Mielipide Laukkulamminsuon turpeenkaivuuhankkeen ympäristölupahakemuksesta
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
23.1.2012
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Ympäristöluvat
kirjaamo.pohjois(at)avi.fi
Dnro: PSAVI/45/04.08/2011
Hakija: Kuiva-Turve Oy
Asia: Laukkulamminsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Ii
Vaatimus
Hakemus tulee hylätä.
Ympäristölupa ja sen myötä mahdollinen töiden aloittamislupa Laukkulamminsuolle olisi ympäristönsuojelulain 4,5,6, 41, 42 ja 101 §§:n, vesienhoitolain 21 §:n, vesilain 11 §:n ja luonnonsuojelulain 49, 65 ja 66 §§:n vastainen.
Perustelut
Kuiva-Turve hakee ympäristölupaa turpeennoston aloittamiseksi Laukkulamminsuolla 84,9 hehtaarin alueella. Karttatarkastelun perusteella yli puolet alasta on luonnontilaista suota, joka maastokäyntien yhteydessä (Mauri Huhtala 20.5.2011 ja 3.10.2011) osoittautui reunaosia lukuunottamatta erittäin märäksi ja luonnontilaisuutensa hyvin säilyttäneeksi alueeksi (liite 1).
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelma sekä valtioneuvoston vahvistusta vailla oleva asiakirja valtakunnalliseksi soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun strategiaksi velvoittavat ohjaamaan turpeennoston jo ojitetuille tai muutoin luonnontilansa menettäneille turvemaille. Laukkulamminsuon alueen kuivattaminen turpeenostoa varten olisi paitsi vastoin useita lakeja myös nykyistä poliittista ja viranomaisohjeistusta sekä Suomen allekirjoittamia kansainvälisiä ympäristösopimuksia.
Laukkulamminsuon suunniteltu turpeenottoalue sijaitsee laajan turpeennostoalueiden keskittymän laidalla. Keskittymän alueella lähes kaikki suoluonto on hävitetty. Laukkulamminsuo muodostaa yhdessä läheisen Ison Hirviaavan-Lähteenaavan Natura-alueen kanssa kyseisen laajan alueen viimeisen yhtenäisen suolajiston elinpiirin – etenkin linnustolle. Luonnonsuojelupiiri onkin esittänyt Natura-alueen laajentamista Laukkulamminsuolle sen luonnonsuojeluarvojen turvaamiseksi. Lupahakemuksen luontoarvoselvityksissä ei kuitenkaan ole millään tavoin arvioitu Laukkulamminsuon kuivatuksen ja turpeidennoston vaikutuksia lähialueelleen, johon viereinen Naturassakin suojeltu suojelualue ilman muuta sisältyy. Muutoinkin hankkeen luontoarvo- ja vesistöselvitykset on rajattu liian suppeasti. Vain kasvillisuusselvitys on jossain määrin ulottunut myös Laukkulampien alueelle.
Kasvillisuusselvitys on tehty yhden maastotyöpäivän aikana. Suolta on tavattu kuusi vaarantunutta suotyyppiä: minerotrofisia lyhytkorsinevoja, saranevoja, kalvakkanevoja, lyhytkorsirämeitä, sarakorpia ja koivuluhtia. Jälkimmäistä esiintyy Laukkulammista lähtevän, osittain rahkan alla kulkevan piilopuron varressa, joka on sekä vesilaki- että metsälakikohde (liitteet 2 ja 3). Alueella tavatuista kahdesta suoyhdistymästä rimpiset keskiboreaaliset aapasuot on koko maassa vaarantunut ja välipintaisiin keskiboreaalisiin aapasoihin kuuluva yhdistymätyyppi on erittäin uhanalainen. Kasvilajeista suolta on löydetty alueellisesti uhanalaista rimpivihvilää sekä vaaleasaraa, joka kuuluu Suomen kansainvälisiin vastuulajeihin.
