Porvoon lahja metsäluonnolle
Porvoon on aika antaa lahja metsäluonnolle. Se toteutuu lisäämällä metsien suojelua ja samalla luopumalla taloudellisista hakkuista kaupungin omistamilla mailla.
Lahjasta hyötyisivät kaikki: metsäluonto ja siellä elävät lajit, ilmasto, Porvoon asukkaat ja hyvinvoinnin kasvaessa myös työn tuottavuus, kaupungin talous, alueen matkailuelinkeino sekä imago luonnonläheisenä ja tulevaisuudesta vastuunsa kantavana kestävän kehityksen paikkakuntana.
Tällä hetkellä Porvoon metsistä on suojeltu vain puoli prosenttia. Se on alle yksi kolmaskymmenesosa siitä, mikä määritellään YK:n biodiversiteettisopimuksessa metsien suositeltavaksi suojelun tasoksi. Se ei mitenkään riitä pysäyttämään ilmastonmuutosta ja monimuotoisuuden jatkuvaa köyhtymistä.
Erityisen tärkeää olisi suojella ”Porvoonkorpi”, laaja, lähes asumaton, Etelä-Suomenkin mittakaavassa merkittävä metsäalue kaupungin itäpuolella. Porvoonkorpeen sisältyvät vielä suurelta osin suojelemattomat Karhukorven, Veckjärven ja Hasselholmenin metsäalueet, jotka muodostavat tärkeän metsäkäytävän kahden jo olemassa olevan laajan suojelualuekokonaisuuden — Stensbölen–Stormossenin sekä Tungträsketin–Hasselholmenin — väliin. Lisäksi siihen kuuluvat Porvoon omistamat laajahkot metsäalueet Epoossa ja Virvikissä.
Porvoonkorpi muodostaa erämaisimman osan Porvoon viherkehästä — luonnonsuojelun sekä ihmisten virkistysmahdollisuuksien, hyvinvoinnin ja terveyden kannalta ainutlaatuisen tärkeästä, jokseenkin yhtenäisestä luontoalueesta, jollaisella harva suomalainen kaupunki voi ylpeillä. Viherkehä alkaa Hamarista ja ulottuu Porvoon kansallisen kaupunkipuistoon kuuluvien Gammelbackan metsien, Kokonniemen, Sikosaaren sekä Porvoojoen suiston kautta Porvoonkorven metsämantereeseen.
Katsomme, että Porvoolla on velvollisuus ja suuri mahdollisuus olla eturintamassa yhdessä muiden vastuullisten tahojen kanssa pysäyttämässä metsäluontomme hälyttävää riutumista juuri nyt. Ei pelkästään siksi, että Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin lajikadon pysäyttämiseen ja ilmastonmuutoksen rajoittamiseen, vaan ennen kaikkea siksi, että meillä on kiire. Tuoreiden uhanalaisuusselvitysten mukaan kahdeksan kymmenestä metsäluontotyypistä ja yhä vain useammat ennen tavalliset metsälajit uhkaavat kadota Suomesta.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Porvoo ryhtyy pikaisesti valmistelemaan päätöstä lopettaa taloudelliset hakkuut omistamissaan metsissä. Esitämme myös, että kaupunki nimeää virkamies- ja asiantuntijaryhmän laatimaan toimenpideohjelmaa, jolla kaupungin metsäalueiden suojelu voidaan asteittain toteuttaa, muun muassa valtakunnallista Metso-ohjelmaa sekä kaupungin omia rauhoituspäätöksiä hyödyntäen. Lisäksi ehdotamme, että Porvoon kaupunginvaltuusto päättää jo seuraavassa budjetissaan luopua kaupungin metsien hakkuutuottovaatimuksesta.
Porvoossa 24.4.2019
PORVOON METSÄRYHMÄ
Petteri Saario, dokumenttiohjaaja, luontoelokuvaaja
Jyrki Ikonen, Itä-Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja
Jari Tolin, Itä-Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistyksen metsävastaava
Mauri Leivo, biologi, luontovalokuvaaja ja -kirjailija, Porvoon seudun lintuyhdistyksen suojeluasiantuntija
Porvoon lahja metsäluonnolle -esityksen tarkemmat perustelut
- Taustaa
- Metsien vaikutus terveyteen
- Suomalaisen metsäluonnon tila
- Metsäluonnon suojelu Suomessa
- Porvoon mahdollisuudet metsien suojelussa
- Metsien suojelun hintalappu Porvoolle
- Porvoonkorpi – suuri mahdollisuus
- Porvoon lahja metsäluonnolle — ja meille kaikille porvoolaisille
1. Taustaa
Suomi elää metsistään. Ikivanha klisee pitää osittain paikkaansa vielä tänä päivänäkin. Metsätalouden osuus bruttokansantuotteesta on edelleen merkittävä, ja sellun- ja paperintuotanto on kasvanut viime vuosina.
