Lausunto Pohjois-Pohjanmaan maakuntasuunnitelma 2040, maakuntaohjelma 2014-2017 ja ympäristöselostus -asiakirjoista
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
4.4.2014
Pohjois-Pohjanmaan liitto
kirjaamo(at)pohjois-pohjanmaa.fi
Viite: Lausuntopyyntö 24.2.2014
Asia: Lausunto Pohjois-Pohjanmaan maakuntasuunnitelma 2040, maakuntaohjelma 2014-2017 ja ympäristöselostus -asiakirjoista
Maakuntasuunnitelman strategisena painopisteenä on myös hyvä ympäristö, johon kuuluvat vetovoimainen elinympäristö, monimuotoinen luonto ja kehitys kohti vähähiilistä yhteiskuntaa. Muita strategisia painopisteitä ovat hyvinvointi, osaaminen ja yrittäjyys. Huomionarvoista on, että painopisteet ovat samanarvoisia.
Suunnitelman aikajänne on pitkä, josta seuraa, että varsinkin vähähiiliseen yhteiskuntaan tähtäävät valinnat ja toimet ovat tärkeitä ja nimenomaan etupainotteisesti, toimeen on ryhdyttävä heti. Hyvä tilaisuus toteuttaa vähähiilisyyttä on vireillä oleva Oulun Energian voimalaitoshanke. Sen polttoainevalinnat ovat kauaskantoisia, kun laitoksen toiminta-aika ulottuu noin vuoteen 2060. Ilmastonmuutoksen hinta käy sitä korkeammaksi, mitä kauemmin välttämättömiä toimia viivytellään, osoitetaan kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n vastikään julkaisemassa raportissa.
Maakuntaohjelmassa on kolme toimintalinjaa: 1) maakunnan kilpailukyky ja työllisyys, 2) hyvinvointi ja 3) aluerakenne, saavutettavuus ja ympäristö. Ohjelma on toteuttamisen työkalu ja sen konkreettinen toimenpide on tukien jakaminen ohjelman painotusten mukaisesti. Yksi ympäristöselostuksen tehtävistä on tarkastella sitä, miten yhteensovittamisessa ja ristiriitojen välttämisessä on onnistuttu. Parasta on, jos vaikutusten arvioinnin palaute pystyy ohjelmatyön aikana korjaamaan ristiriitaisuuksia, jotta esimerkiksi vähähiilisen yhteiskunnan kehitystä ohjelmalla aidosti tuetaan. Parhaalla mahdollisella tavalla siinä ei ole onnistuttu, mikä johtuu muun muassa sektorikohtaisesta suunnittelusta ja tiukasta sitoutumisesta turpeen aseman turvaamiseen energiantuotannossa sekä ympäristöarvioinnin erillisyydestä. Päälleliimatusta vaikutelmasta ei vieläkään ole päästy eroon. Jatkuvan talouskasvun ja sen aiheuttaman lisääntyvän luonnonvarojen käytön sekä ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden suojelun tarpeiden yhteensovittaminen on vaikeaa.
Paljolti maakuntaohjelman toteutus on tutkimus-, innovaatio- ja kehitystoiminnan tukemista, mutta myös hankkeiden edistäminen kuuluu tehtäviin ja mieluisia ovat nimenomaan suurhankkeet. Maakuntakaava on käytettävissä oleva vahva ohjauskeino. Erityisen tehokas se on energia- ja ilmastostrategian tavoitteiden toteuttamisessa sekä monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämisessä. Ympäristöselostuksessa todetaan, että erityistä painoarvoa on annettu soiden kestävän käytön edistämiselle. Maakuntaohjelman lisäksi myös muut ohjauskeinot ovat vaikuttamassa siihen, että soita muuttava käyttö kohdentuu jatkossa ojitetuille soille. Siinä ei kuitenkaan ole onnistuttu niin hyvin kuin olisi ollut mahdollista maakuntaliiton turpeen käytölle asettamista lähtökohdistakin käsin.
