Lausunto Oulunkylän ja Maunulan aluesuunnitelman luonnoksesta

Lausunto Oulunkylän ja Maunulan aluesuunnitelman 2020-2029 selostusluonnoksen sekä aluekorttien luonnoksista (luonnokset 14.2.2020)

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa, Luonto-Liitto sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri kiittävät kaupunkia uudesta lausunnonantomahdollisuudesta liittyen Oulunkylän ja Maunulan aluesuunnitelman ja -korttien luonnosaineistoihin.

Yhdistykset ovat 19.11.2019 kommentoineet yhteisellä kommenttipaperilla suunnitelman ja aluekorttien edellistä versiota. Uudessa lausunnossa on pyritty huomioimaan luonnokseen tehdyt muutokset, joskin monen asian osalta joudutaan toistamaan aikaisemmin kirjoitettua.

1. Hyvät ratkaisut

Luonnoksessa on edelleen hyvää se, että suunnitelma kokoaa yhteen suunnitelmaan isompaa aluekokonaisuutta koskettavat olennaiset hanketiedot ja pohjaselvitysaineistot. Kiitoksen ansaitsee myös sinirakenteen, niittyverkoston sekä hulevesikysymyksien hyvä tarkastelu ja monelta osin myös riittävä huomiointi.

Kiitämme kaupunkia myös useista suunnitelman ja aluekorttien teksteihin tehdyistä muutoksista.

2. Ongelmat ja kehitystarpeet

Suurimmat ongelmat liittyvät edelleen tapaan, jolla suunnitelmassa ennakoidaan erilaisia vielä keskeneräisiä kaavoitushankkeita.

Kaikki Helsingin kaupunkistrategian monimuotoisuuskirjaukset eivät myöskään ole riittävässä määrin konkretisoituneet suunnitelmassa ja aluekortissa. Tämä koskee erityisesti metsiä, metsäisiä alueita ja puistoja sekä niiden monimuotoisuuden lisäämistä.

Suunnitelmassa ei riittävällä tavalla ole huomioitu syksyn 2019 jälkeen kertynyttä uutta luontotietoa (liito-oravat, käävät, Kustaankartanon metsän luontoarvot) saati osallisilta (mm. luontojärjestöt) luonnoksen edellisen kommentoinnin yhteydessä saatua tietoa huonommin tunnistetuista arvokkaista luontokohteista. Liito-oravien uudet ydin- ja elinalueet edellyttävät myös ekologisten yhteyksien ja viherverkoston täsmentämistä.

Iso ongelma on myös se, että suunnitelmassa ja sen myötä esitettävässä uudessa hoitoluokituksessa ei ole käytetty riittävästi arvometsien hoitoluokkaa (C5). Tämän seurauksena merkittävä osa suunnittelualueen luontoarvoiltaan erityisen merkittävistä laajemmista metsäkokonaisuuksista on väärässä hoitoluokassa.

Osa-aluekohtaisiin metsänhoitolinjauksiin on tapahtuneesta kehityksestä huolimatta jäänyt edelleen turhan paljon epämääräisyyskiä, jotka saattavat heijastua luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmavaiheeseen liiallisina hakkuina ja hoitotoimina.

2.1 Raide-Jokeriin kytkeytyvän tulevan kaavoituksen sekä Tuusulanväylän bulevardisoinnin huomioinnista

Aluesuunnitelman ja -korttien luonnoksissa näkyy turhan vahvana se ajatus, että prosesseina vielä täysin keskeneräiset Tuusulanväylän ympäristön rakentaminen, Raide-Jokeriin kytkeytyneet erinäiset asemakaavat sekä eräät muut Helsingin strategisen yleiskaavan mahdollistamat rakentamishankkeet toteutetaan suunnittelualueiden metsissä ja puistoissa alkuvaiheen kaavailujen mukaisesti. Koska monet näistä suunnitelmista ovat vielä kovin kaukana MRL:n mukaisista hyväksytyistä asemakaavoista, on ennakointia syytä vähentää. Aluesuunnitelmassa on myös syytä tiedostaa ja tunnistaa nykyistä paremmin muun muassa viime vuosien uusista liito-oravan ydinalueista ja elinpiireistä sekä näiden välisistä kulkuyhteyksistä edellä mainittuihin hankkeisiin heijastuvat juridisesti painavat muutosvaatimukset.

2.2 Helsingin kaupunkistrategian monimuotoisuuskirjausten huomiointi

Helsingin kaupunkistrategian monimuotoisuuskirjaukset eivät ole edelleenkään riittävässä määrin konkretisoituneet aluesuunnitelmaselostuksen ja aluekorttien luonnoksissa. Erityisen tärkeää on muokata tavoitteita ja toimenpiteitä siten, että kaupunkistrategian nykytilannetta säilyttämisen sijasta parantavat kirjaukset konkretisoituvat riittävällä tarkkuustasolla.

Suurimmat ongelmat ja kehitystarpeet liittyvät metsien ja metsäisten alueiden suunnitelmalliseen monimuotoisuuden lisäämiseen hoidon keskeisenä tavoitteena sekä puistojen monimuotoisuuden lisäämiseen. Myös metsäverkoston vahvistaminen hyötyisi kyseisen verkoston kohteiden luontolaadun nostosta, mikä tarkoittaa useimmiten hakkuiden ja hoitotoimien vähentämistä sekä lahopuun lisäämistä.

Kritiikin vastapainoksi on sanottava, että suunnitelmaluonnos huomioi melko onnistuneesti siniverkostoon ja hulevesien kustannustehokkaaseen hallintaan liittyvät kaupunkistrategian kirjaukset.

2.3 Metsäisten alueiden hoitoluokitus

Nykyinen suunnitteluprosessi ei anna osallisille asiallisia mahdollisuuksia vaikuttaa hoitoluokkiin. Hoitoluokitus tarjotaan luonnoksessa annettuna eikä selvästikään haluta virkamiesten toimesta osallispalautteen perusteella muuttaa. Luonnokseen ei hoitoluokkien osalta ole tehty mitään muutoksia. Sen sijaan suunnitelmassa todetaan, että luokitusta voidaan täsmentää luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmavaiheessa. Luontojärjestöillä ei viime vuosien kokemusten perusteella riitä usko tähän eli painotamme sitä, että ainakin arvometsien hoitoluokan käyttöpäätökset on nykyisessä suunnittelumallissa järkevintä tehdä aluesunnitelmavaiheessa. Erityistä tarvetta myös Oulunkylän ja Maunulan suunnitelma-alueella on yhtä metsikkökuviota laajempien luontoarvokokonaisuuksien osoittamiseen

Luontojärjestöt toivovat, että kaupunki kehittää hoitoluokkien määrittelyyn liittyviä käytäntöjään siten, että jatkuvasti toistuvista ongelmista päästäisiin eroon. Lisäksi on tarvetta kehittää toimintatapoja, joilla kanasalaiset, luontojärjestöt sekä muut luontoasiantuntijat pääsevät nykyistä paremmin osallistumaan luokitteluun. Tämä edellyttää mm. aluesuunnitelmaluonnosten aineistojen kehittämistä siten, että nähtävillä oleviin aineistoihin liitetään jatkossa aina kommentoinnin mahdollistavat kuviotason numeroidut kuviokartat. Vastaavat kartat ja pohjakuviot ovat joka tapauksessa Oulunkylän ja Maunulan alueeltakin jo selvästi olemassa, koska ilman niitä ei olisi ollut mahdollista esittää kuviotasoista hoitoluokitusta tai kuviotasoista metsänhoitotarpeen arviointia.

