Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Tiedustelu Töölönlahden maanomistuksen hallinnoinnista

Valtiovarainministeriölle ja ympäristöministeriölle

Käännymme kunnioittaen puoleenne Helsingin kaupungissa sijaitsevan Töölönlahden maanomistuksen hallinnointiin liittyvässä asiassa.

Pyydämme saada tietää, miten Helsingin Töölönlahden vesialueella sekä lahden rannoilla ja niiden lähituntumassa sijaitsevien, valtion omistamien maiden (ks. myöh.) hallinta on valtiolla järjestetty.

Lisäksi pyydämme saada tietää, onko valtionhallinnolla mahdollisuuksia ja halukkuutta siirtää Töölönlahdella ja sen lähituntumassa omistamansa maa-alueet Senaatti-kiinteistöiltä sellaiseen valtion maaomaisuuden hallintaan (esim. ympäristöministeriön alaiseen Metsähallituksen luontopalveluihin), joka edesauttaisi ja tukisi Töölönlahden luonto- ja virkistysarvojen suojelua pitkällä aikavälillä. Jos mahdollisuuksia ja halukkuutta on, niin ehdotamme, että siirto tehtäisiin.

Taustaa

Maanmittauslaitokselta saamiemme tietojen mukaan puolet Töölönlahden vesialueesta (lahden itäpuoli) sekä tämän vesialueen ja junaratojen väliin jäävät maa-alueet välillä Rautatieasema–Helsinginkadun pohjoispuoli (etelä-pohjoissuunnassa) ovat suurimmaksi osaksi valtion omistuksessa. Selvitystemme mukaan tätä omistusta hallinnoisi valtiolla pääasiassa Senaatti-kiinteistöt. Osaa maaomaisuutta hallinnoi ehkä Väylävirasto. Senaatti-kiinteistöissä ko. maaomaisuus olisi ”Poistuvat”-salkussa. Toisen tiedon mukaan kyseinen maaomaisuus olisi jo myynnissä Senaatti-kiinteistöjen toimesta, vaikka ei kuitenkaan vielä julkisesti ilmoitettuna.

Haluamme tehdä kaikkemme Töölönlahden luonto- ja virkistysarvoja suojellaksemme sekä näihin arvoihin kohdistuvia uhkia torjuaksemme. Uhista mainittakoon Helsingin kaupungin Etelä-Suomen aluehallintovirastolta vuonna 2016 saama lupa rakentaa Töölönlahden vedenpinnan korkeutta säätelemään tarkoitettu pato Eläintarhanlahden puolelle. Keväällä 2020 aluehallintovirasto myönsi rakentamiselle jatkoluvan. Jatkoluvasta on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen. Asiaa koskeva tuomioistuinkäsittely on kesken.

Töölönlahden luonto- ja virkistysarvoja on uhannut myös kaupallinen Kansalaispuisto-niminen hanke. Sen suhteen Helsingin kaupunki tosin ilmoittaa, että mitään aktiivista ei olisi meneillään. Hanke on kuitenkin aktiivisena hankkeen verkkosivuilla: http://kansalaispuisto.fi

Töölönlahden toisen maanomistajan, Helsingin kaupungin, toimia Töölönlahdella olemme seuranneet aktiivisesti. Esimerkiksi kesäkuussa 2020 otimme julkisesti kantaa kaupungin konsultilla teettämiin Töölönlahden ruovikoita ja rantoja koskeviin puistosuunnitelmiin:
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006541890.html
https://yle.fi/uutiset/3-11402337

Kuluvassa kuussa (7.4.2021) kirjelmöimme Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunnalle puistosuunnitelmiin edelleen liittyvissä ongelmissa: https://staging.sll.fi/helsinki/2021/04/07/vaatimus-toolonlahden-kehittamisesta-luonnon-ehdoilla/

Lopuksi

Haluamme korostaa Töölönlahden ainutlaatuisuutta keskellä kaupunkia olevana luontoparatiisina.

Töölönlahden vesialue rantoineen ja lähiviheralueineen on myös kansainvälisessä vertailussa ainutlaatuinen, keskellä pääkaupunkia sijaitseva luontokeidas. Esimerkiksi Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringan maaliskuussa 2021 julkaisemasta ”Raportti Töölönlahden linnustosta v. 2020” -selvityksestä käy ilmi, että lahdella pesivällä, uhanalaisuusluokitukseltaan erittäin uhanalaisella nokikanalla oli Töölönlahdella vuonna 2020 peräti 9 pesää ja poikuetta: https://www.tringa.fi/2021/03/raportti-toolonlahden-linnustosta-2020/

Töölönlahti mahdollistaa ainutlaatuisella tavalla kaikenikäisille mahdollisuuden liikkua luonnossa keskellä kaupunkia. Se tarjoaa näin myös paikan niiden lasten ympäristökasvatukselle, jotka asuvat kivisessä kantakaupungissa ja sen lähituntumassa. Myös valtion intresseissä on turvata alueen nykyinen käyttö luonnon näyteikkunana maan pääkaupungissa.