Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Koillis-Savon yhdistys

Koillis-Savo
Navigaatio päälle/pois

12. helmikuuta 2008 pidettiin perustava kokous Muuruvedellä.  Puheenjohtajaksi valittiin Heikki Partanen. Ensimmäisenä toimintavuotena yhdistys järjesti Koillis-Savo lehden kanssa kesäkisan parhaasta luontokohteesta. Kilpailun voitti Kaavilla sijaitseva Rissalanvuori. Vuotjärvelle järjestettiin laivaristeily. Tiilikkajärven kansallispuistossa otettiin osaa Suomen luonnonsuojeluliiton 70-vuotisjuhlavaellukseen. Omalla porukalla tehtiin sieniretki ja Telkkämäella vietettiin luonnonkukan päivää.

LYNKS toimintakertomus 2008

 

Vuosi 2009 alkoi järjestämällä Juankosken uudistuneen AgriMarketin avajaisissa  linnunpönttötalkoot.  Pönttömestarina ja ohjaajana tilaisuudessa toimi Pertti Hartikainen Nilsiästä.  Huhtikuussa järjestettiin susi-seminaari johon puhujaksi saapui Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kenttämestari Seppo Ronkainen.  Yölaulajia yhdistys kävi kuuntelemassa Matti Saarelan johdolla kesäkuussa. Tämän vuoden kesäkisan aiheena oli paksuimman lehtipuun löytäminen.

LYNKS toimintakertomus 2009

 

Seuraavana vuonna 2010 saatiin  yleisötilaisuuteen tutkija Katja Holmala kertomaan ilveksestä. Heinäkuussa retkeiltiin Karhonsaaressa. Yksi vuoden kohokohtia lienee valasmatka Vienanmerelle jonka vaiheista kerrottiin myöhemmin yleisölle syyskokouksen yhteydessä.  Koillis-Savo lehdessä alkoi yhdistyksen toimesta kuukausittain ilmestyä luontopalsta.

LYNKS toimintakertomus 2010

 

Yleisöluennon aiheena keväällä 2011 oli suo, joka oli myös yhdessä Koillis-Savo-lehden kanssa järjestetyn valokuvakilpailun teemana. Luennoiksijaksi saapui Geologian tutkimuslaitokselta Jukka Turunen.  Suon kyky sitoa hiiltä ja täten hidastaa ilmaston lämpenemistä nousi esille illan aikana. Kevään ja kesän retkikohteina olivat Korkeakoski, Patalahti ja Housiaisniemi.  Vuoden aikana järjestetyn maakuntajärvikilpailun voitti yhdistyksen alueella sijaitseva Juojärvi.

LYNKS toimintakertomus 2011

 

Vuoden 2012 puheenaiheiksi nousivat Talvivaaran kaivoksen vaikutus Pohjois-savossa asti sekä suunnitelmat moottorikelkkaretistä. Retkikohteena oli syksyllä Pohjois-savon ELY-keskuksen järjestämänä Niinivaaran serpenttiinialue. Vaativana kasvualustana serpenttiinipitoiselle kallioperälle valikoituu oma kasvusto, johon retkellä tutustuttiin Anne Grönlundin opastuksella.

LYNKS toimintakertomus 2012

 

Kevätkokouksen 2013 yhteydessä pidettyyn yleisötilaisuuteen saatiin Metsäkeskuksen Kuopion toimipisteestä Jarmo Laitinen. Jarmo valoitti omaa työnkuvaa ja luontoarvojen säilyttämistä metsäkeskuksen toiminnassa.  Toukokuussa tehtiin linturetki Siilinjärven Yaran omistamille alueille Raasionlietteille ja Mustiin oppaana Ilkka Markkanen lintuyhdistys Kuikaista. Syksyn teemana oli luontokuvaus näyttelyn ja yleisötapahtuman merkeissä.

LYNKS toimintakertomus 2013

 

2014 nousi teemaksi vieraslajit.  Suojelubiologi Maaret Väänänen kävi valoittamassa aihetta yleisölle avoimessa tilaisuudessa.  Outokumpuun lähdettiin  ”Puhtaan Juojärven puolesta” kaivosseminaariin. Tilaisuudessa syntyi vilkasta keskustelua useamman puhujan alustettua aihetta eri kanteilta. Retkiä tehtiin vuodenaikana mm. Konneveden luonnonpuistoon sekä sienien perässä Vaikkojoelle.  Ruutanalammella pidettiin taidenäyttely ”Kehystettyjä näkymiä”.  Metsästäjät Pekka Julkunen ja Tapani Tirkkonen kertoivat havainnoistaan muuttuvassa luonnossa syyskokouksen yhteydessä.

LYNKS toimintakertomus 2014

 

Huolestuneisuus kaivostoiminnasta kantoi vuoden 2015 puolelle ja Kaavilla järjestettiin Kaivoshaittapäivät. Kolmen eri alustajan jälkeen paneelikeskustelua jatkettiin seitsämää eri puoluetta edustaneiden kansanedustajaehdokkaiden voimin.  Vaikkojoella etsittiin korvasieniä ja Pisalla retkeiltiin yhdessä Nilsiän luonnonystävien kanssa.

LYNKS toimintakertomus 2015

 

Maaliskuussa 2016 yhdistys tutustui Vapepan eli vapaaehtoisenpalastuspalvelun toimintaan. Luontokuvien välityksellä matkattiin Kanadan, Amazonin ja Galapagos-saaren luontoon. Teemalla ”lähimetsän villit maut” yhdistys rakensi Muuruvedelle luontopolun. Kesällä patikoitiin Housiaisniemessä, Kaavin vanhassa metsässä sekä Hiidenportin kansallispuistossa. Juankosken ruukkialueella etsittiin lepakoita.

LYNKS toimintakertomus 2016

 

Sukella talveen tapahtumaan 2017 yhdistys järjesti jätkänkynttilöitä ja perehdytti yleisöä pilkkiongintaan. Kevätkokouksen yhteyteen järjestettiin yleisöluento ekologisesta talouden pidosta. Maria Dorffin Valtimolta tuli kertomaan omasta kokemuksistaan ja paikalle saapuikin ilahduttavan paljon yleisöä. Kesällä alkoi yhteistyö metsähallituksen kanssa Housiasniemen Mäkiharjun niityn haravoinnilla. Vuoden aikana retkeiltiin Vaikkojoella, tutustuttiin Lahtojoen hylättyyn timanttikaivokseen ja havainnointiin lepakoita Juankosken ruukkialueella.

LYNKS toimintakertomus 2017

 

Vuoden 2018 toiminta alkoi maaliskuussa askartelemalla lasten kanssa pikkulintujen ruokinta-automaatteja  4H-yhdistyksen järjestämässä Talvipäivä-tapahtumassa. Muuruvedellä juhlittiin yhdistyksen 10-vuotista taivalta. Kesällä pidettiin kahdet haravointitalkoot ja kerran käytiin torjumassa jättiputkea. Syyskokouksen yhteydessä pidettiin keskustelutilaisuus Finnpulpin mahdollisesta tulemisesta. Keskustelua alusti Pertti Vehreävesa Pro Kallavesi liikkeestä.

LYNKS toimintakertomus 2018