Lausunto ehdotuksesta Oulujoen-Iijoen ve­sien­hoi­toa­lu­een ve­sien­hoi­to­suun­ni­tel­mak­si 2016-2021

Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi

30.3.2015

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
kirjaamo.pohjois-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi

Viite: Lausuntopyyntö POPELY/1738/2014

Asia: Lausunto ehdotuksesta Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosiksi 2016-2021 (kuulemisasiakirja Vesien tila hyväksi yhdessä)

Yleistä

Pienempien vesimuodostumien luokittelua on huomattavasti täydennetty ensimmäiseen hoitokauteen verrattuna, mikä on myönteisenä todettava. Purovesistöt kuitenkin edelleen puuttuvat. Niiden tila tiedetään jo ennestään heikoksi muun muassa metsäojitusten ja ruoppausten vaikutuksesta. Myös turpeenotto sijoittuu usein juuri latvavesistöjen valuma-alueille. Vesistön pääosan tila määräytyy niiden kautta, joten olisi tärkeää ottaa myös purot huomioon valuma-alueittaisessa vesiensuojelun suunnittelussa.

Muutetuissa vesistöissä huomiota herättää Oulujoen ja Iijoen erilainen luokittelu. Oulujoki on hyvässä ja Iijoen alaosa tyydyttävässä saavutettavissa olevassa tilassa. Ympäristöhallinnon ohjeessa luokittelusta sanotaan: ”Voimakkaasti muutettu vesimuodostuma tarkoittaa sellaista rakennettua tai säännösteltyä vesistöä, jossa hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi tarpeelliset hydrologis-morfologiset toimenpiteet aiheuttaisivat merkittävää haittaa vesistön tärkeälle käytölle. Näissä vesimuodostumissa ympäristötavoite voi olla luonnontilaisia vesistöjä alhaisempi. Alhaisempi tavoite koskee kuitenkin vain niitä vesistöjen ekologiseen tilaan vaikuttavia tekijöitä, joiden korjaamisesta aiheutuisi merkittävää haittaa vesistön muulle tärkeälle käytölle. Veden laadun suhteen tavoitteet ovat yhteneväiset luonnontilaisten vesimuodostumien kanssa, elleivät muutokset veden laadussa ole seurausta muutetuista hydrologis-morfologisista piirteistä.”

Määritelmän mukaan olisi perusteita arvioida Oulujoen hyvä tila uudelleen. Sehän perustuu vain siihen, että vaelluskaloille ei joessa katsota olevan kutupaikkoja jäljellä. Niitä voidaan kuitenkin palauttaa ohitusuomia rakennettaessa ja parantamalla sivujokien vedenlaatua ja pohjan rakennetta. Vaellusesteiden poistoa tarvitsevat myös muut kalalajit, sillä kaikilla on kutuaikana voimakas nousuvietti ylöspäin. Direktiivin mukaan vapaa liikkuminen vesistössä tulisi taata kaikille vesieliöille. Oulujoessa on kalateitä rakentamalla mahdollista taata liikkumismahdollisuus kaikille eliölajeille muuta tärkeää käyttömahdollisuutta vaarantamatta, joten sen luokitus tulisi muuttaa Iijoen alaosaa vastaavaksi.

Laajempi keskustelu siitä, mikä ylipäänsä on merkittävä haitta vesistön tärkeälle käyttömuodolle, on edelleen käymättä. Toistaiseksi voimayhtiöt ovat määrittäneet merkittävän haitan ja siihen on ainakin Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen suunnitelmassa tyydytty. Viimeistään kolmannessa ja samalla viimeisessä suunnitelmassa on potentiaalisen hyvän tilan saavuttamisen ehtona voimakkaasti muutetuissa vesistöissä oltava vaatimus vesieliöstön kulun järjestämisestä patorakenteiden ohi ja määritettävä ja turvattava ympäristövirtaama vesieliöstön kululle järjestetyissä väylissä. Vaatimustason kiristymiseen tulee valmistautua alkavalla suunnittelukaudella.

