Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pirkanmaan piiri

Pirkanmaa
Navigaatio päälle/pois

Pirkanmaan piiri

Suojelemme pirkanmaalaista luontoa ja ympäristöä yhdessä 16 paikallisyhdistyksemme kanssa.
Tule mukaan toimintaan!

Vuokraa mökki! Paikallisyhdistykset

Kuva: Juho Kytömäki / SLL Pirkanmaa

Kohti paremmin suojeltua Pirkanmaata

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiriin kuuluu 16 paikallisyhdistystä ja niiden lähes 3000 jäsentä. Toimintaa pyörittävät osa-aikaiset työntekijät ja piirihallitus.

Piirin toimintakenttä on laaja, sillä siihen kuuluu periaatteessa kaikki, mikä liittyy luonnon- ja ympäristönsuojeluun. Piiri edistää muun muassa metsien, soiden ja vesien suojelua, perinnemaisemien hoitoa sekä luonnonvarojen kestävää käyttöä. Erilaisiin maankäyttöhankkeisiin – esimerkiksi turpeenottoon ja kaivostoimintaan – ja kaavoitukseen vaikuttaminen teettää paljon työtä, mutta vastapainoksi piiri tekee myös aloitteita eri aiheista.

Piiri järjestää retkiä ja talkoita, joista tunnetuin lienee Seitsemisen kansallispuiston talkooleiri. Piiri tekee paljon yhteistyötä paitsi omien paikallisyhdistystensä ja Luonnonsuojeluliiton, myös muiden kansalaisjärjestöjen, viranomaisten, yksityishenkilöiden ja yritysten kanssa.

Vuonna 2017 käynnistyi piirin mitassa laaja Kotouttavaa luonnonhoitoa Pirkanmaalla (Kolu) -hanke, jonka tavoitteena oli arvokkaiden luontokohteiden hoitaminen sekä maahanmuuttajien kotoutumisen tukeminen toiminnan kautta. Hanke päättyi 31.12.2021, mutta luonnonhoitoretkiä jatkamme vuosina 2022-2023  Helmi-elinympäristöohjelman tuella. Helmi on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteinen ohjelma, joka vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta.

Piirin toimisto sijaitsee Tampereella, yhdessä monen muun luonto- ja ympäristöalan kansalaisjärjestön kanssa osoitteessa Kuninkaankatu 39 (Laukontorin lähellä).

Voit seurata meitä myös Facebookissa, Instagramissa tai blogissa.

Piirissä on käytössä Luonnonsuojeluliiton hyväksymät turvallisen tilan periaatteet.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri

  • [email]
  • 045 233 6356 (suojeluasiat) 040 930 4118 (järjestöasiat)
  • Kuninkaankatu 39, 33200 Tampere

Ajankohtaista

Hallinto-oikeus kumosi Karvian susiluvan

Riistakeskus myönsi viime vuoden lopulla kannanhoidollisen poikkeusluvan Karviaan Lauhanvuoren laumalle viiden suden metsästämiseen. Metsästys ei kuitenkaan toteutunut Vaasan hallinto-oikeuden asettaman toimeenpanokiellon takia, luvista tehtyjen valitusten ansiosta. Nyt hallinto-oikeus…

Lue lisää