulvan päästöistä ei kuitenkaan löydy, vaan tyydytään kuvaamaan vain tavallisen kesäisen sadekuuron aikaisia päästöjä, jotka kesän keskivaluntaan nähden voivat nousta 6-8 -kertaisiksi. Kuitenkin toisaalla todetaan, että tutkimusten mukaan virtaamahuipun aikana voi lyhyessä ajassa syntyä jopa puolet koko kesänaikaisista päästöistä. Selostuksessa tällaisia laskelmia ei ole tehty, vaan on pitäydytty turvallisissa laskennallisessa keskiarvoissa.

Vesistövaikutusten kannalta nimenomaan rankkasateiden ja kevättulvien päästöt ovat avainasemassa, sillä suurten virtaamien mukana suuret ravinne- ja lietemäärät kulkeutuvat purkuvesistössä pitkälle. Vesiliukoisista ravinteista suuri osa päätynee mereen, mutta turveliejusta pääosa laskeutuu vähitellen joen pohjaan heikentäen etenkin lohikalojen lisääntymistä.

Kevättulvien päästöistä mitään laskelmaa ei ole edes yritetty tehdä. Se on osin ymmärrettävää, sillä kevättulvan valtavien vesimäärien kuljettamista ainesmääristä millään taholla ei liene vielä tarkempaa tietoa, mutta selostusta olisi voinut havainnollistaa laskennallisilla tiedoilla kevättulvien huippuvirtaamien ja kesän keskivirtaamien suhteista.

Muutoinkin virtaamia koskevissa tiedoissa on puutteita ja ristiriitaisuuksia. Esimerkiksi kappaleen 8.3 lopussa väitetään, että ojitetun suon veden varastointikapasiteetti on suurempi kuin luonnontilaisen suon. Ylivirtaamia kuvaavassa kappaleessa taas todetaan, että turvesuon kuivuminen tiivistää turvetta, mikä heikentää pysyvästi turpeen vedenjohtavuutta ja vedenpidätyskykyä, mikä kasvattaa ylivirtaamia suon aikaisempaan luonnontilaan verrattuna. Jälkimmäinen käsitys lienee totuudenmukaisempi.

Vesiensuojelurakenteista selostuksessa kehaistaan: ”Jako-Muuraissuolla käytetään ympärivuotista pintavalutusta, mikä on tämänhetkistä parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa.” Väitteen tueksi esitetään, että jos pintavalutuskenttä toimii hyvin, se voi poistaa kiintoaineesta 55-90 prosenttia, kokonaisfosforista ja typestä noin 50 prosenttia ja raudasta noin 30 prosenttia. Lisäksi arvellaan, että pintavalutuskenttä vähentäisi kemiallista hapenkulutusta 5-20 prosenttia. Lähteenä on käytetty Turveteollisuusliiton opasta. Turvetuotannon ympäristönsuojeluoppaan mukaan vastaavat luvut ovat koko maan keskiarvoina: kiintoaine 50 prosenttia, kokonaisfosfori 50 prosenttia, kokonaistyppi 40 prosenttia sekä kemiallisen hapenkulutuksen pidätys on sama 5-20 prosenttia.

Käytännössä pintavalutuskenttien puhdistuskyvyssä on hyvin suuria eroja ja joissakin olosuhteissa hyvin toimiva kenttä saattaa etenkin ylivirtaamatilanteissa muuttua päästölähteeksi. Pohjois-Pohjanmaan oloissa pintavalutuskentät pidättävät erityisen huonosti etenkin humusaineita ja osa kentistä lisää reilusti suolta lähtevän veden kemiallista hapenkulutusta. Kyseisessä tapauksessa pintavalutuskentän toimivuutta ei ole arviointivaiheessa mitenkään selvitetty. Selostuksessa ei kenttien ominaispiirteitä esitetä, todetaan vain, että kentät sijaitsevat ojittamattomalla suon osalla. Pintavalutus on avainasemassa hankkeen vesiensuojelussa. Siksi olisi tapeellista jo ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä selvittää kenttien toimivuutta ja puhdistustehoa. Sillä on merkitystä arvioitaessa hankkeen toteuttamiskelpisuutta.