Kemiallinen tila

Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen vesistöjen kemiallista tilaa esittävän kuvan 8.6 mukaan on löytynyt suuri määrä riskivesiä, joissa elohopean laatunormit voivat ylittyä, vaikkakaan mitattua tietoa ei ole. Ongelma saattaa olla niin laaja, että sen tutkimiseen tulee erityisesti panostaa tulevalla vesienhoitokaudella.

Elohopean sanotaan olevan peräisin laskeumasta ja huuhtoumasta. Taulukkoon 8.3 on koottu vesienhoitoalueelta ne vedet, joiden ahvenista on löytynyt direktiivin ympäristölaatunormit ylittäviä määriä elohopeaa. Kymmenessä kohteessa kahdestatoista elohopean lähteeksi on mainittu laskeuma. Laskeumiin ei vesienhoitoalueella tapahtuvalla toiminnalla voida paljoa vaikuttaa, mutta huuhtoumiin voidaan. Viimeaikaisten tutkimustulosten mukaan elohopean huuhtoutumiseen vaikuttaa lähinnä turvemaiden maankäyttö ja ojitukset. Elohopea tulisikin lisätä muun muassa turvesoiden velvoitetarkkailuun, sillä niiltä ja metsäojitusalueilta tuleva metyylielohopea on elohopeayhdisteistä myrkyllisin.

Tekstissä kyllä mainitaan turvemaiden käyttö mahdollisena lähteenä, mutta sitä ei ole otettu huomioon vedoten tutkimustiedon vähäisyyteen. Pohjois-Pohjanmaalla, jonka maaperästä suurin osa on turvemaita ja niiden hyödyntäminen erittäin intensiivistä, suhtautuminen elohopeakysymykseen tulisi ottaa vakavasti. Paikallisen toiminnan päästöihin voidaan myös paikallisesti vaikuttaa.

Valuma-alueiden kunnostus merkittäväksi osaksi vesiensuojelua

Sivulla 105 taulukon 9.5. vesistöjen hydrologis-morfologisen tilan parantamiskeinona esitetään laajasti vesistöalueiden vedenpidätyskyvyn parantamista. Keino on kannatettava ja sille voi saada tukea myös valtakunnallisen suostrategian toimenpide-esityksistä, joissa esitetään laajaa metsätaloudellisesti huonosti kannattavien turvemaiden metsäojitusten ennallistamista. Valuma-alueen vedenpidätyskyvyn kasvattaminen on erinomainen ja luonnonmukainen keino hallita tulvia.

Sektorikohtaiset toimenpiteet

Yhdyskunnat ja haja-asutus

Tuoreiden tietojen mukaan yhdyskuntien jätevesien puhdistukseen on löydetty keinoja, joilla niin ravinteet kuin myös lääkejäämät voidaan poistaa jätevesistä lähes kokonaan. Uuteen teknologiaan siirtymistä tulee edistää heti, kun se alkaa olla teknisesti mahdollista, sillä lääkejäämillä tiedetään olevan haitallisia vaikutuksia vesieliöihin. Nykyisillä puhdistusmenetelmillä lääkejäämiä ei voi poistaa ollenkaan.

Haja-asutuksen jätevesienpuhdistuksen kehittämisessä on sorruttu populismiin. Puolueet kilpailevat halvimman tarjouksen esittämisestä. Asiain tilaan on saatava mahdollisimman pian tolkku, jotta takkuava haja-asutuksen jätevesien puhdistus lähtee etenemään. Kustannustehokkainta haja-asutuksen jätevesien käsittelyä olisi laajamittainen siirtyminen kuiva- ja kompostikäymälöihin, jolloin virtsa voitaisiin erotella suoraan umpisäiliöön. Vanhojen rantasaunojen vesiensuojelun parantaminen on ongelmallista, sillä saunat on usein rakennettu hyvin lähelle vesistöä.