Tästäkin huolimatta Suomi on velvollinen pitämään huolta myös metsäluonnosta ja siellä elävistä lajeista. Myös niillä on itseisarvonsa ja oikeutensa säilymiseen. Velvollisuus on tullut entistä ajankohtaisemmaksi nyt, kun huoli ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta sekä metsien monimuotoisuudesta ja sen jatkuvasta köyhtymisestä ovat nousseet merkittäviksi keskustelunaiheiksi.
Vaikka ilmastonmuutos on monisyisempi kysymys kuin metsien monimuotoisuus ja keinot sen hillitsemiseen osittain erilaiset, kaikki metsiä koskevat kysymykset liittyvät tavalla tai toisella myös ilmastonmuutokseen, koska metsien merkitys hiilidioksidinieluina ja -varastoina on erityisen suuri juuri meillä. Yksi erittäin tehokas tapa vastustaa ilmastonmuutosta ja samalla estää metsäluonnon köyhtymistä onkin metsien suojelu ja niiden säilyttäminen mahdollisimman runsaspuustoisina ja monimuotoisina. Se on hyvin tärkeää juuri nyt, kun tarvitsemme nopeita, lyhyellä aikavälillä vaikuttavia toimenpiteitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
2. Metsien vaikutus terveyteen
Metsien monimuotoisuuden vaalimiseen on muitakin painavia syitä kuin luonnonsuojelu ja ilmastonmuutos. Uusi tutkimusnäyttö osoittaa esimerkiksi, että metsäluonnolla on paljon aiempaa luultua suurempi merkitys hyvinvoinnillemme ja terveydellemme. Metsässä oleilu parantaa tutkitusti monilla tavoin sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä, ja se myös ennaltaehkäisee monia kalliisti hoidettavia sairauksia. ”Metsäkylpy” muun muassa vähentää stressiä, alentaa verenpainetta, parantaa keskittymiskykyä, lisää työssä jaksamista ja työn tuottavuutta sekä vähentää sairauspoissaoloja — kaikki hyvin merkittäviä asioita sekä ihmisten itsensä että yhteiskunnan kannalta.
Tutkimuksissa on myös havaittu, että mitä monimuotoisempaa luonto on, sitä suurempia myönteiset vaikutukset terveydelle ovat. Voimakkaasti hoidettujen puistometsien terveysvaikutus ei sen vuoksi ole yhtä hyvä kuin luonnontilaisempien metsien.
On hyvä huomata, että metsä- ja muuta luontoliikuntaa voi harrastaa meistä jokainen tulotasosta riippumatta. Jokamiehenoikeutemme antavat siihen hyvät mahdollisuudet miltei kaikkialla, kunhan vain muistamme säilyttää metsien virkistysarvot. Erityisesti taajamien lähellä sijaitsevat metsät ovat tässä suhteissa tärkeitä, sillä niitä hyödynnetään eniten virkistäytymiseen.
3. Suomalaisen metsäluonnon tila
Juuri valmistuneet luontotyyppien ja eliölajien uhanalaisuusraportit osoittavat, että suomalaisen metsäluonnon tila on huolestuttava.
Runsas kaksi kolmasosaa metsäluontotyypeistämme on uhanalaisia. Erityisesti Etelä-Suomessa suojelutilanne on heikko — 79 % metsäluontotyypeistä on uhanalaisia — koska täällä metsien intensiivinen talouskäyttö on jatkunut pisimpään.
Metsiemme noin 20 000 eliölajista joka kuudes (17 %) rimpuilee uhanalaisuuden tiellä. Monien tavallisten metsälintujen — kuten hömötiaisen ja töyhtötiaisen — kanta on pienentynyt viime vuosikymmeninä huolestuttavasti, mikä on ajanut ne Punaiselle listalle.
Erityisesti lahopuusta riippuvaisten lajien — joita on kaikkiaan 5 000, neljäsosa kaikista metsälajeistamme — tilanne on hälyttävä. Syykin on selvä: lahopuun määrä suomalaismetsissä vähenee edelleen, kuten uusimmat viralliset metsäinventoinnit (VMI 12) osoittavat. Luonnonmetsissä lahopuuta on keskimäärin 60–120 m3/ha, mutta talousmetsissämme vain 3 m3/ha, siis 20–40 kertaa luonnonmetsiä vähemmän, nuorissa talousmetsissä jopa 120 kertaa vähemmän.
