Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Varsinais-Suomen piiri

Varsinais-Suomi
Navigaatio päälle/pois

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020

Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin (jatkossa tekstissä piiri) toiminta keskittyy vuonna 2020 Suomen luonnonsuojeluliiton teemavuoden mukaisesti puhtaisiin ja vapaisiin vesiin. Muut keskeiset teemat ovat elinympäristöjen uhanalaisuuskehityksen hillitseminen sekä ilmastonmuutoksen hidastaminen. Piiri panostaa edelleen metsiensuojeluun, perinnemaisemien hoitoon sekä ympäristökasvatukseen.

  1. JÄRJESTÖTOIMINTA

 Piirin toiminnasta vastaavat yhdessä piirihallitus sekä aluepäällikkö. Aluepäällikön työajasta osa kuluu SLL:n valtakunnallisiin tehtäviin. Toimintaa ohjaavat syyskokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaiset tavoitteet, keinot ja suunnitelmat.

Piiri pyrkii saamaan palkkatuetun, vähintään osa-aikaisen järjestötyöntekijän avustamaan viestinnässä ja yhteydenpidossa paikallisyhdistyksiin. Jäsenhankinta priorisoidaan edelleen korkealle ja paikallisyhdistyksiä tuetaan resurssien mukaisesti.

 

Projektiavustukset yhdistyksille ja muille toimijoille

Piiri myöntää jäsenyhdistyksille projektiavustuksia kahdesti vuodessa, pääsääntöisesti maalis- ja lokakuussa. Piiri voi myöntää erityistapauksissa hakemuksesta avustuksia myös piirin ulkopuolisille tahoille. Piiri voi myöntää jäsenyhdistyksille tukea eri oikeusasteisiin tehtävien valitusten kulujen korvaamiseksi.

Ympäristöpalkinto

Piirin ympäristöpalkinto myönnetään vuosittain syyskokouksessa henkilölle tai taholle, joka on edistänyt merkittävästi luonnon- tai ympäristönsuojelua piirin toimialueella.

Työharjoittelu

Piiri voi yhdessä luonnonsuojeluyhdistysten kanssa tarjota opiskelijoille mahdollisuuden palkattomiin työharjoittelujaksoihin.

Liittotaso

Suomen luonnonsuojeluliiton liittovaltuustossa Varsinais-Suomea edustavat vuosina 2019-2022 valtuutetut Pertti Sundqvist ja Katja Samsten, sekä varavaltuutetut Julia Helminen ja Essi Ruohisto.

Piiri osallistuu resurssiensa mukaan luonnonsuojeluliiton valtakunnallisten teemaviikkojen ja -päivien viettoon, hankkeisiin ja rohkaisee paikallisyhdistysten aktiiveja osallistumaan liittotason työryhmiin ja valiokuntiin.

  1. LUONNON- JA YMPÄRISTÖNSUOJELU

Tavoitteet:

Piirin tavoitteena on edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua alueellaan.

Toiminta:

  • Suojelualoitteiden laatiminen ja tukeminen
  • Ympäristön kannalta haitallisten hankkeiden seuraaminen, sekä tarpeen tullen muistuttaminen ja valittaminen
  • Osallistuminen suojelu- ja muiden alueiden maankäytön suunnitteluun, sekä hoito- ja käyttökysymyksiin
  • Vaikuttaminen YVA-prosesseihin esimerkiksi ohjausryhmien jäsenyyden kautta
  • Yhteistyö ja vuoropuhelu alueen metsästäjäjärjestöjen ja riistaviranomaisten kanssa
  • Kansalaisilta tulleiden luontohavaintojen välittäminen viranomaisille
  • Seminaarien järjestäminen
  • Yleinen neuvontatyö

 

Vesiensuojelu

Tavoitteet:

  • Saaristomeren ja Selkämeren rehevöitymisen ehkäisy ja ravinnepäästöjen vähentäminen
  • Rantarakentamisen ja -kaavoituksen, tarpeettoman vesiliikenteen sekä väylä- ja siltahankkeiden seuraaminen
  • Monipuolinen liiton teemavuoden mukainen vesiensuojelutyö, erityisesti pienvesien tilan parantaminen

Edustukset:

Saaristomeren suojelurahaston hoitokunta                      Hannu Klemola, Sanna Tikander (varajäsen)

Varsinais-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä           Jussi Laaksonlaita