Teollisuus ja kaivostoiminta

Teollisuuden ja kaivostoiminnan jätevesipäästöjä ohjataan lupamenettelyllä. Suunnitelmassa todetaan, että päästöjä rajoitetaan uudistetun ympäristönsuojelulain mukaisilla ympäristöluvilla soveltaen parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Tulevaisuudessa IE-direktiivin mukaisten laitosten luvan tarkistamista ohjaavat kansainväliset BREF- asiakirjat ja määräaikaisesta lupamääräysten tarkistamisesta pyritään luopumaan.

Taulukossa 10.7 esitetään, että tiedonvaihtoa parhaasta käyttökelpoisesta tekniikasta vahvistetaan ja varmistetaan BAT-päätelmien hyvä soveltaminen lupamenettelyssä sekä kannustetaan uusien tekniikoiden kehittämiseen ja käyttöönottoon. Direktiivin mukainen käsitys parhaasta käyttökelpoisesta tekniikasta saattaa kuitenkin olla puutteellinen ja vanhentunut, mikä saattaa jarruttaa ja estääkin uusien menetelmien kehittämistä ja käyttöönottoa. Kun lupamääräyksiä ei edes tarkisteta määräajoin, tosiasiassa saatetaan ajautua tilanteeseen, jossa päästöjen vähentäminen ja vaatimus parhaan käyttökelpoisen tekniikan käytöstä ei toteudu. Vaara tulee tiedostaa ja ottaa huomioon ohjauskeinoissa ja lupaharkinnassa sekä vaikuttamisessa järjestelmän päivittämiseen.

Kappaleessa todetaan myös, että pohjavettä mahdollisesti vaarantava uusi teollisuus ja yritystoiminta pyritään sijoittamaan pohjavesialueiden ulkopuolelle. Koska kyseessä on ainoa toimenpide, jolla pohjaveden pilaantuminen voidaan varmasti estää, kohta tulee kirjoittaa sijoitetaan pohjavesialueiden ulkopuolelle (ympäristönsuojelulain 27.6.2014/527 2 luku 11 § sijoituspaikan valinta ja 17 § pohjaveden pilaamiskielto).

Kuten Talvivaaran kaivoksen aiheuttama ympäristökatastrofi osoittaa, alaa koskevien toimenpiteiden ja ohjauskeinojen sekä viranomaispäätösten toteutuksen seurantavastuussa on kehittämistä. YVA-selvitysten laatua on parannettava erityisesti riskien arvioinnissa. Toimenpiteissä tulee painottaa lainsäädännön toiminnanharjoittajalle asettamaa vastuuta, mukaan lukien riskien edellyttämät vakuusmaksut, mutta vasta tiukat lupamääräykset ja niiden tinkimätön toteutuksen valvonta takaavat ympäristön kannalta koettua kestävämmän lopputuloksen. Nyt kun kaivosbuumi ilmeisen tilapäisesti on hiljentynyt, on aikaa varautua uuteen ”Klondykeen”, kun tai jos ”ajat paranevat”.

Kalankasvatus

Valtakunnallinen vesiviljelysuunnitelma esittää Perämerelle rannikon rehevöityneen vyöhykkeen ulkopuolisille, yli 20 metrin syvyisille alueille uusia jättikokoisia kalankasvatuslaitoksia. Jos tällaisia laitoksia joskus aletaan rakentaa, se edellyttää myös rehevöitymiskehityksen tarkkaa seurantaa, ravinteethan eivät katoa, vaikka ne sekoitetaan suurempaan vesimäärään. Kalankasvatusta ei tule enää lisätä Perämeren pohjukassa, missä sen rehevöittävä vaikutus jo nyt yltää laajimmalle.