Soiden käyttö edelleen kestämätöntä
Linjana on, että vaikutusten lieventämiseksi olennaista on tuotannollisen toiminnan kohdentaminen alueille, joilla ristiriidat luonnonvarojen hyödyntämisen ja muiden ekosysteemipalvelujen kanssa ovat mahdollisimman vähäiset. Turpeen kohdalla tämä sanotaan saavutettavan ohjaamalla turpeen otto luonnontilansa menettäneille alueille. Luonnonvarojen käyttöä arvioivassa kohdassa todetaan niinikään, että maakunnan suunnittelussa erityistä painoarvoa on annettu soiden kestävän käytön edistämiselle. Maakuntaohjelman lisäksi myös muut ohjauskeinot ovat vaikuttamassa siihen, että soita muuttava käyttö kohdentuu jatkossa ojitetuille soille. Valitettavasti tämä hyvä linjaus ei kuitenkaan ole käytännössä toteutunut, mikä selviää alla olevasta.
1. vaihemaakuntakaavan kaavaselostuksen (16.9.2013) taulukko 4. GTK:n tutkimien tuotantokelpoisten turvevarojen jakautuminen soiden luonnontilaisuusluokkiin Pohjois-Pohjanmaalla
Luonnontilaisuusluokka ja pinta-ala (ha)
0 12400, 1 20550, 2 37660, 3 27760, luokat 4 ja 5 3010, yhteensä 101380 ha.
Käytetyllä luonnontilaisuusasteikon sovelluksella luonnontilaluokan 0 ja1 soiden osuus on noin 33 prosenttia suoalasta ja näitä voidaan perustellusti pitää muuttuneina soina. Turvetuotannolta suojaan on pääosin jäämässä luokkien 3-5 suot, noin 30 prosenttia suoalasta.
Luonnontilaluokka 2 muodostaa suurimman ryhmän, 37 prosenttia, mikä on yli puolet siitä suoalasta, jossa luonnontilaista ja ojittamatonta suota ylipäänsä on jäljellä. Luontoarvoluokittelussa nämäkin on määritelty muuttuneiksi soiksi, joille voidaan turpeenottoa ohjata. Tämä on virhe, sillä näillä soilla voi olla jopa satojen hehtaarien laajuisia ojittamattomia alueita ja niiden maankäytöllä ratkaistaan Pohjois-Pohjanmaan suoluonnon tilan taantumisen jatkuminen tai sen pysähtyminen sekä soiden hiili- ja vesivarastojen suojelu. Suojelualueiden lisääminen ei riitä pysäyttämään suoluonnon köyhtymistä, ellei soiden tuhoamista toisaalla lopeteta.
Valtakunnalliseen suostrategiaan asetettiin alkuvaiheessa suuria toiveita, olivathan sen lähtökohtana nykyiset alueidenkäyttötavoitteet, joiden mukaan turpeenotto ohjataan kokonaan ojitetuille ja luonnontilansa menettäneille alueille. Luonnontilaluokan 2 soiden luokittelu muuttuneiksi soiksi vie uskottavuuden niin kansallisen kuin maakunnallisenkin suostrategian kestävyydeltä, olkoonkin että se lienee tehty turveyhtiöiden painostuksesta. Sen todennäköiset seuraukset ovat kielteisiä myös turveyhtiöille, sillä turpeenkaivuun ohjaaminen luokan 2 soille ei varmasti lisää turpeenkäytön hyväksyttävyyttä. Kaiken lisäksi luonnontilaisten soiden polttaminen on aivan turhaa, sillä tarvittava energiaturve löytyy helposti muuttuneilta soilta. Nykyinen turpeen ja turvemaiden laajamittainen käyttö muodostavat Rautaruukin jälkeen suurimman maakunnallisen kasvihuonekaasujen päästölähteen, mutta turpeenkaivuu kuormittaa myös vesistöjä ja tuhoaa suoluontoa.
Kilpailukykyä ja hyvinvointia energiasta
Siitä huolimatta maakunnan turpeenkäytön tavoitteet on määritelty epärealistisen korkeiksi vielä vuosisadan puolivälissä, jolloin vaadittaneen jo 80-95 prosentin päästövähennyksiä vuoden 1990 tasosta. IPCC luonnehtii seuraavia 25 vuotta vastuullisuuden aikakaudeksi, jolloin ratkaistaan maapallon kohtalo.
