Lausunto Mellunkylän ja Vartiokylän pohjoisosan aluesuunnitelmaluonnoksesta sekä aluekorttiluonnoksista
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa, Luonto-Liitto sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ovat tutustuneet nähtävillä olevaan Mellunkylän ja Vartiokylän pohjoisosan aluesuunnitelmaluonnokseen sekä sen aluekorttiluonnoksiin ja lausuvat aineistoista yhteisenä näkemyksenään seuraavaa.
Jäljempänä on kommentoitu erikseen niin aluesuunnitelmaluonnosta (liite 1) kuin aluekorttiluonnosta (liite 2). Lausunnon yleisosassa nostetaan esille vain eräitä keskeisiä asioita sekä sellaisia yleisiä asioita, jotka eivät myöhemmässä vaiheessa tule käsitellyiksi.
Tärkeimmät muutos- ja kehitystarpeet
Aineistoissa (varsinkin aluesuunnitelmaluonnoksessa) on paljon hyvää ja toimivaa, mutta kokonaisuutta ei nykyisessä muodossa kannata viedä kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn. Kehittämistä tarvitaan erityisesti luontoarvojen konkreettiseen huomiointiin sekä luonnonhoidon tavoitteiden ajantasaistamiseen. Myös hoitoluokat olisi luontevaa käsitellä aluesuunnitelmavaiheessa, mikä edellyttää suunnitelman palauttamista monipuolisempaan jatkovalmisteluun.
Maisemanhoitoon ja maisema-arvoihin lisää monimuotoisuutta ja -arvoisuutta
Varsinkin aluekorteissa ylikorostuvat maisemanhoidolliset näkemykset ja vastaavasti luonnonhoidolliset ja luontoarvojen säilyttämiseen ja lisäämiseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet jäävät vähäiseen rooliin. Maisemanhoitoa ja maisema-arvoja tarkastellaan jossakin määrin yksipuolisesti ja hoitohakuisesti, joskin välillä ymmärretään myös tiheämpien metsien rooli metsän tunnun tuojana ja näkymäsuojana ei-toivottuja liikenneväyliä vastaan. Kokonaisuus ei erilaisten maisema-arvojen näkökulmasta ole riittävässä määrin tasapainossa, mikä näkyy etenkin aluekorteissa.
Helsingin suunnittelujärjestelmissä tulisi lopultakin tunnistaa se, että merkittävä osa metsäisten virkistysalueiden vetovoimasta kumpuaa ”metsän tunnusta” ja luonnonmukaisuudesta eikä siitä, että jokin maisemaelementti on luonnonhoidolla nostettu ”esille”. Samalla on syytä tunnistaa se, että pääosa Helsingin metsäisistä virkistysalueista rajoittuu infraan tai rakenteisiin, joiden näkymistä virkistysalueiden metsämaisemassa tulisi mahdollisuuksien mukaan ehkäistä. Usein paras keino torjua ei-toivottuja näkymiä on metsien kasvattaminen melko tiheinä ja eri-ikäisrakenteisina.
Aluesuunnitelman ja aluekorttien suhde nykyisiin luonnonhoitosuunnitelmiin
Aluekorteissa (s. 4) todetaan, että ”alueille esitetyt tavoitteet koskevat alueiden maisemakuvallisia tavoitteita. Alueiden luonnonhoitoa koskevat tavoitteet ja tarkemmat hoitotoimenpiteet on määritelty Kontulan, Mellunmäen ja Vartiokylän luonnonhoitosuunnitelmassa”.
Kyseistä suunnitelmaa ei ole olemassa. Suunnittelualue sisältää osia useista luonnonhoitosuunnitelmista, joista keskeisin on netistä löytyvä Vesalan, Kontulan, Kurkimäen ja Kivikon luonnonhoitosuunnitelma vuosille 2010-2019. Tämän suunnitelman luonnonhoito ja luontoarvojen turvaamiseen liittyvät tavoitteet ovat vääjäämättä vanhentuneita ja on välttämätöntä päivittää ne aluesuunnitelmaprosessin yhteydessä. On täysin keinotekoista tarkastella aluesuunnitelmissa ja aluekorteissa lähinnä maisemanhoidollisia tavoitteita irrallaan mm. metsäverkostoon ja sen laatuun liittyvistä ekologisista tavoitteista sekä LUMO-ohjelmasta. Valittu näkökulma on myös räikeässä ristiriidassa kaupunkistrategian monimuotoisuuskirjauksen kanssa (”Metsissä ja metsäisillä alueilla suunnitelmallinen monimuotoisuuden lisääminen on hoidon keskeisin tavoite”).