Viimeaikoina turvesoiden humuspäästöistä ja humuksen lisääntymisestä pohjoisen joissa on saatu uutta tietoa (SYKE:n tiedote 28.8.2011). Humuksen määrä on valtava, sillä kaikesta turvesoilta huuhtoutuvasta eloperäisestä aineksesta ainoastaan 10 prosenttia on suodattimiin jäävää ns. kiintoainetta (Lasse Svahnbäck 24.11.2007). Näiden tietojen valossa turvesoiden vesiensuojelua tulisi tehostaa nimenomaan humuksen pidättämiseksi.

Ainoa tehokas menetelmä humuksen poistamiseksi on kemikalointi, mikä tehostaa myös useimpien muiden kuormittavien ainesten talteenottoa, epäorgaanista typpeä lukuunottamatta. Siinä taas pintavalutuskenttä on tehokas, joten nykyaikainen paras käyttökelpoinen menetelmä (BAT) turvevesien puhdistamiseksi on ympärivuotiseen pintavalutukseen yhdistetty kemikalointi.

Vapo on ilmeisesti jo ennakoinut tällaisten vaatimusten esilletuloa, kun tässä arviointiselostuksessa hankevaihtoehtona kemikalointia ei ole edes muodon vuoksi esitetty, vaikka se aikaisemmin kuului vakiovaihtoehtoihin. Selostuksen vesiensuojelua koskevassa osiossakin puhutaan ainoastaan kokonaisravinteista ja kiintoaineista, jotta hankalaa humusta ei tarvitsisi edes mainita.

Vesienhoitolain tavoitteiden toteutumista arvioitaessa selostuksessa pyöritellään, että vaikka Viitajoen tila fosforikuormituksen osalta putoaa suon kuivatusvaiheessa vesienhoitolain tavoitteiden vastaisesti välttävästä huonoksi, se on vain tilapäistä päästöjen jatkossa alentuessa. Tässä on laskettu vain yksittäisiä ravinteita eikä niiden yhteisvaikutuksia. Edellä jo todettiin, että purkuvesistön fosforitase on huomattavan korkea, jota Jako-Muuraissuon päästöt vielä lisäävät. Tämä takaa sen, että kaikki suolta vapautuva epäorgaaninen typpi päätyy levätuotannon käyttöön rehevöittäen ja heikentäen edelleen purkuvesistön tilaa. Tätä aivan ilmeistä vaikutusta arviointiselostus ei missään vaiheessa tuo esille, mikä pudottaa pohjaa arvioinnin uskottavuudelta.

Turvepölyn vesistövaikutuksista selostuksessa ei mainita mitään. Pölylaskeuman täytyy olla merkittävä, koska Viitaoja virtaa kilometrien matkan turvekentän vieressä vallitsevien tuulien alapuolella.

Isosta Seluskanjärvestä ja vaikutuksista järveen on selostuksessa myös niukasti tietoa. Järven tehtävä on olla laskeutusaltaana ja siten vähentää kuormituksen kulkeutumista edelleen Kiiminkijokeen. Järvi on aikanaan laskettu, mutta uudelleen vesitetty. Vesistön kunnostus on meneillään. Lisäkuormitus heikentää kunnostuksen hyötyä. Toisekseen se on kumuloituvaa. Yläpuolisen vesistön rehevöityminen kuormittaa kasvavasti alapuolista vesistöä.

Kaiken kaikkiaan selostuksen vesistökuormituksen arviointi on monisanaista pyöritystä, pieneksi pilkottua ja teoreettista. Vihonviimeiseksi luvun 8.3.2 kappaleessa ’Hankkeen vaikutuksista suhteessa tavoitteisiin’ viitataan soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun strategiaan, jonka mukaan soita merkittävästi muuttava toiminta suunnataan jo ojitetuille tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneille soille, jotta esimerkiksi turvesuot aiheuttaisivat mahdollisimman vähän haittaa vesien tilalle ja suoluonnolle itselleen. Periaatteet ovat kauniita ja kannatettavia, mutta Jako-Muuraissuon hanke ei toteuta niistä ainoatakaan. Siitä selostuksessa vaietaan.

Arviointiselostuksesta ja Natura-arvioinnista puuttuu kokonaan arviointi hankkeen ja jo aluehallintoviraston luvan saaneen Viinivaaran pohjavesihankkeen yhteisistä heikentävistä vaikutuksista Kiiminkijoen tilaan ja tilatavoitteiden vaarantumiseen. Tämä on merkittävä puute arvioinnissa, sillä muun muassa vesienhoitoalueen toimenpidesuunnitelmassa Viinivaara mainitaan merkittävänä uhkana Kiiminkijoen vesien laadulle.

