Pölyttäjille polkuja

Pölyttäjien kato ja kansallinen pölyttäjästrategia 

Pölyttäjien – ja myös muiden ötököiden – kato johtuu niiden elinympäristöjen vähenemisestä. Umpeenkasvu, hakkuut ja lahopuun väheneminen, kuloalueiden väheneminen, ojitukset ja rakentaminen vähentävät elintilaa pölyttäjiltä. Myös vieraslajit ovat uhka pölyttäjille ja muille ötököille. Lupiinit vievät tilaa hyönteisille ravinnoksi kelpaavilta kasveilta ja saattavat estää kimalaisten lisääntymistä sisältämiensä myrkyllisten alkaloidien vuoksi. Tutkimuksen mukaan ilmaston lämpeneminen vaikuttaa negatiivisesti etenkin pohjoisen lajeihin. Myös käyttämämme kemikaalit päätyvät ympäristöön ja vaikuttavat pölyttäjiinkin. Mikään hyttyskarkote ei ole vaaraton, väittää mainos mitä tahansa.

Metsäbiotoopissa sääsketkin voivat olla pölyttäjiä. Muurahaiset, kovakuoriaiset, kärpäset ja jopa lepakot voivat toimia pölyttäjinä. Syyläjuuri (Scrophularia nodosa) odottaa ampiaista pölytyspuuhiin. Tärkeimpia pölyttähiä maailmanlaajuisestu ovat kuitenkin mesipistiäiset.

Nyt on valmistunut Suomen ensimmäinen kansallinen pölyttäjästrategia. Strategia sisältää 27 toimenpidettä, joilla parannetaan pölyttäjien tilaa. Tavoitteena on vuoteen 2030 mennessä pysäyttää pölyttäjien määrän ja monimuotoisuuden väheneminen ja kääntää tilanne myönteiseen suuntaan. Samalla on tarkoitus suojella myös muun luonnon monimuotoisuutta. Suomen ympäristökeskus SYKE seuraa pölyttäjien tilaa PÖLYHYÖTY-hankkeessa ja koordinoi pölyttäjästrategian jalkauttamista PÖLYKOORDI-koodilla. Luonnonvarakeskusen PölyMix-hanke aloittaa tänä keväänä kaupunkipuiden eliöiden toiminnan ja käyttäytymisen vuodenaikaisen ja vuosittaisen vaihtelun sekä vaihtelun syiden ja seurausten tutkimisen.

Samaan aikaan Helsingistä rakennetaan kiihkeässä tahdissa ”maailman toimivinta kaupunkia”. Satoja katupuita on kaadettu ja kaupunkimetsiä pistetty matalaksi hyvin lyhyellä aikavälillä kaikkialla Helsingissä – joko ratahankkeiden, kaupunkibulevardin tai massiivisen rakentamisen seurauksena. On vaikea ymmärtää, kuinka suorittamalla hakkuita ympäri Helsinkiä suojellaan monimuotoista luontoa.

Ötököille puutarhoja ja pysähdyspaikkoja

Useimpien kimalaisten, mehiläisten ja päiväperhosten lentomatkat ovat satoja metrejä. Harvat pölyttäjät lentävät kahden kilometrin matkan, saati pitemmän. Ne tarvitsevat niittyverkoston eli pölyttäjäpolkuverkoston, joka koostuu varsinaisista niityistä ja niiden tukialueista. Tukialueita ovat metsien reunavyöhykkeet, viljelyspalstat ja puistot. Myös parvekeviljely voi olla osa pölyttäjäpolkuverkostoa, jos sinne istuttaa kukkia, joilla hyönteinen voi lentomatkallaan levähtää sekä pitää sadetta ja joista se voi saada mettä tai siitepölyä – parhaassa tapauksessa kaikkea tätä.

Pölyttäjät tarvitsevat talvehtimispaikan

Kaikki ötökät tarvitsevat myös talven ajaksi paikan, jossa ne voivat viettää horroksessa kylmän ajan. Paikan pitää olla suojaisa ja pysyä kuivana. Kimalaiskuningatar – ainut, joka yhdyskunnastaan viettää talven aikuisena – piiloutuu esimerkiksi kannonkoloon tai ojanpenkkaan. Samantapaiseen paikkaan se alkaa muodostaa uutta yhdyskuntaa keväällä herättyään. Erakkomehiläiset sen sijaan etsivät yksinäisen paikan kivenkolosta tai muusta kolosesta, joka pysyy kuivana.

Perhonen tarvitsee kylmäkäsittelyn voidakseen lisääntyä seuraavana kesänä. Se menee perinnölliseen lepotilaan eli diapaussiin talven ajaksi. Perhonen voi lajista riippuen talvehtia joko munana, toukkana, kotelona tai aikuisena perhosena. Ötököistä ja niiden talvehtimispaikoista saa tietää Ötökkätieto-sivustolta.

Perhonen on perhonen toukkanakin

Perhoset herättävät ihailua, mutta toukkavaiheessa yleensä inhotusta. Jos perhosia tuhotaan toukkina, tuhotaan tietysti myös aikuinen perhonen. Eri perhoslajit erikoistuvat eri kasveihin. Raita on kaikille pölyttäjille tärkeä puu. Se tarjoaa perhosille kodin ja ravintoa aikaisille pölyttäjille. Korpipaatsama on sitruunaperhosen ja paatsamasinisiiven toukan ravintopuu. Nokkonen ja suolaheinät ovat myös hyviä ravintokasveja perhosten toukille.