Linnoitusalueiden hoidon ja luontoarvojen vaalimisen suhde
Suunnittelualueella on runsaasti kulttuurihistoriallisesti arvokkaita linnoitusalueita. Monesti samoilla alueilla esiintyy myös merkittäviä kasvistoarvoja. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että usein puustoisille linnoitusalueille on kehittynyt myös merkittäviä metsäisiä luontoarvoja. Monesti tämä johtuu siitä, että alueiden puusto on saanut kehittyä useita vuosikymmeniä melko luonnontilassa, minkä seurauksena myös pysty- ja maalahopuuta on muodostunut.
Aluesuunnitelmassa esitetään varsinkin Kivikon ulkoilupuiston alueelle linnoitusalueiden ympäristön hoitoa maisema- ja virkistyskäyttöperusteilla. Toimenpiteet voivat olla luontoarvojen kannalta perusteltuja tai haitallisia eli kyse on useimmiten niiden kohdentumisesta, laaja-alaisuudesta sekä toimenpiteen luonteesta.
Ongelma koskettaa lukuisia Helsingin arvokkaita luontoalueita. Helsingin kaupungin olisi hyvä olla edelläkävijä ja laatia yhdessä Museoviraston, kaupunginmuseon, luontoasiantuntijoiden sekä luontojärjestöjen kanssa ohjeistus siitä, miten erilaiset arvot mahdollisuuksien mukaan sovitetaan yhteen. Muuten on vaarana se, että merkittäviä luonnonperinnön arvoja menetetään, jos linnoitusalueita sisältäviä luontoalueita hoidetaan turhan kapeakatseisesti. Yleisin puustoon liittyvä hoitotarve on käsittääksemme linnoitusalueiden reunojen liian pienpuuston poistaminen, maa- ja pystylahopuu ei sinällään uhkaa linnoitusalueiden säilymistä. Koska lahopuu on jo vuosikymmeniä ollut osa linnoitusalueiden metsäisiä osia, se tulisi nähdä osana alueiden vakiintunut metsämaisemaa.
Toivottavasta jatkovuorovaikutuksesta kaupungin ja luontojärjestöjen välillä
Jatkossa tässä lausunnossa mukana olevat luontojärjestöt toivovat mahdollisuutta lausuntopyyntötyyppisesti kommentoida aluesuunnitelmia niiden tekovaiheessa. Tämä mahdollistaa myös sen, että yhdistyksien toimijoilla olevat luontotiedot saadaan oikeassa vaiheessa suunnittelijoiden käyttöön.
Helsingissä 7.5.2018
LIITE 1. HUOMIOT ALUESUUNNITELMALUONNOKSESTA
2.6 Arvokkaat luontokohteet (s. 18)
Suunnittelualueen keskeiset, Helsingin luontotietojärjestelmän luontokohteet on kuvattu luonnoksessa asiallisesti. Kivikon ulkoilupuiston osalta luonnokseen kannattaisi lisätä se tieto, että sen ydinosa on arvioitu arvokkaaksi myös Helsingin metsäverkosto-selvityksessä.
Tietopohjaa suunnittelualueen keskeisistä luontoarvoista ei kuitenkaan voi pitää erityisen hyvänä. Suurimmat puutteet liittyvät tietoon suunnittelualueen metsien luontoarvoista. Lisäksi niin aluesuunnitelmasta kuin aluekorteistakin puuttuu selvät linjanvedot siitä, miten näitä todettuja arvoja aiotaan turvata. Varsinkin aluekorteissa ylikorostuu arvojen turvaamisen keinona luonnonhoidon toimenpiteet, jotka tosiasiassa ovat nykykäytännöillä useimmiten haitta mm. suunnittelualueen METSO-, kääpä- ja lintuarvoille.