2.4 Luontotietopohjan riittävyys

Oulunkylän ja Maunulan suunnittelualueen osalta kaupungin luontotietojärjestelmä on selvästi kattavampi kuin monen muun viime vuosien suunnittelualueen kohdalla. Tästä huolimatta on havaittavissa, että vain osalla alueesta on tehty esimerkiksi metsäluontoarvojen kannalta keskeisiä METSO-selvityksiä. Esimerkiksi Patolan metsän, Aidasmäenpuiston tai Kustaankartanon palvelukeskuksen ja Tuusulanväylän väliseltä lehtoalueelta ei tällaisia selvityksiä ilmeisestikään ole tehty. Tämä heijastuu suunnitelmaan siten, että näiden alueiden luontotyyppipohjaisia luontoarvoja ei ole missään kuvauksissa yksilöity eikä niitä myöskään; Patolan metsää lukuun ottamatta, myöskään huomioida.

Ongelma on esiintynyt eri variaatioina kaikissa viime vuosina tehdyissä aluesuunnitelmissa sekä luonnon- ja maismeanhoitosuunnitelmissa. Toimivin ongelman ratkaisu olisi se, että jatkossa aluesuunnitelman työstön aloitusvaiheessa arvioitaisiin ammattimaisesti luontotietojärjestelmän aluetta koskevan luontotiedon riittävyys ja ajantasaisuus sekä teetätettäisiin suunnitteluprosessin osana harkittuja täsmäluontoselvityksiä selvästi keskimääräistä huonommin tunnetuilta osa-alueilta.

2.5 Osa-aluekohtaiset metsänhoitopainotukset

Uusi luonnos on metsänhoitopainotusten osalta jalostunut olennaisesti toteuttamiskelpoisempaan suuntaan sen jälkeen, kun metsänhoito on aikaisempaa selvemmin linjattu kohdentumaan lähinnä reittien ja tonttien reunavyöhykkeeseen.Tapahtuneesta kehityksestä huolimatta moni keskeinen asia, kuten pienpuuston hoidon todellinen laajuus, poimintahakattavien puiden lahopuuksijättöaste sekä Vantaanjoenvarren maisemanavauksien määrä ja kohdentuminen on edelleen turhan epämääräisessä tilassa toimiakseen luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmavaiheen osalta riittävänä yleisohjeistuksena.

3. Toimenpide-esitykset

Esitämme, että suunnitelman jatkotyöstölle otetaan edelleen lisäaikaa ja siihen tehdään niitä korjauksia, joita olemme tässä lausunnossamme esittäneet. Erityisen tärkeänä pidämme sitä, että

1) Nykyistä selvästi suurempi osa suunnitelma-alueen metsistä osoitetaan arvometsien hoitoluokkaan (C5).

2) Hakkuutarpeiden arviointikartalla on syytä esittää vain ne kuviot ja kohteet, joihin liittyy sellaisia perusteltuja metsänhoitotarpeita, jotka ovat muuta kuin tonttien, teiden ja ulkoilureittien reunojen ”perushoitoa”.

3) Metsä – ja puustoisen verkoston tavoitteita on syytä täydentää läpäisyperiaatteella tavoitteilla, jotka edistävät yhteyksien säilyttämisen lisäksi myös metsien monimuotoisuusarvojen säilymistä ja edelleen kehittymistä.

4) Suunnitelman luontotietopohjaa on syytä täydentää keskeisellä vuosien 2019-2020 uudella luontotietoaineistolla, jota edustavat ainakin uudet liito-oravan ydin- ja elinalueet, syksyn 2019 selvityksen arvokkaat kääpäalueets sekä Kustaankartanon palvelutalon ja Tuusulanväylän välisen metsäalueen lehtoarvoista saadut tiedot.

5) Suunnitelmaa on syytä jalostaa siten, että siinä ei nykyisen tapaan kohtuuttomassa laajuudessa ennakoida erilaisia 2020-luvulla mahdollisesti toteutuvia kaavahankkeita, joiden toteutuminen ei tosiasiassa ole ratkaistu sillä, että strategisessa yleiskaavassa 2016 on osoitettu alueen päällä rakentamispikseli.

Muuta

Nykyinen aluesuunnitelmajärjestelmä on osoittautunut huonosti toimivaksi välineeksi kaupunkistrategian monimuotoisuustavoitteiden välittämisessä metsänhoidon suunnitteluun. Myös vuorovaikutuksen taso on laskenut huolestuttavasti.

Esitämme, että mahdollisimman pikaisesti palautetaan järjestelmä, jossa kuviokohtaiset hakkuu- ja hoitotoimenpiteet käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa tai sen alaisissa jaostoissa, jolloin niihin tarjoutuu todellinen vaikutusmahdollisuus niin poliitikoille kuin muillekin osallisille.

Toivomme saavamme kaupungilta vastineen tähän yhteiseen järjestölausuntoon.

LIITE. KOMMENTIT SUUNNITELMASELOSTUKSEN JA ALUEKORTTIEN LUONNOKSIIN (Luonnokset 14.2.2020)

ALUESUUNNITELMAN SELOSTUS

2.1.3 Osa-alueet ja aluekortit (s. 8)

Tekstissä todetaan, että Oulunkylän kaupunginosan osa-alueista Maunulanpuisto on jätetty suunnittelualueen ulkopuolelle. Tämä ei pitäne paikkaansa eli sivun 7 viheraluekartan Maunulanpuistoksi kutsuttu puistoalue (kartan viheralue 3) sisältyy suunnittelualueeseen. Ulkopuolelle on sensijaan, kuten järkevää on, jätetty Keskuspuiston Maunulanpuistoon kuuluvat viheralueet 8 (Koivikkopuisto), 9 (Rajametsäntien puistikko) ja 10 (Keskuspuisto).

Muita alueeseen liittyviä hoito- ja käyttösuunnitelmia sekä kunnostus- ja hoito-ohjelmia (s. 15)

Listalta on syytä poistaa Keskuspuiston luonnon- ja maisemanhoidon yleissuunnitelma 2020-2035, koska kyseistä suunnitelmaa ei ole olemassa eikä sitä suunnitelman laadintaan liittyvien vuorovaikutus- ja laadunparantamishaasteiden takia myöskään saada valmiiksi v. 2020 aikana.

2.5 Kaupunkiluonto (s. 18-19)

Selostuksessa esitetään kustannustehokkaasti kaupungin luontotietojärjestelmän elokuun 2019 keskeinen asiasisältö suunnittelualueen ja sen lähialueiden osalta. Luontotietoaineistojen runsauden takia kuvan 16 sisältö kannattaisi esittää kahdella kartalla. Lisäksi moni lukija hyötyisi värien selityksestä.

Jatkosuunnittelun ja erilaisten hankkeiden kannalta erityisen keskeistä luontotietoa suunnittelualueen osalta edustavat paikallistetut liito-oravien ydin- ja elinalueet. Näiden määrä suunnittelualueella tai sen lähivaikutusalueella on lähes tuplaantunut suunnitelmaluonnoksessa kuvatusta elokuun 2019 tietoihin pohjautuvasta tilanteesta. Aluesuunnitelman hankkeiden kannalta erityisen olennaisia uusia liito-orava-alueita on todettu Patolan metsästä (kaksi kpl), Oulunkyläntien itä- ja länsipuolen metsistä (kaksi kpl) sekä Kustaankartanon ja Tuusulanväylän välisestä metsästä. Esitämme, että syksyn 2020 liito-oravatilanne esitetään omalla selkeällä kartallaan ja uudet havainnot kuvataan myös selostuksen tekstissä. Lajin asuttamilla metsillä ja niiden välisillä ekologisilla yhteyksillä on erityismerkitystä monien aluesuunnitelmassa esitettyjen tavoitteiden sekä hankkeiden kannalta.