Pahimpien tulevaisuudenkuvien torjuminen edellyttää kasvihuonekaasupäästöjen nopeaa alasajoa ja siirtymistä puhtaaseen energiaan. Hiilidioksidin talteenottoon ei Suomen oloissa ole luontaisia edellytyksiä, vaikka niin maakunnan ilmasto- kuin energiastrategiakin asettaa hiilen poiston ehdoksi turpeenpolton jatkamiselle vielä vuosisadan puolivälissä. Niinpä Oulun Energian Toppilan uuteen voimalaitokseen ei edes suunnitella hiilenpoiston rakentamista, vaikka laitoksen todennäköinen käyttöikä yltänee vuoden 2060 tienoille. Siitä johtuen maakunnassa tarvitaan lähivuosikymmeninä energiapuuta ja muuta poltettavaa uusiutuvaa jatkuvasti kasvavia määriä.
Maakuntasuunnitelmassa ja -ohjelmassa tuleekin ottaa voimakkaasti kantaa uusiutuvien polttoaineiden puolesta, sillä turveyhtiöt, varsinkin Bioenergia ry:n suojasta, kampanjoivat vain turpeen tukemisen puolesta väittäen, että siten estetään edullisen, mutta haitallisen kivihiilen polttamista. Kampanjaan kuuluu ohjelmastakin löytyvä toteamus: ”Riskinä voidaan pitää fossiilisen tuontienergian käytön lisääntymistä turpeen saatavuuden ja kilpailukyvyn heikentymisen seurauksena.” Saatavuuden ongelmiin turveala on itse syypää jarruttamalla muutosta ja jatkamalla sinnikkäästi ojittamattomien soiden hankintaa turpeenkaivuuta varten. Sateisten kesien yleistyminen on taas ilmaston muuttumisen seurausta. Ilmastopoliittisesti onkin kaikki syyt nostaa aidosti uusiutuvat biopolttoaineet etualalle niin keskitetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa kuin vielä vähäisessä hajautetussa tuotannossa. Uusiutuvilla tulee korvata sekä kivihiili että turve.
Uusiutuvien käytön edistämiseksi Suomen luonnonsuojeluliitto ehdottaa, että metsähakkeen hinta sidottaisiin halvimman fossiilisen polttoaineen hintaan. Nykyisin hinta on sidottu turpeen hintaan, mikä aiheuttaa kiikkulautana tunnetun ilmiön: metsähaketuki pienenee, jos turpeen hinta nousee, ja kivihiili voittaa. Maakuntaliittokin voisi energiapoliittisessa vaikuttamistyössään tukea ehdotusta ja edistää siten uusiutuvien asemaa energiantuotannossa.
Pyhäjoelle suunnitellun Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeen toteutumisen edistäminen on megaluokan virhe. Uusiutuviin siirtymistä kannustavien toimien ohella kärkitehtävän tulisi olla sähkön säästön edistäminen. Sehän on innovatiivista ja sisältää tutkimusta ja tuotekehittelyä alalla, jolle on kasvava kysyntä. Ydinvoimalahankkeeseen laitetut resurssit eivät vain mene hukkaan, vaan ovat jostain muualta pois. Sitä paitsi ydinvoimalahankkeen tukeminen on ristiriidassa ohjelman hajautettua lähienergiatuotannon kehittämistä koskevan tavoitteen kanssa. Investointien tukemisessa pitää tehdä selkeitä valintoja muutoinkin. Selvää on, että seuraavalla ohjelmakaudella niiden tulee tukea uusiutuvia energialähteitä hyödyntävän energiantuotannon kehittämistä.
