Lausunto Keski-Suomen alueellisen metsäohjelman 2021-2025 luonnoksesta
Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri ry
28.8.2020
Yleistä
Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri kiittää mahdollisuudesta lausua Keski-Suomen alueellisen metsäohjelman (AMO) luonnoksesta. Kiinnitämme lausunnossamme huomiota erityisesti luonnoksessa esitettyihin metsäluonnon monimuotoisuutta ja hiilensidontaa sekä vesistöjen suojelua koskeviin seikkoihin.
Olemme samaa mieltä luonnoksen kanssa siitä, että metsästä korjatusta puusta nykyistä suuremman osan tulisi päätyä pitkäikäisiin ja saastuttavampia materiaaleja korvaaviin puutuotteisiin, kuten puurakentamiseen. Lisäksi sivujen 13 ja 14 taulukossa esitetyt toimenpiteet ovat luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä hidastavia, vaikkakin volyymiltään riittämättömiä, biodiversiteetin köyhtymisen nopeus huomioon ottaen. Kannatamme myös metsien virkistyskäytön, luontomatkailun ja luonnontuotteiden hyödyntämisen edistämistä (s. 23-24), mutta tuomme samalla esille huolemme siitä, että tavoite hakkuumäärien kasvattamisesta on vahvasti ristiriidassa näiden tavoitteiden kanssa. On myös hyvä, että luonnoksessa on huomioitu erikseen perinnebiotoopit, joita ei tule heikentää metsittämällä.
Kuitenkin näemme AMO-luonnoksessa lukuisia ongelmakohtia. Yleishuomiomme on, että luonnoksessa puhutaan kauniilla korulauseilla monimuotoisuuden köyhtymisestä ja kaikki kestävyyden osa-alueet huomioivasta metsätaloudesta, mutta käytännön toimenpiteet ja tavoitteet kestävyyden tavoittamiseksi puuttuvat kokonaan tai ovat täysin alimitoitettuja. Ohjelma selvästi jatkaa aiempien ohjelmien linjaa ja vanhoja metsänkäsittelymenetelmiä, vaikka uusia, luonnon paremmin huomioon ottavia menetelmiä olisi 2020-luvulla tarjolla. Lisäksi luonnoksessa tukeudutaan täysin Luken laskelmiin ”kestävistä hakkuumääristä”, vaikka on hyvin selvää, etteivät Luken laskelmat ota huomioon kokonaisekologista ja -sosiaalista kestävyyttä.
Alla esitämme perustellut näkemyksemme niistä minimitavoitteista ja toimista, jotka tulisi kirjata alueelliseen metsäohjelmaan, jos halutaan tosiasiallisesti tavoitella metsien ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää käyttöä.
Keski-Suomen piirin huomioita Keski-Suomen AMO-luonnoksesta
- Emme hyväksy suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuumahdollisuuden mukaisia runkopuun hakkuutavoitteita (7,2 milj. m3) seuraavalle AMO-kaudelle (luonnos s. 12). Vuosien 2014-2018 keskimääräinen runkopuun hakkuukertymä on ollut 6,6 milj. m3 (luonnos s. 6), joten hakkuumäärät lisääntyisivät 0,6 milj. m3. Vuodesta 2008 hakkuumäärät Keski-Suomessa ovat lisääntyneet jo noin puolella.
Lisäksi Keski-Suomen metsiä koskeva hiilensidonnan lisäystavoite näyttää puuttuvan luonnoksesta kokonaan. Puhuttaessa Keski-Suomen metsien hiilitaseesta tulee huomioida, että avohakkuiden ja turvemaiden ojituksen seurauksena maaperän hiiltä on vapautunut ja tulee perinteisten metsänkäsittelymenetelmien harjoittamisen myötä edelleen vapautumaan suuria määriä ilmakehään.