Suunnitelma-alueelta on lisäksi paikannettu kaupungin 2019 teettämissä kääpäselvityksissä myös uusia arvokkaita kääpäalueita, joiden tiedot eivät kuitenkaan ole vieläkään päätyneet luontotietojärjestelmää (korona-viive?). Erityisen merkittäväksi (arvoluokan I kääpäalue) osoittautui Kustaankartanon ja Tuusulanväylän välinen pienehkö metsäalue ja kohtalaisia kääpäarvoja on myös Aidasmäenpuiston metsäalueella.

Selostuksen aineistoissa painottuu lajinäkökulma eli olisi hyvä tuoda julki myös suunnittelualueen metsien luontotyyppitason merkitys. Alueella on merkittävä määrä METSO-kriteerien kannalta arvokkaita lehto- ja kangasmetsiä sekä jonkin verran arvokkaita kallio- ja korpialueita.

Uudenmaan liitto julkaisi vuonna 2019 Uudenmaan luontokohteiden arvottamisselvityksen. Osa Koskelan metsäalueesta on todettu vähintään maakunnallisesti merkittäviksi, mikä tietona sopii luontevasti myös aluesuunnitelmaan.

Yleisten alueiden kehittämistavoitteet (s. 21, kuva 17)

Kuvassa 17 on melko hyvin yksilöity suunnittelualueen halki tai liepeellä kulkevat eri merkittävyysluokkiin kuuluviksi arvioidut viheryhteydet. Uusin tieto liito-oravien ydin- ja elinalueista sekä Kustaankartanon palvelutalon ja Tuusulanväylän välisen lehtovaltaisen metsäalueen huomattavista luontoarvoista antaa kuitenkin perusteita täydentää verkostoa.

Kartalla tulisi osoittaa ainakin paikallisen merkittävyystason yhteys, joka kulkee Tuusulanväylän itäpuolella Patolanmetsän lounaisosasta etelään Tanhumäen metsän kautta Kustaankartanon länsipuolen arvolehtoihin. Tämän monen hankkeen uhkaaman yhteyden olemassaolo olisi hyvä tiedostaa ja nostaa suunnitelmassa esille, vaikka sitä ei yleiskaavan yhteydessä tehdyissä selvityksissä ole haluttu yhteydeksi tunnustaa. Yhteyden ainoita huomiointitapoja näyttäisivät olevan Tanhumäen metsän poikki esitetty uusi reittiyhteys sekä uusi ulkokuntoilupiste.

Toisen kattavampaa osoittamista ja huomiointia vaativan itälänsisuuntaisen ekologisen yhteyden muodostavat Käskynhaltijantien eteläpuoliset metsät välillä Tuusulanväylä-Patomäenpuisto.

Kuvassa 17 esitetään samat sinisen verkoston kehittämistavoitteet kuin kuvassa 24 (sivu 29). Olisi luontevaa, että tavoitteet olisivat mukana vain jälkimmäisessä kartassa, jolloin asiat käsiteltäisiin muun sinisen rakenteen yhteydessä.

3.2.3 Sininen verkosto (s. 26-29)

On hienoa, että suunnitelmaluonnoksessa on nostettu voimakkaasti esille Vantaanjoki ja alueen purot sekä mahdollisuudet ja keinot kehittää niiden ekologista tilaa. Myös hulevesien laadullisen hallinnan kysymykset on suunnitelmassa noteerattu asian vaatimalla painoarvolla. Kiitosta ansaitsee myös vesistöjen ja pienvesien varsien luonnonmukaisuuden hyötyjen esiintuonti. Sinisen verkoston kehittämistavoitteisiin on kirjattu pyrkimykset kehittää Maunulanpuroon tukeutuvaa viheryhteyttä hulevesien viivytysalueena sekä ennallistaa Maunulanpuro suorasta mutkittelevaksi. Varsinkin puron uoman ennallistaminen vaatisi kunnolla resurssoituja lisäselvityksiä, suunnittelutyötä ja itse toteutusta, minkä takia se kannattaisi hankkeistaa ja lisätä luvun 4 hankkeisiin.

Sinisen verkoston tavoitteisiin liittyy myös omat ongelmansa. Kehittämistavoitteissa on esitetty Vantaanjokeen ja Maunulanpuroon liittyvien virkistysmahdollisuuksien kehittämistä koko suunnittelualueella sen enempää kehittämisen muotoa ja laajuutta avaamatta. Esitettäviin kehittämistoimiin on syytä liittyä selkeä vaatimus luontoarvojen erityishuomioinnista. Etenkin Vantaanjoen ranta-alueella on runsaasti arvokkaita rantalehtoja, joihin maisemanavauksia tai uusia rantautumismahdollisuuksia ei ole syytä kaupungin toimesta suunnitella tai tarjota.

Metsä – ja puustoinen verkosto (s. 30)

Helsingin kaupunkistrategian kirjauksista on jälleen kerran tehty omalaatuinen referointi, jossa luonnon monimuotoisuuden lisäämisen tavoite on korvattu epämääräisemmällä ekologisella laadulla, jota säilytetään tai kehitetään. Lopputuloksena ekologista laatua, ekosysteemipalvelujen laajaa kattausta ja vielä erikseen esille nostettua metsien virkistyskäyttöä käsitellään tasavertaisesti huomioitavina asioina ilman selkeitä priorisointeja. Kaupunkistrategiassa tällainen priorisointi on kuitenkin tehty.

Esitämme, että kaupunkistrategian keskeisimmät monimuotoisuuskirjaukset metsien (”Metsissä ja metsäisillä alueilla suunnitelmallinen monimuotoisuuden lisääminen on hoidon keskeisin tavoite”) ja puistojen (”Kaupungin puistojen monimuotoisuutta lisätään”) kirjoitetaan näkyville ja huomioidaan aidosti myös suunnitelman metsäisiä alueita koskevissa linjauksissa.

Kuvan 25 (s. 31) ilmoitetaan sisältävän metsä- ja puustoisen verkoston tavoitteet. Näin ei ole. Tosiasiasiassa kartalla on ilman varsinaisia tavoitteita esitettynä suunnittelualueen metsät ja puistot sekä erikseen yleiskaavatyön yhteydessä määritellyt, osin kattavuudeltaan puutteelliset runkoyhteydet, alueelliset yhteydet ja paikalliset yhteydet. Vastaavia kehittämistavoitteita kuin mitä liittyy siniverkostoon ei esitetä.

Lisäksi kuvan 25 kartalla on rajusti ennakoiden esitetty vinoviivoituksella alueet, joiden puustoisuus vähenee maankäytön muutoksen vuoksi, mutta joiden puustoisen verkoston kytkeytymistä parannetaan puistojen, katujen ja aukioiden metsiköillä, puuryhmillä ja -rivistöillä. Vailla hyväksyttyä asemakaavaa olevien maankäytön muutosalueiden esittämistä jo rakennettuina alueina ei voida pitää erityisenä tavoitteena tai ainakaan niitä ei ole syytä sellaisina nähdä tai esittää. Vinoviivoituksen alle jää joka tapauksessa runsaasti sellaisia metsiä, joiden säilyminen on käytännössä pakko turvata MRL:n, luonnonsuojelulain tai Helsingin omien sitoumusten takia.

