Hallituskadun katusuunnitelma tulisi palauttaa valmisteluun – se ei perustu faktoihin vaan osin hatariin perusteluihin ja ennakkokäsityksiin
Muistutus Hallituskatu väli Mäkelininkatu-Rautatienkatu ja Rautatienkatu väli Pakkahuoneenkatu-Asemakatu (OUKA/13067/2021)
Katupysäköinnistä Oulun keskustassa on käyty keskustelua sekä Hallituskadun kontekstissa että yleisesti. Asia on ajankohtainen sekä Hallituskadun katusuunnitelman että tänä vuonna valmistuvan keskustan liikenteen yleissuunnitelman kannalta. Hallituskadun katusuunnitelman voi myös nähdä jonkinlaisena ennakkotapauksena katupysäköintipaikkojen lisäämisen, saman määrän ylläpitämisen tai vähentämisen näkökulmasta. Tähän muistutukseen valmistautuessamme olemme tutustuneet Hallituskadun katusuunnitelman yritysvaikutusten arviointiin (WSP, 2022).
On selvää, että 10.12.-27.12.2021 nähtävillä ollut katusuunnitelma muuttaisi Hallituskadun luonnetta autopainotteisesta kävely- ja pyöräilypainotteisemmaksi (kuitenkin säilyttäen n. 75% katupysäköintipaikoista). Toteutetussa pysäköintitutkimuksessa (huomioitava toteutus tammikuussa ja korona-aikana) katupysäköinnin käyttöaste oli 40–70 %. On silti täysin ymmärrettävää, että alueen yritykset ovat huolissaan, miten Hallituskadun toimivuus arjessa tulee järjestymään. Tähän huoleen pyrimme tässä muistutuksessa vastaamaan ja siten perustelemaan miksi katusuunnitelma tulisi palauttaa suunnittelupöydälle.
Yritysvaikutusten arvioinnista nousee selkeästi esiin, etteivät yritykset välttämättä tiedosta 10.12.-27.12.2021 nähtävillä olleen katusuunnitelman pidemmän aikavälin hyötyjä. Esimerkiksi mahdollisuuksia, jotka syntyvät kävelyolosuhteiden kehittämisestä, pyöräilyn lisääntymisestä alueella sekä kadun viihtyvyyden parantamisesta ja katutilan vapauttamisesta yritystoimintaan. Alla vain muutama esimerkki syntyvistä hyödyistä:
Kadun viihtyvyyden parantaminen ja katutilan vapautuminen yritystoimintaan
- mahdollistaa yrityksille liiketoiminnan harjoittamisen katutilassa. Esimerkiksi ravintolat voivat avata terassin, joka lisää houkuttelevuutta ja tyypillisesti kasvattaa myyntiä. Yritykset voivat myös lisätä kadulle omaa rekvisiittaansa ja myyntitelineitä, mikä lisää niiden tunnettuutta ja mahdollisesti myyntiä.
- katu-uudistus voi myös houkutella muitakin yrityksiä alueelle, mikä lisää yhteistyön mahdollisuutta yritysten kesken sekä alueen asiakasmääriä entisestään
Kävelyolosuhteiden kehittäminen
- viihtyisämpi katutila houkuttelee enemmän ihmisiä kaduille, mikä taas lisää kadun yritysten näkyvyyttä ja todennäköisesti myyntiä.
- Tampereen asiointitutkimuksen (2021) mukaan jalankulkijoille kertyy suurimmat vuosikulutusmäärät, sillä vaikka kertakulutus on pienempi, tulee asiointikertoja paljon. Vertailun vuoksi autolla saapuvan henkilön kertakulutus on suurta, mutta vierailuja tapahtuu harvemmin kuin kävellen, polkupyörällä tai joukkoliikenteellä saapuvalla.
Pyöräilyn lisääntyminen alueella
- Tampereen asiointitutkimuksen (2021) mukaan pyöräilijät ostavat kerralla vähän, mutta vierailevat usein, jolloin yksittäisen pyöräilijän vuosikulutus on suurempi kuin yksittäisen autoilijan.
- Vaikka pyöräilijän Hallituskadun läpiajon hyöty olisi vähäinen, lisää se alueen ja sen yritysten näkyvyyttä, mikä pitkällä aikavälillä lisää asiakasmääriä ja kadun eloisuutta.
Lisäksi Hallituskatu toimii porttina Ouluun: uuden asemakeskuksen myötä Hallituskadun kehittämisellä on oiva mahdollisuus luoda sujuva ja viihtyisä käytävä kauppatorilta asemalle. Viihtyisämpi kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä korostava katu edesauttaisi Oulun positiivista mielikuvaa vierailijoiden silmissä ja toisi lisää liikettä Hallituskadulle, mikä voisi hyvinkin johtaa vierailijamäärien lisääntymiseen kadun yrityksissä ja siten liikevaihdon kasvuun.
