Saariseikkailuja Vasikkasaaressa, Vallisaaressa ja Ku­nin­kaan­saa­res­sa

Helsingin saaristoluonto on kaunis ja ainutlaatuinen. Kun tutustuu eri saariin, huomaa, että niillä on oma luonteensa johtuen niiden historiasta ja siitä, kuinka niiden luonto on kehittynyt ihmisen myötävaikutuksella tai ilman. Vasikkasaari, Vallisaari ja Kuninkaansaari olivat viime kesänä saariseikkailuni kohteita.

Ilokseni huomasin viime kesänä, että veneettömälle oli auennut uusi mahdollisuus saarivierailuihin. Hakaniemen rannasta alkoi Island Hopping- linja, joka kiersi reittiä Hakaniemi – Kruunuvuorenranta – Vasikkasaari – Vallisaari – Lonna – Kruunuvuorenranta – Hakaniemi. Tänä vuonna tuota reittiä ei enää ajeta. Yhtenä syynä lienevät Helsingin suuret maalliset ja merelliset rakennustyöt, jotka muuttavat maisemaa. Nyt nämä rakennustyöt loihtivat Hakaniemessä urbaanin, raskaan kaluston konsertin, joka soi, paukkuu ja riipii korvia. Koska Helsingin kaupungin merelliseen strategiaan kuitenkin kuuluu luoda lähisaaristomatkailu kaikille avoimeksi, on siihen mahdollisuus tänä kesänä kahden eri toimijan vesibusseilla: Kruunuvuorenrannasta Vasikkasaareen ja Kauppatorilta Vallisaareen. Kuninkaansaarta ja Vallisaarta yhdistää aallonmurtaja.

Vasikkasaari on keskellä Kruunuvuorenselkää

Jos matkalle tulee lähdettyä hetken innoittamana, voi harmittaa, ellei eväskoria tullut mukaan. Piknik-kori sopii saariretkelle kuin nokka meriharakan päähän. Saaressa ei ole vessojen ja yhden nuotiopaikan lisäksi muita palveluja. Muuta ei kyllä kaipaakaan, jos se oma eväskori on mukana. Saari kyllä tarjoaa hienot puitteet eväiden syöntiin. Häikäisevät näkymät avautuvat Vasikkasaaren länsipuolelta Kruunuvuorenselälle. Polkua noustessa rantakallioille, niityn lomasta pilkottava lupaus näkymästä kutkuttaa vatsanpohjassa. Toinen näköalapaikka on saaren itäpuolella ja siitä voi katsella Hevossalmelle ja Santahaminan suuntaan. Käydessäni saaressa alkukesän päivänä siellä oli muutaman mökkiläisen ja itseni lisäksi vain yksi pariskunta. Sain omistaa saaren lähes yksin ja hengitellä meri-ilmaa rauhassa.

Vasikkasaari on noin 18 hehtaarin kokoinen virkistyssaari. Pääosin saaren itä- ja pohjoisosissa on viitisenkymmentä kesämajaa. Saaren pohjoiskärjestä on pääsy siltaa pitkin Saunasaareen, jonka saunoja vuokraa yksityinen saunayrittäjä.

Vasikkasaaressa on kaksi luontopolkua

Vasikkasaaressa on kaksi luontopolkua: Historian hengessä -reitti ja Hetki itsellesi -hyvinvointipolku.  Historiareitti alkaa satamasta ja kulkee saaren keskiosissa. Komendantintalo, jääkellarin rauniot, öljysäiliö ja “kiinanmuuri” ovat reitin pisteitä. Mobiilikartan pisteillä esitellään kohde ja siihen liittyviä kysymyksiä, joihin varsinkin lasten kanssa retkeillessä on kiva miettiä vastauksia. 

Hyvinvointipolun varrella on yksi toistaan ihanampia paikkoja antaa silmän ja mielen levätä. Vasikkasaari on kiva hiljentymisen paikka kokea uusia horisontteja.

