Moisionlahden luonnonsuojelualue on yksi Lohjan kaupungin vanhimmista perustetuista luonnonsuojelualueista. Silloinen viranomainen Uudenmaan lääninhallitus rauhoitti alueen kaupungin hakemuksesta 9.12.1983 (Lähde 1). Alueen pinta-ala on n. 17,7 ha. Sen ajan tapaan perusteluina on lyhyesti ja ytimekkääksi vain todettu, että alueen suojelu edistää huomattavaa yleistä etua. Lisäksi viitataan silloisen luonnonsuojelulain rauhoittamiselle edellyttämiin perusteisiin. Alueen kuvauksessa mainitaan vain, että alue on tyypillistä eutrofista järven rantaa ja siellä on useita eri biotooppeja, mm. arvokas tervaleppäkasvusto. Siten mainitaan muutamia alueelle tyypillisiä kasvi -ja lintulajeja, mm. punakoiso, kurjenmiekka, myrkkykeiso, hemppo, kultarinta, satakieli ja punavarpunen.
Alueen arvo on suojelupäätöksen ajoista huomattavasti kasvanut, sillä monin paikoin Lohjalla on rannan tervalepikkoja tuhottu – ja valitettavasti tuhoamiset näyttävät monin paikoin yhä jatkuvan. Moision tervaleppälehto edustaa tyypillistä, mutta toisaalta erikoista Lohjanjärven luontotyyppiä rannan tervaleppälehtoa. Erikoista siinä on sen syntyhistoria, sillä se on syntynyt Lohjanjärven vedenpinnan laskujen seurauksena. Järven vedenpintaa on laskettu useaan otteisiin arviolta yli 1,5 m ja viimeisin lasku oli vuonna 1865. Mitä alavampaa ranta on ollut, niin sitä laajempi tervaleppävyöhyke on rantaan muodostunut.
Moision tervalepikkö on yksi Lohjan laajimmista ja hienoimmista. Sen puusto on erittäin järeää ja kookasta. Pisimmät puut nousevat yli 30 metriin. Ensimmäiset tervaleppäyksilöt ovat saattaneet siellä elää alueen syntymästä lähtien eli noin 150 vuotta. Näitä rannan luontotyyppejä ei siis enää uusia synny, joten niillä on erityistä suojeluarvoa myös syntytapansa puolesta. Tervaleppälehdot ja varsinkin niiden luhtaiset ja ravinteiset osat ovat uhanalaisia luontotyyppejä Suomessa.
Tervaleppälehto on vaikeakulkuinen tiheän aluskasvillisuuden ja märkien painanteiden takia. Kasvilajistoa ei ole viime vuosina inventoitu, joten tietoa nykylajistosta ei ollut saatavilla. Todennäköisesti siellä edelleenkin tavataan upeaa kauniskukkaista keltakurjenmiekkaa ja köynnöstelevää, punamarjaista ja myrkyllistä punakoisoa. Sen tumman sinipunainen kukka on näkemisen arvoinen tuttavuus. Kosteimmissa paikoissa voi nähdä purolitukkaa ja kevätlinnunsilmää. Tiesitkö, että siellä kasvaa myös aitoa luonnonvaraista punaherukkaa, joka on tyypillinen lehtolaji Lohjalla. Sen tunnistaminen viljelykarkulaisista on vaikeaa
Vanhat tervalepät tarjoavat monille eliölajeilla hyviä elinpaikkoja. Etenkin puiden tyviosat ovat monille harvinaisille jäkälä- ja sammallajeille otollisia kasvupaikkoja. Harvinainen pikkutikka on löytänyt hyviä pesäpaikkoja nimenomaan rannan tervalepikoista.
Kokonaisuutena laaja Moisionlahti niittyineen, pajukkoineen, tervaleppälehtoineen, rantaluhtineen ja ruovikoineen on yksi Lohjan tärkeimmistä linnuston pesimä-, ruokailu- ja muuttoalueista. Siellä on tavattu 22 lintulajia (Lähde 2). Nostaisin esille uhanalaiset lajit nokikanan (erittäin uhanalainen), pajusirkun (vaarantunut) sekä silmälläpidettävät silkkiuikun ja ruokokerttusen, joiden kannat ovat pitkässä seurannassa huolestuttavasti pudonneet Suomessa. Hyvistä laulajalajeista voi siellä kuunnella kultarintaa, lehto- ja mustapääkerttua tai satakieltä. Pyrstö pystyssä liikkuva peukaloinen on aina hauska löytö. Kannattaa siis pitää silmät ja korvet auki rantapoluilla liikkuessa.
Lustosavi ja muut Itämeren ja Lohjanjärven sedimentit
Moision lehto sijaitsee alavalla maalla, joka on ollut veden peitossa vielä ennen ihmisen tekemää veden sääntelyä. Järven pohjalle on kerrostunut sedimenttejä monen vaiheen aikana ja vesi on välillä kuulunut mereen ollen suolaista. Itämeren vaiheet: Baltian jääjärvi noin 11 500 vuotta sitten (makea vesi), Yoldiameri noin 11 000 vuotta sitten (suolaista vettä), Ancylusjärvi n. 10 000 vuotta sitten (makea vesi) ja Litorinameri noin 8 000 vuotta sitten, jolloin oli suolaista vettä. Maannousun myötä Lohjanjärvi alkoi kuulua sisävesiin. Itämeren vaiheet näkyvät kuvassa 1.
Jäätikön sulaessa jää pohjalle tyypillisesti moreenia. Baltian jääjärvivaiheen aikana kerrostui lustosavia, kuten myös Yoldiavaiheen alun aikana. Lustosavista näkee, että jään sulamisessa on ollut vuodenaikaista vaihtelua – kevään ja kesän aikana on syntynyt karkeajakoista sedimenttiä ja sen päällä on hienojakoinen talvikerros. Sitten tyypillisesti kerrostui rakenteetonta savea, rautasulfidipitoista sedimenttiä, kerroksellista liejusavea ja ylimpänä löytyy Itämerestä rakenteetonta liejusavea. Lohjanjärven sedimenttien ylimmissä osissa näkyy ihmisen vaikutus.
Teksti: Biologi Risto Murto ja Annika Nyström Kuva: Annika Nyström
Lähteet:
- Lähde: Uudenmaan lääninhallitus 9.12.1983 nro 5741, drno 7747 361 83 Y Loh
- Lähde: Lintuasinatuntija Aki Mettinen, Hakki ry , uudet lintutiedot
- https://www.jarviwiki.fi/wiki/It%C3%A4meren_vaiheet
- https://www.ostersjon.fi/fi-FI/Luonto_ja_sen_muutos/Ainutlaatuinen_Itameri/Merenpohjan_nuoremmat_kerrostumat