Yritysvaikutusten arvioinnin mukaan yritykset saavat asiakkaansa pääasiassa lähialueella asuvista sekä lähellä työssäkäyvistä. Erityisesti lähialueella asuvat kulkevat todennäköisemmin paikalle kävellen tai polkupyörällä. Osa suunnittelualueen yrityksistä on myös pitkälti erikoistuneita ja palvelevat koko kaupunkiseutua. Kaupallisella vyöhykkeellä kadunvarsipysäköinnin arvioidaan olevan erittäin tärkeää palveluyritysten liiketoimintaedellytyksille. On kuitenkin huomioitava, että lukuisten tutkimusten mukaan kivijalkakauppiaat yliarvioivat autoilevien asiakkaiden määrän. Esimerkiksi Saksassa kauppiaat arvioivat, että 22 % asiakkaista saapuvat autolla, kun todellisuus oli 7 %. Lisäksi jos kauppias itse saapui autolla, oli oletus 29 %.
Tutkimusten mukaan on yleistä ympäri maailman, että kauppiailla on negatiivisia ennakkokäsityksiä muuttuneiden liikennejärjestelmien vaikutuksista liikevaihtoon. On kuitenkin osoitettu, että huoli on turha, sillä kävelypainotteisuuden lisääminen kadulla on kasvattanut niin asiakasmääriä kuin asiakkaiden oleskeluaikaakin, mikä on johtanut liikevaihdon kasvuun useilla kymmenillä prosenteilla.
Yritysvaikutusten arvioinnista käy selväksi, että 10.12.-27.12.2021 nähtävillä ollut katusuunnitelma ei oleellisesti heikennä suunnittelualueen yritysten mahdollisuuksia harjoittaa liiketoimintaansa alueella. Samoin useat tutkimukset todentavat, että pyöräilyn ja kävelyn korostamisella ei ole negatiivisia vaikutuksia, vaan päinvastoin hyvinkin positiivisia vaikutuksia kivijalkakauppojen liikevaihtoon. Tämän vuoksi katupysäköintipaikkojen lisääminen päivitetyssä katusuunnitelmassa ei perustu tutkittuun tietoon tai faktoihin, vaan kauppiaiden vaatimuksiin katupysäköinnin lisäämisestä osin hatarin perustein edellä mainitsemiemme ennakkokäsityksen vuoksi. Samankaltaista vastustusta koettiin jo Rotuaaria toteutettaessa. On syytä uskoa, että uudistetun kadun hyödyt vakuuttavat yrittäjät ratkaisun järkevyydestä ja että autolla saapuvat asiakkaat ja yrittäjät tottuvat uusiin pysäköintiratkaisuihin, jotka heille on varattu sekä suunnittelualueelta että lähikaduilta ja erityisesti Kivisydämestä.
Näiden syiden vuoksi esitämme katusuunnitelman palauttamista valmisteluun, jotta voidaan luoda sekä yrittäjiä että kaikkia muitakin kadun käyttäjiä palveleva katusuunnitelma. Oulun strategian eri päätavoitteiden ei tulisi olla ristiriidassa, vaan tukea toisiaan.
Katusuunnitelmassa kysyttiin yritysten mielipidettä yritysvaikutusten arvioinnin kautta, mikä on toivottavaa. Kuitenkin ainoastaan yritysvaikutusten arviointi jättää katusuunnitelman yksipuoliseksi, kun muiden, esimerkiksi kaupunkilaisten, näkemystä ei huomioida samalla painoarvolla. Esimerkiksi Keskustavisio 2040 -suunnitelmassa toteutettiin Hallituskadun tulevasta tilasta kysely, jossa suurin osa vastaajista halusi Hallituskadusta kadun, jossa ajoneuvoliikenne säilyisi, mutta suurin osa kadusta varattaisiin kävelylle ja pyöräilylle. Miksi tämä tulos on nyt unohdettu? Koska kyseessä on hyvinkin merkittävä katuosuus ja mahdollinen ennakkotapaus edellytämme, että Oulun kestävän liikkumisen suunnitelma ja kaupunkistrategia 2030:n mukaisesti katusuunnitelmassa otettaisiin huomioon kaikki keskustassa asioivat.
Lähteet:
Tampereen asiointitutkimus 2021: https://www.tampere.fi/tiedostot/t/hpzJgCrjT/Tampereen_keskustan_asiointitutkimuksen_lyhytversio.pdf
von Schneidemesser, D., Betzien, J. (2021 online): Local Business Perception vs. Mobility Behavior of Shoppers: A Survey from Berlin. – Transport Findings. https://doi.org/10.32866/001c.24497
Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 23/2016. Kävelykeskustan laajentaminen väliaikaisin
järjestelyin Jyväskylässä. http://julkaisut.vayla.fi/pdf8/lts_2016-23_kavelykeskustan_laajentaminen_web.pdf
Daniel Arancibia, Steven Farber, Beth Savan, Yvonne Verlinden, Nancy Smith Lea, Jeff Allen & Lee Vernich (2019) Measuring the Local Economic Impacts of Replacing On-Street Parking With Bike Lanes, Journal of the American Planning Association, 85:4, 463-481, DOI: 10.1080/01944363.2019.1638816