Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Kainuun piiri Kajaanin yhdistys

Kajaani
Navigaatio päälle/pois

KHO kumosi Kajaanin Murtomäen tuulivoimakaavan lainvastaisena

pantasusi

Korkein hallinto-oikeus hyväksyi Kajaanin yhdistyksen valituksen Murtomäen osayleiskaavasta ja kumosi sinne valmistellun tuulivoimakaavan. KHO katsoi että Kajaanin kaupunginhallituksen ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökset ovat lainvastaisia. KHO:n päätös on valtakunnallisesti merkittävä ennakkotapaus uhanalaisen suden elinalueiden heikentämistä vastaan. Lisäksi päätös muistuttaa päättäjiä ja kaavoittajia ottamaan luonnonsuojelulait vakavasti kaavoituspäätöksiä tehtäessä.

KHO:n päätös löytyy täältä.

Sannottakoon vielä että luonnonsuojeluliiton Kajaanin yhdistys ei vastusta tuulivoimaa, vaan pitää sitä tärkeänä energiaratkaisuna ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tuulivoiman rakentaminen ei kuitenkan saa tuhota uhanalaisien lajien elinympäristöjä, eikä pirstoa maamme viimeisiä luonnontilaisia alueita. Luonnonmonimuotoisuuden säilyminen on meidän kaikkien yhteisen tulevaisuuden elinehto. KHO:n päätös turvaa osaltaan upean ja monimuotoisen Talaskankaan alueen säilymistä erämaisena.

Kuva pantasudesta: Katja Ronkainen