Perustelut: Keski-Suomen hakkuumäärin lisääntyminen on näyttää johtaneen metsien hiilitaseen painumiseen negatiiviseksi verrattuna siihen, että hakkuita ei olisi lisätty vuoden 2008 jälkeen (LUT, Lakanen 2011, s. 74). Luonnoksen s. 6 esitetään Luken laskelma, jonka mukaan vuonna 2016-2025 metsien hiilinielu suurimmalla ylläpidettävällä hakkuumäärällä olisi Keski-Suomessa -1,2 Mt CO2-ekv/v. Luken hiilinielulaskelmat eivät kuitenkaan sisällä hakatusta puusta valmistetuista tuotteista aiheutuvia päästöjä. Tällä hetkellä ainakin puolet Suomen metsistä hakatusta puusta päätyy lyhytikäisiin tuotteisiin, joiden sisältämä hiilidioksidi palaa ilmakehään muutaman vuoden kuluessa. Lisäksi hakkuut pienentävät metsien hiilinieluja, ja lisääntyvät hakkuut vaikeuttavat siksi Suomen asettamien hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamista tulevina vuosikymmeninä. Lisääntyvät hakkuut vielä lisäävät metsälajien ahdinkoa Keski-Suomessa entisestään. Hakkuumäärien kasvattaminen nykytasosta ei ole kestävää ilmaston eikä luonnon monimuotoisuuden kannalta.
2. AMO:aan tulisi kirjata määrälliset tavoitteet metsäisten elinympäristöjen suojelupinta-alan lisäämiseksi siten, että maakunnan metsistä suojeltaisiin yhteensä 17 % vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi kaikki yli 140-vuotiaat metsät tulisi automaattisesti säästää hakkuilta. Tällä hetkellä tiukan suojelun piirissä metsätalousmaasta on Keski-Suomessa vain vajaa 3,6 % (luonnos s. 7), eikä talousmetsien rajoitetun metsänkäytön parissa olevia kohteita ja luontoarvoja tukevia metsiä ole ekologisesti mielekästä laskea mukaan suojeluprosentteihin.
Perustelut: Riittävän metsäpinta-alan suojelu on välttämätön toimi uhanalaistumiskehityksen pysäyttämiseksi ja mm. erilaisten ekosysteemipalveluiden turvaamiseksi. Suomi on sitoutunut noudattamaan YK:n biodiversiteettisopimusta, jonka mukaan maamme metsistä tulisi suojella vähintään 17 prosenttia. Tavoitteesta ollaan valovuosia jäljessä, sillä Etelä-Suomen metsistä vain alle kolme prosenttia on suojeltu, eikä Keski-Suomen tilanne ole juuri parempi. Myös Päivitetyn kansallisen metsästrategian 2025 tavoitteisiin on kirjattu, että metsäluonnon monimuotoisuuden köyhtyminen pysähtyy vuoteen 2020 mennessä ja luonnon monimuotoisuudelle suotuisa tila on varmistettu vuoteen 2050 mennessä. Näistä tavoitteista ensimmäistä ei tulla enää lupauksista huolimatta saavuttamaan.
Kuten luonnoksen s. 13 lyhyesti viitataan, vuoden 2019 eliölajien uhanalaisuusarvion mukaan Suomen luonto köyhtyy edelleen. Tällöin arvioiduista lajeista 11,9 % oli uhanalaisia, kun edellisessä arvioinnissa vuonna 2010 osuus oli 10,5 %. Ylivoimaisesti suurin yksittäinen syy lajien uhanalaistumiseen on edelleen metsien uudistamis- ja hoitotoimenpiteet. Yhä useampi metsien eliölajeista myös Keski-Suomessa on harvinaistunut luokkaan erittäin tai äärimmäisen uhanalaiset. Luontotyyppien uhanalaisuusarvio 2018 kuvaa samaa trendiä, sillä sen mukaan 76 prosenttia metsätyypeistä on arvioitu uhanalaisiksi. Uhattuina metsätyypeistä ovat esimerkiksi korvet, lehdot ja vanhat kangasmetsät, joiden suojeluun olisi hyvät mahdollisuudet panostaa myös Keski-Suomessa.
3. AMO:aan tulisi kirjata luonnosta suuremmat määrälliset tavoitteet lahopuun määrän lisäämiseksi talousmetsissä siten, että lahopuuta tulee olla vähintään 20 kuutiota hehtaarilla. Luonnoksessa asetettu tavoite lahopuun määrän nostamiseksi 5 kuutioon hehtaarilla on oikeansuuntainen, mutta luonnon kannalta täysin riittämätön. Luonnoksen s. 13 taulukossa todetaan, että lahopuuta on tällä hetkellä Keski-Suomessa vain 3,9 kuutiota hehtaarilla (sivulla 8 sama luku tosin on 3,8 m3/ha).