Luontojärjestöt pitävät ensisijaisen tärkeänä sitä, että metsä- ja puustoiselle verkostolle kirjoitetaan riittävän konkreettiset kehittämistavoitteet, joissa kaupunki sitoutuu mm. siihen, että rakentamiselta säästyvien metsien ja puistojen luonnon monimuotoisuutta lisätään suunnitelmakaudella.

Myös ekologisten yhteyksien säilyttäminen ja niiden luontolaadun parantaminen on syytä kirjata verkoston tavoitteisiin nykyistä selvästi kattavammin. Nykyluonnoksessa verkoston kehittämisessä keskitytään lähinnä Keskuspuiston ja Helsinki-puiston välisen yhteyden parantamiseen. Myös muut suunnittelualueen kannalta merkittävät yhteydet ansaitsivat vastaavan käsittelyn.

Niittyverkoston tavoitteet (s. 32-33)

Niittymäisten alueiden merkittävä väheneminen kaavailtujen rakentamishankkeiden kurimuksessa antaa perusteita lisätä toimenpiteitä, joilla niittyverkostoa tukevien, tavanomaista monipuolisempien avointen alueiden määrä alueella lisääntyy. Siksi nurmikoista niityiksi kehitettäviä alueita saisi olla selvästi enemmän kuin nyt esitetyt Värjärinpuiston ja Kylänvanhimmanpuiston nurmialueet.

3.3.3 Viheralueiden laatu ja hoitoluokitus (s. 35) sekä 3.3.4 Uudet hoitoluokat (sivut 44-45)

Luontojärjestöt kritisoivat edellisen luonnoksen hoitoluokitusta arvometsien vähäisen osoittamisen takia epäonnistuneeksi. Ongelmaa ei ole edes yritetty korjata eli merkittävä osa suunnittelualueen keskeisistä luontoarvoista on jätetty huomiotta. Emme pidä toimintatapaa hoitoluokituksen määrittelyn osalta asiallisena.

Selostuksessa vedotaan siihen, että hoitoluokat on määritelty valtakunnallisen Viheralueiden hoitoluokitusoppaan (2007) mukaan. Kyseinen opas listaa lähinnä käytössä olevat valtakunnalliset hoitoluokat, mutta se ei anna mitään sitovia ohjeita siitä, miten esim. jonkun kaupungin tulisi luokitusta soveltaa. Lisäksi on syytä tunnistaa se tosiasia, että yhdelläkään toisella kaupungilla Suomessa ei ole kaupungin metsätaloutta ohjaavissa strategisissa ohjelmissa yhtä voimakkaasti luontoarvoja painottavia linjoja kuin Helsingillä. Tällaisessa tilanteessa vetoaminen johonkin vuoden 2007 Viherympäristöliiton hoitoluokitusoppaaseen on lähinnä surkuhupaisaa.

Selostusluonnoksen sivulla 36 väitetään, että luonnon monimuotoisuudeltaan arvokkaimmat metsäalueet on rajattu arvometsiksi hoitoluokkaan C5. Tämä väite ei kestä kriittistä tarkastelua. Tosiasiassa arvometsien hoitoluokkaan valittujen metsikkökuvioiden valintakriteerejä ei ole missään avattu (syytä tehdä) ja valinta näyttää kohdistuneen lähinnä yksittäisiin pieniin metsikkökuvioihin. Lähtökohtaisesti arvometsiksi tulisi osoittaa vähintäänkin kunkin biotoopin parhaat edustajat niin metsikköinä kuin metsikköryppäinä, laajemmat maakunnallisesti tai paikallisesti erityisen arvokkaat metsäkokonaisuudet, pääosa METSO I ja II-luokan metsiköistä, liito-oravan ydin- ja elinalueet sekä muut tärkeimmät uhanalaisen ja vaateliaan lajiston keskittymäkuviot.

Tällä suunnittelualueella arvometsien hoitoluokan käyttöä tulisi erityisesti lisätä Koskelan metsän länsiosassa, Pikkukosken metsäalueella, Aidasmäenpuistossa, Patolan metsän alueella sekä Pirttipolunpuiston alueella. Myös Kustaankartanon ja Tuusulanväylän varren hieno lehtovaltainen kokonaisuus ansaitsisi tulla nostetuksi arvometsäksi.

Luonnoksessa todetaan, että ”hoitoluokitusta on mahdollista tarkentaa metsä- ja niittyalueiden osalta seuraavassa suunnitteluvaiheessa, luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmassa. Luontojärjestöillä on kertynyt viime vuosilta runsaasti karvaita kokemuksia siitä kuinka vaikeaa, käytännössä mahdotonta hoitoluokitusta on muuttaa virkamiespäätäntäisten luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmien teon yhteydessä. Pidämme selvänä, että nykyisenkaltaisessa suunnittelujärjestelmässä hoitoluokat tulee saattaa asiallisiksi jo aluesuunnitelmavaiheessa. Tai sitten luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmista päättäminen tulee palauttaa lautakuntatason asiaksi.

Luonnon monimuotoisuuden lisääminen ja luontoarvot (s. 35)

Kaupungin luonnonhoitovastaava tarjoaa edelleen tuttua näkemystään siitä, että valtuustostrategian monimuotoisuustavoitteet hoidetaan jättämällä lahopuuta metsiin sopiviin kohtiin sekä rajaamalla arvokkaita metsäisiä elinympäristöjä hoitoluokkaan C5 ( arvometsät). Tärkeintä ja kustannustehokkainta monimuotoisuuden lisäämistapaa eli metsien jättämistä kokonaan tai (reittien, tonttien yms.) reunoja lukuun ottamatta käsittelyn ulkopuolelle vähätellään. Arvometsiksi osoittamisen vaikuttavuutta heikentää kyseiseen hoitoluokkaan esitettyjen metsien vähäinen osuus suunnitelma-alueen luonnoltaan arvokkaista metsistä.

Luontoarvojen huomiointivelvoitteiden ja -tapojen tarkemman määrittelyn jättäminen virkamiestyönä laadittaviin ja päätettäviin luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmiin tulee aikaisempien kokemusten perusteella johtamaan ennustettavaan, ei-toivottuun lopputulokseen. Eli siihen, että merkittävälle joukolle luontotietojärjestelmän luontokohteista tullaan tälläkin aluesuunnitelma-alueella suunnittelemaan turhia, usein myös luontoarvoille haitallisia hakkuu- ja hoitotöitä, joille ei ole riittäviä asiaperusteita.

Metsät-osuuteen (s. 36) on syytä lisätä myös lehtojen ja muiden rehevien puustoisten alueiden vieraslajitorjunta. Alueen merkittävien lehtoluontoarvojen takia vieraslajitorjuntaa on syytä tehdä ennakoivasti eikä vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on päässyt jo erityisen pahaksi.