Kaivosteollisuus – enemmän uhka ja vähemmän mahdollisuus
Kaivosusko tulevaisuuden vaurauden lähteenä on pelottavan vahva. Pyrkimys on ”kestävään” malmien hyödyntämiseen. Toimenpiteenä on myös kaivannaisalan ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden turvaaminen. Se voi olla mahdotonta – ainakin, jos tervetulleeksi lausutaan kaivos kuin kaivos, tuohan se aina työtä ja toimeentuloa edes hetkeksi. Kun ja jos kaivosteollisuutta edesautetaan tuki- ja muulla politiikalla, alan kestävyys tulee määritellä. Siihen kuuluu muun muassa sukupolvitarkastelu. Kysehän on uusiutumattomasta luonnonvarasta. Alan buumia eletään ja sehän näyttää tarkoittavan varojen nopeaa hyödyntämistä ja haittojen jäämistä yhteisöille ja varsinkin tuleville sukupolville. Voiko edes ainakaan nykyisenkaltainen rajoittamaton kansainvälisten suuryhtiöiden kilpajuoksu valtausten haalimisessa johtaa mihinkään aidosti kestävään luonnonvarojen käyttöön?
Toimintojen kestävyyteen ja hyväksyttävyyteen liittyvät seikat ovat avainkysymyksiä, joihin maakunnan suunnittelussa tulisi pureutua huomattavasti painokkaammin. Yksi kehittämiskelpoinen mahdollisuus on kierrättäminen. Metallien kierrätys on innovatiivista ja luonnonvaroja säästävää toimintaa. Se tukee myös tasa-arvoa, sillä tällä hetkellä rikkaat teollisuusmaat dumppaavat ison osan esimerkiksi elektroniikkajätteistään kehitysmaihin, joissa ihmiset hyödyntävät niitä terveytensä ja turvallisuutensa kustannuksella erotellessaan arvokkaat raaka-aineet hylätyistä laitteista.
Biotaloudesta uutta kasvuvoimaa- hyvä mahdollisuus
Ohjelmassa todetaan, että tulevalla kaudella keskeistä on määritellä biotalouden kehittämisen painopisteet ja muodostaa yhteinen tahtotila biotalouden kehittämiseksi. Yhteinen tahtotila on helpompi saavuttaa, kunhan turve jätetään biotalouden ulkopuolelle. Ohjelman mukaan puu on merkittävin biotalouden raaka-aine, mutta potentiaalia on myös suo- ja peltobiomassojen, teollisuuden sivuvirtojen ja jätteiden hyödyntämisessä. Suobiomassalla ei taideta tarkoittaa hillaa ja karpaloa, vaan turvetta.
Turve ei ole uusiutuvaa energiaa eikä se ole biopolttoainetta, vaan se on turvetta, jolla on edelleen oma luokkansa polttoaineluokituksessa. (Polttoaineluokitus 2014. Tilastokeskus). Turvetta poltettaessa poltetaan kierrosta poistunutta hiiltä ja turpeen päästökerroin on kivihiilen luokkaa, oikeastaan suurempikin. Tilastokeskuksen polttoaineluokitusta käytetään kasvihuonekaasujen inventaarion laadinnassa, energiakyselyissä, päästökauppaan liittyvässä päästöjen tarkkailussa ja uusiutuvilla energialähteillä tuotetun, tuotantotukeen oikeuttavan sähkön seurannassa.
Biopolttoaineiden hiilidioksidipäästöjä ei lasketa Suomen kasvihuonekaasujen kokonaispäästömäärään eikä oteta huomioon päästökaupassa. Se on olennaista edistettäessä biotaloutta, joka EU:n määritelmän mukaan on tuotantoa, jossa materiaalien, energian ja kemikaalien tuotannossa uusiutuvat biologiset prosessit ovat keskiössä tai keskeisenä perustana. TEM:n alainen kansallinen biotalousryhmä määrittää sen kansallisessa strategiassa puolestaan biotalouden uusiutuvien luonnonvarojen kestäväksi hoidoksi ja käytöksi. Käytännössä biotalous on suurin piirtein sama asia kuin vähähiilinen talous.