Puutarhasta koti ötököille

Luonnontilaiset alueet, joita ei siivota ja jotka saavat olla ihan koskematta, ovat olennainen osa myös puutarhanhoitoa. Puistoissa ja viheralueilla olisi hyvä olla alueita, joissa risukko saa vähän rehottaa ja lahopuu jätetään paikoilleen. Omana alueenaan ne voivat olla esteettinen osa puistoa tai viheraluetta. Kantopuutarhoja voidaan perustaa pieneenkin tilaan vaikka viljelyspalstalle. Nurmikko on ihan kiva siellä, missä leikitään ja oleskellaan nurmella. Olisipa lisäksi niittyjä, joita katsella ja jotka muuttuvat vuodenajan ja vuosien kuluessa! Niittyjä voisi lisätä moneen puistoon. Jätkäsaareen ja Kalasatamaan mahtuisi niitty jos toinenkin. Niityt pitäisi ottaa osaksi viheraluesuunnittelua. Pölyttäjäniityt houkuttelevat myös muuta elämää kuten lintuja.

Pölyttäjien buffetin pitää olla auki keväästä syksyyn

Pölyttäjät heräävät valon ja lämmön mukaan. Joskus niin aikaisin, ettei luonnossa vielä kuki mikään. Paju ja sipulikasvit aloittavat kukintansa varhain, ja siksi niitä olisi hyvä olla saatavilla. Ötökkäystävällinen ihminen voi ojentaa auttavan kätensä vaikkapa kaupan hyllyltä ostamansa helmihyasintin muodossa, jos luonnossa ei vielä kuki mikään. Eloonjäämisen kannalta kevään kukat ovat todella tärkeitä. Antaa leskenlehtien ja voikukkienkien kukkia, kukkia vaan.

Vain oikea kukka on pölyttäjän ilo

Joissakin kukissa on sekä mettä että siitepölyä. Unikko ja ruusu tarjoavat runsaasti siitepölyä, mutta eivät mettä. Joissakin kukissa taas on mettä, vaan ei siitepölyä. Medestä pölyttäjä saa energiaa ja siitepölystä tärkeitä aminohappoja. Esimerkiksi hunajakukka on ravintopommi sisältäen molempia. Hyvässä pölyttäjäbuffetissa pitäisi olla sekä proteiinia että hiilarareita.

Kukalla ja kukalla on ero. Paljon on kehitetty risteyttämällä kasveja, joiden kukinta on saatu isommaksi, kerrotummaksi ja koreammaksi. Moninkertaisesti kerrotut terälehdet  korvaavat heteet. Pölyttäjille tällaisista ihmisen silmälle jalostetuista kukista ei ole mitään hyötyä. Parhaat kukat ovat kotoperäiset luonnolliset lajit tai maatiaislajit. ”Perhospuutarhan” kukaksi suositellaan usein jättiverbenaa. Ehkä se on synnyinsijojensa perhoskasvina mainio, mutta itse olen huomannut punaluppion eli rohtoluppion keränneen enemmän siipien havinaa. Täysin hullaannuksiin perhoset menevät isotsinnioiden alkaessa kukkia.

Useat “rikkaruohot” ovat hyviä pölyttäjäkasveja. Perhospuutarhaan voi tuoda ihan villejä luonnonkukkia ja suosia maatiaislajeja. Yksinkertaisessa kukassa on helppo pääsy meden ja siitepölyn ääreen. Hyötykasviyhdistyksen teemapuutarhassa voit käydä katsomassa pölyttäjille sopivia kukkia. Perhospuutarhaan ja pölyttäjille on Maatiaisen siemenluettelossa valmiita siemensekoituksia.

Pölyttäjät näkevät ultravioletin värin

Ihmisen näkökyky ei erota ultraviolettia väriä, mutta pölyttäjille se on ohjaava väri. Kukkien mesiviitat ohjaavat ultravioletteina viiruina makean meden äärelle. Suuri osa Suomen luonnon kukista on sinipunasävyisiä. Puhdasta punaista ei Suomen luonnossa ole. Päiväperhoset suunnistavat myös punaisen värin mukaan

Lisätietoa

• Paljon lisää tietoa pölyttäjistä saat Suomen Luonnon verkkosivulta avainasanalla pölyttäjät.
• Jos haluat itse olla mukana pölyttäjälaskennassa, ota yhteyttä Janne Heliölään (janne.heliola(ät)syke.fi). Lisätietoa hankkeesta löytyy SYKE – Pölyhyöty tai maatalousalueella Ympäristo.fi – Maatalousympäristön päiväperhosseuranta.
• Suomen pölyttäjähyönteiskantojen tilasta, seurannasta ja hyönteispölytyksen taloudellisesta merkityksestä maataloudelle voit lukea PÖLYHYÖTY-hankkeesta. Sivulta löydät myös linkit muun muassa kimalaislajien tunnistukseen.
• Vision verkkoluennolla hyönteistutkija Juho Paukkunen kertoo Pölyttäjien tilasta Suomessa.
• Vision Pölyttäjiä ja perhosia pienellekin pihalle -verkkoluennossa biologi Leena Luoto opastaa, kuinka toimia pölyttäjien hyväksi.

Kukkagalleria

Teksti ja kuvat: Heidi Rantalainen

Kirjoittaja on Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen harjoittelija, jota kiinnostaa puutarhurointi, pienet ja suuret ihmeet luonnossa ja niiden tarkkailu ja taltiointi.