Pikkukosken metsän osalta luonnonhoitotoimenpiteisiin on syytä kirjata myös Pirunkallion kallioalueen siivoaminen roskista (kallioalueella Helsingin pahimpiin kuuluva lasinsirpalekeskittymä) sekä Pirunkallion itärinteen alla olevan metsäkaatopaikan siivous. On mahdollista, että vastaavia siivoustarpeita on myös muualla alueella, mutta nämä ovat selkeästi luonto- ja maisema-arvojen sekä alueiden virkistyskäytön kannalta erityisen ongelmallisia.

Virkistyksellisissä ja maisemallisissa tavoitteissa (s. 36) on melko hyvin kuvattu ne tilanteet, joissa rajattua kaupunkimetsänhoitoa on Helsingissä perusteltua harjoittaa. On kuitenkin huonosti harkittua nostaa epämääräiset ja määrittelemättä jätetyt ”ulkoiluun runsaammin käytetyt metsät” samaan hoitokategoriaan kuin ulkoilureittien lähiympäristöt ja tonttien reunat. Tulkitsijasta riippuen tällaisia metsiä on ulkoilureittien ulkopuolella Helsingissä hyvin vähän, kohtalaisesti tai todella paljon. Reittien ja ulkoilureittien lähialueiden hoidon osalta kaipaamme aluesuunnitelmaan joka tapauksessa selkeää kirjausta siitä, että pääosa kaadettavista järeämmistä puista jää alueille maalahopuuksi.

Luonnon- ja maisemanhoidon alueelliset toimenpiteet (s. 37-44)

Alueellisten toimenpidetarpeiden määrittely on jalostunut olennaisesti edellisestä versiosta. Olennaisin parannus on se, että keskeiseksi metsänhakkuiden tavaksi on määritelty yksittäisten puiden poiminta, joka on pääosin kohdennettu reittien ja tonttien reunoille. Tällainen linjaus mahdollistaa asiallisesti jalkautettuna riittävän turvallisuuden, luontoarvojen sekä metsän tunnun säilyttämisen. Luontoarvojen kehittämisen osalta olisi tarpeen ohjeistaa lahopuun jättö paremmin. Myös pienpuuston hoito tulisi rajata nykyistä selkeämmin reunojen lähimetreihin.

Osa-aluekohtaisissa kuvauksissa kiinnittää huomiota se, kuinka luontoarvojen osalta huomioitavat suojeluarvot on eräillä osa-alueilla rajattu pääosaltaan liito-oravan ja lahokaviosammalen kaltaisiin yksittäisiin, luonnonsuojelulain suojaa nauttiviin lajeihin. Varsinkin niillä osa-alueilla, joilla on huomattavia luontotyyppi- ja lajistoarvoja tämä tulokulma on liian kapea ja yksipuolinen. Tältä osin varsinkin osa-alueiden 2 (Pirttipolun puisto) ja 4 (Patolan metsä ja Henrik Sohlbergin puisto)

Selostuksessa todetaan, että aluetasoiset luonnon- ja maisemanhoidon toimenpidetarpeet on määritelty kaupunginhallituksen hyväksymien Luonnonhoidon linjausten ja LUMO-ohjelman mukaisesti. Näihin vetoamisen osalta on syytä todeta, että Luonnonhoidon linjaus vuodelta 2011 on sisällöltään täydellisesti vanhentunut ja selvässä ristiriidassa nykyisen valtuustostrategian kanssa. Vastaavasti kaupunginhallituksen hyväksymää LUMO-ohjelmaa ole ainakaan syksyllä 2020 olemassa.

Kohtuuton osa suunnitelma-alueen metsistä on osoitettu sivun 37 kartalla metsinä luokkaan Toimenpidetarpeita metsäalueella. Toimenpidetarpeiden arviointi on tehty kaupungin metsänhoitosuunnittelijoiden omana työnä eikä esitettyjä hoitotarpeita ole prosessoitu missään vuorovaikutusprosessissa ennen aluesuunnitelmaluonnoksen kommentointikierrosta. Hoitotarpeiden määrittelyssä ei myöskään ole riittävästi huomioitu olemassa olevaa luontoarvotietoa. Karttaan ei ole tehty ilmeisesti mitään muuitoksia edellisen kommentointikierroksen pohjalta.

Luontojärjestöjen arvion mukaan suunnittelualueen metsissä on suunnitelmakaudella huomattavasti vähemmän todellista metsäalueiden hoitotarvetta kuin mitä kartalla on esitetty. Arvio pohjautuu merkittävällä osalla alueista tuoreisiin maastokäynteihin. Lisäksi arvioon vaikuttaa se, että ulkoilureittien, tonttien tai katujen lähialueiden aidosti kaatumavaaralliset puut on mahdollista kaataa, vaikka kyseiselle metsäkuviolle ei olisikaan esitetty luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmassa toimenpidetarvetta. Tästä syystä ei ole asiaperusteita rajata lähes kaikkia ulkoilureitteihin, tontteihin tai teihin rajautuvia metsiä metsiksi, joihin kaavaillaan suunnitelmakaudella toimenpiteitä.

Luontoarvojen kannalta eniten poistoja Toimenpidetarve metsäalueella-metsistä on syytä tehdä Koskelan metsän länsiosan, Aidasmäenpuiston, Patolan metsän, Pirttipolunpuiston, Suursuonpuiston luoteis- ja pohjoisosan sekä Rajametsänpuiston alueilla.

Osa-alueen 5 (Oulunkylän keskusta-alueen puistot) kuvaus on laadittu defaistisesti siinä hengessä, että osa-alueen laajimmat metsät pääosin rakennetaan. Tämä vaatisi kuitenkin muun muassa useita poikkeuslupia liito-oravan lakisääteisistä suojeluvelvoitteista. On monia perusteita tukea aluesuunnitelmassa sitä, että osa-alueella säilyy kaavailtua enemmän metsäisiä alueita. Kuvauksen alkuosan synkää ennustetta voisi siten hieman keventää. Esitetyt toimenpiteet eli reunavyöhykkeiden puustoisten vyöhykkeiden yksittäisten heikentyvien puiden poisto ja pienpuuston hoito on sinällään toimenpidekaksikkona perusteltavissa myös sellaisessa tulevaisuudessa, jossa osa-alueella säilytetään laajemmin nykyisiä metsiä ja metsäisiä puistoja.

Osa-alueella 6 (Oulunkylän rantapuisto ja Veräjälaakson ranta) on todettu luonnon- ja maisemanhoidon tarpeiden keskittyvän Veräjälaaksoon joenrannassa kulkevan ulkoilureitin lähiympäristöön, josta tulee poistaa heikentyneitä puita ja avata umpeen kasvaneita näkymiä Vantaanjoelle. On hyvä, että joenrannan maisemanavaukset on keskitetty edellistä suunnitelmaa selkeämmin Veräjälaakson kohdalle. Tälläkin osa-alueella on maisemanavauksissa syytä ja tarpeen käyttää harkintaa eli myös sulkeutuneempia rantamaisemia on syytreitin varrella säilyttää.

Veräjämäen lehdon suojelualue

Aluesuunnitelman hoitoluokkakartassa (kuva 37) sekä luonnon- ja maisemanhoidon toimenpidekartassa (kuva 28) on esitetty alustava rajaus ns. Veräjämäen lehdon tulevaksi suojelualueeksi. Rajaus on alueen keskeisten luonto- ja maisema-arvojen kannalta keinotekoisen suppea ja sitä tulee olennaisesti laajentaa länsi- ja lounaispuolelta. Kohteen nimi ohjaa suojeluharkintaa jo itsessään harhaan, koska merkittävä osa olennaisista arvoista on muualla kuin alueen lehdoissa. Suojelukohteen nimeksi onkin syytä ottaa Veräjämäen metsä.

