Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Pohjanmaan piiri

Pohjois-Pohjanmaa
Navigaatio päälle/pois

Voitto korkeimmassa hallinto-oikeudessa Fortumin ka­la­ta­lous­vel­voi­te-asiassa

Oulujoki Lamminahosta. Kuva: Merja Ylönen

Korkein hallinto-oikeus kumosi Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen Fortumin kalatalousvelvotteiden muuttamisesta ja saattoi Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alkuperäisen päätöksen voimaan.

Fortum Power and Heat Oy on hakenut vesilain 3 luvun 23 §:n perusteella omistamiensa, Oulujoessa sijaitsevien Montan, Pyhäkosken, Pällin, Utasen, Ala-Utoksen, Nuojuan ja Jylhämän vesivoimalaitosten voimassa olevia lupamääräyksiä muutettavaksi niin, että niitä täydennetään vaihtoehtoisella istutusvelvoitteella.

Vesilain 3 luvun 23 §:n perusteella lupaviranomainen voi luvanhaltijan hakemuksesta muuttaa lupamääräyksiä, jos muutos on merkitykseltään vähäinen eikä sanottavasti koske toisen oikeutta tai etua.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi Fortumin hakemuksen vuonna 2017. Muutosten merkitystä arvioidessaan aluehallintovirasto on verrannut esitettyjä lupamääräyksiä lainvoimaisiin lupamääräyksiin. Esimerkiksi Pyhäkosken voimalaitoksen voimassa oleva kalatalousvelvoitteeseen kuuluu kalatien rakentaminen. Kun tämän velvoitteen vaihtoehtona olisi hakemuksen mukaan istutuksiin perustuva kompensaatio, aluehallintovirasto ei ole pitänyt esitettyä muutosta merkitykseltään vähäisenä. Muutoksella olisi aluehallintoviraston käsityksen mukaan myös vaikutuksia toisen oikeuteen ja etuun.

Vaasan hallinto-oikeus kumosi aluehallintoviraston päätöksen ja muutti lupamääräykset pääosin yhtiön hakemuksen mukaisiksi.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry ja biologi Antti Ylitalo, jolla oli Isoniityn lohkokunnan yhteisen vesialueen osakastilan omistajana puhevalta tässä asiassa, hakivat valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vaatimuksena oli, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös saatettava voimaan.

Valitushakemuksessa tuotiin esiin, että vesivoimalaitosten kalatalousvelvoitteiden muutostarve on yleisesti tiedossa ja koskee myös Oulujokea. Sen velvoitehoito ei vastaa voimaloille määrättyjä alkuperäisiä velvoitteita (muun muassa kalateiden rakentaminen), vaan perustuu yhtiön ja kalatalousviranomaisen (MMM) sopimiin istutuksiin. Kysymys on merkittävästä yleisestä edusta. Tässä tilanteessa ainoa vesilain mukainen menettely saada kalatalousvelvoitteiden sisältö ja taso vastaamaan olennaisesti muuttuneita olosuhteita, on vesilain 3 luvun 22 § mukainen muutoskäsittely, kuten on jo menetelty Iijoella ja Kemijoella. Siten myös kaikkien asianosaisten puhevallan käyttö tulisi turvatuksi.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi aluehallintoviraston päätöksen voimaan. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellään tekemiä muutoksia voimalaitosten kalatalousvelvoitteisiin ei voitu pitää merkitykseltään vähäisinä, eikä ollut pois suljettua, että muutokset koskivat myös ulkopuolisten etua tai oikeutta. Hallinto-oikeuden tekemien muutosten mukaisia vaihtoehtoisiin kalatalousvelvoitteisiin perustuvia lupamääräyksiä voitiin myös pitää oikeusvaikutuksiltaan epäselvinä.

Vuosikirjapäätökset on tarkoitettu ohjaamaan tulevien vuosien oikeuskäytäntöä, joten korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätös on todella merkittävä. Se ohjaa kalatalousvelvoitteiden muutostarpeiden ratkaisut oikeaan suuntaa, eli niitä ei voi käsitellä voimayhtiöiden esittäminä ”vähämerkityksillisinä muutoksina”, jolloin muutokset käsitellään vain yhtiön hakemuksessaan esittämässä laajuudessa. Myös Oulujoella – Iijoen ja Kemijoen tapaan – kalatalousvelvoitteiden muuttamisessa tulee perustana olla olosuhteiden oleellinen muutos, jolloin myös velvoitteen kokonaislaajuutta ja toteutustapaa voidaan muuttaa.