Luonnonmetsiemme määrä on vähentynyt jatkuvasti. Kun vielä vuonna 1950 luonnonmetsiä kaikista Suomen metsistä vuonna oli 25 %, nykyään niitä on enää 4 %. Vanhojen metsien ja lahopuiden määrä vähentyy sekä puuston keski-ikä pienentyy kaiken aikaa.
Kaikki tämä on seurausta voimallisesta ja laajamittaisesta tehometsätaloudesta, jota meillä on harjoitettu yli puoli vuosisataa. Varsinkin maan eteläosissa tilanne on kriittinen, sillä täällä lähes kaikki metsät ovat talouskäytössä.
Suomalaiseen metsätalouteen ovat kuuluneet jo pitkään sekä avohakkuut että yhden puulajin tasaikäiset monokulttuurit, joista on raivattu pois kaikki ”ylimääräinen”, kuten monenikäinen alispuusto, ”väärät” puulajit, puutihentymät ja lahopuut.
Luonnontarkkailijan silmin — ja varsinkin metsässä elävien lajien näkökulmasta — nämä yksitotiset puupellot muistuttavat luonnonmetsää yhtä vähän kuin rypsipelto luonnonniittyä. Kummassakin ekolokerojen määrä on mitätön verrattuna luonnonmetsiin ja -niittyihin, ja sama pätee myös niiden ekologiseen merkitykseen ja luonnon monimuotoisuuteen. Tämän eroavuuden seuraukset näkyvät Punaisella listalla.
4. Metsäluonnon suojelu Suomessa
Luonnon monimuotoisuuden ja suojeluvelvoitteiden kannalta — kuten ilmastonmuutoksenkin — on selvää, että hakkuita ja metsien talouskäyttöä ei voida ainakaan lisätä nykyisestä. Lisähakkuut vain heikentäisivät entisestään metsäluonnon heikkoa suojelutilannetta. Suunnan pitäisikin olla päinvastainen: metsien hakkuita olisi vähennettävä ja suojelua lisättävä.
Tällä hetkellä Suomen metsistä on suojelun piirissä (lähteestä ja tulkinnasta riippuen) 6–12 %, mutta Etelä-Suomessa vain 2–5 %. YK:n biodiversiteettisopimuksessa (jonka Suomikin on allekirjoittanut) suositus metsien suojeluprosentiksi on 17, ja samansuuntaisiin arvioihin ovat päätyneet useat riippumattomat metsätutkijat. Tuo osa metsistä olisi suojeltava, jotta metsäluonto kaikkine lajeineen säilyisi edes jotakuinkin nykyisellään.
Lisäksi luonnon monimuotoisuus olisi huomioitava nykyistä paremmin talousmetsien hoidossa ja käytössä. Talousmetsien käsittelyohjeet on laadittava sellaisiksi, että niiden avulla saadaan nostettua talousmetsien monimuotoisuutta sen verran, että yhä useampi metsälaji pystyy siellä sinnittelemään.
5. Porvoon mahdollisuudet metsien suojelussa
Metsäluonnon suojelua ei voida langettaa yksinomaan valtion kontolle. Esimerkiksi kuntien on kannettava oma vastuunsa ilmastonmuutoksen torjumisesta ja monimuotoisuuden säilymisestä. Myös Porvoon.
Porvoon pinta-alasta (214 000 ha) on suojeltu kaikkiaan 5,8 %, mutta metsistä (35 000 ha) vain noin 0,5 % — siis vain kymmenesosa Etelä-Suomen keskiarvosta. Tämä ei riitä missään tapauksessa, vaan metsien suojelu pitää saada selvästi paremmalle tolalle. Hienoa kyllä, Porvoon kaupungin omista metsistä (3 000 ha) on suojeltu 5,3 % (160 ha).
Porvoo tavoittele hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Tämä on erinomainen tavoite, mutta vaatii järeitä toimia nopealla aikataululla.
Yksi hyvä, tunnustettu ja helppo keino matkalla tuohon tavoitteeseen on antaa metsien sitoa hiiltä täydellä voimallaan. Tämä onnistuu parhaiten luopumalla hakkuista kaupungin omistamilla metsämailla (poislukien kaavoituksessa rakennusalueiksi määritellyt alueet sekä ns. taajama- ja puistometsät, joilla tietyt hoitotoimet ovat perusteltuja). Samalla kaupunki voisi kompensoida yksityisten metsämaiden surkeaa suojelutilannetta kunnan alueella.