Luontojärjestöjen kesäkuussa 2014 tekemässä Helsingin arvometsät-esityksessä (https://helsinginmetsat.fi/helsingin-arvometsat/) on tunnistettu alueelta yhdeksän erillistä metsäluonnoltaan arvokasta kohdetta. Pääosa näistä on tunnistettu arvokkaiksi myös kaupungin luontotietojärjestelmässä.
Lisäksi Kivikon metsäalue (130 ha) sekä ns. Linnanlaakson alue (noin 60 ha)on nostettu esille Helsingin oloissa laajoina metsäisinä luonto- ja virkistysalueina.
Vuoden 2014 jälkeen luontojärjestöjen tietopohja alueen luontoarvoista on kasvanut. Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen kaavaryhmän maastokäynnillä 30.4.2018 havaittiin muun muassa Mustapuro-Mustankylänpuron osa-alueella merkittävä määrä sellaisia METSO-kriteerit täyttäviä luokkien II ja III lehtoja, kangasmetsiä ja kalliometsiä, joita ei ole tunnistettu alueella (tai osalla alueesta) tehdyssä METSO-selvityksessä.
Suunnittelualueella on myös ilmeistä tarvetta luontoselvitysten täydentämiseen. Ilmeisiä tarpeita liittyy ainakin kattavampaan METSO-selvitykseen sekä Kivikon ulkoilualueen ulkopuolisten lahopuustoisten metsien lajistoselvityksiin. Olisi toivottavaa, että jatkossa osana alue- ja luonnonhoitosuunnitelmien laadintaa voitaisiin parantaa myös tietopohjaa huonommin tunnettujen luontoalueiden arvoista.
3.2 Vuorovaikutuksen tuloksia (s. 22-29)
Monimuotoisen asukas- ja kansalaispalautteen tulokset on koottu ja esitetty kiitosta ansaitsevan informatiivisella tavalla.
4.1.1 Helsingin yleiskaava
Helsingin uuden yleiskaavan karttakuvan selitteessä (s. 32) on syytä huomioida yleiskaavan lainvoimaisuuden tilanne siinä vaiheessa, kun aluesuunnitelmaa tuodaan kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn. On täysin mahdollista, että KHO-käsittely tuo kaavaan hyvinkin radikaaleja muutoksia.
Viher- ja sinirakenne(s. 42-55)
Uusien aluesuunnitelmien suurin ansio luontojärjestöjen näkökulmasta on se, että ne nostavat tarkasteluun myös sini- ja viherverkoston nykytilan sekä verkostojen huomiointi- ja kehittämistarpeet. Hyödyllinen on myös puustoisen verkoston ja niittyverkoston tarpeiden tarkastelu erikseen. Erityisen informatiivisia ovat useat aluesuunnitelmaluonnoksen kartta- ja havainnekuvat.
Puustoisen verkoston kehittämisperiaatteet (s. 46)
Kehittämisperiaatteissa on paljon hyviä elementtejä (mm. lahopuumäärien lisääminen), mutta myös fataali puute, joka vaatii korjaamista. Puustoisen verkoston kehittämisperiaatteista puuttuu kokonaan tärkein ja vaikuttavin keino edistää Helsingin metsäluonnon monimuotoisuutta eli luontoarvoiltaan merkittävien (tai sellaiseksi kehittyvien) metsiköiden, metsikköryppäiden tai laajempien metsäalueiden jättäminen kokonaan tai pääosin varsinaisen luonnonhoidon ulkopuolelle. Tällaiselle toimintalinjalle on akuuttia ja perusteltua tarvetta myös nyt Mellunkylä-Vartiokylän aluesuunnitelman alueella.
Nyt esitetyt periaatteet (teema näkyy vahvasti myös aluekorteissa) sisältävät kaupungin ”metsänhoitosiiven” hellimän ajatuksen siitä, että kaupungin metsien monimuotoiset luonnonarvot ovat käytännössä seurausta harjoitetusta luonnonhoidosta. Tosiasiassa luonnonhoidon ulkopuolelle jääminen (resurssisyyt) tai tietoinen jättäminen (mm. luonnonsuojeluohjelmaan päätyminen) on tärkein syy siihen, miksi Helsingissä on valtakunnallisesto merkittävä keskittymä METSO-kriteereillä arvokkaita metsiä tai metsiä, joissa elää runsaasti vanhoista, lahopuustoisista metsistä riippuvaisia lahottajalajeja.