Vasikkasaaren luontoa on luonnehdittu herkäksi. Saariluonnossa kasvit, eläimet ja  hyönteiset saavat suurimman osan vuotta elää täysin ilman ihmisen vaikutusta. Jotkut lajit säilyvät, koska risteymiä ei synny. Keltamataran olen nähnyt ensimmäisen kerran Isosaaressa. Mantereelta en ole sitä vielä löytänyt. Komendantintalon liepeillä on pieni arvoniityksi luokiteltu alue. Muun muassa idänsaraa, pikkutakiaista ja idänhierakkaa voi tarkkailun tuloksena havaita. Saaren keskiosassa on umpeenkasvanut lampi. Poluilla pysyminen on keino saada luonto säilymään huolimatta kasvavista kävijämääristä. Mökkiläisille on syytä antaa rauha ja kiertää ne alueet vähän kauempaa.

Vasikkasaareen on tarkoitus luoda matkailu- ja virkistystoimintaa tulevina vuosina. Vasikkasaari on mukana EU-hankkeessa Helsingin kaupungin tutkimusalueena. Tässä kävijämäärän lisääntymisen aiheuttama rasitus luonnolle on tutkimuksen kohteena. Toivottavasti saaren luonne ja luonto säilyvät toiminnan ja kävijämäärän kasvaessa.

Vuonna 1919 Vasikkasaaressa tapahtui suuri räjähdys

Useat saaret ovat olleet entisaikaan eläinten laidunalueena. Niin myös Vasikkasaari. Saari toimi myös Venäjän armeijan ammus- ja öljyvarastona 1850-luvulta asti. “Kiinanmuuri” rakennettiin suojaamaan varastoja. Vuonna 1870 valmistui valkoinen talo, joka nykyään näkyy vaikuttavana maamerkkinä. Ensimmäisen maailmansodan aikaan saarelle varastoitiin myös raskaita ammuksia. Venäläiset kutsuivat saarta tästä syystä “vaaralliseksi saareksi”.

Valitettavan oikeassa he olivatkin. Ammusvaraston räjähdys talvella 1919 sai aikaan Vasikkasaaren öljysäiliöiden ja rakennusten lähes täydellisen tuhoutumisen. Saaren ympäristöön sinkoili sirpaleita ja betonijärkäleitä ja 700 000 kiloa öljyä paloi tai päätyi mereen. Räjähdys kuultiin aina Tallinnassa saakka. Jysäys rikkoi ikkunoita Suomenlinnassa ja Helsingin kantakaupungissa. Syytä räjähdykseen ei tiedetä vielä tänäkään päivänä. Toukokuussa Kauppatorin rantaan ajelehtinutta öljyä kerättiin ämpärikaupalla.

Nykyään jäljellä on yhden öljysäiliön seinät. Se on yllättäen rujonkaunis ruosteineen ja graffiteineen.

Vallisaari ja Kuninkaansaari

Saariseikkailun seuraava kohde on Vallisaari. Lautta saapuu Luotsipihan päälaituriin. Aivan erilainen tunnelma ottaa vierailijan vastaan Vallisaaressa. Keisari Aleksanteri II:n henki ja menneiden aikojen tunnelma on aistittavissa täällä vieläkin. Vallisaaressa on kuljettava merkityillä reiteillä. Tulenteko, grillaaminen ja kaivaminen ovat niin ikään kiellettyjä näillä saarilla, sillä alueella saattaa vieläkin olla räjähtämättömiä ammuksia.

Vallisaari ei ole aina ollut lehtojen saari

Vallisaari on ollut aikoinaan karuhko kallioinen saari, jolla kasvoi männynkäppyröitä. Viaporin puolustusrakennelmia varten 1700-luvulla kallioita räjäyteltiin ja nekin puut kaadettiin polttopuiksi. Kun venäläiset rakensivat saareen varuskuntaa, he toivat mukanaan jalopuiden taimia ja istuttivat ne haluten luoda puistomaisen ympäristön, joka sopisi paremmin keisarikunnan tyyliin. Puut ovat luoneet suojaisan ympäristön, ja vuosikymmenten kiertokulku maatumisineen on saanut aikaan saaren runsaan kasvillisuuden ja lajirikkauden. Yllättäen myös betonirannelmat, joita sotilaskäyttöön tehtiin, ovat osaltaan vaikuttaneet maan kalkitsemiseen rakenteiden rapautuessa ja liuetessa maaperään. Kukapa olisi uskonut?

