Vastaselitys Helsingin kaupungin lausuntoon Itäisen saariston asemakaavasta

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on perehtynyt Helsingin kaupungin lausuntoon (28.10.2019) valituksista ja kommentoi vastaselityksessään eräitä lausunnon kohtia.

Yleisiä huomioita

Helsingin kaupungin lausunto ei sinällään kumoa valituksemme ainuttakaan valitusperustetta, mutta tarjoaa joukon lisäargumentteja ja täsmennyksiä valituksemme tueksi.

Esitetyn rakentamisen volyymista

Helsingin kaupungin lausunto (s. 5, kpl. 3) kuvaa yhdessä kohdassaan lukujen kautta asiaperusteisesti kaavan mahdollistaman muutoksen merkittävyyden: ”Nykyiseen rakennuskantaan nähden uutta rakennusmahdollisuutta on karkean arvion mukaan yhteensä noin 28 000 k-m2, mikä tarkoittaa, että rakennuskantaan voi kaavan myötä tulla noin 90 %:n lisäys, jos kaavan sallima rakennusoikeus toteutuu täysimääräisenä. Kaava-alueella olevia loma-asuntojen rakennuspaikkoja on tällä hetkellä noin 205 kappaletta. Asemakaava mahdollistaa noin 140 uutta loma-asuntojen rakennuspaikkaa”.

Myöhemmin lausunnossa edellä mainittua merkittävää lisärakentamista kuvaillaan maltilliseksi sekä nykyisiä arvoja säilyttäväksi (mm. s. 5, kpl.4: ”Kaavaratkaisu sallii maltillisen rakentamisen, joka mahdollistaa saarten loma- ja virkistyskäytön ja saaristomatkailupalveluiden toiminnan kehittämisen, mutta ei muuta oleellisesti saariston luonnetta”) . Sama väite kaavan säilyttävästä luonteesta ja esitetyn muuttavan maankäytön vähäisestä kokonaisvaikutuksesta toistuu lukemattomia kertoja kaupungin lausunnossa, kaavaselostuksessa sekä muussa kaava-aineistossa. Väitettä kaavan säilyttävästä luonteesta voi ainakin luontoalueiden osalta pitää perusteettomana, sillä se ei vastaa esityksen sisältöä ja on siten ollut omiaan johtamaan osallisia ja päätöksentekijöitä harhaan.

Maakuntakaavan mukaisuus

Helsingin lausunnossa tukeudutaan maankäyttö- ja rakennuslakiin, jonka mukaan maakuntakaavalla ei ole välitöntä oikeudellista merkitystä harkittaessa asemakaavan lainmukaisuutta. Itä-Villingin osalta Helsingin hallinto-oikeuden tekemä ja KHO:n voimassa pitämä päätös kumota Helsingin kaupunkikaavan 2016 esittämä maankäyttö synnytti kuitenkin tilanteen, jossa alueen voimassa olevaksi yleiskaavaksi jäi yleiskaava 2002. Yleiskaava 2002 osittainen vanhentuneisuus antaa nähdäksemme perusteita tarkastella asemakaavan mahdollistaman muutoksen ja melko tuoreen maakuntakaavan juridista suhdetta hieman syvällisemmin.

Yleiskaavan mukaisuus

Uusinnamme edelleen sen valituksessa esitetyn näkemyksemme, että Itä-Villingin osalta asemakaavassa esitetty, nykytilannetta olennaisesti muuttava maankäyttöratkaisu ei ole yleiskaavan 2002 mukainen.

Lisäksi lukuisille rakentamattomille ranta-alueille osoitettu rakentaminen ja rakentamisen kokonaisvolyymi on muulta osin ristiriidassa myös yleiskaava 2016 osoitetun saarten päämaankäyttömuodon (virkistyskäyttö) kanssa. Suomalaisessa maankäytössä on perinteisesti lähdetty siitä, että yksityiseen tai rajattuun käyttöön osoitettu kesämökkirakentaminen sulkee pois ranta-alueiden käyttämisen yleiseen virkistyskäyttöön.