Coalition Clean Baltic                                                          Jussi Laaksonlaita (SLL)

Vakka-Suomen vesistöalueryhmä                                     Vesa Raivo

Salon seudun vesistöalueryhmä                                       Sanna Tikander

Aurajoen vesistöalueryhmä                                              Sanna Tikander

Saaristomeren vesistöalueryhmä                                     Hannu Klemola

Paimionjokiyhdistyksen hallitus                                       Sanna Tikander, Hannu Klemola (varajäsen)

Paimionjokiyhdistys (piirin edustaja)                                Hannu Klemola

V-S ELY-keskuksen merimetsotyöryhmä                            Hannu Klemola

Varsinais-Suomen vesistökunnostusverkosto -hanke         Eva-Liisa Raekallio, Hannu Klemola (varajäsen)

Merialueen suunnitteluyhteistyöryhmä                            Hannu Klemola

 

  • Perinnemaisemien hoito

Tavoitteet:

Piiri tukee perinnemaisemien hyväksi tehtävää työtä. Piiri pyrkii olemaan yhteistyökumppanina maisemanhoito-, maaseudun luonnon monimuotoisuus- ja kosteikkohankkeissa, sekä perinnemaisemalajien uusympäristöhankkeissa.

  • Piiri järjestää yhdessä Metsähallituksen kanssa Saaristomeren kansallispuistossa kolme perinnemaisemien kunnostus ja hoitotalkooleiriä.
  • Piiri osallistuu erittäin uhanalaisen niittylaukkaneilikan hoitotöihin yhdessä Uudenkaupungin ympäristöyhdistyksen ja Mynämäki-Mietoisten luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa.

 

Metsät

 

Edustukset:

Lounais-Suomen metsäneuvoston pyöreän pöydän tapaamiset               Hannu Klemola

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunta                                 Saija Porramo

Alueellisen metsäohjelman ”Environment” -ryhmä                                 Hannu Klemola

 

Piiri seuraa metsä-, vesi-, ja luonnonsuojelulain suojelemien kohteiden kartoitusta ja huomioon ottamista, Metson edistämistä ja edistää jatkuvan kasvatuksen menetelmien ja lahopuun määrän lisäämistä. Myös taajamametsien luonnonhoitoa ja avo- ja kesähakkuiden kieltämistä edistetään.

  • Suurpedot

 Piiri seuraa maakunnallista suurpetotilannetta ja osallistuu tarvittaessa keskusteluun. Piiri pyrkii toimimaan yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa ja noudattaa kannanotoissaan maltillista linjaa.

Piiri järjestää tarvittaessa sidosryhmätapaamisia eri tahojen kanssa niin suurpetoihin kuin muihinkin riistaeläimiin liittyvissä asioissa.

Edustukset:

Maakunnallinen suurpetoneuvottelukunta                                            Hannu Klemola

Saija Porramo (varajäsen)

 

  • Ympäristökasvatus ja muut

Lounais-Suomen ympäristökasvatusverkosto                                           Saija Porramo

Maakunnan yhteistyöryhmän järjestöjaos                                              Saija Porramo

Piiri tukee mahdollisuuksien mukaan liiton Vieraslaji LIFE -hankkeen toteutusta maakunnan alueella.

  • Jaokset

 Piiri voi tarpeen mukaan perustaa ja lakkauttaa ympäristön- ja luonnonsuojelun eri teemoihin ja kysymyksiin perustuvia vapaaehtoisia jaoksia ja asiantuntijaverkostoja. Jaoksessa on oltava hallituksen edustaja, mutta muutoin jaos voi päättää itsenäisesti omasta kokoonpanostaan ja toiminnastaan. Aluepäällikkö ja puheenjohtaja ovat jokaisen jaoksen viestintäringissä. Jaokset voivat kehittää toimintansa tueksi hankkeita, joille piirihallitus voi päättää hakea ulkopuolista rahoitusta. Jaokset raportoivat toiminnastaan vuosittain piirihallitukselle. Jaoksen piiriä koskevat rahankäyttöasiat sekä piirin nimissä tehtävät julkilausumat käsitellään piirihallituksessa.

