Lausunto Vaalan Iso-Lehmisuon-Matkalamminkurun turpeenottohankkeen YVA-selostuksesta
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
6.6.2012
Kainuun ELY-keskus
kirjaamo.kainuu(at)ely-keskus.fi
Viite: Dnro KAIELY/54/07.00/2012
Asia: Lausunto Vaalan Iso-Lehmisuon-Matkalamminkurun turpeenottohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta
Vaala kuuluu Suomen luonnonsuojeluliiton aluejaossa Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin toiminta-alueeseen.
Yleistä
Iso-Lehmisuolla ja Matkalamminkurulla on tarkoitus valmistella turpeennostoon laaja, noin 290 hehtaarin alue, josta luonnontilainen Iso-Lehmisuo (156 hehtaaria) muodostaa suuremman osan. Pääosin metsäojitetun Matkalamminkurun pinta-ala on 134 hehtaaria.
Kuten selostuksessa todetaan, hanke on varsinkin Iso-Lehmisuon osalta ristiriidassa alueidenkäyttötavoitteiden kanssa, jotka ohjaavat turpeenottoa jo ojitetuille ja luonnontilansa menettäneille alueille. Selostuksessa ristiriitaa halutaan lieventää korostamalla, että ”alue ei ole suojeltu eli sen luontoarvoissa ei ole suojelua vaativia erityispiirteitä”.
Alueidenkäyttötavoitteen tarkoitus on ohjata maankäyttöä ympäristöhaittojen estämiseksi ennakolta. Lainmukainen suojelu tai erityiset suojeluarvot eivät ole tavoitteen huomioon ottamisessa vaatimuksena. Toisaalta ojittamaton suoluonto on hyvinkin uhanalaista Suomessa. Iso-Lehmisuolla on luontokartoitusten perusteella kuitenkin myös vahvoja suojeluperusteita. Selostuksessakin todetaan, että 1970-luvulla suo oltiin varaamassa suojelua varten, mutta se siirrettiin lopulta kuitenkin turpeenottovaraussuoksi. Siirrossa on ollut paremminkin kyse turpeen hyödyntämisen aiheuttamista paineista kuin suon liian vähäisistä luontoarvoista. Soidensuojelun täydentäminen on jälleen ajankohtaista. Iso-Lehmisuo on alueen ainoa laaja luonnontilansa säilyttänyt suoalue, mikä jo sinänsä on merkityksellistä ja takaa suojeluarvon.
Vielä vahvistamattomassa kansallisessa suostrategiassa esitetään soiden luonnontilan asteeseen perustuvaa luokitusta työkaluksi maankäytön suunnitteluun. Iso-Lehmisuo kuuluu asteikon korkeimpiin luokkiin, jollaiset on tarkoitus jättää turpeenotolta rauhaan. Suostrategia on tulkintaväline, mutta alueidenkäyttötavoite velvoittava. Sijainninohjaus on tärkeä keino myös vesienhoitosuunnitelman toimeenpanossa.
Vaihtoehdoista
Arviointiselostuksessa esitetään neljä hankkeen toteuttamisvaihtoehtoa. Vaihtoehtojen erot ovat kuitenkin kovin teoreettisia, koska ympärivuotinen pintavalutus edustaa tämänhetkistä parasta käyttökelpoista tekniikkaa, joka hankkeelta vähintään vaaditaan luvan saannin ehtona. Vesienkäsittelymenetelmien varioinnin sijaan tai ohessa olisi pitänyt vertailla mahdollisuutta jättää Iso-Lehmisuo hankkeen rajauksesta pois sen luonnontilaisuuden ja luontoarvojen perusteella sekä isomman vesistö- ja ilmastokuorman takia.
Kahdessa vaihtoehdossa on esitetty suovalkun ”pelastaminen” hyllylle kahden laajan turvekentän väliin. Vaihtoehto on niinikään näennäinen. Sen toteuttamiskelpoisuutta ei ole selvitetty asianmukaisesti. Selostuksessa todetaan, että ”karttatarkastelun perusteella suovalkkuesiintymän valuma-alue saadaan pidettyä ennallaan eikä turpeenkaivuualueella ole suoria vaikutuksia sihen.” Todennäköisempää on, että lohkon vesi- ja ravinnetalous muuttuisi ympäristön voimakkaan kuivatuksen ja valuma-alueen muutoksen johdosta. Myös turpeen pölyäminen viereisiltä lohkoilta muuttaisi kasvuolosuhteita suovalkkulaikulla.
Vesistövaikutuksista
Kuivatusvedet johdettaisiin Matkalamminkurulta reittiä Matkalampi-Vanhajoki-Kaihlanen-Aittojoki-Oulujärvi ja Iso-Lehmisuolta reittiä Saukkopuro-Aittojoki-Polvijärvi-Oulujärvi.