Suomi on sitoutunut nostamaan uusiutuvan energian osuuden vuoteen 2020 mennessä 38 prosenttiin ja vuoteen 2050 mennessä 60 prosenttiin kaikesta energiantuotannosta. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemassa selvityksessä tärkeimpänä keinona nähtiin puubiomassan lisääntyvä käyttö. Uusia avauksia ”korkean arvonlisän biotaloutta” kehitettäessä ei tule kuitenkaan väheksyä maatalouden biomassoja ja jätevirtoja. Maatalouden jätteiden ja sivuvirtojen hyödyntäminen tarjoaa paljon keinoja sekä maatalouden ympäristöongelmien vähentämiseen että biotalouden kasvattamiseen. Esimerkiksi biokaasun tuottaminen maatilatalouden lietteistä, lannasta ja peltojen oljista ja muista biomassoista on iso energiataloudellinen potentiaali, mutta energiaksi muuttaminen parantaa myös ympäristön tilaa.
Väittämän mukaan saksalaisen suursikalan tuotosta lantaan liittyvä energiantuotanto on niin merkittävää, että se mahdollistaa sianlihan halpamyynnin kilpailijamaiden kauhistukseksi. Jos tämä pitää paikkansa, niin taustalla on myös kannustava sähkön takuuhintajärjestelmä. Myös Pohjois-Pohjanmaalla vallitsevan suuntauksen mukaisesti maatilatalouden tuotantoyksiköiden koon kasvu tuottaa kasvavassa määrin energiabiomassoja. Jotta osaamista, jaksamista ja tekeviä käsiä löytyisi tarvitaan tukea ja ideoita uusien tuotantomuotojen ja organisaatioiden kehittymiselle, jollaisia voivat olla esimerkiksi energiaosuuskunnat ja vastaavat vielä nimeä vailla olevat toimintamuodot. Suomessa isojen toimijoiden suosiminen on jarruttanut pientuottajien pääsyä energiamarkkinoille. Poliittisen muutoksen aikaansaamista mieluummin ennemmin kuin myöhemmin voi maakuntaliittokin edesauttaa toteuttaessaan suunnitelmansa ja ohjelmansa linjauksia.
Puun käytön osaamista pitää kehittää. Metsäteollisuus ry:n kuvasta mukaillun jalostusarvopyramidin perustana on vielä sellu- ja paperiteollisuus, sitten energiajalosteet ja lääkkeet ja kosmetiikka kapeana kärkenä. Printtimedian siirtyminen digitaaliseen muotoon ei ole kuitenkaan enää heikko signaali. Norjasta on kantautunut tietoja monipuolisesta puuraaka-aineen jalostamisesta elintarvike- ja lääketeollisuudessa. Betonielementtirakentaminen syrjäytti puun rakentamisessa.
Puunjalostamisessa on paljon tehtävää, mutta sen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa raaka-ainevolyymien kasvua. Paremminkin sen tulee tarkoittaa monipuolisempaa puuraaka-aineen tuottamista ja käyttämistä. Hitaammin kasvavalle tiiviille puulle on kysyntää puurakentamisessa, jota hyvällä syyllä ohjelmassa korostetaan. Uusi metsälaki sallii entistä enemmän valintoja, mutta vaatii myös päämäärätietoisempaa metsänhoitoa.
Innovatiivisuutta saa olla myös ruuan tuotannossa. Maakunnassa tuotettuja peruselintarvikkeita pitää saatda kilpailukykyisesti kulutuskeskuksiin maakunnan sisällä. Perunaa lukuunottamatta pääosa peltotuotteita käy kääntymässä Etelä-Suomen tukkuvarastoissa ennen Oulun korkeudelle paluuta. Tuottajien yhteistyötä volyymien nostamiseksi, maakunnallisen välitystoiminnan, varastoinnin ja tukkuporrasta vastaavan järjestelmän kehittämistä tarvitaan.
Vireyttä luonnosta
Maakuntaohjelmassa on ilahduttavasti noteerattu myös lähiympäristön merkityksen kasvu elämyksiä ja hyvinvointia tuottavana. Lähiluonto jää helposti edelleen rakentamisen jalkoihin, kun sen vaikutuksia ei ole osattu eikä haluttu mitata. Rakentamisen taloudelliset hyödyt sen sijaan on helppo laskea. Kaupunkirakenteen tiivistämisellä saavutetaan tietenkin isoja infrahyötyjä: vähemmin kustannuksin, vähemmällä luonnonvarojen käytöllä tietä, viemäriä, vesijohtoa, katuvalaistusta, valokuitukaapelia, kaukolämpöverkostoa, postinkantajan jakelureittiä.