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutuminen

Helsingin itäistä saaristoa on luontoon, maisemaan, virkistykseen ja kulttuuriympäristöihin liittyvien arvojen keskittymänä syytä pitää valtakunnallisesti tärkeänä kokonaisuutena. Tällaisten alueiden kaavoituksessa tulisi erityisen tarkkaan arvioida myös valtakunnallisten säilyttävien intressien toteutuminen tai toteutumatta jääminen. Nyt tällaista asiallista arviointia ei tehty.

Lausunnossa (s. 9, kpl. 8) todetaan lakonisesti se, että ”kaavaratkaisussa on turvattu saariston luonto-, maisema- ja kulttuurihistorialliset arvot, saarten käyttötarkoitus ja rakennuskanta”.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen näkemyksen mukaan edellä esitetty kokonaisarvio on luontoarvojen osalta puhtaasti teoreettinen ja perustelematon yksinomaan sen takia, että rakennettavaksi esitetyiltä alueilta ei ole kaava-aineistojen sekä Helsingin lausunnon perusteella tehty edes perusluontoselvityksiä.

Selvitysten riittävyys

Kaavaprosessissa herkän ja monimuotoisen saaristoalueen vaatimat luontoselvitykset sekä luontoon liittyvät vaikutusarvioinnit on suurelta osin kuitattu saarten profiloinnilla, joka on lähinnä keskittynyt nykyisen ja mahdollisen tulevan käytön kysymyksiin.

Kaupunki myöntää lausunnossaan (s. 11, kpl. 2 ) sen, että tällä kaava-alueella (Helsingin) vallitsevaa käytäntöä yksityiskohtaisempia selvityksiä voi perustella kaava-alueen huomattavilla luontoarvoilla. Tästä huolimatta tällaiset selvitykset kuitataan ylimitoitetuiksi ”kaavaehdotuksen sisältöön ja sen mahdollistamiin melko vähäisiin maankäytön muutoksia suhteutettuna”.

Lausunnossa (s. 11, kpl. 3) todetaan selvästi myös se, että kaava-alueen osalta ”tarkentavia erityisluontoselvityksiä tehtiin vain Natura-alueille sijoitettujen laiturivarausten kohdalla”.

Kaupungin lausunto kiteyttää hyvin sen tosiasian, että, Natura-alueen laituripaikkoja lukuun ottamatta, koko kaavahankkeen luontotietopohja rajoittuu pelkästään Helsingin luontotietojärjestelmään. Monien syiden takia kaupungin luontotietojärjestelmä on sekä luontotyyppi- että lajistotason tiedon osalta selvästi puutteellisempi Helsingin saaristoalueella kuin manneralueella. Tämä ongelma koskettaa erityisesti metsäisiä luontotyyppejä.

Olennaista on tunnistaa myös se, että kaupunki määrittelee ja tulkitsee lausunnossa, kuten myös koko muussa kaavaan liittyvässä vaikutusarvioinnissaan, kaavan mahdollistaman lisärakentamisen luonteeltaan ja vaikutuksiltaan vähäiseksi. Koska muutokset arvioidaan lähtökohtaisesti vähäisiksi, ei ole myöskään nähty tarpeellisena tuottaa uutta luontotietoa esimerkiksi niiltä nykyisiltä luontoalueilta, joihin kaava mahdollistaa lisärakentamista.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen näkemys on puolestaan se, että kaavan mahdollistama 90 % lisäys nykyiseen kaava-alueen rakennuskantaan on aidosti erittäin merkittävä. Kaava aiheuttaa siten mahdollisesti merkittäviä välittömiä ja välillisiä vaikutuksia, jotka olisi tullut kaavatyössä nykyistä paremmin selvittää ja arvioida.