Linnustoselvitys on tehty ajallisesti (23.6.2009) niin myöhään, että osa suolinnuista on jo saattanut lähteä muuttomatkalle. Laskentalinja näyttää kulkeneen pääasiassa suunnitellun turpeennostoalueen avointen osien kautta. Tällaisella linjauksella tärkeistä suolajeista esimerkiksi kurki, riekko ja metsähanhi jäävät tuohon aikaan suurella todennäköisyydellä löytämättä, sillä ne pesivät mielellään suon reunapuuston suojissa. Vaikka nämä lajit pesivätkin suon reunaosissa, niiden tärkeät ruokailualueet ovat avosuon puolella. Jos suon keskiosat tuhotaan, merkitsee se elinmahdollisuuksien häviämistä kaikilta alueen suolajeilta, riippumatta siitä, missä kohtaa niiden pesä sattuu kulloinkin sijaitsemaan.
Lyhyellä käynnillään suon koillisosaan 20.5.2011 Mauri Huhtala havaitsi alueen keskiosan rimmessä ruokailemassa joutsenen ja metsähanhiparin. Hanhet eivät nousseet lentoon, vaan väistyivät vaivihkaa metsän reunaan. Tällainen käytös on jokseenkin varma merkki pesinnästä. Ääntelevä kaakkuri lensi Laukkulampien suunnasta yli koillisen suuntaan. Lisäksi suolla oli tuulihaukka, muutamia niittykirvisiä ja liroja. Lokakuun alussa 3.10.2011 tehdyllä retkellä suon länsiosan lampialueelle, jonne linnustokartoitusta ei ulotettu, hän havaitsi neljä teertä, kaksi riekkoparia, joista toisessa oli 8 poikasta, sekä neljä telkkää, jotka ruokailivat keskimmäisessä Laukkulammessa (liite 4).
Metsähanhi, kaakkuri, riekko, tuulihaukka ja telkkä ovat lajeja, joita lintukartoittaja ei suolta havainnut. Metsähanhi ja riekko lienevät suolajeista niitä, jotka ovat eniten kärsineet soiden ojituksesta. Käytännössä lajit lisääntyvät enää vain soidensuojelualueilla ja niiden ulkopuolella vain vähäisillä ojittamattomilla ja avoimina säilyneillä soilla. Nykyään riekkokantoja yritetään palauttaa ojia tukkimalla ja ennallistamalla sopivia suoalueita.
Suomessa pesivän taigametsähanhen (Anser anser fabalis) asema on pulmallisempi. Senkin kannat ovat viime vuosina voimakkaasti taantuneet. Keski-Euroopan talvehtimisalueilla on havaittu lajin talvikannan puolittuneen viime vuosien aikana. Hanhilajien määrittämiseen perehtynyt saksalainen Thomas Heinicke pelkää lajin kokonaan katoavan luonnosta, ellei nopeasti ryhdytä erityisiin lajinsuojelutoimenpiteisiin (Linnut-lehti 1/2011). Hänen mukaansa taigametsähanhen tilanne täyttää uhanalaisuusarviointeja koordinoivan IUCN:n viralliset maailmanlaajuisesti uhanalaisen kriteerit, vaikka laji Suomessa luetaan vain silmälläpidettäviin. Suomessakin metsähanhien vähenemiseen on havahduttu ja tekeillä on lajin kannanhoitosuunnitelma. Minkäänlainen hoitosuunnitelma ei kuitenkaan auta, jos lajin elinympäristöjen tuhoaminen samaan aikaan jatkuu.
Laukkulamminsuon merkityksestä alueen hanhikannalle kertoo se, että noin 25 vuotta sitten, jolloin jokseenkin kaikki läheiset suuret turvesuot olivat vielä luonnontilassa, poromiesten havaintojen mukaan Laukkulamminsuolla nähtiin heinäkuussa jopa satapäisiä hanhien sulkimisparvia. Viime vuosinakin sulkivia hanhia on tavattu, mutta yksilömäärät ovat olleet vain vähäinen osa aikaisemmasta. Hankkeessa ei suon sen enempää sulkimis- kuin muutonaikaistakaan merkitystä selvitetty.
Uhanalaisista lajeista linnustoselvityksessä todetaan, että niitä ei ole tavattu selvitysalueella ja lähin uhanalaisen lajin pesimäreviiri sijaitsee muutaman kilometrin päässä. Kyseisen erityisesti suojeltavan lajin poikastuotannon onnistuminen riippuu ratkaisevasti saatavilla olevan ravinnon määrästä, joka koostuu pääasiassa suolinnuista. Pieniä saaliita kuluu poikueen kasvattamisessa paljon ja lajin saalistuslennot ulottuvat säännöllisesti usean kilometrin etäisyydelle pesäpaikasta. Laukkulamminsuo on suurella todennäköisyydellä lajille tärkeää saalistusaluetta, jonka kuivattaminen heikentää sen poikastuotantokykyä. Jo siitä syystä hankkeen vaikutukset Ison Hirviaavan-Lähteenaavan suojelualueelle olisi pitänyt selvittää. Laiminlyönnin johdosta hakemus on tältäkin osin tiedoiltaan riittämätön (YSL 5 §).