Lähiluonto on myös osa vähähiilistä yhteiskuntaa. Luonnon terveysvaikutuskin syntyy tutkijoiden mukaan jo lyhyestä piipahduksesta. Terveyttä ja hyvinvointia tukeva lähiluonto katoaa kuitenkin pikku hiljaa, jos ei tehdä selkeitä sen säilymistä turvaavia päätöksiä. Esimerkkinä kamppailusta lähiluonnon puolesta on vaikkapa Oulun Hietasaaren luonnontilaisuuden puolustaminen rakentamista vastaan. Alue on eittämättä kaupungin monimuotoisin ja viehättävin luonto- ja kulttuuriympäristö ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä ja helposti saavutettavissa niin Oulujoen pohjois- kuin eteläpuolelta. Niitä ominaisuuksia ei voi siirtää toisaalle.
Monipuolisen, vaihtelevan metsäisen, havu- ja lehtimetsiä sisältävän lähiympäristön merkitys ulkoilualueina, mielen virkistäjänä ja masennuksen lieventäjänä voi korostua seuraavien vuosikymmenien aikana pohjoispohjanmaalaisille lähes tuntemattoman luonnonilmiön vuoksi: odotettavissa voi olla vähälumisia tai lähes lumettomia talvia! Ilmaston muuttuminen voi aiheuttaa myös sateisuuden ja tulvien lisääntymistä. Rakentamattomat kaistat ja alueet sopivat myös hulevesien vastaanottajiksi.
Liikenne
Väylähankkeista luonnonsuojelupiiri korostaa rataverkon kehittämisen ensisijaisuutta. Pohjanmaan radan kunnostuksen pitää jatkua ja mieluiten nopeassa tahdissa. Rahoista ei pitäisi vuosittain tapella. Radan liikenteellinen merkitys on suuri. Tavaran kuljetusta korostetaan, mutta tärkeää on myös matkustajaliikenne. Matkustusajan nopeutuminen ja mukavuuden lisääntyminen ovat ensiarvoisen tärkeitä ominaisuuksia. Kun matkustus siirtyy junaan henkilöauto- ja lentoliikenteestä, ympäristö kiittää. Maakuntaohjelmassa ja poliittisessa vaikuttamisessa ratahanke tulee nostaa ykköseksi.
Arktisen alueen luonnonvarojen hyödyntäminen herättää odotuksia, mutta jalat tulee pitää maassa. Suomen kannattaa keskittyä pohjoisen ekologisesti herkällä merialueella ympäristönsuojeluun, kun ja jos aktiviteetti sen fossiilisten luonnonvarojen perään muuttuu konkretiaksi. Mereen vuotaneen öljyn biologinen käyttäytyminen ja hajoaminen on kylmässä vedessä aivan erilaista kuin lämpimissä vesissä kuten esimerkiksi Meksikonlahdella. Pohjoisen merellinen ympäristö eliöineen ja vuorovaikutussuhteineen tunnetaan myös vielä huonosti. Siinä olisi osaamisen viemisen paikka paitsi korkean teknologian, niin myös hyvän luonnontieteen ja luonnontalouden tutkimuksen puolelta.
Koillisväylän avautumisesta ja lyhyemmän Aasian reitin syntymisestä iloitaan, mutta kyse on arktisen merijään kesäminimin voimistumisesta. Säteilyä avaruuteen heijastavan napajäätikön pinta-ala pieneneminen on itseään voimistava kierre, lämpenevä meri – kutistuva napajäätikkö. Meidän leveyksillämme tapahtuma lisännee sään ääri-ilmiöitä. Mahdollisuuksien rajoissa on myös se, että itäiset ilmavirtaukset Euraasian mantereen pohjoisosista voimistuvat ja joinakin talvina meillä värjötellään siperialaisissa pakkasissa.