Luontovaikutuksista

Jako-Muuraissuolla on huomattava määrä vaarantuneita ja erittäin uhanalaisia suotyyppejä ja rauhoitettuja kasveja. Suo on merkittävä lintusuo, vielä merkittävämpi kuin selostuksesta ilmenee. Kartoituksen puutteiden ohella merkittävyyttä kasvattaa viimeisin tieto suolintulajiston taantumisesta ja uhanalaistumisesta. Suokukko on kymmenessä vuodessä siirtynyt silmällä pidettävästä lajista erittäin uhanalaiseksi ja keltavästäräkki on uusimmassa uhanalaismietinnössä luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi. Selvää on, että suo on maakuntakaavan suunnittelumääräyksen sanontaa käyttäen vähintään seudullisesti merkittävä. Lisäksi pitää ottaa huomioon alueellinen merkittävyys populaatioiden ylläpidossa yhdessä lähellä sijaitsevien muiden ojittamattomien soiden kanssa.

Viitaoja on paitsi osa Natura-vesistöä myös vesilain suojelema luontotyyppi. Natura-arvioinnissa toistetaan selostuksessa esitettyjä arveluja vesistökuormituksesta Viitaojaan, mutta kummassakaan selvityksessä ei sanallakaan arvioida kuivatuksen vaikutuksia pienveden vesitaseeseen tai uoman varren luontotyyppeihin.

Eristysoja kaivetaan tuotantosuunnitelmakartan mukaan aivan ojan viereen. Selostuksessa asiaa sivutaan toteamalla, että ”tuotantoalueella voi olla kuitenkin välillisiä vaikutuksia kauemmas kuin sen välittömälle ulkorajalle saakka esimerkiksi vesitalouden ja pienilmaston muutosten kautta. Nämä vaikutukset eivät ole tiedossa.” Jälleen kyse on olennaisesta hankkeen toteuttamiskelpoisuutta selvittävästä vaikutuksesta. Vaikutukset vesilain mukaiseen luontotyyppiin hankkeen lähivaikutusalueella olisivat ilmeisen suoria ja välittömiä. Ilman selvitystä vaikutuksista ei ole mahdollista tehdä ympäristönsuojelulain 42 pykälän mukaista lupaharkintaa; tai sitten haitat ovat ilman selvityksiäkin ilmeisen lainvastaisia, jolloin lupa evätään.

Selostuksessa todetaan, että hankealueella ei ole luontodirektiivin liitteen IVb -lajeja. Sen sijaan siinä ei sanota mitään luontodirektiivin liitteen IVa eläinlajeista, vaikka luonnontilaisia tai osittainkaan ojittamattomia soita koskevissa lupaprosesseissa vaaditaan säännön mukaan nykyisin selvitys luonnonsuojeluasetuksen liitteen 5 eli luontodirektiivin liitteen IV a lajien esiintymisestä hankealueella ja selvitys usein myös asetuksen liitteen 2 lajeista. Arviointivaihe tuotti kuitenkin sattumalta tiedon luontodirektiivin liitteen IV a lajin eli saukon reviiristä hankealueella. Sen merkitykseen selostuksessa ei oteta kantaa, kun liitteen IV a lajit on haluttu unohtaa. Se koskee myös erityisesti suojeltavia lajeja.

Luontoarvon inventointi on puutteellinen. Luonnontilaisen ja harvinaisia ja suojeltuja luontotyyppejä käsittävän suoluontokokonaisuuden luonnonsuojelubiologista arvoa olisi pitänyt selvittää monipuolisesti. Monimuotoisuusarvon määrittelemisessä voi suoluontotyyppien ja suolinnuston lisäksi käyttää apuna muitakin soiden indikaattorilajeja kuten perhosia, jotka ilmentävät hyvin juuri suon luonnontilaa. Viitaoja luhtaisine rantoineen lisää vielä tarvetta selvittää selkärangatonta lajistoa maastossa.

Muita huomioita

Hankkeesta vastaavan mielestä turvesuon meluvaikutukset ulottuvat vain 500 ja pölyvaikutukset 1000 metriä turvetyömaan ulkopuolelle. Samassa kappaleessa (8.10.1) todetaan myös, että tutkimuksissa on mitattu vielä 2 kilometrin päässä turvesuosta ajoittain hiukkaspitoisuuksia, jotka voivat aiheuttaa astmaatikoilla oireilua.