Hakemuksen mukaan luontodirektiivin IVa-lajeista paikalla on käyty kuuntelemassa viitasammakkoa 25.5.2011, jolloin lajia ei ole kuitenkaan havaittu. Viitasammakko voidaan käytännössä havaita vain lajin soidinaikana, jolloin sen pulputus kuuluu tyynellä säällä kymmenien metrien päähän. Viitasammakko aloittaa soitimensa heti toukokuun alun ensimmäisinä lämpiminä päivinä ja öinä, joten 25.5. kutu on todennäköisesti jo ohi, kuten selvityksessäkin arvellaan.
Viitasammakon lisäksi liitteen lajeista alueella arvioidaan mahdolliseksi tavata vain saukko ja jättisukeltaja. Niiden lisäksi mahdollisia luonnonsuojeluasetuksen liitteen 5 lajeja hanke- ja sen vaikutusalueella ovat ainakin isolampisukeltaja ja luhtakultasiipi. Viimemainitun harvinaisen lajin pääesiintymäalue on Pohjois-Suomessa ja kirjallisuustietojen mukaan se elää kosteapohjaisissa ja avoimissa elinympäristöissä, lettosoilla ja luhtarannoilla.
Hakemuksessa ei ole panostettu direktiivilajien selvityksiin riittävästi. Luonnonsuojeluasetuksen liitteen 5 lajeista levinneisyystiedot ovat hyvin puutteellisia. Laukkulamminsuon hankkeen vaikutukset ulottuvat selvästi alueelle, joka saattaa olla sovelias elinympäristö monipuoliselle ja vaateliaallekin lajistolle. Sen selvittämiseksi ei riitä katsaus viranomaisrekisteriin. Jos vaikeasti havaittavia lajeja halutaan tosissaan löytää, maastossa tulee kulkea paljon ja oikeaan aikaan. Selvitysalueeseen on sisällytettävä varsinaisen hankealueen lähiympäristö, johon hankkeen vaikutukset ovat ilmeiset – tässä tapauksessa Laukkulamminsuon läntiseen osaan.
Hankkeen pintavalutuskenttä on suunniteltu ”rakennettavaksi” luonnontilaiselle suon osalle, jolloin eristysoja tulisi vain noin 40 metrin päähän keskimmäisestä Laukkulammesta, mutta sen vaikutuksia lammelle tai kaivuiden vaikutuksia ylipäänsä lampien kirjomalle vetiselle suolle ei ole selvitetty.
Katja Oksala on 1.7.2011 haastatellut Jyrki Pakasta Laukkulampien kalastosta ja kalastuksesta. Pakasen mukaan kaloja on vain pohjoisimmassa lammessa ja siinäkin heikosti. Lammen kalastuksellinen merkitys on hänen mukaansa hyvin vähäinen, mutta se voisi jopa parantua, mikäli lammen vesimäärä lisääntyisi turvesuolta tulevista vesistä. Vaikka Pakanen arvelee olevansa ainoa lammella kalastava, käy Laukkulammilla toki muitakin ja mielipiteet vaihtelevat. Teuvo Kukkulan ja Pekka Veijolan mukaan kalastoltaan parhain on Laukkulammista keskimmäinen, mikä Pakasen mukaan on aivan kalaton. Heidän mukaansa lammessa on erinomainen ja kookas ahvenkanta, sensijaan pohjoisempi lampi on heidän mukaansa melkein tyhjä.