3.3.5 Jatkoselvitys- ja muut suunnittelutarpeet

Luontojärjestöt esittävät, että tarkempaa luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman luonnosta ei laadita eikä tuoda vuorovaikutukseen ennen kuin suunnittelujärjestelmän nykyiset, toistuvasti ylimitoitettuihin hakkuu- ja hoitoesityksiin, vuorovaikutuksen laatuun sekä virkamiesvaltaisuuteen liittyvät isot ongelmat on ratkaistu.

4. Hanke-esitykset

4.2.3 Myrskyläntien pysäköintialueen muuttaminen puistoksi

Asemakaavan vastaisen pysäköintialueen muuttaminen paikallista ekologista yhteyttä kehittäväksi puistoksi on mitä kannatettavinta. Puuston lisääminen parantaa ainakin liito-oravien liikkumismahdollisuuksia.

4.2.4 Oulunkylän ja Maunulan ulkoilureittien opastussuunnitelma

Esitetty ylläpidettävien ulkoilureittien opastuksen ja viitoituksen lisääminen on perusteltua. Luonnoksen kuvauksesta ei kuitenkaan käy täysin ilmi se, mitä kaikkea opastussuunnitelma sisältää. Hieman kummastusta herättää maastopyöräilyä koskeva osuus (”Opastussuunnitelman yhteydessä on mahdollista opas reitti myös maastopyöräilijöille”). Mikäli opastussuunnitelman on tarkoitus sisältää esimerkiksi ehdotuksia maastopyöräilyn reiteiksi, on syytä varmistaa se, että suunnitteluun liittyy riittävästi vuorovaikutusta myös muiden käyttäjä- ja sidosryhmien suuntaan.

4.2.5 Uusi koira-aitaus Pirkkolan liikuntapuistoon

Keskuspuisto ei kuulu suunnittelualueeseen, joten on hieman erikoinen ratkaisu esittää koirapuistoa Keskuspuistoon osana Maunulan ja Oulunkylän suunnitteluhanketta. Asian vaatima vuorovaikutus olisi luontevaa tehdä Keskuspuiston suunnittelun yhteydessä.

Esitetty koirapuiston paikka sinänsä on sijainnin, nykykäytön sekä metsäisten luontoarvojen osalta selvästi toteuttamiskelpoisempi kuin monet Helsingin 2010-luvun koirapuistot, jotka on rakennettu metsäisten luontoarvojen kannalta ongelmallisiin paikkoihin. Esitetyssä sijainnissa pientä huolta aiheuttaa alueella kulkevan pikkupuron arvojen säilyminen. Esitetyillä muutamien metrien suojavyöhykkeillä tuskin pystytään takaamaan edes uoman säilymistä luonnonmukaisena. Selostuksen kuvan (s. 51) perusteella uomaa ympäröi myös kapealti ihan mukavannäköinen kostea lehto, joka olisi asiallista säilyttää.

Lähteet

Koskelan metsäalueen itä- ja keskiosa on todettu vähintään maakunnallisesti arvokkaaksi luontoalueeksi Uusimaa 2050-kaavaa varten tehdyssä luontokohteiden arvottamisselvityksessä (Uudenmaan liitto 2019). Kyseinen selvitys on syytä mainita suunnitelman lähdeaineistoissa.

ALUEKORTIT

1. Maunula ja Pirkkola

Tuusulanväylän ylitse tarvittava, kehittämistoimia edellyttävä itälänsisuuntainen ekologinen yhteys on syytä kirjata yleisiin tavoitteisiin.

Niittyverkostoa sekä varsinkin sinistä verkostoa koskevat tavoitteet ovat tasapainoisia, mietittyjä ja sisältävät myös nykytilannetta parantavia tavoitteita ja toimenpideaihioita. Tavoitteisiiin on syytä lisätä haitallisten vieraslajien torjunta (koskee myös osaa metsäalueista).

Metsäisen verkoston tavoitteet kaipaavat kipeästi kehittävää otetta ja konkretiaa.

Tavoitteisiin on syytä kirjoittaa muun muassa se, että alueellisten ja paikallisten runkoyhteyksien säilyttämisen ohella pyritään säilyttämään myös osa-alueella sijaitsevat luontoarvojen tihentymäalueet. Tällaisia paikallisia luonnon ydinalueita ovat Pirttipolunpuiston metsien ohella Kuusikkopuisto sekä osaltaan myös Suursuonpuiston pohjois- ja luoteisosan yhtenäinen metsäalue. Osa-alueeseen hieman keinotekoisesti mukaan rajattu, Keskuspuistoon kuuluva Maunulanpuiston itä- ja kaakkoisosa Männikkötien ympäristössä, on puolestaan osa luontoalueena valtakunnallisesti merkittävää Keskuspuiston kokonaisuutta.

Suursuonpuiston luoteis- ja pohjoisosan metsäalue Pakilantien itäpuolella sisältää merkittävää luontoarvopotentiaalia, jota ei ole vielä luontotietojärjestelmässä tunnistettu. Harjoitetusta metsänhoidosta huolimatta alueella on mm. potentiaalia toimia vaateliaan ja uhanalaisen lahopuulajiston elinalueena. Varttuneiden ja vanhojen seka- ja kuusimetsien merkittävä pinta-ala tekee metsästä myös potentiaalisen tulevan liito-oravametsän. Osa-alueen metsissä on varsinkin 2010-luvulla mahdollistettu lahopuumäärien hallittu kasvattaminen sekä luontaisella lahopuulla että jättämällä runkoja ja rungon osia maastoon tehtyjen poimintahakkuiden jälkeen. Tätä käytäntöä on syytä jatkaa.

Kuusikkopuiston sekä Suursuonpuiston luoteisosan osalta on asiallista todeta kaupungin omissa METSO-selvityksissä todetut metsäluontoarvot (Maunulan kangasmetsät M28/11) sekä kirjata tavoite näiden säilyttämisestä.

3. Patola

Tuusulanväylän ylitse tarvittava, kehittämistoimia edellyttävä itälänsisuuntainen ekologinen yhteys on syytä kirjata yleisiin tavoitteisiin.

Osa-alueen metsäluontoarvot tunnetaan valitettavan huonosti. Ilmeisesti osa-alueella ei ole aikanaan tehty METSO-kartoituksia, jolloin metsäisten alueiden luontoarvoja kuvataan lähinnä eräiden lajistoselvitysten sekä Helsingin metsäverkostoselvityksen tietojen perusteella. Patolan metsällä on joka tapauksessa jo tällä hetkellä koon ja sijainnin lisäksi merkitystä monipuolisten ja osin luonnontilaisen kaltaisten kangas-, lehto- ja kalliometsien kannalta.

Henrik Sohlbergin puistolla on puolestaan merkitystä osittain lahopuustoisena sekametsälehtona.

Suunnitelmassa ei käsitellä oikeastaan lainkaan kapeaa sekametsäkaistaletta (Tanhumäen osa-alue), joka sijaitsee Tuusulanväylän sekä Risupadontien ja Maapadontien välissä. Tämä nykyisin jo melko lahopuustoinen sekametsä toimii tällä hetkellä tärkeänä pohjoiseteläsuuntaisena ekologisena yhteytenä, joka kytkee Patolan metsän lounaisosan etelässä Käskynhaltijantien ylitse Kustaankartanon palvelukeskuksen ja Tuusulanväylän väliseen lahottajalajistolle ja liito-oravalle tärkeään lehtovaltaiseen metsäalueeseen. Yhteyden olemassaolo on syytä tunnistaa ja kirjata suunnitelmaan myös pyrkimys sen säilyttämiseen.