Myös Helsingin uusi kaupunkistrategia antaa perusteita kehittää puustoisten verkoston kehittämisperiaatteita.
Niittyverkoston kehittämisperiaatteet (s. 48)
Esitetyt kehittämisperiaatteet vaikuttavat pääosaltaan toimivilta. Nykyisellään avoimiin puronvarsiin liittyy kuitenkin monia syitä (mm. kytkeytyneisyyden parantaminen, varjostus, puroihin päätyvän puu-, lehti- ja neulasmassan turvaaminen jne), joiden takia niitä on syytä tarkastella myös mahdollisina puustoisiksi kehitettävinä kohteina. Tältä osalta tarvitaan tapauskohtaista harkintaa. Kysymys järkevästä tavoitetilasta puronvarsien osalta on ilmeinen myös suunnittelualueella mm. Mustapuron varrella.
Sinisen verkoston kehittämisperiaatteet (s. 55)
Esitetyt kehittämisperiaatteet ovat pääosaltaan toimivia. Erityisen tärkeää on nostaa esille haitallisten vieraslajien torjuntatarve puro- ja ojaverkoston vaikutuspiirissä.
Käytännössä suurin uhka siniselle verkostolle ja siihen liittyville vesi- ja maa-alueiden luontoarvoille on lisärakentaminen sekä muut kehittämishankkeet, jotka kohdentuvat pienvesien valuma-alueelle (usein jopa päälle tai reunamille). Siksi olisi perusteltua täydentää periaatteita esim. seuraavan kaltaisella linjauksella: puroympäristöjen luontoarvojen heikentämistä muilla hankkeilla vältetään.
4.3.3 Luonnonmukaisten alueiden hoitoluokat (s. 64-65)
Kaupungin virkamiehet ovat jättämässä luontoarvojen osoittamisen ja säilyttämisen kannalta ensiarvoisen tärkeää hoitoluokista päättämistä luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmavaiheeseen, johon ei enää liity lautakuntakäsittelyä. Käytännössä osalliset saanevat siinäkin vaiheessa sanoa näkemyksensä, mutta päätösvalta on sataprosenttisesti suunnittelijoilla. Menettely on luontoarvojen säilyttämisen ja lisäämisen kannalta epäonnistunut.
Luontojärjestöjen näkemys on se, että suunnittelualueella on erittäin hyvät perusteet lisätä olennaisesti arvometsien hoitoluokkaan (C5) määriteltyjen alueiden määrää. Erityisen paljon tällaisia metsiä on Kivikon ulkoilupuiston alueella, toinen keskittymä on Mustapuron-Mellunkylänpuron osa-alueella ja kolmas Mellunkylän alueella. Yksittäisiä arvometsiksi sopivia metsikkökuvioita on myös muilla osa-alueilla. Nykyisestä suunnitelma-aineistoista puuttuvat kuviokartat sekä asialliset kartat nykyisistä hoitoluokista, joten yksilöityjen muutosesitysten tekeminen aluesuunnitelmaluonnosten kommentointivaiheessa on tehty käytännössä mahdottomaksi.
Arvometsien määrän lisääminen olisi konkreettinen tapa osoittaa kaupungin sitoutumista omaan kaupunkistrategiaansa.
Jatkossa hoitoluokkiin liittyvä määrittelytyö tulisi toteuttaa aluesuunnitelmavaiheessa, mutta se vaatii aluesuunnitelmien sisällön kehittämistä siten, että luonnosvaiheen aineistoihin sisältyvät jatkossa myös numerolliset kuviokartat sekä alustavat ehdotukset hoitoluokista. Vasta tällaista aineistoa on mahdollista järkiperäisesti kommentoida.
5.2 Hankkeiden kuvaukset (s. 74-85)
Esitetyt hankkeet vaikuttavat perustelluilta eivätkä arviomme mukaan sisällä riskejä merkittävistä luontohaitoista. Suopuiston hankkeeseen kirjatut pyrkimykset huomioida alueen luonnonmukaisuuteen liittyviä arvoja auttanevat välttämään huonoja ratkaisuja.