 

  • Vesijaos

Vesijaoksen päämääränä on edistää vesiekosysteemien ja vesistöistä riippuvien luonnonlajien suojelua pääasiassa Varsinais-Suomen maakunnan alueella. Toiminta keskittyy veteen sekä vesiluontoon ja ponnistaa luonnonsuojelun näkökulmasta. Vesijaos on perustettu loppuvuodesta 2014. Vastuuhenkilönä toimii Outi Mäkinen. Jaoksessa on mukana myös piirihallituksen jäsen tai jäseniä.

 

  • Metsäjaos

Metsäjaoksella on vuonna 2019 kymmenes toimintavuosi. Metsäjaoksen tavoitteena on edistää Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman METSOn toteutumista Varsinais-Suomen alueella. Jatkossa metsäjaoksen toiminnan painopiste METSO-kartoitusten rinnalla on vaihtoehtoiset metsänhoitotavat, lahopuun lisääminen, taajamametsien suojelu ja ympäristökasvatuksen tukeminen. Vastuuhenkilönä toimii Kati Pihlaja. Jaoksessa on mukana myös piirihallituksen jäsen tai jäseniä.

 

  1. MAANKÄYTTÖ

Tavoitteet:

Piiri on mukana vaikuttamassa siihen, että yhteiskunnalle välttämättömien hankkeiden toteuttamisesta seuraisi mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle. Kuntatason maankäytön muutoksia ja ongelmia pyritään seuraamaan yhdessä paikallisyhdistysten kanssa.

Toiminta:

  • Suuria turpeennosto- ja maa-aineshankkeita seurataan
  • Maakuntasuunnitelmista, kaava-, energia- ja liikenneratkaisuista, tavoiteohjelmista ja YVA-hankkeista annetaan tarvittaessa lausuntoja sekä laaditaan Natura-arviointialoitteita.
  • Edistetään vuoropuhelua kestävästä maankäytöstä eri toimijoiden kanssa
  • Avustetaan yhdistyksiä lausunto- ja valitusasioissa
  1. TIEDOTUS

Tavoitteet:

Piiri profiloituu viestinnässään ensisijaisesti Suomen luonnonsuojeluliiton maakunnallisen tason toimijana, vaikka se tiedottaa myös kansallisista ja paikallisista ajankohtaisista teemoista. Tiedotuksen päämääränä on vahvistaa piirin asemaa ja tunnettuutta luotettavana luonnonsuojelun alueellisena asiantuntijana. Myös järjestön sisäisen näkyvyyden kannalta on tärkeää, että meneillään olevista hankkeista ja projekteista sekä niiden saavutuksista viestitään kattavasti ja monipuolisesti. Viestinnän tavoitteena on tuoda luontoharrastusta ja luonnonsuojelutyötä esille positiivisena, yhteisöllisenä ja innostavana asiana, ja saada siten innostettua ihmisiä toimimaan luonnon puolesta.

Toiminta:

  • Piiri jatkaa tiedottamista kotisivuillaan ja sosiaalisessa mediassa vapaaehtoisten avustuksella.
  • Piirin uutiskirje lähetetään 8-10 kertaa vuodessa, ajankohtaiset asiat löytyvät piirin nettisivuilta. Yhdistyksiltä pyydetään kirjoituksia ja kuvia toiminnasta.
  • Yhteistyötä muiden luonto- ja ympäristöjärjestöjen kanssa jatketaan ja mahdollisuuksien mukaan tiivistetään.
  • Sisäistä ja ulkoista viestintää kehitetään
  1. HANKKEET

Toiminnan tukemiseksi piiri hakee tarvittaessa hankerahoitusta, tai osallistuu piirin toimintaa tukeviin hankkeisiin.

Toiminta

Mitä teemme ja mitä sinä voit tehdä? Edistämme varsinaissuomalaisen luonnon- ja ympäristön suojelua ja ihmisten luontosuhdetta talkoin…

Lue lisää

Vesijaos

Vesijaos on osa Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin toimintaa. Jaos on perustettu syyskuussa 2014. Sen päämääränä on edistää vesiekosysteemien…

Lue lisää

Metsäjaos

Metsäjaos perustettiin vuoden 2010 alussa ja sen toiminnassa on mukana metsiensuojelusta kiinnostuneita henkilöitä. Toiminta on ollut onnistunutta…

Lue lisää

Talkooleirit

Jungfruskär on mannersuomen läntisin saari keskellä kuohuvaa Kihtiä, aavaa merta jonka länsipuolella avautuu Ahvenenmaan saaristo. Jungfruskärin…

Lue lisää