Vaikka pienessä erämaalammessa olisi kalaa paljonkin, ei tällaisten retkien arvo perustu kalansaaliisiin, vaan siihen ympäristöön, missä toiminta tapahtuu. Maisemallisesti komea Laukkulampiensuo muodostaa eräretkelle hienot puitteet ja niinpä ei ole ihmeteltävää, että Kukkulan ja Veijolan sekä Laukkulammilla myös kalastavan Ari Sanaksenahon mukaan viereen tuleva turvesuo pilaisi pohjoisimman Laukkulammen vesien lisäksi keskimmäisen Laukkulammen vesiluonnon, mutta myös koko suon virkistyskäytöllisen arvon. Pienellä kalatalousmaksulla aineettomia arvoja ei korvata, eivätkä ne ylipäänsä ole korvattavissa tai kompensoitavissa.
Pakasen haastattelusta saa myös sellaisen käsityksen, että lammesta lähtevän Laukkuojan umpeenkasvu olisi jotenkin uusi ilmiö. Näinhän ei ole, vaan jo 1900-luvun puolivälissä silloiset iäkkäät ihmiset tiesivät Laukkuojan latvaosien virtaavan osittain rahkapeitteen alla. Kyseessä on jääkauden jälkeisen ajan pitkäaikainen, tavanomainen kehitys, jossa soilla sijaitsevat vähäisen läpivirtauksen omaavat vedet hiljalleen rahkoittuvat umpeen. Tällaisena pohjoisin Laukkulampi ei sovellu turvesuolta tulevien vesien vastaanottajaksi.
Suunnitellusta turpeenottoalasta huomattava osa on puustoista suota, jolta lumi sulaa keväisin hitaammin, mutta turvesuolta sulaminen tapahtuu koko alalta samaan aikaan. Se voimistaa huomattavasti nykyisiä virtaamahuippuja ja lietteen kulkeutumista Laukkulampeen. Lietteen huuhtoutumista saattaa lisätä se, että Laukkulamminsuon turpeenottoalue on osa Klaavunsuota, jonka lietepäästöt Kontio-ojan kautta Kuivajokeen ovat silmin nähden huomattavia.
Hakemuksen mukaan eristysojan tavanomaisten vesiensuojelurakenteiden, lietesyvennysten, lisäksi Laukkulamminsuolla ojiin ”asennetaan tarvittaessa väliaikaisia risupatoja” estämään lietteiden kulkeutumista vesistöön lampeen. Toimenpide ei kuulosta vakuuttavalta. Todennäköinen seuraus suon kuivatuksesta ja turpeen noston aloittamisesta on pohjoisen Laukkulammen voimakas liettyminen, joka johtaa myös siitä lähtevän piilopuron vesitilan pienenemiseen ja sen virtaamien heikkenemiseen. Toimiakseen suunnitelma edellyttää jokseenkin välttämättä puron perkauksen. Puro on selvä vesilakikohde, jonka perkaus edellyttää myös vesilain 11 pykälän mukaisen poikkeusluvan.
Sellaista lupahakemusta ei kuitenkaan ole tehty, mikä selittynee sillä, että siinä tapauksessa täytyisi arvioida, mitä perkaus aiheuttaisi Natura-alueen luontotyypeille ja lajistolle. Ehkä toivotaan, että lupahakemus menisi sellaisenaan läpi. Myöhemmin välttämättömäksi osoittautuva perkaus saisi siinä tapauksessa luvan helpommin kuin ajoissa esitettynä, jolloin se voisi aiheuttaa koko lupahakemuksen hylkäämisen.
Tällaiset tilanteet osoittavat, miten hankalia liian lähelle suojelualueita tuppaavat turpeennostoalueet vaikutuksiltaan voivat olla. Ilman perkauksiakin Laukkulammen ja puron virtaamien sekä lietteen kulkeutumisen lisääntyminen saattaa mitätöidä Metsähallituksen suunnitelmat Tora-aavan vesitalouden ja Natura-alueen luontotyyppien ennallistamiseksi, mikä jo sinänsä estää luvan myöntämisen hankkeelle.
Vesienhoitosuunnitelmassa Kuivajoki on luokiteltu hyvään ekologiseen tilaan, jonka säilyminen kuitenkin edellyttää lisätoimenpiteitä. Vesienhoitoalueen toimenpideohjelmassa Kuivajoen osalta todetaan: ”Tilatavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan laajamittaisesti kuormitusta vähentäviä toimenpiteitä. Keskeisimpiä ovat lisätoimenpiteet, joilla vähennetään ravinne- ja kiintoainekuormitusta maa- ja metsätaloudessa sekä peruskuivatuksissa. Joen keski- ja yläosalla sekä Hamarinjoen vesistöalueella pääpaino on metsätalouden ja turvetuotannon kuormituksen vähentämisessä. Alajuoksulla korostuu maatalouden lisätoimenpiteiden tarve. Kivijoelle ja Oijärvelle esitetyt toimenpiteet vaikuttavat myös Kuivajoen tilaan.”
