Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Satakunnan piiri

Satakunta
Navigaatio päälle/pois

Lausunto Yyterinniemen osayleiskaavan luonnoksesta

Porin kaupunginhallitukselle ja kaupunkisuunnittelulle

Allekirjoittaneet yhdistykset kiittävät mahdollisuudesta osallistua Porin Yyterinniemen vaihekaavan valmisteluun lausunnonantajana hankkeen tässä vaiheessa. Seuraavat huomiot ja ehdotukset nostamme tässä vaiheessa suunnittelijoiden tietoon.

Yleiskuva

Yleiskaavan taustaselvitykset ovat laajat ja riittävät hyvän suunnitelman valmistamiseen. Suunnitelma ylittää kuitenkin useassa olennaisessa kohdassa voimassa olevat ja ylemmällä strategiatasolla, kuten maakuntakaavassa hyväksytyt alueiden kehittämisen linjaukset. Porin kaavoitussuunnittelu jälleen kerran kulkee omaa tietään kohti tulevaisuudenkuvaa, johon liittyy enemmän ongelmien luontia kuin niiden ratkaisuja. Suunnitelman esittämässä kehittämismallissa on vakavia puutteita kolmessa pääkohdassa. Ne olisi korjattava ennen suunnitelman vahvistamista:

1. Suunnitelma ei esitä sellaista aluerakennetta, joka ohjaisi kestävään ja energian tuhlaamista hillitsevään tulevaisuudenkuvaan. Suunnitelmasta puuttuvat aluevaraukset tuulivoiman ja aurinkovoiman alueisiin ja suurten energiaa tuhlaavien laitosten hukkalämmön siirtoon kulutuspisteisiin.

2. Suunnitelma lisää yksityisautojen käyttöä, kun se ohjaa rakentamista uusille alueille meren rannoille ja nykyisille luontoalueille. Kaupungin ja Meri-Porin välistä raideliikennettä tulee kehittää myös henkilöliikennettä palvelemaan ja aluerakennettava vastaavasti siihen tukeutuen. Kaavassa tulisi ilmastonsuojelun perusteella varautua raideliikenteen pysäkkien ja pysäköintipaikkojen kehittämiseen suunnittelukaudella.

3. Suunnitelma ohjaa jokisuun kasvupisteeseen ympäristölle haitallista tai vaarallista teollisuutta. Emme halua Porista Euroopan ongelmajätteiden terminaalia.

Suunnitelman aluerajauksesta ja yksityiskohdista esitämme kunnioittaen seuraavat huomiot ja ehdotukset:

1. Alueen rajaus. Lyttylän puolen rannat eivät kuulu Yyterinniemeen. Pihlavanlahden suojelualueet kuuluvat. Jos joen pohjoispuolen ranta-alueet otetaan tähän yleiskaavaan niin vastaavasti on otettava mukaan Kuuminaisten niemi ja Yyterin ja Kuuminaisten edustalla olevat ulkosaaret.

2. Energiahuolto. Maa- ja metsätalousalueille ei saa kaavamääräyksillä estää tuulivoimaan liittyvien rakenteiden tekemistä. Pikemminkin olisi määritettävä kaavassa ne alueet, joihin voi rakentaa tuulivoiman ja aurinkovoiman rakenteita (tuulivoimala, aurinkovoimala ja kaapelit). Uusia tuulivoimalaitoksia ei voi sijoittaa vain merelle ja etenkään Selkämeren kansallispuiston viereen.

3. Kaavamääräykset.

a. Suojelualueille ei ole perusteltua rakentaa teitä tai muita kuin retkeilyä palvelevia reittejä. Pysäköintipaikat, levähdyspaikat, laavut tms. on ohjattava suojelukohteiden ulkopuolelle.

b. Matkailupalvelujen alueelle RM on kaavamääräyksiin otettava korkeusrajoitus, joka on max 3 kerrosta.

c. T/kem merkintä eli merkittävän vaarallisen kemiallisen laitoksen sijoittamismahdollisuus pitää poistaa kaavasta.

4. Aluevarausten merkinnät kaavakartalla.

a. Karhuluodon ja Herrainpäivien välissä oleva hiekkadyynialue, joka on luonnonsuojelualue, on sellaisena myös merkittävä kaavaan.

b. Preiviikinlahden pohjukassa olevalle MU-1 alueelle ei tule sallia uudisrakentamista.

c. Koko Yyterin elävien hiekkadyynien luonnonsuojelu/Natura-alue on määritettävä SU alueeksi eikä virkistysalueiksi VR tai VR/S alueeksi.

d. Luonnonsuojelualue ei voi alkaa teollisuusalueesta. Suojelualueiden ja teollisuusalueiden väliin on jätettävä riittävä suojavyöhyke, jota ei voi pitää luonnonsuojelualueena.

Porissa 10.9.2021

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry

Puheenjohtaja Lasse Lovén

Suomen luonnonsuojeluliitto Pori ry

merk. Jaana Mälkki

Puheenjohtaja Jaana Mälkki

Suomen luonnonsuojeluliitto Satakunnan piiri

Puheenjohtaja Ilpo Koppinen

Aluesihteeri Karri Jutila