Lohjan Satamarata
Satamarata on n. 5 km:n pituinen, vuosina 1927-28 rakennettu, valtionrautateiden tavaraliikenteen rataosuus. Se erkani Lohjan asemalla Hanko-Hyvinkää radasta ja kulki Pitkäniemen paperitehtaalle ja Lohjanjärven rantaan. Radalta kulki sivuraide Tytyrin kalkkitehtaalle tuotteiden kuljettamista varten. Satamarata korvasi kamariherra Hjalmar Linderin vuosina 1906-07 Pitkäniemen selluloosatehtaan käyttöön rakennuttaman 750 mm:n levyisen kapearaiteisen sähkörautatien, jolla oli myös henkilöliikennettä vuodesta 1912 lähtien. Vuonna 1930 sähkörautatie purettiin ja sen liikenne siirtyi satamaradalle. Tälle Suomen ensimmäiselle sähköradalle pystytettiin vuonna 1987 muistomerkki Suurlohjankadun ja Petsamonrinteen kulmaan jäljelle jääneelle ratapenkereelle.
Satamaradan tavarajunaliikenne päättyi vuonna 2010. Syksyllä 2020 rata purettiin ja sen paikalle alettiin
rakentaa kevyenliikenteen väylää, jonka pitäisi valmistua koko matkalta vuoden 2022 aikana.
Litorinameri
Jääkauden lopulla ollutta Itämeren vedenpinnan ylintä asemaa sanotaan korkeimmaksi rannaksi. Tällä tarkoitetaan Itämeren vanhimpien vaiheiden ylintä vedenpintaa, joka vallitsi heti mannerjään peräännyttyä. Nykyisinkin on mahdollista havaita korkeimman rannan tasolla ylimmät veden kuluttamat jäljet. Korkein ranta erottaa vedenkoskettaman eli subakvaattisen ja vedenkoskemattoman eli supra-akvaattisen alueen toisistansa (1). Itämeren rannan korkeimman rannan taso on määriteltävissä morfologisesti jään reunan eteen kerrostuneiden Salpausselkien reunadeltojen ja harjujen yhteyteen syntyneiden glasifluviaalisten deltojen, ja näiden lisäksi muiden samoihin aikoihin muodostuneiden rantamerkkien avulla (2). Korkeimman rannan piirtäminen diagrammiin yhtenäiseksi rantapinnaksi on teknisesti hyvin vaikeaa. Rannan taso on muuttunut vaiheittain jään perääntyessä alueen poikki. Tämän lisäksi korkeimman rannan sijainti vaihtelee eri alueiden maan kohoamisen nopeuden mukaan (3). Lohjalla on näkyvissä Baltian jääjärven, Yoldiameren, Ancylusjärven ja Litorinameren muinaisrannat (kuva 1).
Jääkauden jälkeen vedenpinta laski nopeasti koko tuolloisen Ancylusjärven piirissä. Samanaikaisesti valtameren pinta nousi noin 9 000 vuotta sitten, koska Tanskan salmien auetessa syntyi suora yhteys valtamerestä Itämereen, jossa alkoi heikkosuolainen Litorinameren Mastogloiamerivaihe (4). Lohjanjärvi oli tuhatkunta vuotta Litorinameren lahti, kunnes se kuroutui järveksi noin 6500 vuotta sitten (5). Kyseinen merivaihe loppui noin 4000 / 2000 vuotta sitten (6). Suurin osa Lohjan maa-alasta oli meren pinnan yläpuolella: ainoastaan Lohjanjärven rantavyöhyke oli veden alla. Litorinameren ranta on nähtävissä Lohjalla +40 metrin korkeuskäyrän mukaisena, eli tässä kohtaa.
Geologia – kallioperä
Kallioleikkaus satamaradan varrella koostuu metasedimenteista ja näistä / vastaavista osittaissulamalla syntyneestä graniitista. Matasedimentit ovat hienorakeisempia tummempia ja graniitit pääsääntöisesti vaaleanpunaisia tässä paljastumassa (ks. kuva 2).
Graniitti on osin karkearakeista pegmatiittia (Kuva 3) . Kivilajin tekstuurista tulee mielikuva, että osittain kiteytynyt magma vielä on liikkunut. Kivilajista voidaan erottaa vaaleampaa plagioklaasia, rasvakiillon omaavaa kvartsia ja tässä kohtaa runsaimpana esiintyvää alkalimaasälpää.
Kalliopaljastuma on melko rikkonainen ja siinä voidaan erottaa ruhje (kuva 4), missä muinaiset kivilohkojen liikkeet kallioperässä on murentanut kivet hienommiksi. Ruhjeita ja rakoja pitkin sadevesi suotautuu kallioperään.
Kivilohkot ovat liikkuneet muuallakin kuin ruhjeessa ja rakopinnoillakin voidaan erottaa liikkeen suuntaa (kuva 5). Rakopinnoille muodostuu melko usein viivoitusta, jonka perusteella voidaan päätellä muinaisten liikkeiden suuntia ja sinne muodostuu myös usein ohut kerros kloriittia tai talkkia, joita voi tuntea liukkaina saippuamaisina erityisesti pinnan ollessa kostea.
Tekstit: Karitta Laitinen, Annika Nyström, Marja-Leena Nikander.
Lähteet:
Salonen, T. 2002. Lohjan sähkörautatien historaa. www.lohjanhistoria.net
Lohjan Satamarata. www.wikipedia.org
- Glückert, Gunnar, 1977. Itämeren korkeimman rannan kehityksestä Salpausselkävyöhykkeessä Lohjan-Karkkilan-Lopen seudulla. Turun yliopiston Maaperägeologian osaston julkaisuja 32. Turku: Turun yliopiston Maaperägeologian osasto. Sivu 2
- Glückert, Gunnar, 1977. Itämeren korkeimman rannan kehityksestä Salpausselkävyöhykkeessä Lohjan-Karkkilan-Lopen seudulla. Turun yliopiston Maaperägeologian osaston julkaisuja 32. Turku: Turun yliopiston Maaperägeologian osasto. Sivut 3-4
- Glückert, Gunnar, 1977. Itämeren korkeimman rannan kehityksestä Salpausselkävyöhykkeessä Lohjan-Karkkilan-Lopen seudulla. Turun yliopiston Maaperägeologian osaston julkaisuja 32. Turku: Turun yliopiston Maaperägeologian osasto.Sivu 6
- http://weppi.gtk.fi/aineistot/mp-opas/itameri.htm
- Forsius-Nummela, Johanna, 1994. Vihdin maisemahistoriallinen selvitys. Raportti 3.3.1994. Vihti: Vihdin kunta. Sivu 18
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Litorinameri