Purkuvesistöistä vain Oulujärven ja Aittojoen tila on ensimmäisellä vesienhoidon suunnittelukierroksella luokiteltu. Vesistöjen ekologinen tila on luokituksen mukaan hyvä, joka säilyy nykytoimenpitein.
Oulujärveä on vesienhoitosuunnitelmassa käsitelty yhtenä vesialtaana. Kuivatusvedet laskisivat Oulujärven Leinolanlahteen. Kuormitus voi näkyä rantavesissä ja lahtien tilassa, vaikka ison järven kokonaistila olisikin hyvä. Asukaskyselyssä Jaalanganlahti, jonka osa Leinolanlahti on, on mainittu tärkeäksi virkistyskohteeksi. Lahden tilasta ei selostuksessa ole tietoja eikä myöskään arviota vaikutuksista suppean vaikutusaluerajauksen takia.
Muutoinkin selostuksessa esitetty selvitystieto purkuvesistöistä on sekalaista ja ennakkotarkkailutieto niukkaa. Matkalammen tilan arviointi on ”unohtunut” kokonaan, vaikka lampi on lähivaikutusalueella ja ensimmäinen Matkalamminkurun kuivatusvesien vastaanottajavesistö pintavalutuskentän ja laskuojan jälkeen.
Kuormituslaskelmissa on käytetty tavanmukaisesti vertailusoiden laskennallisia keskiarvolukuja. Tällaisten laskennallisten keskiarvojen luotettavuutta ja käyttöä kritisoi voimakkaasti muun muassa Lasse Svahnbäck väitöksessään ’Sateen synnyttämät pintavalumat ja ainehuuhtoumat jyrsinturvesuon eri turvelajeille: vertaileva menetelmä arvioida turvetuotannon aikaista vesistökuormitusta´ 24.11.2007 (HY, Geologian laitos). Tutkimusta ei löydy sisällysluettelosta, mutat tuskin se enää on turvealalle vieras. Selvityksessä osoitetaan, että turvesoiden vesistöpäästöt ovat suokohtaisia ja riippuvat lähinnä turpeen maatuneisuusasteesta. Päästöhuippuja on kaksi, ensimmäinen suon kuivatusvaiheessa ja toinen maatuneempien turvekerrosten nostovaiheessa.
Tutkimuksen mukaan on mahdollista arvioida muun muassa suon pinta-ala-, turvepaksuus-, turvelaji- ja maatuneisuustietojen perusteella vuositasolla ainekuormitus ja esittää ainehuuhtoutumisen määrä suosta saatavaa energiamäärää kohden (kg/MWh) koko suon hyödyntämisen ajalle. Tutkimuksen esimerkkivaluma-alueen soiden (8 kpl) sarkaojiin kohdistuvat kiintoainehuuhtoumat (kg/a) saatavaa energiayksikköä (MWh/a) kohden vaihtelivat soittain ja kerroksittain välillä 0,9 – 16,5 kg/MWh.
Tutkijan mukaan tutkimukselle loi selvän tarpeen nykyisin vesistökuormitus- ja vesistövaikutusarvioinneissa tuotantosuokohtaisesti käytettävä kuormitusarvio, joka ei perustu juurikaan selvitettävän tuotantosuon suokohtaisiin turvetietoihin vaan vesistöalue- ja alueellisiin turvetuotannon vesistökuormituksen tarkkailun yleisiin keskiarvotietoihin. Näin arvioiden luotettavuus ja käyttökelpoisuus tuotantosuokohtaisten valumavesien kuormitusarvioiden teossa ja vertailussa on epävarmaa ja arvioiden esittäminen suorastaan kyseenalaista.
Iso-Lehmisuon-Matkalamminkurun arviointiselostuksessa edes pintavalutuskenttien ominaispiirteitä ei selvitetä. Iso-Lehmisuon pintavalutuskenttä tehtäisiin ojittamattomalle suolle ja Matkalamminkurun metsäojitetulle alueelle. Lisäksi kentistä kerrotaan pinta-ala. Näin ollen yksi pääasioista eli toteuttamisvaihtoehtojen vesienpuhdistusmenetelmien teho on käytännössä jäänyt selvittämättä ja sen seurauksena myös vesistövaikutukset. Se ei estä esittämästä selostuksessa tarkkoja lukuja kuormituksesta ja puhdistustehosta. Varmemmalla pohjalla arvio olisi, jos sen tekemisessä käytettäisiin hyväksi esimerkiksi pintavalutuskenttien toimivuutta selvittäneen Tukos-projektin ohjeistusta.