Turvetuotanto

Turpeenkaivuuta koskevissa ohjauskeinoissa esitetään monia vesiensuojelun kannalta hyödyllisiä toimenpiteitä, mutta muutama lisäkommentti on paikallaan. Seurannan perusteella on hyvin tiedossa, että turvesuon kuivatus luonnontilaiselle suolle aiheuttaa paljon suuremmat vesistöpäästöt kuin turpeenoton aloittaminen vanhoilla ojitusalueilla. Turvesoiden sijainninohjausta aiotaan kehittää Kansallisen suo- ja turvemaastrategian linjausten mukaisesti. Näihin linjauksiin sisältyy kuitenkin lapsus, luonnontilaisuusluokka 2, johon luokitellut suot on ympäristönsuojelulain uudistuksessa määritelty muuttuneiksi soiksi ja siten polttoon soveltuviksi. Luonnontilaisuusluokkaan 2 on luokiteltu kaikki suot, joiden reunoilla on ojia (usein vain karttatarkastelun perusteella), vaikka niihin sisältyisikin laajoja täysin luonnontilaisenkaltaisia osia. Maakunnan 1. vaihekaavan kaavaselostuksen mukaan tällaisia soita on Pohjois-Pohjanmaalla yli puolet siitä suoalasta, jolla luonnontilaista suota ylipäänsä enää on jäljellä. On niin vesiensuojelun kuin ilmaston ja suoluonnon suojelun kannalta äärimmäisen tärkeää, että vielä mahdollisesti tarvittavat uudet turvesuot sijoitetaan täysin muuttuneille 0- ja 1-luokan soille. Turvemaiden käyttöä ohjeistava valtioneuvoston periaatepäätös on luokitellut tällaiset suot kohteiksi, joille uusi turvetuotanto ensisijaisesti ohjataan. Tarpeeseen nähden 0- ja 1-luonnontilaisuusluokan soita on Pohjois-Pohjanmaalla riittävästi.

Toinen ongelma ovat suurten virtaamahuippujen aikaiset päästöt, joita tähänastinen tarkkailujärjestelmä ei ole pystynyt kunnolla havaitsemaan. Jatkuvatoiminen vedenlaadun ja virtaamien mittaaminen on edistysaskel kohti todellisia päästöjen arviointeja, mikäli se saadaan toimimaan luotettavasti kaikissa olosuhteissa. Vielä ovat avoinna keinot, millä suurimpia virtaamahuippuja pystytään leikkaamaan niin, että vesiensuojelurakenteet säilyttävät puhdistustehonsa. Todella suurten virtaamien, esimerkiksi kevättulvien kohdalla se voi edellyttää vesien tilapäistä patoamista suolle.

Jatkuvatoimisen mittauksen tulosten pohjalta on myös uudistettava niitä lukuarvoja, joita käytetään laskennallisessa kuormituksen arvioinnissa.

Metsätalous

Kappaleessa todetaan, että metsätaloudella ei ole varsinaista toiminnan vesiensuojelua ohjaavaa erillislainsäädäntöä tai lupakäytäntöä. Lisäksi kerrotaan, että joissain tapauksissa ELY-keskus on mm. todennut, ettei hanketta voida toteuttaa ilman vesitalouslupaa (Vesilaki 3:2§). Tällöin on kyse pohjavesialueella toimimisesta. Kuitenkin vesilain 5 luvun 3 §:n mukaan ojitus ja ojan käyttäminen ja kunnossapito voi olla luvanvaraista, jos siitä aiheutuu ympäristönsuojelulain tarkoittamaa pilaantumista tai vesilain 3 luvun 2 §:n mukaisia seurauksia. Vesienhoitosuunnitelmassa olisi hyvä esittää, missä tapauksissa ojituksen luvanvaraisuuskynnys ylittyy ja millaisin käytännöin sellaiset tapaukset tulevat ilmi.