MRL:n sisältövaatimukset ja luonnonympäristön vaaliminen

Lausunnossa todetaan (s. 12, kpl. 2), että ”arvokkaille luontokohteille ei kaavassa osoiteta rakentamista”. Väite on huomattavan rohkea tilanteessa, jossa kaavan yhteydessä ei ole, Natura-alueen uusia rakennuspaikkoja lukuun ottamatta, selvitetty lainkaan esimerkiksi uhanalaisten luontotyyppien mahdollista esiintymistä niillä alueilla, joihin kaavassa osoitetaan lisärakentamista.

Saaristoalueen linnustoarvojen huomiointi

Lausunnossa (s. 13, kpl.3) myönnetään se, että perustettujen suojelualueiden ja luonnonsuojeluohjelmaan sisällytettyjen muutamien arvokkaimpien lintukohteiden ulkopuolella kaava-alueen huomattavien linnustoarvojen huomiointi pohjautuu lähinnä vapaaehtoisuuteen perustuviin kulunohjausratkaisuihin sekä luonnonsuojelulain 39 § mukaiseen rauhoitettujen eläinten lisääntymisaikaiseen häiritsemiskieltoon.

Edellä mainittujen ratkaisujen kokonaisvaikutus kaava-alueen olennaisiin linnustoarvoihin on suojavaikutuksen osalta riittämätön, jolloin eräs kaava-alueen keskeisistä erityisen merkittävistä luontoarvoista jää vaille riittävää huomiointia.

Lepakoiden huomiointi

Kaupungin lausunnossakin (s. 14, kpl. 6) myönnetään se, että ”Itä-Villingin puolella kaavan mahdollistamia uusia rakennuksia voisi olla metsäalaan nähden niin useita, että liioitellusti valaistuna ne voisivat supistaa lepakoiden saalistusalueita”.

Lausunnossa uusinnetaan (s. 14, kpl. 3) se kaavaselostuksessakin esitetty poikkeuksellisen absurdi ja harhaanjohtava väite, että ”kaavassa ei esitetä toimia, jotka edellyttäisivät metsänhakkuita, teiden ja polkujen rakentamista tai valaistuksen lisäämistä”. Kaavan mahdollistama uusi rakentaminen toteutetaan oletettavasti poistamalla perinteiseen tapaan uusien rakennusten alla kasvava puusto sekä käsittelemällä vaihtelevassa määrin myös muu tonttialueen puusto. Kaavassa ei myöskään erityisemmin rajoiteta mökkien valaisua,

Villingin ja Itä-Villingin runsas ja monipuolinen lepakkokanta käyttänee, muiden Suomen lepakoiden tapaan, lisääntymis- ja levähdyspaikkoina rakennusten ohella myös alueen puiden koloja. Näitä metsäalueiden lisääntymis- ja lepäilypaikkoja ei ole kaava-alueelta selvitetty, joten pelkillä yleisillä, lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentämisen kieltävillä kaavamääräyksillä, ei turvata millään lailla tulevilla rakentamispaikoilla mahdollisesti sijaitsevien, lepakoiden käyttämien kolopuiden säilymistä.

METSO-kohteiden selvittäminen

Kaupungin lausunnossa (s. 15, kpl. 3) todetaan yhdeksi perusteeksi metsäarvojen selvittämättä jätölle se, että ”Itäisen saariston vähällä hoidolla kasvaneet iäkkäät metsät täyttävät METSO-kriteerit niin suurella todennäköisyydellä ja niin suurella osalla kokonaispinta-alasta, että tällaisen selvityksen maankäytön suunnitteluun tuoma lisäarvo jäisi vähäiseksi”.

Kaupungin lausunnossa myönnetään METSO-luontokohteiden selvittämisen kyseenalaistuksen yhteydessä se, että kaava-alueen metsäisten luontoarvojen, mukaan lukien metsien luonnontilaisuuteen liittyvien arvojen selvittäminen on siirretty kaavan jälkeiseen aikaan. Tällöin se koskettaa käytännössä vain kaupungin omistamia virkistyskäyttöön kaavoitettuja alueita.

