Alkaako Destian kumu kuulua Koukkukallion maisemissa?
Keravan laajin yhtenäinen metsäalue ulottuu Keinukalliolta Vantaan rajalle Pohjois-Nikinmäkeen. Ei siellä juuri enää mitään ikimetsiä ole, lähes koko alue on ollut voimakkaassa metsätalouskäytössä ja isoja avohakkuualueitakin löytyy. Mutta kuitenkin, teitä ja rakennuksia siellä ei (vielä) ole. Nyt Destia on hakemassa lupaa laajaan kiviainesten ottoon suunnilleen tuon alueen puolivälissä.
Sen takia on syytä lähteä pienelle retkelle tutkimaan, että mitä sieltä löytyy. Parempaa opastusta ei ole. Autolla ei pääse mistään kovin lähelle, jos ei mene yksityisteille lakia rikkomaan. Mutta jalkaisin ja pyörällä pääsee. Vaikkapa Keinukalliolta Kuusijärvelle kulkevalta uralta voi puikahtaa Koukkusuon jälkeen tulevan nousun laelta oikealle etelä – pohjoissuunnassa kulkevalle kuraiselle polulle, joka lienee ollut joskus hyvinkin suosittu reitti, siitä kertovat erilaiset pitkospuuviritelmät (Kuva 1).
Pitkospuut ovat vähitellen rapistuneet, kun kävijöitten määrä on vähentynyt samaa tahtia kuin metsää ja maisemaa on hävinnyt. Joitakin vanhoja rapistuneita kylttejä on vielä nähtävissä (Kuva 2).
Jo kävelymme alkuosassa on paljon kalliota ja tuolla Destian himoitsemalla alueella ei taida olla mitään erityisiä luontoarvoja, risukkoa ja nuorta mäntyä kasvamassa (Kuva 3).
Mutta parin kilometrin taivalluksen jälkeen vaivannäkömme ruvetaan palkitsemaan. Puitten välistä alkaa pilkottaa peltoa ja rakennuksia. Emme kuitenkaan mene talon pihaan, koska sitä ennen kiinnittää huomiotamme kuusten kainalossa uinuva pieni kirkasvetinen lampi. Se näyttäisi olevan padottu lähde, jossa on ylivuotoputki (Kuva 4).
Polku jatkaa kulkuaan ja nyt maisema alkaa näyttää houkuttelevalta. Yksi reitti haarautuu oikealle ja kun lähdemme seuraamaan sitä rinnettä ylöspäin, niin löytyy jo lähes ikimetsän maisemaa, olemme Rajakiilinkallion pohjoisosassa (Kuva 5).
Polku nousee kallion päälle ja lähtee kulkemaan sen suuntaisesti kohti etelää. Maisemat ovat komeat, vanhoja petäjiä ja jäkälää on runsaasti (Kuva 6).
Kallio loppuu aikanaan ja laskeudumme taas harvennettuun metsikköön. Mutta ei hätää, kohta noustaan taas ylöspäin ja olemme Koukkukalliolla. Taas riittää jäkälää ja vanhaa mäntyä. Korkeimmalta kohdalta voimme ihailla vaikkapa Koukkusuon altaan takana kohoavaa logistiikkakeskusta (Kuva 7).
Koukkukalliolta löytyy myös epävirallinen nuotiopaikka, joka kyltin mukaan kuuluu Lapin noidalle (Kuva 8).
Tämäkin kallio loppuu aikanaan. Polku laskeutuu alaspäin. Tekee mieli mennä katsomaan Koukkukalliota alhaalta päin. Siinä onkin jyrkkää seinämää kerrakseen (Kuva 9).
Täältä onkin hyvä palata lähtöpisteeseemme. Suuntaamme suoraan itään Koukkusuon läpi. Suopursun tuoksu on voimakas. Koukkusuo ei ole luonnontilainen suo, aikanaan se on voimakkaasti ojitettu, mutta luonto on vähitellen tukkimassa ojat (Kuva 10).
Mitä opimme matkalla? Kuvattu alue on pääosin voimakkaassa metsätalouskäytössä. Siellä on kuitenkin 3 hienoa kohdetta. Yleiskaavassa luo-merkinnän ovat saaneet Koukkukallio ja Koukkusuo. Rajakiilinkallio on vähintään yhtä merkittävä paikka joten sekin pitäisi kiireesti ottaa merkittävien luontokohteitten luetteloon. Mainitut kohteet ovat tällä hetkellä vaivalloisesti saavutettavissa, mutta silti niitten ottamista retkeilyverkoston osaksi olisi syytä harkita. Meluisa ja pölyävä kivilouhimo sopisi huonosti niitten naapuriksi. Tuskin suunnistajatkaan olisivat kovin innoissaan kolmikilometrisen metsäalueen katkaisemisesta.
Pekka Hellström