LIITE 2. HUOMIOT ALUEKORTEISTA
Aluekorttiluonnoksien läpikäynnissä nousi esille se, että osa-aluekohtaisissa tavoitteissa esiin nostetut tavoitteet tiettyjen alueiden kytkeytyneisyyden säilyttämisen tarpeellisuudesta eivät kunnolla avautuneet (sijainnin osalta) johtuen puuttuvista kartoista. Tältä osin aluekortteja voisi yrittää jalostaa.
1. KIVIKON ULKOILUPUISTO (s. 2)
Tavoitteisiin on syytä kirja selkeästi se, että pääosaa Kivikon ulkoilupuiston yhtenäisestä metsäalueesta kehitetään jatkossa ilman varsinaista metsän/luonnonhoitoa. Lisäksi on syytä linjata se, että reitinvarsien ja tonttien reunojen hoidon yhteydessä jätetään pääosa järeämmistä, turvallisuussyistä kaadettavista puista maastoon maalahopuuna. Nämä ovat keskeisiä tapoja, joilla alueen luontoarvoja pystytään paitsi säilyttämään, myös melko nopeasti lisäämään.
Alueen kalliomaista vanhempiin kuusimetsiin ja piensoihin ulottuva vaihteleva luonto tarjoaa jo tällä hetkellä vaihtelevia näkymiä tiheiden ja avoimempien alueiden vuorottelulla, joten tämän ilmiön ylläpitoon ei tarvita lisämetsänhoitoa.
Reuna-alueiden tiheänä säilyttäminen on tällä alueella järkevä kirjaus. Alueen metsän tunnun säilyttämisen vuoksi sama tavoite toimii myös sisäosissa.
Maisema-alueet (s. 4)
Nähdäksemme alueen luonnonhoidolliset tavoitteet tulisi määritellä uudessa aluesuunnitelmassa eikä tukeutua niiden osalta tavoitteenasettelultaan vanhentuneeseen Kontulan, Mellunkylän ja Vartiokylän luonnonhoitosuunnitelmaan. On täysin keinotekoista tarkastella osin subjektiivisia maisemanhoidollisia tavoitteita irrallaan mm. metsäverkostostoon ja sen laatuun liittyvistä ekologisista tavoitteista, kaupunkistrategiasta sekä LUMO-ohjelmasta.
Alue 2 (s. 6)
On luontevaa kehittää Paukkulanpuistoa hoidettuna asukaspuistona. Kalliometsäalueena edustava Kivikonpuisto on kuitenkin syytä jatkossakin säilyttää maisemallisesti edustavana luontokohteena. Siksi on luontevaa linjata Kivikonpuiston kalliometsän luonnontilan säilyttäminen myös osa-alueen tavoitteissa.
Alue 5 (s.7)
Reuna-alueiden täsmähoitoa lukuun ottamatta tämän osa-alueen keskeiset maisema-arvot liittyvät melko luonnonmukaisiin (osin jopa luonnontilaisen kaltaisiin) metsiin, joten ne myös säilyvät erinomaisen hyvin ilman luonnonhoitoa. Hoidon tavoitteisiin on syytä kirjata selvemmin se, että lakialueella ei ole varsinaista metsänhoidon tarvetta sen enempää maiseman kuin luontoarvojenkaan kannalta.
Alue 6 (s. 7)
Hoidon tavoitteisiin on syytä sisällyttää myös lahopuun määrän hallittu lisääminen. Osa-alueen luonnonhoidon osalta perustellut toimenpidetarpeet rajoittuvat reitin lähialueisiin sekä vähäiseen määrän linnoituslaitteiden esiin nostoa.
Linnoituslaitteiden lisäksi alueen virkistyksen vetovoimakohteita ovat myös vanhapuustoiset kangas- ja kalliometsät.
2. KURKIMÄKI (s. 10)
Osa-alueen kehittämis- ja hoitotavoitteissa on hyvin niukasti elementtejä, jotka sellaisenaan turvaisivat tai lisäisivät osa-alueen metsien luontoarvoja. Parhaiten luontoarvojen huomioinnin tehostaminen onnistunee Kurkimäenpuiston ja Mäntykukanmetsän alueilla. Tavoitteissa on syytä olla sekä luonnonmukaisuuden vaaliminen että lahopuun hallittu lisääminen siihen sopivilla kuvioilla ja alueilla.