Luopumalla hakkuista Porvoo myös toimisi suunnannäyttäjänä paikallisissa ilmastotalkoissa, joihin tarvitaan kaikkia itäuusmaalaisia tahoja mukaan. Jos kunnat eivät näytä hyvää esimerkkiä, on vaikea uskoa että yksittäiset kuntalaisetkaan sitoutuvat tavoitteeseen.
Väheksyä ei sovi myöskään imagohyötyä, jonka Porvoo saisi satsauksistaan ilmasto- ja metsiensuojelutoimiin. On modernin, eteenpäin katsovan kunnan merkki kantaa huolta tulevista sukupolvista ja niille jäävän perinnön laadusta.
Metsien suojelu vahvistaisi myös Porvoon kansallisen kaupunkipuiston arvoa ja tunnettuutta sekä toisi uusia mahdollisuuksia alueen yritystoiminnalle. Oikeanlainen markkinointi voi tuoda Porvooseen uusia vierailijoita ja uusia asukkaita, kunhan ympäristöasioista huolehditaan laadukkaasti ja ensimmäisten joukossa.
6. Metsien suojelun hintalappu Porvoolle
Entä kuinka suuri taloudellinen merkitys on Porvoon kaupungin metsien jättämisellä hakkuiden ulkopuolelle? Ei kovinkaan suuri, eikä lainkaan ratkaiseva.
Viime vuosina metsänhakkuiden tuotto on ollut noin 250 000 euroa vuodessa, josta jopa puolet (40–60 %) tulee rakennettavien alueiden hakkuista. Toisin sanoen, vain 100 000–150 000 euroa saadaan talousmetsien hakkuista.
Hakkuutoiminta on ollut jo ennestään siinä mielessä rajoitettua, että Porvoon kaupungin omistamista 3 000 metsähehtaarista vain 100–150 ha (= 4 % metsäpinta-alasta) on määritelty puhtaiksi talousmetsiksi (kaavassa merkintä M). Valtaosa metsistä on kaavoitettu V-, MY- ja MU-merkinnöillä, jolloin niissä tulee jo lähtökohtaisesti ottaa huomioon virkistys- ja luontoarvot.
Se, että hakkuista luovutaan, ei suinkaan tarkoita metsien museointia. Useimmat virkistysaktiviteetit eivät ole haitaksi metsäluonnolle.
Yksi mahdollisuus kompensoida hakkuutulojen menetystä on pyrkiä saamaan kaupungin omistamia metsiä METSO-ohjelmaan. Näin on jo tehtykin; esimerkiksi vuonna 2017 peräti viisi Porvoon omistamaa pienehköä metsäaluetta liitettiin METSOon. Näistä alueista saatiin METSO-korvausta tietojemme mukaan keskimäärin noin 2000 euroa hehtaarilta. Mikäli korvaus olisi jatkossakin samansuuruinen, riittäisi hakkuutulojen kompensointiin vuositasolla noin sadan täyspuustoisen metsähehtaarin saaminen METSOon.
Tavoitteen toteuttamiseksi voisi laatia esimerkiksi viisivuotissuunnitelman, jonka puitteissa METSO-ohjelmaan liitetään alueita sopivaksi katsotussa järjestyksessä. Tämä edellyttää etukäteisneuvottelua ja suunnittelua valtion (Ympäristöministeriön) kanssa.
Kunnat voivat saada METSO-korvauksena vain osan yksityisten ihmisten saamasta korvauksesta niin, että korvaus on noin 50 % jos alue on täysin metsätalouskäytössä (kaavassa M), ja noin 25 %, jos kaavassa on osoitettu alueelle virkistys-, luonnonarvo- yms. tavoitteita (V, MU, MY). Suojeluun varatuista alueista valtio ei maksa korvausta.
Aivan oma kysymyksensä on metsien terveysvaikutusten huomioiminen metsien käyttöä koskevassa päätöksenteossa. Tiedetään, että esimerkiksi erilaisten allergia- ja muiden autoimmuunisairauksien sekä liian vähäisestä liikkumisesta aiheutuneiden sairauksien hoito maksaa yhteiskunnalle miljardeja euroja joka vuosi, Porvoon kokoiselle kaupungillekin sievoisen tukun. Näiden sairauksien ennaltaehkäisyssä metsäluonnon ja siellä oleilun vaikutus on useiden tutkimusten mukaan huomattava. Satsaamalla metsien monimuotoisuuden ja virkistysmahdollisuuksien vaalimiseen terveydenhuollon laskua voidaan nykytiedon valossa pienentää oleellisesti.
