Ensimmäinen ihminen Haahkakiven riutalla
Kukapa uskoisi, että suurin osa pääkaupungin luontoa on tutkimattomia, märkiä viidakoita tai vetisiä, kituliaita kivierämaita. Laaksoissa valo vähenee niin, että taskulappu on tarpeen päivälläkin.
Levämetsät ovat saaneet kukoistaa ikuisuuden merenpinnan alla ja sitten taantua paikoin lyhyessä ajassa ihmisen vaikutuksesta. Kartalla niiden kohdalla on usein tyhjää tai korkeintaan sinistä väriä, väylämerkkejä ja nopeusrajoituksia.
Niinpä on juhlavaa, kun Metsähallituksen luontokartoittaja Anna Vesanen pulahtaa ensimmäisenä ihmisenä Haahkakiven juurella sijaitsevalle riutalle ja tutustuu siellä eläviin lajeihin. Koordinaatit Hattusaaren itäpuolella ovat kutakuinkin lat 60,165834° ja lon 25.189011°. Kesäpäivä sarastaa selkeänä ja tyynenä, siis mitä parhaana sukellusretkelle.
Ensitöikseen Vesanen ja toinen luontokartoittaja Aleksi Leinikki laskevat sata metriä pitkän merkkiköyden sukelluslinjalle Haahkakivestä lounaaseen.
Vaikka on vasta aamu, hellepäivän lämpeneminen tuntuu peilityynellä selällä. Vesanen pukeutuu siitä huolimatta kahteen villaiseen alusasuun ja untuvahaalariin ennen kuin vetää sukelluspuvun ylleen.
– Lämmintä vaatetta tarvitaan, vaikka veden lämpötila olisi parikymmentä astetta, koska keho tulee jäähtymään, kun sukeltaa tunnin verran, Vesanen kertoo.
Metsähallituksen meritiimin pienen tutkimusveneen miehistöön ja sukellusryhmään kuuluu Vesasen ja Leinikin lisäksi suunnittelija Anna Lyssenko. He kartoittavat Helsingin merialueen luontohelmiä Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelman eli VELMU-ohjelman Meriluonto 2021-kampanjassa. Toinen sukeltajaryhmä liikkuu Espoon vesillä. Rantavesien elämää selvitetään kahlaamalla ja snorklaamalla.
– Etsimme kohteita, joissa voisi olla pääkaupunkiseudun upeimpia vedenalaisia elinympäristöjä. Sen lisäksi teemme kartoituksia riutoilla ja laguuneissa, joissa kokeilemme erilaisia vedenalaisen ympäristön tilan määrittelyä helpottavia indikaattoreita, Lyssenko kertoo.
Riutta on merenpohjan kallioinen tai kivinen kohouma. Laguunit ovat matalia merenlahtia, jotka tunnetaan paikoin huonosti.
Osa kohteista on niin sanottuja ihmispainealueilta, joilla liikkuu paljon asukkaita ja joille suunnitellaan rakentamista.
Kartoittajat ovat tavanneet rikkaimmat vedenalaiset luontokohteet ulkomerellä ja Lauttasaaren uimarannan edessä.
Uppoluodolla on kirkasta vettä, hyväkuntoisia leväkasvustoja ja paljon sinisimpukkaa. Lauttasaaren Tiiraluoto yllätti näkinparroillaan, lisäksi sieltä löytyi punahelmilevää ja liuskapunalevää. Näkinpartaniitty on uhanalainen luontotyyppi. Se suodattaa ravinteita ja kirkastaa vettä. Monet kalat ja pohjaeläimet viihtyvät näkinpartojen suojassa.
Ryhmän havaintojen mukaan lajit ja monimuotoisuus lisääntyvät länttä ja Saaristomerta kohti. Jo Hangossa on enemmän meriajokasniittyjä kuin pääkaupunkiseudulla. Tosin hienoja ajokasniittyjä näkee Helsingissäkin muun muassa Isosaaren ja Santahaminan edessä. Ne on nimetty avainluontotyypeiksi, jotka mahdollistavat usean lajin elinolosuhteet.