Metsä- ja puustoisen verkoston tavoitteisiin on syytä kirjata myös tavoite säilyttää ja lisätä Henrik Sohlbergin puiston ja Patomäenpuiston luontoarvoja.

Patolanmetsän osalta esitetty tavoite kaipaa selkeästi konkretiatason nostoa. Luonnoksessa esitetty tavoite ”Patolan metsä säilytetään elinvoimaisena, monimuotoisena ja kestävänä sekä maisemiltaan edustavana ulkoilu- ja virkistysalueena” toisintaa lähinnä ennen valtuustostrategiaa noudatettua metsänhoitomallia, jossa monimuotoisuus oli vain yksi kaupunkimetsänhoidon tavoite. Muotoilu ei nosta esille monimuotoisuuden lisäämistä ja monimuotoisuuden ensisijaista roolia suhteessa metsänhoitoon, jota yleensä perustellaan juuri mainituilla yleistason elinvoimaisuus-, kestävyys- ja maisemanhoitotavoitteilla. Juuri Patolan metsän kaltaisten laajempien, luontoarvojen lisäämisen kannalta erityisen potentiaalisten metsäalueiden kohdalla luontoarvojen kehittämisen painoarvo on syytä kirjoittaa sisälle aluesuunnitelman ja -korttien tavoitteisiin erityisen selvästi.

Keskeisin keino edistää Patolan metsän metsäluontoarvojen lisääntymistä on kaikesta ei-välttämättömästä metsänhoidosta pidättäytyminen ja sijaintisyiden takia kaadettavien ongelmapuiden systemaattinen jättäminen maalahopuuksi. Valitettavasti aluesuunnitelman ennakoivat metsänhoitosuunnitelmat (aluesuunnitelmaluonnoksen sivun 37 kartta 28) eivät alueelle tällaista tulevaisuudenkuvaa takaa eli suunnitelmassa kohtuuttoman suuri osa alueesta on osoitettu tulevien metsänhoitoesitysten alueeksi. On syytä epäillä, että metsäalueelle suunnitellaan muutakin kuin pelkkää ulkoilureittien reunamien harkittua ja kapealla vyöhykkeellä toteuttavaa pienpuuston hoitoa sekä yksittäisten ongelmapuiden poimintaa naalahopuuksi.

Osa-alueen puistoja koskevaan osaan (s. 10) on kirjattu turhan ennakoivasti lähtöolettama, jonka mukaan ”2020-luvun lopulla Patolan metsän länsiosaan ja Risu- ja Kivipadonpuistoon rakentuu asuntopainotteisia kortteleita pikaraitiotiepysäkin ympärille Tuusulanbulevardin suunnitteluperiaatteiden mukaisesti”. Alueen maankäyttö- ja rakennuslain mukainen kaavoitus on sen verran alkuvaiheissaan, että on täysin ennenaikaista väittää, aluesuunnitelmassa, että varsinaisen Patolan metsän länsiosaan leviäisi asuntopainotteisia kortteleita. Strategisessa yleiskaavassakin ko. alue on säilyvien ja muuttuvien pikseleiden rajapintaa, jossa on muun muassa kaksi liito-oravan ydinaluetta. Em. lause on syytä poistaa.

Maisema-alueiden hoitotavoitteisiin on Patolan metsän kohdalla (sivu 11) kirjattu melko onnistuneesti metsän tunnun ja sulkeutuneen metsän säilyttämisen tavoite. Alueella on syytä toimia siten, että esitetty toinen tavoite (”Käytävien varrella puustoa ja pienpuustoa hoidetaan ajoittain. Kauempana ulkoilureitistä metsän annetaan kehittyä luonnontilaisena.”) toteutetaan ensimmäiselle tavoitteelle alisteisena. Metsän tunnun säilyttämisen takia pääosa ulkoilureittien metsistä on syytä pitää jatkossa melko tiheäpuustoisina huolehtien lähinnä siitä, että kaatumavaaralliset ongelmapuut kaadetaan ajoittain ja reittien reunan valoaukkoon (0-3 m vyöhyke) nouseva mahdollinen liian tiheä pienpuusto pidetään ajoittaisilla toimilla asiallisessa tiheydessä.. Noilla toimilla hoituvat niin tarvittava näkymien tarjonta metsän sisälle kuin asiallinen turvallisuudesta huolehtiminen.

4. Oulunkylän keskus

Osa-alueen jo valmiiksi melko pirstaleinen, mutta yllättävän monimuotoinen metsäluonto tulee epäilemättä kärsimään Raide-Jokeriin kytkeytyvistä rakentamissuunnitelmista sekä myöhemmässä vaiheessa todennäköisesti myös Tuusulanväylän lähialueiden lisärakentamisesta. Näiden hankkeiden sekä ohjausvaikutukseltaan epämääräisen yleiskaavan mahdollistamien muiden rakentamisratkaisujen ennenaikaiseen ennakointiin ei luonnoksen laajuudessa tule syyllistyä.

Aluesuunnitelmaan ja -kortteihin tarvitaankin aktiivisempaa otetta sen edistämiseksi, että edes osa-alueen arvokkaimmat metsäluontokohteet sekä muut laajimmat metsäiset puistot saisivat ansaitsemaansa huomiota ja tukea säilyttämisen arvoisina kohteina.

Osa-alueen huonosti tunnistettuihin, aidosti merkittäviin luontoarvokohteisiin kuuluu hieno lehto- ja kangasmetsäalue Kustaankartanon palvelukeskuksen ja Tuusulanväylän välissä. Alueella on säilynyt noin 3 ha laajuinen yhtenäinen metsäalue, josta valtaosa on runsaslahopuustoista lehtoa ja vähäisempi osa lahopuustoista lehtomaista kangasta. Alueelta on havaittu v. 2018-2020 huomattavan runsaasti vaateliasta ja uhanalaista lahottajasienilajistoa (mm. yhdeksän Punaisen kirjan lahottajasientä), mikä osaltaan todentaa alueen huomattavia metsäluontoarvoja. Nykyisin pääosa metsästä on myös todettua liito-oravan elinaluetta (= samalla todennäköinen ydinalue), mikä edellyttää sekä metsien säilyttämistä että lajille soveliaiden kulkuyhteyksien ylläpitoa. Luonnoksessa ei tällä hetkellä edes mainita tätä Kustaankartanon ja Tuusulanväylän välistä metsäaluetta, vaikka alueeseen liittyvät erityiset luonnonarvot on välitetty kaupungin tietoon jo edellisessä järjestölausunnossa. Asia on syytä korjata seuraavaan versioon kirjaamalla alueen keskeiset arvot esim. metsä- ja puustoisen verkoston yleiskuvaukseen.

Muita luontoarvojen kannalta olennaisempia kohteita ovat niin ikään liito-oravan ydinalueeksi todettu Patomäenpuisto Käskynhaltijantien kummallakin puolella sekä Mestarinpuisto, jossa elää melko monipuolinen lahottajasienilajisto.

