Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjanmaan piiri

Pohjanmaa
Navigaatio päälle/pois

Uusi rauhoitusalue Lapualle

Lapuan Tulusmäen rauhoitettua metsää. Kuva: Benjamin Pöntinen


Lapuan kaupunki on tehnyt päätöksen myydä rauhoitusalueeksi 8,8 hehtaaria
metsää Simpsiön Tulusmäen alueelta. Aktiiviset luonnonsuojelijat olivat esittäneet metsäpalstan suojelua sen suuren luontoarvon perusteella. Alueen arvot havaittiin myös
hakkuusuunnitelman yhteydessä. Ympäristöministeriö on myös puoltanut suojelua, ja ELY-keskus voi nyt perustaa suojelualueen kaupungin päätöksen mukaisesti.

Ympäröivät metsät ovat tehokkaan metsänkäsittelyn kohteena. Tässä tapauksessa pienialainenkin ikimetsä on merkittävä geenipankki ja edellytys lukemattomille kasvi- ja eliölajien menestymiselle. Samalla se on myös monimuotoisuuden näytepalanen luonnossa retkeilevien ihmisten ihmeteltäväksi.

Luonnonsuojelupiirissä iloitaan päätöksestä ja ollaan kiitollisia alueen luontoaktiivien hyvästä taustyöstä asian edistämiseksi. Iso kiitos kuuluu tietenkin Lapuan kaupungin päättäjille ja valmistelleille virkahenkilöille, jotta tärkeä kohde saatiin suojeluun!