Luontoarvojen selvittämisestä
Iso-Lehmisuon linnusto mainitaan monipuoliseksi. Tulokset linnustosta olisivat voineet olla paremmatkin, jos laskentateho olisi ollut korkeampi, pesimälinnuston selvitysajankohta varhaisempi ja kartoitusalue kattavampi. Osa suolinnuista on saattanut lähteä muuttomatkalle siinä vaiheessa, kun linnustokartoitus on 23.6. tehty. Laskentalinjat sijaitsevat suunnitellulla turpeennostoalueella. Tärkeistä suolajeista esimerkiksi kurki, riekko ja metsähanhi jäävät kesäkuun lopulla suurella todennäköisyydellä löytämättä, sillä ne pesivät mielellään suon reunapuuston suojissa. Vaikka nämä lajit pesivätkin suon reunaosissa, niiden tärkeät ruokailualueet ovat avosuon puolella. Jos suon keskiosat tuhotaan, merkitsee se elinmahdollisuuksien häviämistä kaikilta alueen suolajeilta, riippumatta siitä, missä kohtaa niiden pesä sattuu kulloinkin sijaitsemaan.
Selostuksessa ei mainita muuttohaukkaa. Lajista on kuitenkin havaintoja Iso-Lehmisuolta usealta vuodelta. Haukka ei pesine suolla, vaan jossain lähialueella. Iso-Lehmisuo on kuitenkin ilmiselvästi lajin saalistusreviirillä.
Iso-Lehmisuon kasvillisuutta on selvitetty kaikkiaan neljänä vuonna. Ympäristövaikutusten arviointiselostusta varten kasvillisuutta on kartoitettu 4.-5.8.2009 ja 20.7.2010. Vuonna 2009 ei tavattu suovalkkua, kaitakämmekkää eikä suopunakämmekkää, joka on uusimman uhanalaisluokituksen mukaan vaarantunut (VU) eikä silmällä pidettävä. Elokuun alku on myöhäinen ajankohta esimerkiksi kämmeköiden havaitsemiseksi lajilleen tunnistamisesta puhumattakaan. Kun vaatelias lajisto oli tiedossa, sen olisi pitänyt vaikuttaa kasvillisuuskartoituksen ajoittamiseksi mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti lajistoinventoinnin onnistumiseksi. Vuoden 2010 maastokäynti on rajattu ilmeisesti vain suovalkuesiintymän selvittämiseen.
Ison Lehmisuon monimuotoisuutta ja maisemallista vaihtelevuutta lisäävät luonnontilaiset metsäsaarekkeet.
Matkalamminkurun kasvillisuus- ja linnustoselvitykset vuodelta 2003 on esitetty arviointiohjelmassa. Matkalampi ympäryssoineen ja puroineen on rajattu selvitysten ulkopuolelle. Kasvillisuusselvityksessä kuitenkin todetaan, että Matkalampi puronvarsineen on ”huomioitava” kohde. Näin ei ole missään vaiheessa tehty.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä pitää ottaa huomioon ennakoivasti ne seikat, joista lupaviranomainen pyytää säännönmukaan täydentäviä selvityksiä. Sellainen on esimerkiksi selvitys luontodirektiivin liitteen IV lajeista. Liitteen IV eläin- ja kasvilajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä.
Selostuksessa sivulla 59 mainitaan, että selvitysalueella ei tiedetä esiintyvän luontodirektiivin liitteen IV b lajeja eikä erityisesti suojeltavia lajeja. Siinä viitataan vuoden 2009 Iso-Lehmisuon kasvillisuuskartoitukseen. Liitteen IV a eläinlajien tiedetystä tai potentiaalisesta esiintymisestä hankealueella ei mainita mitään, joten siltä osin selvitys on puutteellinen.
Matkalamminkurun selvityksiä olisi pitänyt täydentää, sillä ainakin Matkalampi luhtaisine rantoineen on viitasammakon potentiaalinen esiintymisalue. Viitasammakon pulputtavaa kutuajan ääntelyä kuuluikin vaimeasti lammen itärannalta allekirjoittaneiden käydessä paikalla 27.5., vaikka ajankohta oli jo turhan myöhäinen viitasammakon läsnäolon varmistamiseksi.
Matkalampea käytettäisiin käytännössä Matkalamminkurun ottoalueen laskeutusaltaana. Lampi saisi lisäkuormitusta myös turvepölystä kuten kuva 33 osoittaa. Koska on olemassa tieto oikeuskäytännöstä, on perusteltua vaatia asainmukainen selvitystieto luontodirektiivin liitteen IV a lajien esiintymisestä hankealueella jo YVA-vaiheessa. Tieto vaikuttaa merkittävällä tavalla hankkeen vaihtoehtojen vertailuun ja toteuttamiskelpoisuuden arviointiin.