Metsätalouden vesiensuojelun täydentäviin toimenpiteisiin sekä valtakunnallisiin ohjauskeinoihin on koottu suuri määrä erilaisia hankkeita ja suunnitelmia, joilla kaikilla on toteutuessaan vesiensuojelullista merkitystä. KEMERA-rahoituksen käyttö metsätalouden vesiensuojelun tehostamisessa olisi yksi tärkeimmistä. Turvesoiden tapaan valtaosa metsätaloudenkin päästöistä syntyy ylivirtaamatilanteissa. Turvesoiden pohjien ja puunkasvuun kelpaamattomien ojitusalueiden käyttäminen metsätalouden vesien suodatus- ja laskeutusalueina lienee parasta, mitä tulvavesien puhdistamiseksi on toistaiseksi esitetty. Samalla näiden alueiden vedenpidätys- ja hiilensidontakyky palaa ja menetetty monimuotoisuus alkaa ennallistumisen myötä elpyä.

Maatalous

Taulukossa 10.22. luetelluista valtakunnallisista ohjaustoimenpiteistä tehokkaimpia lienevät ne, joissa esitetään ympäristötuen ehtojen muuttamista siten, että ne kannustavat entistä parempaan ympäristönhoitoon, myös perustason toimenpiteissä. Tämä periaate tulisi soveltaa kaikkeen maatalouden tuotanto- ja maankäytölliseen tukeen.

Eräänä lannan käsittelymuotona esitetään prosessointia, jolla tarkoitettaneen fosforin poistoa. Suurissa yksiköissä myös biokaasun tuotanto voisi olla kannattavaa.

Taloudellisesti merkittävimmäksi maatalouden investointitukikohteeksi mainitaan muun muassa peltojen salaojitus. Toisaalla todetaan, että rannikon happamien sulfaattimaiden kuivatuksessa tulee estää happamien valumien synty. Maaperän happamuuden huomioon ottaminen on käsitelty hyvin erillisessä kappaleessa, mutta myös maatalouden toimenpidelistoissa tulisi ottaa huomioon tarve estää alunamaiden kuivatuksen aiheuttamat ongelmat ja esittää keinot niiden estämiseksi. Rannikolla happamat sulfaattimaat eivät ole mikään poikkeus, vaan niistä tulisi olla hyvin tietoinen ja osata ehkäistä haitat. Aiheeseen liittyvän tutkimuksen ja selvitysten mukaan käytännöntasolla näin ei ole vieläkään.

Ohjaustoimenpiteissä mainitaan myös tutkimus- ja kehittämishankkeet, joilla pyritään saamaan lisätietoa uusien vesiensuojelukeinojen löytämiseksi ja käyttöönottamiseksi sekä ravinteiden käytön tehostamiseksi. Konkretia kuitenkin puuttuu täysin.

Tärkeä tutkimus- ja kehittämiskohde löytyy esimerkiksi Liminganlahden valuma-alueelta. Lahteen laskevat joet ovat erittäin kuormittuneita. Liminganlahti ja usea siihen laskeva joki on tyydyttävässä ja osa vesistöistä jopa välttävässä tilassa. Tavoitetila, vähintään hyvä ekologinen tila, arvioidaan saavutettavan Liminganlahdella vuonna 2021 ja lahteen laskevissa joissa peräti vasta vuonna 2027. Jotta se ylipäänsä onnistuu, konstien tulee olla moninaisia ja toimivia. Kokeilun arvoinen voi olla esimerkiksi Limingan kunnanarkkitehti Pentti Kelan alkujaan ideoima pyörrelampi-menetelmä. Siinä virtaava vesi saatetaan spiraalimaiseen liikkeeseen ja kiintoainetta sedimentoitumaan haluttuun paikkaan suppilomaisen rakenteen pohjalle myöhemmin poistettavaksi. Viite:

http://www.oulu.fi/sites/default/files/Py%C3%B6rrelampiohjeistus_draft_1.pdf

Tärkeää olisi myös saada ravinteet kiinni, ennen kuin ne päätyvät vesistöön. Liminganlahteen laskevien jokien valuma-alueilla harjoitetaan laajamittaista perunanviljelyä, jossa käytetään runsaasti lannoitteita. Seudun perunanviljelyllä on suuri merkitys, mikä tukee panostamista vesiensuojelua tehostavien viljelytekniikoiden kehittämiseen juuri sillä alalla ja alueella. Temmesjoen fosforikuormituksen vähennystarve on yli 50 prosenttia. Viljelynkin etu on, että kallisarvoinen fosfori jää kasvien käyttöön eikä huuhtoudu vesistöön. Suojakaistojen lisäksi hankalimmilla alueilla tulisi kokeilla fosforin kemiallista poistoa.