Kuivajoen vesistöalueella on jo yli 2000 hehtaaria turvesoita. Ne ovat aiheuttaneet vesistössä pilaantumista ja vesistön arvoa heikentäviä kalastomuutoksia, joista allekirjoittaneet Kuivajoella toimivat kalastuskunnat ja niitä edustava Kuivajoki-yhdistys ry ovat jättäneet Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon korvaus- ja kompensaatiohakemuksen. Kompensaatiovaatimus painottuu pilaantuneen vesistön kunnostukseen ja turvesoiden vesiensuojelun tehostamiseen niin, että Kuivajoen romahtanut harjuskanta voidaan elvyttää. Uusien turvesoiden avaaminen tekee nämä tavoitteet osaltaan tyhjäksi, joten Laukkulamminsuon kuivattamiselle ei tule myöntää lupaa.
Ympäristönsuojelulain 4 §:n mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan harjoittaja vastaa vaikutuksien ennaltaehkäisystä muun muassa toiminnan sijoituspaikan valinnalla (YSL 6 §). Luonnontilaisen suon kuivattaminen aiheuttaa turvesoista mittavimmat vesistöpäästöt. Muun muassa niitä voitaisiin merkittävästi leikata sijoittamalla turpeenhankinta jo aikaisemmin kuivatetuille turvemaille, joita alueella on runsaasti.
Nykytietämyksen valossa luonnontilaisen suon valinta turpeenottoalueeksi osoittaa, että hakija ei ole selvillä suunnittelemansa toiminnan ympäristövaikutuksista tai ei niistä piittaa. Allekirjoittaneiden mielestä Laukkulamminsuolle ei ole luvanmyöntämisedellytyksiä, koska hankkeesta aiheutuisi ympäristönsuojelulain 42 pykälän vastaista merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa sekä erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista ja yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella. Jos lupa kuitenkin myönnetään, hankkeelle ei tule antaa töiden aloittamislupaa mihinkään valmisteleviinkaan töihin, kuten pintavalutuskentän rakentamiseen. Kentän rakentamisesta seuraisi peruuttamatonta vahinkoa Laukkulamminsuolle, mikä olisi ympäristönsuojelulain 101 §:n tarkoittama lainvastainen seuraus.
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri
Kuivajoki ry
Mauri Huhtala
Vipulan kalastuskunta
Pekka Veijola
Kukkulan kalastuskunta
Teuvo Kukkula
Jokikylän kalastuskunta
Hannu Huhtala
[Liitteitä ei tässä]
Liite 1: Kuva Laukkulamminsuon koillisosasta (20.5.2011 Mauri Huhtala):
Laukkulamminsuon koillisosan ruoppainen ja ylipääsemätön rimpi sijaitsee suunnitellulla turpeennostokentällä. Ennen kuvanottohetkeä rimmen takalaidalla ruokaili hanhipari ja yksinäinen joutsen.
Liite 2: Kuva 1 pohjoisesta Laukkulammesta lähtevästä piilopurosta (3.10.2011 Mauri Huhtala)
Liite 3: Kuva 2 Laukkulamminsuon piilopurosta (3.10.2011 Mauri Huhtala)
Liite 4: Keskimmäinen Laukkulampi (3.10.2011 Mauri Huhtala)
Kuvat 2,3 ja 4 ovat turpeennostokentän ulkopuolelta. Pintavalutuskentän eristysoja ulottuu suunnitelmakartan mukaan noin 40 metrin päähän keskimmäisesta Laukkulammesta ja pintavalutuskentän reuna noin 60 metrin päähän. Vedet johdettaisiin pintavalutuskentältä pohjoisimpaan Laukkulampeen, josta lähtevä piilopuro pilkahtaa ensi kerran näkyviin noin 40 metrin päässä lammesta (piilopuro 1). Jatkossa puro kulkee vuoroin piilossa, vuoroin näkyvillä. Kuva 2 piilopurosta on otettu noin 200 metrin päässä lammesta.