3. KONTULAN METSÄLÄHIÖ (s. 12)
Tämän osa-alueen osalta on monia muita osa-alueita paremmin yksilöity myös luontoarvoja turvaavia ja lisääviä toimia. Kiitosta ansaitsee myös keskeisten metsäyhteystarpeiden huomioinnin esiin nosto. Kyseisen teeman osalta aluekortit kaipaisivat yhtä yhteenvetokarttaa.
Koskenhaanpuiston arvokkaalla luontokohteella (alueen metsäinen itäosa) on myös metsäkasvillisuuteen liittyviä luontoarvoja eli alueen luontoarvojen esittelyä tulisi hieman laajentaa luonnoksessa esitetystä.
4. VESALAN ASUINALUEET (s. 15)
On hyvä, että Vesalanpuiston osalta on otettu tavoitteeksi luonnonmukaisen metsäalueen säilyttäminen. Vesalanpuiston osalta aluekorteissa voisi mainita myös alueen melko monipuolisen linnuston (arvoluokan III lintualue).
5. MELLUNMÄKI (s.16-17)
Myös Laakavuoren alueella on merkittäviä METSO-arvoja (luokan I ja II lahopuustoisia kalliometsiä), jotka olisi hyvä mainita, vaikka alue onkin aikanaan jäänyt METSO-selvitysten ulkopuolelle. Alueen arvoa lisää liittyminen Vantaan kaupunginrajan itäpuoliseen, Vantaan yleiskaavassa luo-alueena osoitettuun merkittävään luontoalueeseen.
Puistoalueiden hoitotavoitteisiin (s.17) tulisi kirjata selkeästi se, että mm. METSO-arvot huomioidaan alueilla tehtävissä hoitotoimissa (mukaan lukien erilaiset maisemanäkymien avaukset).
6. MUSTAPURON JA MELLUNKYLÄNPURON VIHERALUEET
Tällä osa-alueella sijaitsevat Kivikon ulkoilupuiston metsien ohella suunnittelualueen luontoarvoiltaan merkittävimmät arvokeskittymät. Erityisen olennaisia arvoja ovat purojen ohella alueen luontaisesti kehittyneet, puulajisuhteiltaan monipuoliset ja osin melko lahopuustoiset lehdot sekä Uusillanpuiston itäosan ja Linnanherranpuiston luonnonmukaiset metsäselänteet. Oma arvonsa on myös alueen niittymäisillä osilla. Keskeisiin luontoarvoihin kuuluu myös alueen rooli elintärkeänä viher- ja siniyhteytenä Vartiokylän metsien sekä Broändan luontoalueen välillä.
Alueella tehdyssä METSO-selvityksessä on tunnistettu vain runsas puolet alueen METSO-kriteerit täyttävistä lehdoista, kangasmetsistä tai kalliometsistä. Tällaisia on ainakin Mustapuron puiston alueella (Soraharjuntien itäpuolella), Huntukujan koillispuolella, Linnanherranpuiston kaakkoisosassa sekä Uussillanpuiston keski- ja itäosassa. Onkin tärkeää, että alueen hoitotavoitteissa metsäisten luontoarvojen säilyttämistä ja lisäämistä edistetään myös LTJ:n METSO-kohteiden ulkopuolisilla metsäalueilla.
Tiheikköjen ja lahopuun jättämisen ohella tavoitteisiin on syytä kirjata myös se, että luontoarvoja tuetaan jättämällä sijainniltaan siihen sopivia metsäkuvioita ja useamman kuvion ryppäitä varsinaisen hoidon ulkopuolelle. Tämä on syytä kirjata puustoisen verkoston tavoitteisiin (s.17).
Tunnistettujen METSO-arvojen osalta kiinnittää kiusallista huomiota se, että missään ei todeta sitä, että kyseisten arvojen turvaaminen edellyttää useimmiten kohteen jättämistä hoidon ulkopuolelle. Aluekorttien kuvauksissa arvojen turvaaminen esitetään toistuvasti ”turvattavan tarvittavilla hoitotoimilla”.