Luonnonsuojelubiologian kannalta tarkasteltuna jonkun luontotyypin (kuten tämän kaava-alueen kohdalla iäkkäiden, luonnontilaisten tai luonnontilaisten kaltaisten kangas-, kallio- ja lehtometsien) suuri kokonaispinta-ala jollakin alueella tekee ko. alueesta kyseisen luontotyypin kannalta erityisen merkittävän. Se, että kaava-alue on valtakunnallisia suojelutoimia vaativiksi arvioitujen metsäelinympäristöjen (kuten METSO-kohteet) merkittävä keskittymä, ei toimi miltään osin rationaalisena tai hyväksyttävänä perusteena jättää ko. luontotyypit kokonaan selvittämättä tai huomiotta kaavaratkaisuissa.

METSO-arvojen selvittämisen ohella kaupunki on joka tapauksessa laiminlyönyt alueella myös kaikki uhanalaisten ja silmälläpidettävien luontotyyppien selvitykset, vaikka ensimmäinen luontotyyppien uhanalaisuusarvio valmistui jo 2008. Näidenkin luontotyyppien tunnistamisessa ja määrittelyssä puuston luonnontilan asteella on selvä merkityksensä. Laajasti laiminlyötyjä ovat myös selvitykset, jotka koskettaisivat niitä lajiryhmiä, joiden uhanalaistuminen Suomessa johtuu kaava-alueella esiintyvien luonnontilaisten tai luonnontilaisen kaltaisten ja monesti myös lahopuustoisten kangas- ja lehtometsien vähenemisestä.

Lähivirkistysalueet

Lausunnossa (s. 17) käsitellään virkistys- ja suojelualueita hieman harhaanjohtavasti otsikon”lähivirkistysalueet” alla. Näiden kokonaismääräksi todetaan maa-alasta yli 20 %, minkä todetaan johtavan siihen, että ”asemakaavassa on huolehdittu siitä, että kaava-alueella on riittävästi lähivirkistykseen soveltuvia alueita”.

Lausunnon numerotiedot antavat kaava-alueen osalta turhan positiivisen kuvan yleiseen virkistyskäyttöön todellisuudessa jäävien alueiden määrästä. Tietoja voi pitää jopa puutteellisina, koska niistä puuttuu tieto virkistysalueiksi kaavoitettujen maa-alueiden todellisesta määrästä. Määrä on selvästi alle esitetyn 20 %, koska luonnonsuojelualueiksi varatut alueet eivät saaristossa kuulu tosiasiallisesti lähivirkistysalueisiin.

Kaava-alueen suojelualueet on käytännössä valittu linnustollisesti ja kasvistollisesti erityisen herkistä luontoalueista, jotka eivät lähtökohtaisesti sovellu kuin korkeintaan hyvin rajalliseen ja vähäiseen virkistyskäyttöön.

Ongelma on myös tätä laajempi ja koskettaa osaa virkistysalueiksi kaavoitetuista alueista.

Virkistysalueiden riittävyyttä arvioitaessa on hyvä tiedostaa myös se, että monet virkistysalueiksi osoitetuista alueista (etenkin VR/s) ovat luonteeltaan ja luontoarvoiltaan sellaisia, että niiden kestävä virkistyskäyttö edellyttää varsinkin linnustoarvojen takia selkeitä käyttörajoitteita ja -kieltoja.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen näkemys on se, että kaavaratkaisu ei turvaa kaava-alueella riittäviä, kestävään virkistyskäyttöön soveltuvia alueita. Tämä johtaa puolestaan siihen, että lisääntyvä virkistyskäyttö yhä kasvavissa määrin kuormittaa suojelualueita, suojelualuevarauksia sekä linnustollisesti tai kasvistollisesti erityisen herkkiä VR/s-alueita.