Hyvyyttä ja luonnonvoimaa!
Äiti Maa lepäilee pikkuruisen lumivaippansa alla – taitaa hiljaa toivoa, että vesisateet pysyisivät muiden vuodenaikojen riemuna. Tänä vuonna vieraita sen luona kävi enemmän – silti säät tuntuvat kurittavan vieläkin enemmän. Mistäpä se tietäisi, millainen vuosi on ihmiskunnalle ollut: vain yksi epidemia historian kulussa, mutta tätä hetkeä eläville elämän uusiksi määrittänyt virus. Miksi valtava joukko ihmisiä puolusti sitä viruksesta huolimatta? Miksi osa edelleen verhoutui välinpitämättömyyteen?
Ihmiset ovat nyt talven taitekohdassa: kuka lomailee, kuka jatkaa arkista aherrustaan, kuka sairastaa. Kulunut vuosi jätti jälkeensä paljon kauneuttakin. Asiat muuttuvat tarvittaessa nopeastikin, kun vain hoksaamme kysyä toisiltamme apua ja katsoa asioita eri tavalla. Pitäisi kai useammin muistaa kysyä, miksi askeleet kohti kestävää maapalloa tuntuvat niin vaikeilta – usein oletamme ensimmäisenä vain sydämen pahuutta. Moni haluaisi vain päästä kuulluksi. Miten sinä voisit tuoda esille rakentavan näkökulmasi?
Luonnonsuojeluväkikin on joutunut korona-ajan kieppeihinsä: tekemään vaikuttamistyötä etänä, koneilta ja kaukaa. On odoteltu hetkeä, jolloin pääsee taas ammentamaan toisista ihmisistä hyvää, luomaan yhdessä parempaa tulevaisuutta, nauttimaan luonnosta yhdessä. Omasta pienestä kiepistä on tullut turvallinen, mutta yksin emme kuitenkaan saa asioita muuttumaan.
Oulun norppajengissä poikkeusaika on sisältänyt mm. etäkokouksia ja etäluentoja, kansalaisaloitteiden puolesta kampanjointia sekä joitakin harvoja tapahtumia turvaväleineen ja maskeineen. Koronaa tai ei, vapaaehtoisemme ovat paiskineet töitä etänäkin viedessään viestiä esimerkiksi kestävämmästä kaavoituksesta, rakentamisesta, metsien käsittelystä ja turpeen käytön tulevaisuudesta. Jokaisen tuki tarvitaan.
Onneksi luonto on avoinna ja valoisammat päivät kurkkivat lähellä. Jo luontonsa unohtaneetkin ovat päätyneet lähimetsiin samoilemaan, koskettaneet kenties vuosien tauon jälkeen kaarnan kaunista pintaa tai makoilleet sammalella selällään. Ehkäpä ihminen on viimein huomannut riippuvuutensa luonnon järjestelmistä. Tärkeä viesti on hiipinyt sana sanalta myös byrokratian rattaisiin. Vapaaehtoisten lisäksi valtava joukko muitakin on kanssamme viemässä maailmaa kohti systeemistä muutosta. Muutos on jo tapahtumassa ja harvaa kehtaa olla enää jarruna. Jarruna hyvinvoinnille.
Jotta kohtuus ja kestävyys olisi uusi normaali, tarvitaan meistä jokaista. Kukin voi kertoa teoistaan, mutta ennen kaikkea meidän täytyy vaikuttaa suuremmassa mittakaavassa: työpaikoilla ja kouluissa, tehtaissa ja kaupoissa, valtuustoissa ja vaaleissa. Miten sinä voisit olla rakentamassa muutosta – olisiko yhdistyksemme yksi väylä sinullekin? Katso Inkan edellinen päivitys, miten tulla toimintaan mukaan!
Vaihdetaan kuitenkin välillä kiireinen kulku rauhalliseen kävelyyn, vilkkuva some kirjan sivuihin ja tarkistetaan suuntamme. Muistetaan pitää huoli myös itsestämme – olemmehan osa luonnon kaunista kudelmaa.
Hyvää talvipäivänseisausta, joulun aikaa ja kauniita valon täyttämiä hetkiä piteneviin päiviin.??
Kiitos jäsenillemme tuestanne koko toimijaporukan puolesta!
Kiitos omasta puolestani myös toimijaystäville ja onnea uudelle hallitukselle alkavaan kauteen.
Lämmöllä,
Paula
Väistyvä pj