Osa-alue 1 (s. 20)
Mustapuron varsi on jo tällä hetkellä hyvin nähtävissä sen vieressä kulkevalle ulkoilureitille, joten esitetyn harvennushakkuun mielekkyys ei avaudu. Tosiasiasiassa pitkän matkaa puro ja reitti kulkevat vierekkäin siten, että välillä ei ole oikeastaan lainkaan puustoa.
Osa-alue 2 (s. 20)
Osa-alueen luontaisesti kehittyneet sekametsälehdot kannattaisi jatkossa kehittää mahdollisimman vähäisillä hoitotoimilla. Hoitotarvetta liittyy lähinnä reitinvarren pienpuustoon. Tälläkin osa-alueella ihmetyttää esitys puron ja sen vieressä kulkevan reitin välisen alueen harventamisesta.
Osa-alue 4 (s. 22)
Linnanlaaksontaipaleen eteläpuolinen, pidempään ilman hoitoa kehittynyt lehtimetsälehto kannattaisi linjata jatkossakin kehitettäväksi melko luonnontilaisena. Nyt arvojen turvaamiseksi on esitetty ”tarvittavia toimenpiteitä”.
Puustoltaan monipuolisia arvolehtoja on myös osa-alueen länsiosassa, Huntukujan koillispuolella (METSO II, vaikka arvoa ei olekaan tunnistettu METSO-selvityksessä). Myös nämä on syytä jatkossa kehittää mahdollisimman vähillä hoitotoimilla. Lähempänä Rekitietä metsät ovat puustoltaan yksipuolisempia ja koivuvaltaisia.
Osa-alue 5 (s. 22)
Alueen itäosan puustoltaan luonnontilaisen kaltaiset ja melko lahopuustoiset kalliometsät ovat itsessään luonnonsuojelullisesti arvokkaita. Lähenevät luonteeltaan METSO I-kalliometsien kriteereitä, vaikka alueita ei olekaan METSO-selvityksessä arvokkaiksi tunnistettu.
Hoidon tavoitteissa esitetään alueen itäosan metsien harventamista ilman täsmennystä tai varsinaisia perusteluja. Linnoituslaitteet ovat jo nykyisellään ainakin kallioalueiden tuntumassa riittävässä määrin näkyvillä, joten metsien harventaminen niiden näkyville saattamiseksi edustaa huonosti harkittua maisemanhoitoa.
Osa-alue 7 (s. 22)
Uussillanpuiston pohjoisosan metsäselänteellä on potentiaalia kehittyä melko nopeasti metsäluonnoltaan arvokkaaksi kokonaisuudeksi. Alueella on jo nyt merkittävä määrä METSO II ja III-luokan kangas- ja kalliometsiä (kaikkia eri tunnistettu METSO-selvityksessä). Tämä tavoite olisi luontevaa lisätä osa-alueen tavoitteisiin. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että aluetta kehitetään (reunoja lukuun ottamatta) varsinaisen luonnonhoidon ulkopuolella.
Osa-alue 9 (s. 23)
On todennäköistä, että ainakin osa nykyisestä metsäisestä alueesta rakennetaan lähivuosina. Tästä huolimatta olisi perusteltua aluekorteissa tunnistaa ja nostaa esille Ojatien ympäristöön (länsi- ja itäpuolelle) keskittyvät, puustoltaan melko monipuoliset sekametsät, jotka toimivat osaltaan myös melu- ja näkymäsuojana Länsimäentien suuntaan.
7. VARTIOHARJU JA PUOTINHARJU (s. 24-25)
Jatkossa varsinkin Kukkaniityntien puistometsän luontoarvoja olisi syytä kehittää lisäämällä alueen lahopuumäärää. Tavoitetta voinee hallitusti edistää myös muilla osa-alueen pienemmillä metsäalueilla.
Tavoite vahvistaa Arhontien puistometsän virkistysarvoa pitämällä Myllymestarintien varren puustoa tiheänä on perusteltu. Melu- ja pölysuojan ohella tämä takaa myös metsän tunnun parempaa säilymistä. Periaatetta olisi hyvä soveltaa laajemminkin Helsingin metsien hoidossa.