Mielipide Raja-Taskilan asemakaavan muutoksesta (564-2266) koskien Rajataskila -kiinteistöä(564-
403-2-140)

Ensimmäiseksi Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys haluaa erittäin todeta hyvänä asiana sen, että suunniteltua kaava-aluetta on valmistelun aikana pienennetty huomattavasti. Nyt rakentamiselle esitetty pinta-alaltaan suppeampi alue Piispanletonpuistosta on luonnon
monimuotoisuuden säilymisen kannalta tuntuvasti parempi kuin alkuperäinen suuremman osan puistoa käsittävä esitys. Suunnitelmaan liittyy kuitenkin edelleen ongelmia, joihin haluamme kiinnittää huomiota.

Piispanletonpuisto on pinta-alaltaan yksi Oulun suurimpia puistoja. Monista muista Oulun kaupunkipuistosta se poikkeaa merkittävästi luonnoltaan, ollen näitä huomattavasti metsäisempi ja luonnontilaisempi. Piispanletonpuistossa risteilee tiheä polkuverkosto, mikä osoittaa alueen tärkeyttä virkistyskäytössä sekä ihmisten lähiluontosuhteessa. Alue on polkuineen kiinteässä yhteydessä Letonniemen suojelualueeseen, ollen osa samaa maankohoamisluontotyyppien kehityssarjaa, täydentäen näin myös Oulun viheralueverkosto ja luonnon monimuotoisuus (VILMO) -suunnitelman mukaista merenrannan viherkäytävää.

Oulun kaupunki on hakiessaan Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026 visioinut kaupunkistrategiassaan erityisesti pehmeitä veto- ja pitovoimatekijötä muun muassa luonnon ja kulttuurin avulla seuraavin ilmaisuin: ”Luonto on aina lähellä”, ”Luonto ja alueen historia ovat
vetovoimatekijöitämme.” Oulun kaupungin mainoslauseita ovat myös seuraavat: ”Oulu on puistojen kaupunki. Puistomme ovat miellyttäviä ja elämyksellisiä keitaita rakennetun kaupunkiympäristön keskellä.” Nämä tavoitteet on hyvä ottaa mukaan konkreettiseen päätöksentekoon, muutoin visiot eivät toteudu.

Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut on käyttösuunnitelmassaan vuodelle 2019 asettanut sitovaksi toiminnalliseksi tavoitteekseen luonnon monimuotoisuuden vaalimisen. Tällä tavoitteella on tarkoitus toimeenpanna kaupunkistrategian linjausta luonnon vetovoimaisuudesta. Tavoitteen toteuttamiseksi esitettyjen toimenpiteiden mukaan uhanalaisia lajeja ja luontotyyppejä ei hävitetä, ellei se ole yleisen edun kannalta tarpeen. Uhanalaisten lajien ja luontotyyppien hävittäminen ja heikentäminen pyritään kompensoimaan.

Rakennettavaksi esitetty alue lohkaisisi ja hävittäisi huomattavan osan Piispanletonpuistoa. Lähipuistojen ja virkistysalueiden sekä luonnontilaisten metsien väheneminen Oulussa on erittäin huolestuttavaa. Piispanletonpuiston säilyttäminen nykyisellään ilman rakentamista tai muuta voimakasta maankäyttöä olisi luonnontilaisuuden ja virkistysarvojen, sekä alueella olevien harvinaisten, vaarantuneiden ja erittäin uhanalaisen lajin (hömötiainen) kannalta paras ratkaisu.

Hulevesien yleissuunnitelmassa esitetään alueen länsipuolella olevan ojan aukikaivamista merelle Rajahautaan saakka. Tällöin oja tulisi kulkemaan voimassa olevan asemakaavan mukaisen Piispanletonpuiston luonnontilassa säilytettävän (PL) ja puisto-osan (VP) läpi, sekä aivan
Letonniemen suojelualueen vieritse ja osin sen läpi. Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys ei ymmärrä, minkä takia oja esitetään ruopattavaksi. Yhdistyksen käsityksen mukaan ojalla ja sen kaivuulla ei ole vaikutusta kaavoitusalueen kuivatukseen. Hulevesien yleissuunnitelman mukaan vedet johdetaan kyseiseen ojaan vasta noin 30 metriä ennen merta. Tässä kohtaa oja on merenpinnan tasolla, eikä kaivuulla luultavasti ole vaikutusta alueen kuivatukseen. Liittyykö koko ojan ruoppaussuunnitelma alkuperäisen, laajemman kaavoitusalueen kuivatukseen, ja onko ruoppaaminen enää tarpeen?

Vai onko yli 200 m matkalla tehtävällä ojan kaivulla mahdollisesti ajateltu parantaa joltain muulta alueelta tulevan veden virtausta mereen. Alue on tasaista ja maanpinta hyvin lähellä merenpinnan tasoa. Ojan kaivaminen tuskin parantaisi merkittävästi veden virtausta. Merenpinnan vaihteluiden mukaan laajennettu oja mahdollisesti muodostaisi alueelle ajoittain vain seisovan lammikon. Maastokäynnin perusteella voitiin havaita, ettei oja ollut tulvinut metsään, eikä nykyisillä vesimäärillä ole tarvetta ojan leventämiseen eikä syventämiseen. Veden nouseminen tulvan aikana metsään olisi varmasti vähemmän haitallista kuin ojan kaivaminen.

Yhdistys toivoo, että jos ruopattavaksi aiottuun ojaan tulevaa vesimäärää ollaan lisäämässä merkittävästi muun alueen vesillä, Oulun kaupunki harkitsee vielä vaihtoehtoja hulevesien johtamiseen ja käsittelyyn. Kaivinkoneella tehtävä kaivu tarkoittaisi nimittäin yli 5 m leveän ja yli
200 m pitkän aukon raivaamista aivan nykyisen luonnonsuojelualueen kupeeseen ja osittain jopa luonnonsuojelualueelle. Kaivumaiden läjitys ojan pientareelle lisää toimenpiteen haitallisia vaikutuksia. Alueella kasvaa muun muassa vanhaa kuusikkoa ja maisemallinen muutos olisi
huomattava. Ojan kaivuu aiheuttaisi ruman viillon tärkeälle virkistysalueelle aivan luonnonsuojelualueen viereen ja osittain luonnonsuojelualueelle. Ojan syventäminen saattaa myös aiheuttaa pohjaveden pinnan laskemisen. Tämä taas johtaa rikkihapon muodostumiseen ja metallien liukenemiseen maaperästä. Jos hulevesiä ohjataan alueen länsipuolen ojan kautta mereen saakka, minkälaisia vaikutuksia tällä on Rajahaudan vesistön ja rantojen luonnolle? Luonto- ja maisemaselvitys olisi siis pitänyt laajentaa koskemaan myös koko rakentamisen vaikutusaluetta Letonniemeen ja Rajahautaan saakka. Rajahauta on muun muassa paikallisten virkistyskalastajien suosima paikka.

Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys toivoo edellä esitettyyn perustuen, että Oulun kaupunki selvittää tarkemmin ojan kaivun merkityksen maankuivatuksen kannalta ja hulevesien johtamisen sekä käsittelyn vaihtoehdot. Kaupungin tulee myös selvittää salliiko luonnonsuojelualueen suojelumääräykset suunnitellun kaivun, jos kaikesta huolimatta ojan kaivu katsotaan tarpeelliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi.

Luontoselvityksen mukaan kaavoitettavalla esiintyy hömötiainen. Yhdistysten keräämien tietojen mukaan hömötiaisesta on tehty alueella havaintoja myös luontoselvityksen jälkeen ja lisäksi kaavoitettavalla alueella on havaittu syksyllä 2019 vaarantunut (VU) pyy. Hömötiaisen
uhanalaisuusluokitus on luontoselvityksen jälkeen muuttunut vaarantuneesta (VU) erittäin uhanalaiseksi (EN). Hömötiainen vaatii elinympäristökseen sekapuustoista mahdollisimman luonnontilaisen kaltaista metsää, jossa on riittävästi lahopuuta pesäkolojen kovertamista varten. Hömötiaisen elinpiirin koko on Oulun alueella keskimäärin 12,6 ha.

Suunniteltu rakentaminen hävittäisi hömötiaiselle sopivaa elinympäristöä 4,2 ha, kun sekapuustoinen metsä muuttuisi hoidetuiksi pihapiireiksi ja rakennetuksi alueeksi. Suunnittelualue on yleiskaavassa merkitty pääosin pientalovaltaisesti rakennettavaksi asuinalueeksi. Mikäli yleiskaavan toteuttaminen katsotaan olevan yleisen edun kannalta tarpeen, tulee hömötiaiselle aiheutuva haitta kompensoida täysimääräisesti.

Ekologisen kompensaation lähtökohta on, että luonnolle aiheutettu haitta korvataan parantamalla vastaavaa elinympäristöä tai luontotyyppiä vähintään saman verran jossain toisaalla. Kompensaation toteuttamisen pitäisi tapahtua samanaikaisesti aiheutuvan haitan toteutumisen kanssa. Kompensaation tulisi myös tapahtua mahdollisimman lähellä sitä kohdetta, missä haitta aiheutuu. Kompensaation pitää lisäksi olla pysyvää, jos haittakin on pysyvä. Luonnontilaltaan parannettu kohde tulee siis suojella pysyvästi.

Hömötiaisen ja pyyn kohdalla kompensaatio tulisi toteuttaa mielellään Oulun alueella. Parasta olisi, jos kompensaatio kohdistuisi samoihin lintuyksilöihin, joille haitta aiheutuu. Raja-Taskilan kaavoitushankkeen tapauksessa viemäriputkilinjan länsipuolella olisi kompensaatiota varten sopivaa aluetta. Merkittävää on, että useampikin metsäinen kiinteistö ulottuu Letonniemen luonnonsuojelualueen rajalle ja toisaalta suojelualueen kiinteistöistä kaikki eivät ole kokonaan suojeltuja. Luonnontilan parantaminen ja suojeleminen on erityisen tehokasta, kun se tehdään osana laajempaa kokonaisuutta. Tässä tapauksessa Letonniemen suojelualueen laajentaminen tarjoaisi erityisen hyvän mahdollisuuden kompensaation toteuttamiselle.

Uhanalaisille lajeille 4,2 hehtaarin alalla koituva haitta on täydellinen. Toisin sanoen niiden elinympäristö häviää täydellisesti. Vastaavasti kokonaan uuden 4,2 hehtaarin elinympäristön luominen näille lajeille ei ole tässä tapauksessa tarkoituksenmukaista. Jos kompensaationa
elinympäristöä parannetaan laadullisesti aiheutuvaa haittaa vähemmän, voidaan vastaavasti parantamista tehdä suuremmalla pinta-alalla, jolloin kompensaatiosta tulee täysimääräinen. Letonniemen suojelualueeseen liittyvät metsät ovat osittain hoidettuja. Metsiä on harvennettu ja
lehtipuuston tilalle on istutettu kuusta. Myös ojia on kaivettu. Mahdollisia kompensaatiotoimia olisivat istutettujen kuusten osittainen poistaminen ja ojien tukkiminen. Metsien erirakenteisuuden ja tiheyden lisäämiseksi ja lahopuun määrän kasvattamiseen riittää alueen suojelu, koska nämä tapahtuvat ajan myötä luonnostaan. Uusia ojia ei saisi kaivaa eikä nykyisiä ruopata hulevesien johtamista varten, koska syvät ojat ovat vaarallisia esimerkiksi pyypoikueille.

Mikäli ojien tukkimisen ja puuston luonnontilaistamisen voitaisiin katsoa parantavan elinympäristöä 50 %, tulisi pinta-alan olla kaksinkertainen eli vähintään 8,4 ha. Varovaisuusperiaatteen mukaan kompensaatio kannattaa tehdä mielellään laskennallista laajemmalla alueella, jotta haitta tulee varmasti korvattua täysimääräisesti. Tässä tapauksessa suosittelemme vähintään 10 ha:n alueen varaamista tai hankkimista kompensaation toteuttamista varten.

Mikäli esillä oleva asemakaavamuutos tulee voimaan ja rakentaminen Raja-Taskila alueella alkaa, Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys esittää menetettävien luonto- ja virkistysarvojen kompensoimiseksi Letonniemen suojelualueen laajentamista. Suojelualuetta olisi helppo laajentaa etelään päin kohti Taskilan jätevedenpuhdistamoa ja myös tulisi harkita nyt kaavoitettavan alueen eteläpuolella olevan kaupungin omistaman puistoalueen liittämistä siihen. Rakennettavalta alueelta tulisi ennallistamistoimenpiteenä siirtää löytyvät lahopuut suojellulle alueelle.

Lisäksi esitämme, mikäli rakentamiseen päädytään, harkittavaksi myös rakennettavan alueen rajaamista, niin että sen eteläreunan maisemallisesti arvokas kaistale puineen voitaisiin säilyttää luontoselvityksen edellyttämällä tavalla