Samalla polulla tsaarin vartioupseerin kanssa

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys teki pyhäinpäivänä retken Vallisaareen. Kohteena oli tällä kertaa Vallisaaren liikkumis- ja oleskelurajoitusalue. Ilman lupaa alueelle ei ole sallittua mennä, koska siellä on vaarallisia vanhoja sotilasrakenteita, sortumia ja kuiluja. Oppaamme Jarmo Nieminen oli meille luvan hankkinut, joten ei muuta, kuin matkaan!

Retkemme alkoi Kuolemanlaaksosta kohti Lataamon mäkeä ja sieltä 10. Patterin katolle.

Sieltä laskeuduimme tsaarinaikaisen vartioupseerin vartiopolkua kiviportaineen taas kohti seuraavaa patteria. Portaat olivat todella jyrkät – toivottavasti vartiomies ehti katsoa muuallekin kuin vain jalkoihinsa.

Polun päässä meitä oli vastassa nykyään niin harvinainen tervaleppäkorpi. Kohta olimme saavuttaneet Vallisaaren eteläisimmän kärjen.

Paljaiden puiden ylväät rungot, kaikkialla näkyvät sammalmättäät, jäkälien valtaamat alueet ja rotkot ovat huimaava näky. Kun vielä jo kokonaan tai osittain sortuneet punatiiliset tykistöpatterit ja niiden takana loiskivat Suomenlahden ulapat muodostavat varsinaisen rappioromantiikan tyyssijan, kulkija yksinkertaisesti haltioituu. Vallisaari on keväällä ja kesällä kaunis, mutta loppusyksyllä erittäin vaikuttava. Silmä ei hakeudu tuhansiin yksityiskohtiin, vaan nauttii saaren karuudesta, jota kirpeä ilma ryydittää.

Miten ihmeessä Vallisaaren luonto on niin kaunis, jotenkin erilainen? Nieminen nimeää kirjassaan Aarresaaret-opas (Gummerus 2018) yhdeksi syyksi saaren historian. 1800-luvulla se hakattiin puuttomaksi, sen jälkeen tulivat sotilaat. Vallisaari suljettiin ja avattiin vasta 2016. Luonto sai olla rauhassa. Linnoitusrakenteisiin käytetty kalkki on rikastuttanut maaperää ja se mahdollistaa esimerkiksi eri jalopuulajien menestymisen saarella.

Lintuja ja niiden jälkiä myös tapasimme. Saarella on tavattu 70 pesivää lajia. Kuuluisa saari on lepakoistaan ja perhosista. Luonto on monimuotoista ja tarjoaa lähes 1100 perhoslajille kodin. Lajeista 90 on valtakunnallisesti uhanalalaisia tai silmälläpidettäviä.

Vallisaaren luolat mahdollistavat lepakoille oivat olot horrostamiseen talvella ja niityiltä ja lammilta löytyy murkinaa. Vallisaaressa voi tavata muun muassa pohjanlepakon, viiksisiipan/isoviiksisiipan, vesisiipan, korvayökön ja pikkulepakon.

Retkemme päättyi 7. Patteriin, jota on myös sanottu Suomen Angor Watiksi. Sillä hetkellä alkoi sataa taivaan täydeltä rakeita. Pommitus oli sen verran rankkaa, että kaikkia nauratti. Mieleeni tuli Jevgeni Jevtušenko Rakeita Harkovissa -runonalku: ”Rakeita sataa Harkovissa, rakeita kuin suuret rypäleet. Rakeet tanssivat ränneissä pomppivat pyörivät rakeet…”

Ennen laivalle menoa vielä pysähdys Lehmuskujalla, jota reunustavat jalopuut, pääasiassa lehmukset ja saarnet. Nieminen kertoi, että venäläiseen Krimin sodan jälkeiseen linnanrakentamiskulttuuriin kuului jaloista lehtipuista koostuvat istutukset. Siksipä niitä istutettiin Vallisaareen 1800-luvulla vanhan tykkitien molemmin puolin. Ei kai voi päätellä muuta kuin, että ihmisellä on kaikkina aikoina pyrkimys saada nähdä jotain kaunista ympärillään.

Teksti: Annemarje Salonen

Kirjoittaja on Helsyn retkiryhmän ja hallituksen jäsen, joka on tätä postausta kirjoittaessaan käyttänyt lähteenä myös Jarmo Niemisen kirjaa Aarresaaret (Gummerus 2014).