Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjanmaan piiri

Pohjanmaa
Navigaatio päälle/pois

Lapuan Järvinevalle lisää suojelualuetta

Lapuan ja Seinäjoen välillä sijaitsevalla Järvinevalla on uusi luonnonsuojelualue. Suopalstan osti suojeluun Luonnonperintösäätiö soidenystävien lahjoittamilla varoilla. Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri avusti hankkeessa aktiivisesti, ja piirissä iloitaan nyt suojellusta suosta aivan erityisesti.

”Koivuneva-niminen palsta rajoittuu parinkymmenen hehtaarin suuruiseen Natura-alueeseen, joten kokonaisuus on alkaa olla 30 – 40 hehtaarin suuruinen. Lisäksi lähellä oleva Martikkalanjärvi vesilintuineen monipuolistaa alueen luontoa”, piirisihteeri Teemu Tuovinen sanoo.

Suojelupalsta rajoittuu ojittamattomaan Järvinevaan ja vanhat ojatkin ovat jo umpeutuneet. Suotyypeistä alueella on rahka- ja lyhytkorsinevaa.

Soiden suojelu on tärkeää erityisesti Pohjanmaalla, missä metsätalouden ojitukset ja turpeenotto
energiakäyttöön ja kuivikkeeksi ja myös pellonraivaus uhkaavat soita. Tuore lajien uhanalaisuusarvio (Punainen kirja, linkki) herättää huolta eritoten soiden suhteen, sillä suot ovat jopa sadan eri eläin- ja kasvilajin ensisijainen elinympäristö.

Luonnonperintösäätiö ja Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri aloittivat vuonna 2012 suokampanjan. Kampanjan tavoitteena on kerätä varoja, joilla ostetaan pohjalaisia soita suojelutarkoituksiin. Järvineva on seitsemäs kampanjan lahjoituksilla ostettu suoalue. Kaikkiaan suota on nyt hankittu ja suojeltu 227 hehtaaria. Keräys on tähän mennessä tuottanut yli 112 000 euroa. Mukana on myös tuntemattomana pysyvän lahjoittajan merkittävä, yksittäinen summa. Toiminta soiden pelastamiseksi kiinnostaa. Keräys jatkuu yhä.

Suojeltavaksi etsitään jatkuvasti lisää soita. Alueet valitaan Luonnonperintösäätiön ja luonnonsuojelupiirin yhteistyössä.

Linkki kampanjan sivuille paina tästä.