Maa-ainesten otto

Päähuomio tulisi olla pohjavesien suojelun varmistamisessa sekä vanhojen kaivantojen maisemoinnissa. Toimenpiteissä ja ohjauskeinoissa on näitä tavoitteita tukevia hankkeita.

Uusia kaivantoja koskevien hankkeiden hakemukset ovat säännön mukaan heikkotasoisia. Niistä puuttuu yleensä kokonaan vaikutusten arviointi ja sitä varten tarvittavat tiedot alueen nykytilasta ja hankkeen vaikutusalueesta. Varsinkin jos luvan myöntäjä on kunta, päätöksentekijäkään ei vaadi hakemuksen täydentämistä, vaan tekee päätöksen joko vähäisin tiedoin tai täyttää itse puuttuvat osat. Laadukkaampien hakemusten ja paremman ympäristönsuojelutason saavuttamiseksi alan toimijoiden osaamista on parannettava. Sitä edellyttävät myös valvonnan heikkoudet ja pyrkimys lisätä omavalvontaa.

POSKI-projekteissa on saatu uutta tietoa pohjavesiesiintymistä ja kivi- ja maa-ainesten määrästä eräissä osissa maakuntaa. Tämä uusi tieto pitää ottaa huomioon maa-ainesten oton suunnittelussa ja pohjaveden turvaamisessa.

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat ja selvitykset

Koska Oulun kaupunki suunnittelee varavesijärjestelyään pohjaveden varaan, ajankohtaiseksi nousee tärkeimpien pohjavesiesiintymien määrällisen tilan suojelu. Vesienhoidon asetuksen 14a §:n mukaan pohjaveden määrällinen tila luokitellaan hyväksi, jos keskimääräinen vuotuinen vedenotto ei ylitä muodostuvan uuden pohjaveden määrää eikä pohjavedenpinnan korkeus ihmistoiminnan seurauksena pysyvästi laske. Lisäksi vesipolitiikan puitedirektiivin liitteessä V pohjaveden hyvästä määrällisestä tilasta todetaan, että pohjavedenkorkeuteen ei kohdistu sellaisia ihmistoiminnan aiheuttamia muutoksia, jotka aiheuttaisivat:

• pohjaveteen yhteydessä olevien pintavesien 4 artiklassa määriteltyjen ympäristötavoitteiden saavuttamatta jäämisen,

• näiden vesien tilassa oleellista huononemista,

• oleellista haittaa pohjavesimuodostumasta suoraan riippuvaisille maaekosysteemeille.

Luonnonsuojelupiirin käsitys on, että Oulun kaupungin (vara)vedentarvetta ei voi suunnata millekään yksittäiselle pohjavesialueelle aiheuttamatta direktiivin kieltämiä vahingollisia seurauksia pohjaveden määrälliseen tilaan. Haitattomimmin pohjaveden saanti onnistuu kehittämällä Oulun kaupungin varaveden hankintaa hajautetusti yhteistyössä naapurikuntien vesilaitosten kanssa.

Vesistöjen säännöstely ja rakentaminen

Toimenpidevalikoimasta sanotaan, että siihen on sisällytetty vain sellaiset säännöstelyn kehittämishankkeet, joiden yhtenä tavoitteena on parantaa ekologista tilaa. Säännöstelyn kehittämishankkeissa ekologisen tilan tarkastelussa ovat painottuneet erityisesti kalastoon kohdistuvat vaikutukset. Toimenpiteiksi esitetäänkin monia hyviä ja vesien ekologista tilaa sekä kalakantojen menestymistä parantavia hankkeita. Epäselväksi jää, minkä verran säännösteltyjä vesistöjä jää ekologisoinnin ulkopuolelle.