Ohjelmassa mainitaan Hailuodon kiinteän yhteyden suunnittelu ja toteutus maakunnallisesti merkittäväksi tavoitteeksi. Se on väärä valinta. Kiinteä yhteys ei edusta kestävää luonnonvarojen käyttöä eikä hyvää ympäristönsuojelua. Luonnonsuojelupiiri kannattaa lauttaliikenteen kehittämistä. Se on myös kulttuurisesti saaristokuntaan sopivampi kuin vesiväylän täyttäminen penkereellä.
Liikennehankkeita on listattu erinäisiin strategioihin ja ohjelmiin paljon. Rahasta on kuitenkin tiukkaa, jolloin käy yleensä niin, että elinkeinoelämän tarpeet sanelevat, mitkä hankkeet toteutuvat, jos nekään. Valintoja voi painottaa toisinkin. Jalankulku ja pyöräily ovat osa vähähiilistä yhteiskuntaa. Niiden edellytyksiä tulee parantaa nostamalla kevyenliikenteen reitit kärkihankkeiksi. Kevyenliikenteen reitit palvelevat turvallista ja viihtyisää arkista liikkumista kyläkeskusten ja taajamien välillä, mutta pyöräilyreittien kehittämisessä voi edistää myös matkailua, olipa se omaehtoista tai ohjelmapalveluihin perustuvaa.
Ympäristö
Kestävyyttä ja hyvää ympäristönsuojelun tasoa korostetaan. Jotta se ei olisi vain sanahelinää, tarvitaan tarkempaa määrittelyä ja tiukempaa valintojen tekemistä. Pelkkä haittojen lieventäminen ei useinkaan riittä. Haitallisiksi koettavat hankkeet sitä paitsi aiheuttavat pitkiä kiistoja ja paikallaan junnaamista, mikä on turhauttavaa siksikin, että vaihtoehtojakin on. Sosiaalinen ja ekologinen lupa ovat yleensä kolikon samalla puolella.
Ympäristöselostuksessa myönnetään turpeenpolton haitat esimerkiksi vähähiilisen talouden edistämiselle. Se ei kuitenkaan ole vaikuttanut ohjelman sisältöön niin, että turve olisi jätetty siitä pois. Turve voitaisiin jättää maininnoitta ja keskittyä uusiutuvien edistämiseen. Joka tapauksessa varojen suuntaamisessa niin on tehtävä.
Kappaleessa D Ympäristö todetaan myös, että luonnonvaroja hyödyntävät toimet on tärkeä sovittaa yhteen muiden luonnon tuottamien ekosysteemipalvelujen kanssa. Selkeämminkin asian voisi sanoa. Ekosysteemipalvelutermi sopii paremmin käytettäväksi niissä yhteyksissä, joissa ihminen hyötyy toimivista ekologisista prosesseista. Ilmastonmuutoksen sanotaan lisäävän muun muassa tulvariskiä, joka voi käydä toteen myös totutusta poikkeavina vuodenaikoina. Riskiä voi pienentää ekologisesti valuma-alueiden kunnostamisella ja suojelemalla ojittamatonta suoluontoa niitä muuttavalta toiminnalta. Kunnostettaviksi vesitalouden säätelijöiksi sopivat luonnontilansa ojituksen vuoksi menettäneet suot, joiden puun tuotto on kuitenkin jäänyt olemattomaksi. Soiden vastuullista käyttöä, vesiensuojelu-, virkistyskäyttö- ja hiilivarasto- ja nielupalvelujen hyödyntämistä voidaan tukea maankäytön ohjauksella eli maakuntakaavoituksella sekä ennallistamishankkeilla.
Suunnitelman ja ohjelman ydin on siinä, kuinka hoidetaan ja käytetään uusiutuvia ja uusiutumattomia luonnonvaroja ja kuinka samalla ylläpidetään ympäristö ekologisesti toimivana, turvallisena, viihtyisänä ja virikkeellisenä. Jo pilattua ympäristöä pitää kunnostaa, mutta edullisempaa on ennaltaehkäistä haittoja. Ympäristönsuojelun edistämisessä on kysyntää tiedoille ja taidoille, mutta innovatiivisuuden ei tarvitse kohdistua vain materiaalitalouden aloille.
Esko Saari
puheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri