Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Varsinais-Suomen piiri Turun yhdistys

Turku
Navigaatio päälle/pois

TLSY:n toimintaryhmät noudattavat samoja periaatteita kuin SLL:n liittotason toimintaryhmät, paikallisiin oloihin sovellettuina. SLL:n toimintaryhmien kantava ajatus on, että ne ovat kevyitä, kaikille jäsenille avoimia ja puhtaasti osallistujiensa mielenkiinnon kohteisiin perustuvia ryhmiä.  Käytännön toimintaan tarvitaan kuitenkin yhteisesti hyväksytyt pelisäännöt.

Olennaista on, että mikään toimintaryhmä ei suoraan edusta yhdistyksen kantaa; ainoastaan yhdistyksen hallitus voi sitä edustaa. TLSY:ssä ryhmiä voidaan perustaa joko hallitusvetoisesti tai jäsenistön keskuudessa. Molempia koskevat samat säännöt. Jäsenistövetoisten ryhmien byrokraattiset vaatimukset kuitenkin vedetään niin lähelle nollaa kuin mahdollista, kun taas hallitusvetoisilta ryhmiltä voidaan edellyttää tarkempaa raportointia.

Hallitusvetoiset ryhmät.  Hallitusvetoiset ryhmät koskevat tilanteita, jossa hallitus katsoo jonkin aiheen vaativan useamman ihmisen ponnistuksia ja haluaa että juuri hallituksen ääni kuuluu ryhmässä vahvana.  Tällaisessä ryhmässä tulee olla neljä jäsentä, joista vähintään yksi on hallituksen jäsen. Tällöin sille voidaan tilannekohtaisesti delegoida esim enemmän oikeutta käyttää yhdistyksen nimeä, samoin kuin määritellä omaa budjettia. Kaavaryhmä on hallituksen päätöksellä tämäntyyppinen toimintaryhmä.

Jäsenistövetoiset ryhmät. Jäsenistön keskuudessa perustetut ryhmät puolestaan syntyvät puhtaasti jäsenten itsensä aloitteesta. Paikallistasolla ainoa käytännön kokemuksen osoittama vaatimus on, että niiden tulee koostua vähintään neljästä jäsenestä. Toimintaryhmien toiminnan tulee luonnollisesti olla yhdistyksen ja SLL:n arvojen mukaista.

Sisäinen tiedotus. Kun ryhmä on olemassa ja ryhmäläiset ovat valinneet itselleen yhteyshenkilön jolle ryhmälle kohdistuvat viestit voidaan osoittaa, voi yhdistys alkaa markkinoida toimintaryhmää esim. uutiskirjeissä.

Toimintaehdotukset. Toimintaryhmä voi halutessaan tehdä yhdistyksen hallitukselle ehdotuksia mistä tahansa toiminnasta. Hallituksen on otettava huomioon resurssien oikeudenmukainen jakaminen eri toimintaryhmien välillä. Hallitus voi joko tarttua ehdotukseen, jättää tarttumatta siihen, tai esimerkiksi senhetkisen resurssipulan takia päättää tarttua siihen jonakin myöhempänä ajankohtana.

Mielipidekirjoitukset ja kannanotot.  Yhdistyksen nimeä voi virallisissa yhteyksissä käyttää ainoastaan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, hallituksen hyväksynnällä. Toimintaryhmien kuitenkin toivotaan tarjoavan hallitukselle hyvin perusteltuja kannanottoja.  Mikäli hallitus hyväksyy kannanoton, voidaan kannanotto julkaista yhdistyksen nimissä. Muussa tapauksessa ryhmän jäsenet voivat halutessaan julkaista  kannanoton yksityishenkilöinä.

Jos olet kiinnostunut perustamaan ryhmän, ota yhteyttä: turkulsy (ät) gmail.com

 

Toiminta

Yhdistyksellä on toimintaryhmiä, jotka keskittyvät luonto- ja luonnonsuojelutoiminnan eri osa-alueisiin ja kaikki ovat tervetulleita mukaan.…

Lue lisää

Kaavaryhmä

    Oletko kiinnostunut kaupunkisuunnittelusta?     Tunnetko erilaisia kaupungeissa esiintyviä luontotyyppejä?     Haluatko vaikuttaa…

Lue lisää

Talkooryhmä

Yhdistys järjestää vuosittain vieraslaji- ja perinnemaisemanhoitotalkoita. Viime vuosina vieraslajien torjunta on keskittynyt jättiputkeen,…

Lue lisää

Roskaryhmä

Roskaryhmän tavoitteena on roskaton Turku. Roskaantumisesta aiheutuu todellista uhkaa muun muassa viihtyvyydelle, sekä ympäristön, eläinten…

Lue lisää

Metsäryhmä

Turun luonnonsuojeluyhdistyksen Metsäryhmä juhlistaa toimintansa alkamista maailman metsäpäivänä 21.3.2019.

Lue lisää

Seniorien luontokerho

Seniorien luontokerho kokoaa luonto- ja ympäristöaiheisen toiminnan ääreen kaikki seniorit ja senioritoiminnasta kiinnostuneet. Ryhmän toiminta…

Lue lisää