Alueellisena ohjauskeinona esitetään valuma-aluetasoisen vesivision laatimista Iijoelle sen varmistamiseksi, että vesistöalueella saavutetaan laajalti yhteinen näkemys jatkokehittämisestä ja siihen sitoutuminen. Vastuutahona on maakuntaliitto ja yhteistyötahoina ovat ELY-keskus sekä tutkimuslaitokset ja toimijat. Keitä toimijoihin kuuluu, ei käy selville eikä siten myöskään, keitä sitoutuminen koskee.

Visiotyöhön ei ole lähdetty puhtaalta pöydältä, vaan taustalla vaikuttaa vahvasti Kollaja-hanke ja toteuttamisväylän hakeminen sille. Yhteisen vision löytäminen voi siten olla mahdotonta. Miten ”laajalti yhteinen näkemys” tulkitaan, jos Kollaja-hanke osoittautuu kynnyskysymykseksi puolin ja toisin. Entä millaista kehitystä Iijoelle on odotettavissa, jos se laaja näkemys on niiden tahojen muodostama, jotka ajavat Kollaja-hanketta. Säännöstelyn lisäämisellä ja virtaussuuntien ja virtaamien muokkauksilla on vesistössä mittavat vaikutukset. Niiden merkittävimpiä seurauksia olisivat Iijoen tapauksessa keskiosan ekologisen ja virkistyskäytöllisen tilan huononeminen ja vaelluskalojen palautussuunnitelman vaikeutuminen ja kokonaan estyminen Livojoen osalta, mikä ajan myötä koituisi myös sen ikääntyvän raakkukannan kohtaloksi.

Hankkeen toteutuminen edellyttäisi viimeisten virtavesiemme suojaksi säädetyn koskiensuojelulain avaamista, mitä voimayhtiö nimittää häveliäästi ”päivittämiseksi”. Tällaisia päivitystarpeita on jo valmiina ainakin Kemijokiyhtiöllä ja Lapin liitolla Vuotoksen uudelleen nimetyn altaan tiimoilta. Täten Kollajan allashanke avaisi keskustelun kaikkien osittain rakennettujen vesistöjen jatkorakentamisesta, kuten energiateollisuuden edustajat jatkuvasti ovat esittäneetkin.

Iijoki kuuluu erittäin suurten jokien luontotyyppiin. Se on koko maassa erittäin uhanalainen, Etelä-Suomessa jopa äärimmäisen uhanalainen. Uhanalaistumisen syyt ovat vesistöjen rakentaminen, vesien säännöstely sekä rehevöityminen ja likaantuminen. Ainoa patoamaton Suomen suurista joista on Tornionjoki. Koskiensuojelulaki säädettiin, jotta virtavesiluonnon viimeiset rakentamattomat alueet säilyisivät. Koskiensuojelulain avaaminen on vastoin vesienhoitolain tavoitteita ja velvoitteita. Vesistöaluekohtainen suunnittelu Iijoella on sinänsä kannatettavaa, mutta ilman Kollajaa.

Kalatiehankkeiden edistämisestä todetaan, että on keskeistä pyrkiä suunnittelemaan ja toimeenpanemaan hankkeita eri tahojen yhteistyönä. Ellei se ole mahdollista, voidaan vaelluskalojen palauttamisen kannalta merkittävissä kohteissa harkita hankkeen viemistä eteenpäin hakemuksella vesilain (3 luku 22 §) mukaisessa menettelyssä. Tällöin hankkeen toteuttamisen edellytykset kalatalousvelvoitetta muuttaen tai tarkistaen tutkitaan lupaviranomaisessa. Useat kalatiehankkeet vaativat joka tapauksessa vesilain mukaisen luvan tai olemassa olevan luvan muuttamisen. Iijoella PVO:n velvollisuus on toteuttaa vaelluskalan palautuksen mahdollistavat rakenteet voimalaitoksien yhteyteen. Koska on tiedossa, että voimayhtiö kieltäytyy vastustaan ja sysii kalateiden toteuttamista ja kuluja muille tahoille, viranomaisten on toimittava ja haettava vesilain suomaa mahdollisuutta muuttaa osa kalatalousvelvoitteesta kalatalousmaksuksi, jolla kalatien rakentamisen kustannukset katetaan.

Vesistöjen kunnostus

Taulukossa 10.36 mainitaan, että selvitetään arvokkaiden vesi- ja rantaluontotyyppien suojelua koskevien säädösten tarkistamistarvetta luonnonsuojelu-, vesi- ja metsälainsäädäntöä kehitettäessä. Velmun eli vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelman tulokset osoittavat, että vedenalaisten luontotyyppien suojelustatuksen määrittely on tarpeen.

Toimenpiteet vesiensuojelu edellä

Suunnitelmassa on tarkasteltu kahta toteuttamisvaihtoehtoa, H1 vedet nopeasti hyvään tilaan ilman rajoitteita ja H2 yhteistyöllä kohti vesien hyvää tilaa. Niistä H2 on valittu toimintalinjaksi seuraavaksi vesienhoitokaudeksi. Se tarkoittaa, että asetetut ympäristötavoitteet pyritään saavuttamaan, mutta toimenpiteet suunnitellaan ja mitoitetaan ottaen huomioon niiden toteutuksen mahdolliset taloudelliset, tekniset, hallinnolliset ja poliittiset rajoitteet. H1-vaihtoehdossa toimenpiteet suunniteltaisiin ja mitoitettaisiin pelkästään ympäristötavoitteiden perusteella ja vain luonnonolosuhteista aiheutuvat rajoitteet huomioon ottaen.

Taulukossa 10.41 vertaillaan kahden toimenpidekokonaisuuden vesistövaikutuksia fosforipäästöjen suhteellisena vähenemänä. Näistä vaihtoehto H1 painottuu tavoitteelliseen päästövähennykseen ja vaihtoehto H2 ”toteuttamiskelpoiseen”. Eri suojelutoimenpiteiden toteutumisasteessa on niin suuria epävarmuuksia, esimerkkinä vaikkapa haja-asutuksen jätevedet, että jos tavoitellaan vaihtoehto H2:n tasoisia päästövähennyksiä, toimenpidevalikoksi on syytä ottaa H1. Jos liikkeelle lähdetään H2:n tavoitteista on vaarana, että vesiensuojeluhyöty suunnittelukaudella jää hyvin vähäiseksi.

Vesiensuojelun haasteet ovat suuret, jos tiedossa olevien resurssien puitteissa kaikissa vesistöissä aiotaan saavuttaa pysyvästi vähintään hyvä tila viimeistään vuoteen 2027 mennessä. Tehtävän vaativuus huomion ottaen ei pitäisi ennakkoon nostaa käsiä pystyyn ”poliittisten realiteettien edessä”. Suomi ei ole mikään luonnon- ja ympäristönsuojelun mallimaa eikä näköpiirissä ole, että poliittinen ilmapiiri kehittyisi ympäristönsuojelulle suosiollisemmaksi. Se annetaan tehdä, mikä on lain pakottamaa ja EU:n määräämää. Toisaalta vesien hyvä tila on kansalaisten tärkeäksi kokema yleinen etu.

Tavoitteissa, suunnitelmissa ja toteutuksessa tulee olla kunnianhimoinen ja pitää luonnontalouden edistämistä ohjenuorana. Vaatimustason lasku ruokkii itse itseään ja entistä vähemmän voidaan saavuttaa, mikä pätee niin henkisiin valmiuksiin kuin taloudellisiin resursseihin.

Vesistöjen kuntoutuminen pysyvästi hyvään tilaan ottaa aikansa. Vaikuttava vesiensuojelutyö on syytä aloittaa tänään ja tehdä se myös poliittisesti ymmärrettäväksi.

Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja

Merja Ylönen
sihteeri