Levien alakasvurajat kertovat Itämeren tilasta. Levät vetäytyvät ylöspäin, kun valo ei riitä. Jotkut lajit kuten pohjankivisuti kestävät pimeää paremmin ja viihtyvät syvälläkin.
Ennen näkemätön, veden alla aaltoileva ja auringossa välkehtivä meriajokasniitty sykähdyttää aina luontokartoittajia. Se on sateenvarjolaji, jonka suojassa on paljon muuta elämää.
– Hienointa nähdä hyvinvoivia leväkasvustoja. Omia suosikkejani ovat pystysuorat kallioseinämät ja niiden levät. Sen sijaan kuolleet kasvustot surettavat. Ne kertovat heikosta vedenlaadusta, Vesanen miettii.
Levät sitovat paljon hiiltä ja tuottavat happea. Useimmat kuuluvat kasvikuntaan, mutta niillä ei ole juuria. Ne suodattavat tarvitsemansa ravinteet vedestä sekovarren kautta.
Viherlevät elävät vesirajassa ja punalevät syvällä. Veden samentuessa kerroksellisuus sekoittuu.
– Sukellustutkimusta tarvitaan myös jatkossa. Vedenalaisia elinympäristöjä ja lajeja ei pysty suojelemaan ennen kuin tiedetään, minkälaista elämää merenpinnan alta löytyy ja missä, Anna Lyssenko pohtii.
Suomen merialueet ovat osa Itämerta. Sen erityispiirteenä ja haasteena on vähäinen suolapitoisuus, joka on toisille lajeille liian alhainen, toisille taas korkea.
Ihmisen toiminta kuten rakentaminen, rehevöityminen ja hiekanotto vaikuttavat meren tilaan. Suuria uhkia ovat myös öljykuljetukset, vieraslajit ja ilmastonmuutos.
Pinnan alla on myös historiaa. Kesän vaikuttavin hylky nähtiin Uppoluodon lähellä.
Ryhmä tutkii levänäytteet meritiimin varastolla, jossa on tarvittava välineet. Levien joukosta löytyy usein pohjaeläimiä kuten siiroja, kotiloita ja katkoja, joille levät tarjoavat ruokaa ja suojaa. Ne lisätään kartoituksen lajiluetteloon.
Vesanen nousee pintaan kierreltyään Haahkakiven sukelluslinjaa tunnin verran noin seitsemän metrin syvyydessä. Mukana tulee lyijykynällä täytetty muistitaulu, levänäytteitä useissa muovipurkeissa ja kamera. Taskulampulle ei ollut tällä kerralla käyttöä, koska vesi oli melko kirkasta.
– Pohja on vaihtelevaa, hiekkaa, kiviä ja kalliota, mutta siellä kasvoi yllättävän vähän eri levälajeja, Vesanen raportoi.
Tutkimusalueella oli kuitenkin muun muassa luulevää, jouhilevää, haarukkalevää ja pohjankivisuteja. Sukeltaja näki myös vilauksia siloneuloista ja monia mustatäplätokkoja, jotka kuuluvat vieraslajeihin.
Miltä sukeltajista tuntuu viettää pitkiä aikoja pinnan alla?
– Sinne voi mennä nauttimaan. Kaikki veden yläpuolella oleva unohtuu, kun pitää keskittyä rauhalliseen etenemiseen ja siihen, mitä tulee vastaan. Eikä kuule juuri muuta kuin pientä huminaa, Lyssenko kuvailee.
– Pinnan alla ollaan läsnä hetkessä. En koe sitä missään muualla yhtä hienosti, pohtii Vesanen.
Kun kesän sukellusraportti valmistuu talvikaudella, Helsy kertoo Helsingin vedenalaisista helmistä lisää.
Teksti: Riitta Malve
Kirjoittaja on Helsyn hallituksen jäsen ja aktiivinen vapaaehtoistoimija.