7. Porvoonkorpi – suuri mahdollisuus
Erityisen tärkeitä kaupungin omistamista, vielä suurelta osin suojelemattomista metsäalueista ovat Karhukorven ja Veckjärven metsäalueet. Ne muodostavat tärkeän metsäkäytävän kahden jo olemassa olevan laajan suojelualuekompleksin — Stensbölen–Stormossenin sekä Tungträsketin–Hasselholmenin — väliin.
Alueet muodostavat koko Etelä-Suomenkin mittakaavassa merkittävän metsämantereen, ”Porvoonkorven”, jolla on poikkeuksellisen suuri suojeluarvo. Yhdessä noiden alueiden suojelumerkitys olisi paljon suurempi kuin osiensa summa.
Suurten metsäalueiden tärkeys monimuotoisuuden säilyttämisessä ja eliölajikantojen ylläpitämisessä on todistettu lukuisissa tutkimuksissa. Vastaavasti pienissä metsälaikuissa kannat jäävät helposti eristyksiin, lisääntymiskumppaneita ei löydy, vuodenaikais- ja lisääntymiskierron tapahtumille ei löydy tarpeeksi elintilaa, reunojen vaikutus ulottuu helposti suureen osaan suojeltua aluetta, ja niin edelleen.
Metsäluonnon suojelua ei enää voida edistää suojelemalla pelkästään jäljellä olevia luonnontilaisen kaltaisia tai edustavia vanhoja metsiä, koska niitä on jäljellä liian vähän. Niiden lisäksi pitää suojella metsäalueita, jotka ajan kanssa palautuvat itsestään tai ennallistamisen avulla kohti luonnontilaa. Porvoonkorpi on monin osin juuri tällainen alue.
Vaikka Porvoonkorvessa on paikoin luonnonsuojelullisesti hyvinkin arvokkaita alueita, suurelta osin se on melko nuorta (40–50 v) tai keski-ikäistä (60–80 v) talouskäytössä ollutta tai olevaa metsää. Tällainen metsä on monimuotoisuudeltaan ja lajistoltaan paikoin melko vaatimatontakin, mutta 50 tai 100 vuoden kuluttua tilanne on aivan toinen. Silloin näemme niiden paikalla vanhaa, monimuotoista, jopa aarnimaista metsää, jossa kaikenlainen elämä kukoistaa ja josta on muodostunut koti suurelle joukolle harvinaisia ja uhanalaisia metsälajeja.
Muita tärkeitä, laajempia metsäalueita Porvoo omistaa muun muassa Epoossa ja Virvikissä. Myös niiden luontoarvot ovat monin osin merkittävät, ja niissäkin esiintyy luonnontilaista metsää sekä uhanalaisia lajeja. Ne sijaitsevat riittävän lähellä edellä mainittuja Porvoonkorven ydinalueita kuuluakseen samaan suureen metsäkokonaisuuteen lisäten tämän arvoa entisestään.
8. Porvoon lahja metsäluonnolle — ja meille kaikille porvoolaisille
Porvoolla on erinomaiset lähtökohdat profiloitua metsäluonnon vaalimisessa yhdeksi edelläkävijöistä. Hakkuista luopuminen ja kaupungin omistamien metsien säilyttäminen suojelu- ja virkistyskäytössä olisivat paitsi monella tavalla kannattava satsaus tulevaisuuteen myös vahva viesti siitä, että päättäjät ovat ymmärtäneet metsäluonnon vaalimisen arvon sekä metsäluonnolle itselleen että nykyisten ja tulevien kaupunkilaisten hyvinvoinnille. On selvää, että sekä talouden että kansanterveyden näkökulmasta Porvoon kaupungin metsät olisi kannattavampaa säilyttää pystyssä kaupunkilaisten virkistysalueina kuin kaataa kuntatalouden kannalta hyvin marginaalisten hakkuutuottojen takia.
Lisäksi on tärkeää, että Porvoon kantaa oman vastuunsa metsäluonnon suojelusta niin paikallisesti kuin globaalisti monimuotoisuuden ylläpitämiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Olemme nyt vuonna 2019 siinä tilanteessa, että yksikään taho ei voi laistaa vastuutaan eikä viivytellä välttämättömiä päätöksiä metsäluonnon turvaamiseksi.
Parempaa lahjaa kuin vaalia omia metsiään ja jättää ne talouskäytön ulkopuolelle Porvoon kaupunki tuskin voi antaa tuleville sukupolville ja metsäluonnolle itselleen.