Melun ja pölyn vaikutus riippuu paljon vallitsevista sääoloista ja tuulensuunnista. Olosuhteiden ollessa sopivat melu ja pöly voivat kantautua haitallisina paljon kauemmaksikin kuin mitä on vaikutusalueeksi määritelty. Melun ja pölyn haitallisuutta korostaa se, että turpeenottoaluetta ollaan perustamassa pahimmillaan vain 300 metrin päähän asutusta kiinteistöstä. Puolen kilometrin säteellä näitä kiinteistöjä on kaikkiaan 17. Paljonko asutusta on kahden kilometrin säteellä, sitä ei kerrota.

Hankkeen psyykkisiä terveysvaikutuksia ei ole tarkasteltu ollenkaan. Melun ja pölyn lisäksi stressiä voi aiheuttaa tieto, että asukkaille tärkeän lähiluonnon alkuperäisimpiä elementtejä ja samalla virkistyskäytön mahdollisuuksia tuhotaan. Asukaskyselyliitteen taulukosta 17 näkyy selvästi, miten tärkeänä Jako-Muuraissuon alueen luontoarvoja pidetään ja samalla pelätään niiden menettämistä.

Maisemavaikutuksia tarkastellaan lähinnä maantieltä käsin ohiajavan autoilijan näkökulmasta. Suot ovat Suomen luonnon hienoimpia ja näyttävimpiä maisemaelementtejä, joihin täytyy tutustua suolla. Turvesoiden maisema-arvioissa tämä seikka unohdetaan säännöllisesti.

Vaihtoehtojen vertailu

Selostuksessa on vertailtu kahta toteuttamisvaihtoehtoa ja nollavaihtoehtoa. Toteuttamisvaihtoehdot eivät kuitenkaan käytännössä eroa toisistaan. Soiden ns. kunnostusvaihetta on hivenen porrastettu, mutta sillä ei ole olennaista vaikutusta ympäristökuormitukseen. Hankkeen toteuttamista vain joko Muuraissuolla tai Jakosuolla ei ole tarkasteltu, ei myöskään vesienkäsittelyn tehostamista vähintään sulanmaan aikaisella kemikaloinnilla pintavalutuksen lisäksi. Ehkä hankkeesta vastaava on arvioinut, että ympäristöhaitat eivät lievenisi, mutta taloudellinen perusta heikkenisi.

Vaikutusten arvioinnissa ei erityisellä viitseliäisyydellä selvitetä seikkoja, joilla ei ole merkitystä lupaharkinnassa tai ei ole ainakaan ollut. Jos menettelyssä ei selvitetä edes niitä asioita, jotka aivan varmasti tulevat eteen lupahakemusvaiheessa, miksi silloin vaikutusten arvioinnin toteuttamiseen ryhdytäänkään. Miksi ei samantien arvioida hanke toteuttamiskelvottomaksi?

Nollavaihtoehdon vaikutuksia ei ole selvitetty. Vertailussa todetaan toistuvasti sen kohdalla, että vaikutuksia ei ole. Kun on kyse luonnontilaisesta suosta, vaikutuksia ojittamatta jättämisestä on tietenkin runsaasti. Kohteen nykytilan vaikutuksia voi hahmottaa analysoimalla suon senhetkisiä monimuotoisuuden, vesien- ja ilmastonsuojelua tai virkistyskäyttöä tukevia ekosysteemipalveluja.

Turvetta tuottavan suon ekosysteemipalvelua, mutta myös toteuttamisvaihtoehtojen ilmastovaikutuksia havainnollistaa hyvin myös laskelma siitä, kuinka monta hehtaaria hiiltä ilmaan päästävää metsäojitettua suota pitää ennallistaa uudelleen turvetta kartuttavaksi, jotta hiiltä siirtyisi varastoon saman verran kuin kuivattavaksi, kuorittavaksi ja kaivettavaksi suunnitellun suon hiilivaraston haihtumisesta ja polttamisesta hiilipäästöjä joutuu ilmaan.

Selostus väistöineenkin paljastaa hankkeen toteuttamiskelvottomuuden. Toivottavasti hankkeesta vastaava osaa vaikutusten arvioinnista vetää saman johtopäätöksen.

Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja

Merja Ylönen
sihteeri