Keravan kallioita kipuamassa

Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että Keravalla on paljon kallioita. Ja miksi? Sen takia että ne on piilotettu. Jos katsoo karttaa niin joka puolella kaupunkia on alueita, joissa asuinrakennukset tai vilkkaasti liikennöidyt tiet ovat motittaneet kalliot niin että sinne käytännössä pääsee vain kävelemällä jonkin asuinrakennuksen piha-alueen läpi. Näin kallioista on muodostunut lähialueen asukkaiden pihan jatkeita, jonne ei muilla juuri ole asiaa. Arkkitehti Pasi Raevaara on monissa lausunnoissaan ja kannanotoissaan kiinnittänyt tähän omituisuuteen huomiota.

Kaksi tällaista aluetta sijaitsee Päivölässä, Päivölänlaakson molemmin puolin. Eteläisempi alue on aavistuksen laajempi. Kysymyksessä ei ole pelkkä kallio (kuva 1), vaan siellä on myös vankkaa männikköä (kuva 2).

Metsikön läpi kulkee koiranulkoiluttajien polkuja ja pikkupojat ovat tietysti rakentaneet risumajoja. Keskitalvella ei ihmisen jälkiä näy. Pyörätieltä sinne pääsee kiipeämään jos suo itselleen vähän hengästymistä. Maisemat kaupungille päin varsinkin ilta-auringossa ovat komeat.

Toinen vastaavanlainen alue sijaitsee Päivölänlaakson koulun ja urheilukentän koillispuolella (kuvat 3-4). Siellä on jo paljon enemmän liikkumisen merkkejä.

Monessa paikassa rakennukset on tehty aivan kiinni metsään.

Tunnetuimpia Keravan kallioista lienee Saviossa sijaitseva Sielunrajan kallio (kuvat 5-6). Se on karttoihinkin merkitty ja mainittu kaikissa Keravan luontoselvityksissä. Alue on melko laaja. Toisella puolella on asuntoja, jyrkemmän puolen alla kulkee oja ja pyörätie. Sieltä pääsee hyväjalkainen kiipeämään ylös savista polkua pitkin. Itse kallion laki on tasainen.

Roskia on onneksi vähän ja idyllistä mäntymetsääkin on paljon.

Kallioita siis Keravalla riittää, tässä vain muutamia esimerkkejä. Suurelle osalle niistä on yhteistä, että ne ovat erillisiä saarekkeita vailla minkäänlaisia yhteyksiä toisiin viheralueisiin. Tämä olisi pitänyt ottaa alun perin huomioon kaavoituksessa, nyt ei enää ole paljonkaan tehtävissä. Kalliot ovat varmaan säilyneet rakentamattomina korkeutensa ja epätasaisuutensa takia tai ehkä on ollut jopa hurskas tavoite säilyttää vähän luontoa. Alueet ovat pieniä eikä niillä asusta karhuja eikä pesi kotkia joten luonnonsuojelullista merkitystä niillä ei ole. Valitettavasti nykyisellään ne ovat lähinnä paikallisten asukkaitten yksityisaluetta ja muitten kaupunkilaisten vaikeasti saavutettavissa. Kuvattuja alueita suurempia ja tuntemattomampia kallioisia metsäalueita löytyy ja niitä on tarkoitus jatkossa esitellä lisää. On tärkeää, että vielä jäljellä olevien alueitten kohdalla ei tehdä samoja virheistä, vaan kaavoituksessa otetaan huomioon viherjatkumot ja kansalaisten yhdenvertaiset oikeudet luonnossa liikkumiseen.

Pekka Hellström