Yleisiin tavoitteisiin on syytä kirjata selkeämmin tarve huomioida ja säilyttää maankäytössä keskeiset ekologiset yhteydet etenkin Käskynhaltijantien ylitse. Asia on syytä kirjata mm. liito-oravaan liittyvien lakiperusteisten huomiointivaatimusten takia.

Metsä- ja puustoisen verkoston tavoitteisiin on syytä kirjata pyrkimys säilyttää osa-alueella vähintään yllä mainitut erityisiä metsäluontoarvoja omaavat metsät. Keskeisten säilytettävien verkoston osakohteiden listaa tulee täydentää Kustaankartanon metsällä sekä liito-oravien liikkumisen kannalta tärkiden yhteyksien huomioinnilla.

Puisto-osasta (s. 15) on syytä poistaa esitetty Mestarinpuiston reunojen rakentamista tukeva lause, koska alueen asemakaavoitus ei ole edes vielä alkanut. Suunnitelmassa on esitetty myös Mestarinpuiston ja Hankkijanmäen kunnostamista, kaavailtuja toimenpiteitä sen enempää yksilöimättä. Mestarinpuisto on suunnittelualueen puistoista metsäluonnoltaan monipuolisimpia, joten sitä on syytä jatkossakin kehittää mahdollisimman luonnonmukaisena. Esitämme, että sen kunnostamisideasta luovutaan, mikäli aikomuksena on lisätä metsänhoitoa alueella.

5. Veräjämäki ja Veräjälaakso

Metsä- ja puustoisten verkostojen ekassa kappaleessa annetaan turhan synkkä kuva osa-alueen puustoisista verkostoista (”Asuinalueiden väliin jää vain vähän puustoisia alueita, eivätkä ne erillisinä ja yksinään muodosta verkostoa”). Esimerkiksi Oulunkyläntien itäreunan viheralue muodostaa hyvinkin selkeän, muun muassa liito-oravalle soveltuvan verkoston osan, joka on etelässä kytkeytynyt itäosastaan Koskelan metsään sekä länsiosastaan Koloniityn puiston (jossa liito-oravan ydinaluetta) kautta Taivaskallion metsiin. Lisäksi osa-alueen luontoarvoiltaan merkittävin metsä eli Aidasmäenpuisto on optimaalisella tavalla kytköksissä Vantaanjoenvarren metsiin siihen suoraan itäpuolelta liittyvän Pikkukosken metsäalueen kautta.

Verkoston yleiskuvauksessa on syytä käsitellä Aidasmäenpuiston arvoa hieman laajemmin (=melko lahopuustoisia lehto- ja kangasmetsiä) sekä mainita Oulunkyläntien itäpuolen metsistä 2019 paikallistettu liito-oravan ydinalue.

Nykyisellään metsäisen verkoston tavoitteissa esitetään vain Helsinkipuiston ja Taivaskallion välisen verkoston yhteyden säilyttämistä. Tavoitteisiin on syytä lisätä Aidasmäenpuiston säilyttäminen ja ko. alueen metsäisten luontoarvojen kehityksen turvaaminen sekä osa-alueen liito-oravametsien ja lajin vaatimien kulkuyhteyksien säilymisen turvaaminen.

6. Vantaanjokivarsi

Tällä osa-alueella sijaitsevat suunnittelualueen luonnonsuojelubiologisesti arvokkaimmat lehto- ja kangasmetsät. Merkittävimmät näistä ovat Pikkukosken uimarannan eteläpuolella sijaitseva Koskelan metsäalue, uimarannan pohjoispuolella sijaitseva Pikkukosken metsäalue sekä Oulunkylän rantapuiston jalopuulehto. Edellä mainittujen metsien lisäksi selkeitä metsäarvoja on aluekortissa esiin nostetuilla Tulvaniityn metsäalueella Käskynhaltijantien pohjoispuolella sekä Itsenäisyyden ja Oulunkylän rantapuiston luonnonmukaisemmilla metsillä.

Koskelan metsäalue on osa-alueen luontoarvoiltaan merkittävin metsä, mutta myös muut yllä luetellut alueet on syytä nostaa tavoitteissa alueiksi, joissa vaalitaan metsän tuntua, pääosin luonnontilaista kehitystä ja luontoarvoja. Tavoitteet tulisi aluesuunnitelmassa konkretisoida rajaamalla kaavailtua selvästi suurempi osa alueiden metsistä varsinaisen metsänhoidon ulkopuolelle sekä osoittamalla selvästi enemmän metsiä arvometsien hoitoluokkaan. Luontoarvojen yleistä lisäämistavoitetta konkreettisempaa olisi linjata aluesuunnitelmassa ja -korteissa toimintatapa, jossa reittien ja väylien varsilta jatkossa poimintahakkuina kaadettavat, turvallisuusriskeinä koetut yksittäiset puut jätetään pääosin maalahopuuksi.

On hyvä, että vieraslajitorjunta on lisätty aluekortissa myös metsäalueiden toimenpiteeksi. Muun muassa Pikkukosken metsäalueen luoteisosassa on jo tällä hetkellä selvä jättipalsamiongelma.

Sivun 21 kartalla on esitetty tarpeettoman laaja-alaisia maisemanhoito-optioita tarjoillen joenrantaosuuksia, joilla esitetään tehtäväksi näkymien avaamista rantapuuston läpi. Merkittävällä osalla kartan näkymienavausjaksoista joki näkyy jo tällä hetkellä reitille monesta kohdasta riittävässä määrin, jolloin maisemanhoidollisiin lisäharvennuksiin ja/tai pienpuuston hoitoon ei ole erityisiä perusteita. Esitettyjä mahdollisia maisemanhoito-osuuksia on syytä olennaisesti supistaa esitetystä (yli 1,6 km joen rantaa) siten, että keskitytään nykyisten maisemanäkymien säilyttämiseen sekä rajataan selkeät luontoarvokohteet toimenpiteiden ulkopuolelle.

Maisema-alueiden kuvauksia on syytä jonkin verran muokata. Alueen 1 (Itsenäisyydenpuisto) kuvauksesta on syytä poistaa kärjistykset, joiden mukaan Vantaanjoenvarren rantoja verhoaa kaikkialla tiheä puusto ja pensaikko, jotka peittävät jokinäkymät taakseen (”Kuten kaikkialla muuallakin Vantaanjoen varressa rantaa verhoaa paikoin tiheä puusto ja pensaikko, jotka peittävät jokinäkymät taakseen. Näkymiä avautuu vain sieltä täältä eikä silloinkaan kovin laajalti, mutta satunnaisetkin jokinä kymät tekevät rantakäytävästä monimuotoisen kävelyympäristön” ). Vantaanjoen varrella on tosiasiassa tarjolla lukuisia kohtia, jossa reiteille näkyy erilaisia jokinäkymiä.

Alueen 4 (Tulvaniitty) kuvausta on syytä täydentää lyhyellä kauvauksella osa-alueen metsistä. Alueen eteläosassa on lähes kolme hehtaaria yhtenäistä lahopuustoista, osittain luonnonmukaista ja osin jopa luonnontilaisen kaltaista lehtometsää. Lehto on todettu lehtoluonnoltaan arvokkaaksi METSO-selvityksessä ja lahottajalajistoltaan rikkaaksi kääpäselvityksessö.

Osa-alueen 5 (Pikkukosken metsä) kuvausta on syytä täydentää maininnalla siitä, että voimalinjan länsipuolella on myös melko lahopuustoisia vanhoja kuusivaltaisia metsiä, sekametsiä sekä pieni pähkinäpensaslehto.