Vallisaari on luontokohteena vertaansa vailla

Vallisaari ja Kuninkaansaari on avattu virkistyskäyttöön vuonna 2016. Pitkään suljettuina olleet saaret ovat saaneet säilyä hienoina luontokokonaisuuksina. Tutkijat selvittivät vuosituhannen vaihteessa yli 200 saaren luonnon monimuotoisuutta Helsingissä. Vallisaari paljastui kasvilajistoltaan kaikkein runsaimmaksi. Vallisaaressa on havaittu yli 400 kasvilajia, useita rauhoitettuja lepakoita ja tuhat perhoslajia! Perhosista yli 100 on uhanalaisia tai silmälläpidettäviä.

Monet Vallisaaren niityillä kasvavista lajeista ovat itäisiä tai muinaistulokkaita. Nurmilaukka ja ahopukinjuuri ovat rantautuneet ehkä jo viikinkien tuomina. Harmio ja idänukonpalko ovat venäläisten hevosille tarkoitetun rehun mukana seuranneita tulokkaita. Harmio on perhosten suosikki eikä se ole harmillinen ihmisellekään – sen nimi juontaa juurensa latinankielisestä lajinimestä incana, mikä tarkoittaa harmaata. Rikkaruoho on nimitys kasveille, jotka ovat kylväytyneet ihmisen näkökulmasta väärään paikkaan. Luonto kyllä osaa suunnittelun parhaalla tavalla. Tulee valituksi oikea kasvi oikeaan paikkaan niillä alueilla, missä luonto saa hoitaa työn. Enkä ole kuullut vielä kenenkään väittävän niittyä hoitamattomaksi. Niityillä vallitsee hallittu kaaos ja niillä saavat rikkaruohotkin kasvaa. Ne ovat monen päiväperhosen ja hyönteisen ilo ja usein kotikin. Pelto-ohdake on mitä parhain perhoskasvi. Vallisaaressa nämä niityt ovat suojellulla alueella ja luonto saa täällä olla rauhassa. Lisää luettavaa kasveista ja perhosista löydät Vallisaaren perhosniityistä.

Historian havinaa Träsköstä Vallisaareen

Keskiajalla merenkulkijat noutivat Vallisaaren lammista vettä. Saarta kutsuttiin nimellä Träskö eli Lampisaari. Lampia saarella on kolme: Vallisaaren lähdepohjainen lampi, kluuvijärvi sekä yksi tekolampi. 

Vallisaaressa on saattanut olla Helsingin ensimmäinen vaatimaton linnoite kaupungin perustamisen aikoihin 1550-luvulla. 1600-luvulla saarta kutsuttiin nimellä Skanssinmaa (Skanslandet – linnoitemaa). Siitä juontuu suomalainen nimi Vallisaari. Ruotsin vallan aikana 1700-luvulla päälinnoituksia alettiin rakentaa Susiluodolle Suomenlinnaan. Vallisaari toimi Viaporin huoltosaarena. Uusien linnoitusten nimeksi tuli Sveaborg/ Viapori. Juurikin Vallisaari oli varustamattomana huoltosaarena se heikko linkki, jota venäläiset käyttivät piirittäessään Viaporia. Piiritys tapahtui myös Kaivopuiston kallioilta. Pitkä piiritys päätyi Viaporin antautumiseen 1808. Venäläiset ottivat Viaporin haltuunsa. Venäläisten toimesta Vallisaareen rakennettiin vahvempi puolustus Pietarin turvaksi. Aleksanteri II:n vierailtua saaressa ja tarkastaessa patterin saarta alettiin kutsua Aleksanterinsaareksi. Patteri kantaa yhä hänen nimeään ja saaren merkitty reitti on nimeltään Aleksanterin kierros. 1700-luvulta lähtien saaressa toimi myös luotsiasema. Luotsit toivat päänvaivaa järjestysvallalle, kun työnteko unohtui viinanpolton ja kapakan viedessä välillä voiton.

Niin Vallisaari kuin Kuninkaansaarikin ovat olleet myös satojen ihmisten koti ja työpaikka. Asukkaat ovat olleet melko itsenäisiä ja vapaita, ja elämä siellä on ollut kuin paratiisisaarella.  Vallisaaressa on tehty kaikkea, mitä Helsingissä mantereellakin, mutta vapaus oli se erottava tekijä, mistä saarella nautittiin. Viimeiset asukkaat muuttivat pois 1996.

