Lausunto Forssan tuulivoimahankkeen yva-arvioinnista
Hämeen ELY-keskus on kuulutuksessaan 204/2010 pyytänyt Forssan tuulivoimahankkeen yva-arvioinnista niiden järjestöjen lausuntoja, joiden toimialaa hanke saattaa koskea. Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri on tällainen maakunnallisesti toimiva kansalaisjärjestö.
Luonnonsuojelupiiri toteaa, että kotimaisen uusiutuvan energian tuottaminen on mitä kannatettavin ajatus. Tuulipuistohankkeelle on kuitenkin syytä etsiä toinen sijoituspaikka, sillä valtakunnallisesti arvokas Torronsuon kansallispuisto sijoittuu muutaman kilometrin päähän, ja sijaitsee kokonaisuudessaan tuulipuiston maisemavaikutusalueella. Jos tuulipuisto toteutuu sellaisena kuin se on suunniteltu, pilaa se maiseman, jonka arvosta kertoo sekin, että siitä laadittu postimerkki valittiin vuoden 2010 toiseksi kauneimmaksi postimerkiksi. Luonnontilaisella Torronsuolla on merkitystä kansainvälistä luontomatkailua kiinnostavana kohteena.
Tuulipuistosuunnitelmaa ympäröivät alueet ovat tärkeitä muuttolintujen, erityisesti hanhien ja kurkien levähdysalueina. Yva-arviointiin on syytä kirjata mukaan se, että suunnitelman alue toimii näiden muuttoparvien kiitoratana.
Luonnonsuojelupiiri huomauttaa myös, että suunniteltaessa tämän kaltaista hanketta metsäalueille on ko. alueilta syytä laatia pätevä liito-oravakartoitus, jotta Suomen erityisvastuulla olevan rauhoitetun eläinlajin mahdollinen esiintyminen pystytään ottamaan huomioon tuulipuiston rakentamisessa.
Matti Laurila, puheenjohtaja
Karri Jutila, aluesihteeri