Energiantuotantoa ohjaava politiikka
Otsikon mukaisessa kappaleessa turve esitetään välttämättömäksi osaksi uusiutuvien energialähteiden käyttöä. Turve ei ole biopolttoaine eikä niiden aitojen biopolttoaineiden käytön lisääminen edellytä turvetta. Itseasiassa turve on Suomessa pahin tulppa uusiutuvan energian saannin ja käytön edistämisessä. Turve voi korkeintaan olla jonkin aikaa tukipolttoaine, kunnes laitosten tekniikka on vaihtunut uudempaan.
Turpeenkaivuun kasvulle ei sen sijaan ole edellytyksiä muun muassa ilmastonsuojelusyistä. Turvemaiden hyödyntäminen aiheuttaa vuodessa yli 20 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt. Hiilen talteenotto ja varastointi on monestakin syystä pitkään tavoittamattomissa oleva mahdollisuus. Ainoa varma keino vähentää turpeenkäytön ilmastovaikutuksia on korvata turve mahdollisimman nopeasti uusiutuvilla polttoaineilla. Sitäpaitsi, kuten selostuksesta käy ilmi, turpeenkäyttö on Kainuussa suhteellisen vähäistä ja helposti korvattavissa alueen runsaista metsäenergian varannoista. Iso Lehmisuon-Matkalamminkurun turpeille ei ole oikeasti tarvetta.
Sosiaalisten vaikutusten arvioinnista
Polttoturpeen laajamittainen käyttö kaikkine ympäristövaikutuksineen on viimeaikoina joutunut kaikkialla voimakkaan kritiikin kohteeksi. Erityisesti turpeenkaivuun vesistövaikutukset ja ottohankkeiden kohdistuminen jäljellä olevaan ojittamattomaan suoluontoon on nostattanut laajaa vastustusta. Kyseisessäkin hankkeessa esimerkiksi Kaihlanen mainitaan kuormittuneeksi vesistöksi, jossa pyydykset limottuvat. Järven tilan parantamiseksi on kunnostussunnitelma vireillä. Kyselyn tuiloksena korostuukin virkistyskäytön arvostus Iso-Lehmisuon-Matkalamminkurun alueella ja lähivesistöissä.
Johtopäätökset kyselyn tuloksista ovat sekavia ja ympäripyöreitä. Kysely on johdatteleva eikä hankkeen sosiaalista hyväksyttävyyttä ole kysytty. Muun muassa sosiaalisilta vaikutuksiltaan vaihtoehto VE0 olisi positiivinen, kun taas vertailutaulukon mukaan vaikutuksia ei ole. Tällainen toteuttamatta jättämisen vaikutuksettomuus vääristää vertailua.
Vaikutukset ilmastoon
Hankkeen ilmastovaikutusten laskennasta eivät suuruusluokat avaudu. Siinä ei muutenkaan ole noudatettu IPCC:n ohjeistusta, jolla muun muassa Suomen päästöraportit lasketaan.
Ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain tavoitteena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioonottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä samalla lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia. Ympäristövaikutuksilla tarkoitetaan hankkeen tai toiminnan aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia muun muassa maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen.
Ilmastovaikutuksena turpeennoston tärkein välillinen vaikutus on suon hiilivaraston menetys ja sen päätyminen ilmakehään polton myötä. Hankkeen pinta-ala kerrottuna turvesuohehtaarin keskimääräisellä hiilidioksidimäärällä (4000 tonnia), saadaan hankealueen turpeiden polton päästöksi 1 160 000 tonnia. Arviointiselostuksessa käytetyllä laskentamallilla hiilidioksidipäästöt ovat 25 vuodessa (x 3200 tn) 80 000 tonnia. Luku tarkoittaa maankäytön muutoksesta johtuvia päästöjä, mutta laskelmasta puuttuu kokonaan hiilivaraston muutosta koskeva osa, joka on se oleellinen.
Hankkeesta vastaavalla on tiedossa suosta saatavan turpeen määrä. Sen perusteella tosiasioihin perustuva laskelma on hyvin helppo tehdä. Luotettavaa laskentaa tarvittaisiin esimerkiksi hankkeen VE0- ja toteuttamisvaihtoehtojen välisessä vertailussa. Vetoaminen jälkikäytön hiilensidontaan on sekavien laskelmien ohella toinen silmänkääntötemppu. Jälkikäytön biomassa ainoastaan kierrättää samaa hiilimäärää kasvin ja ilmakehän välillä ja hiilen nettosidonnaksi jää vain juuristosta maaperään jäävä vähäinen hiilimäärä.
Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri