Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Pohjanmaan piiri Oulun yhdistys

Oulu
Navigaatio päälle/pois

Kellon ase­ma­kaa­va­muu­tok­sen linnustoselvitys tulee tehdä uudestaan

Kellon kaupuniosassa on tekeillä asemakaavan muutos, jossa tavoitteena on muuttaa suunnittelualue yleisten rakennusten korttelialueesta asuinpientalojen korttelialueeksi (kaavatunnus 564-2529).

Kaavamuutosalueen metsäalueella toteutettu linnustoselvitys tehtiin pesimälinnuston luotettavan selvittämisen kannalta liian myöhään ja perättäisinä aamuina, minkä vuoksi linnustokartoitus antaa epäluotettavan kuvan kohteen pesimälinnustosta. Siksi kaavamuutosta ei tule hyväksyä eikä viedä eteenpäin ennen kuin linnustoselvitys on tehty ajankohtana, jolloin kaava-alueen pesimälinnusto voidaan luotettavasti selvittää. Lisäksi kaavoituksessa olisi tärkeää säilyttää kaava-alueen pohjoisosien monikerroksisempi ja suljetumpi metsikkö osana kaakkoon jatkuvaa metsäistä vihervyöhykettä. Lue koko lausunto kuvan alta.

Mielipide Kellon kaupunginosan kortteleiden 878 ja 879 asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Kaavamuutosalueen 1,7 hehtaarin laajuiselta metsäalueelta on tehty linnusto- ja maisemaselvitykset vuonna 2021. Linnustoselvitys tehtiin pesimälinnuston luotettavan selvittämisen kannalta liian myöhään, kesäkuun 10. ja 11. päivänä. Laskenta tehtiin peräkkäisinä aamuina, koska lintujen laulukausi oli jo lopuillaan.

Tehty linnustokartoitus antaa epäluotettavan kuvan kohteen pesimälinnustosta, koska myöhään tehdyssä laskennassa on voinut jäädä havaitsematta aikaisia pesimälajeja, kuten erittäin uhanalainen (EN-luokka) hömötiainen. Sen esiintymisestä lähialueella on useita havaintoja BirdLife Suomen Tiira.fi-havaintopalvelun mukaan. Myös vaarantunut ristisorsa on havaittu alueella usein, mutta sen pesäpaikka ei ole tiedossa. Laji on varhainen pesijä ja sen pesintä olisi luultavimmin jäänyt havaitsematta kesäkuussa tehdyssä kartoituksessa.

Linnustoselvityksen yhteenvedossa ei ole mainittu mahdollisia epävarmuustekijöitä, joita myöhään tehty laskenta aiheuttaa luotettavan arvion tekemiselle kohteen pesimälinnustosta. Puutteellinen pesimälinnustoarvio vaikeuttaa myös kaavan vaikutusten arviointia uhanalaisiin lajeihin. Tämän vuoksi kaavamuutosta ei tule hyväksyä eikä viedä eteenpäin ennen kuin linnustoselvitys on tehty ajankohtana, jolloin kaava-alueen pesimälinnusto voidaan luotettavasti selvittää.

Kaava-alueen monimuotoisin metsä on sen pohjoisosassa, jossa metsä on suljetumpi ja monikerroksisempi. Kaavoituksessa olisikin tärkeää säilyttää tämä metsikkö osana kaakkoon jatkuvaa metsäistä vihervyöhykettä. Metsäiset viheralueet ovat tärkeitä alueen asukkaille ja asukkaat ovatkin ripustaneet pönttöjä metsikön linnuille. Myös polkujen leventyminen kertoo runsaasta virkistyskäytöstä metsikössä. Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen olemassa olevilla asuinalueilla on sinällään kannatettavaa muun muassa valmiin kunnallistekniikan ja palveluiden vuoksi, mutta se ei saa johtaa asuinalueiden viimeisten virkistysalueiden häviämiseen ja asuinympäristön viihtyisyyden vähenemiseen.