Kuninkaansaaressa on puolustusrakennelmia ja hiekkaranta

Kuninkaansaaressa kulkeminen on paikoitellen erittäin vaikeaa, jos käy sen puolustusrakennelmilla. Korkeuserot ovat suuria, ja myös liukastumisen tai putoamisen vaara on suuri. Rakenteet voivat olla rapautuneita ja niiden päällä oleva kasvillisuus peittää linnoitteiden rajat. Erityisesti pienten lasten kanssa välttäisin linnoitealuetta. Kuninkaansaaren uimaranta on hieno ja suojaisa hiekkaranta saaren itäpoukamassa. Siellä kannattaa pientenkin lasten kanssa käydä.

Kuninkaansaari on saanut nimensä Kustaa III:n vierailtua saaressa 1775. Sitä ennen sitä kutsuttiin Bockholmeniksi eli Pässisaareksi. Myös Kuninkaansaari oli Viaporin huoltosaari.

Kuninkaansaaren ja Kuolemanlaakson tuhoisat räjähdysonnettomuudet

Kuninkaansaaressa räjähti ammusvarasto 1906 Viaporin kapinan ja tulitaistelun yhteydessä. Vallisaaressa puolestaan sai alkunsa vuonna 1937 puolustusvoimien ammusvarikolla tuhoisien räjähdysten ketju. Useita ihmisiä kuoli. Seinät jytisivät Töölössä asti. Vallisaari Suomenlinnan huolto- ja varastosaarena oli pullollaan räjähteitä. Varasto varastolta edennyt räjähdysten sarja jatkui koko päivän. Kuolemanlaakso on saanut nimensä tämän onnettomuuden takia. Onnettomuudessa kuolleet haudattiin Suomenlinnaan Piperin puiston viereen paikkaan, josta on näkymä Vallisaareen. 

Paluumatkalle Vallisaaresta lähdetään Torpedolahden laiturilta. Tämä yhteysveneen lähtölaituri on myös vierasvenesatama. Laiturialueella on konttiravintoloita ja sekalainen valikoima pöytiä ja tuoleja. Paikka muistuttaa kesäterassia. Aleksanterin henki sammui. Ajan kysymys on, koska lokit löytävät tämän apajan. Se ei taas ole lokin syy, jos sille tarjotaan helppo lounas. 

Mikä merellisessä Helsingissä on arvokkainta?

Helsingin kaupungilla on merellinen strategia, jolla se pyrkii luomaan muun muassa Vallisaaresta ja Vasikkasaaresta vetovoimaisia turistikohteita. Toivottavasti näissä strategioissa Helsinki todella vaalii meriluontoaan, kuten se mainitsee. Mikä on Helsingin saaristossa arvokkainta? Koen sen historian ja luonnon puhuvan puolestaan. Juuri tällaisia saaria ei ole missään muualla. Mitään niiden vetovoimaisuuteen ei voi eikä tarvitse lisätä. Ne, jotka arvostavat luontoa ja alueen historiaa, löytävät kyllä nämä aarresaaret. On turhaa ja välinpitämätöntä luoda näihin upeisiin kohteisiin keinotekoista ja alueelle sopimatonta kulttuuria. Saarten historia ja luonto ovat ainutlaatuiset! Myös saarten suuronnettomuuksien takia olisi hyvä osoittaa hiljaisia paikkoja menehtyneiden muistoksi. Nyt Kuolemanlaaksossa tarjoillaan muun muassa minigolfia ja tex-mex-ruokaa.

Helsy teki retken saaren suljetulle vuoden 2021 lopulla . Siitä voit lukea Helsyblogista Samalla polulla tsaarin vartioupseerin kanssa.

Jos haluat lukea Espoon saariston helmestä, lue Helsyblogin Ohoi! Gåsgrund näkyvissä!

Teksti ja kuvat: Heidi Rantalainen

Kirjoittaja on Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen harjoittelija ja saarientusiasti, jota kiinnostaa puutarhurointi, pienet ja suuret ihmeet luonnossa, niiden tarkkailu ja taltiointi.