Perustelut: Lahopuusta riippuvaisia lajeja on arviolta noin neljännes kaikista Suomen metsälajeista, eli 4000-5000 lajia. Suomalaisissa luonnonmetsissä kuolleita puita on yleensä 60–120 m3/ha. Lisäksi pulaa on erityisesti läpimitaltaan yli 50 cm paksuista rungoista, sillä järeillä lahopuilla esiintyy enemmän paikallisesti tai alueellisesti uhanalaisia lajeja kuin pieniläpimittaisilla lahopuilla (Kajava & Silver: Lahopuun merkitys ja tuottaminen sekä sen aiheuttama tuhoriski talousmetsälle, Suomen metsäkeskus 2016). Lahopuun jättäminen metsään ei kuitenkaan vaikuta metsätalouden tuloihin merkittävästi. Vaikka lahopuun vähyys on koko Suomen laajuinen ongelma, on jokaisen maakunnan tehtävä osansa, sillä käytännön toimenpiteet tapahtuvat aina paikallistasolla.
4. AMO:aan tulee kirjata paljon luonnoksessa esitettyä tavoitetta (1500 ha/v) suurempi lisäys jatkuvapeitteiselle metsänkasvatukselle. Rehevillä turvemailla avohakkuista tulee luopua ilmastopäästöjen takia kokonaan mahdollisimman pian, ja pitkällä tähtäimellä jatkuvasta kasvatuksesta on tultava pääasiallinen metsänkäsittelymenetelmä.
Perustelut: Avohakkuut ja niihin liittyvä maanmuokkaus lisäävät ravinteiden, kiintoaineksen ja maaperän elohopean kulkeutumista vesistöihin. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa maapohja häiriintyy vähemmän ja ojitustarve sekä huuhtoutuminen on pienempää kuin avohakkuun jälkeen. Maanmuokkaus on kevyempää, ja ravinteita maaperään sitova suojaava puusto ja muu kasvillisuus säilyvät paremmin.
Hakkuuaukeat ja tiheät hankalakulkuiset taimikot koetaan usein epämiellyttävinä retkeily-ympäristöinä. Jatkuvan kasvatuksen alueet puolestaan pidetään metsäisinä, joten ne säilyttävät metsän tunnun paremmin. Retkeilijän lisäksi monet ruokasienet ja mustikka kärsivät avohakkuista. Avohakkuumetsätalous ojituksineen vaikuttaa heikentävästi myös metsäkanalintukantoihin ja sitä kautta metsästysmahdollisuuksiin. Luonnoksen s. 23-24 esitetyt tavoitteet mm. luontomatkailun ja luonnontuotteiden hyödyntämisen lisäämisestä hyötyisivät merkittävästi jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen lisäämisestä.
Tämän lausunnon kohdan 1 perustelut koskien lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuskehitystä Suomessa puoltavat myös jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta, joka on metsälajien ja luontotyyppien säilymisen kannalta avohakkuuta parempi vaihtoehto. Taloudellisesti jatkuvapeitteinen kasvatus on yleensä yhtä kannattava vaihtoehto kuin avohakkuu uudistamistoimenpiteistä ja taimikonhoidosta syntyvien kustannusten jäädessä useimmiten pois. Jatkuvassa kasvatuksessa metsänomistaja saa lisäksi tuloja avohakkuumallia tasaisemmin. Tarjoavatko keskisuomalaiset metsäammattilaiset metsänomistajille riittävästi tietoa ja palveluita liittyen tällä hetkellä marginaaliseen jatkuvaan kasvatukseen, jotta menetelmä voisi tosiasiassa hyödyttää niin luontoa kuin metsänomistajiakin?
Näiden päähuomioiden lisäksi tartuimme AMO-luonnoksen kohtaan ’7. Ohjelman vaikutukset’ (s. 31-32). On masentavaa nähdä, että jopa ohjelman vaikutuksia arvioinut ulkopuolinen vaikutusten arviointiryhmä näki ohjelman toteutuksen sisältävän riskejä. Haasteiksi nähtiin myös ohjelman keskeisimmät tavoitteet, ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja metsien eri käyttömuotojen yhteensovittaminen. Edelleen suurimmaksi epävarmuustekijäksi ohjelman toteutuksessa nähtiin metsänomistajien, metsätoimijoiden ja muiden osapuolien sitoutuminen ohjelman toteutukseen. Jos jopa metsätoimijoiden sitoutuminen nähdään suurimpana epävarmuustekijänä, herää kysymys, mikä merkitys koko ohjelmalla on!
AMO:n valmistelua tulisi jatkaa tekemällä selkeä toimeenpano-ohjelma, jota työstetään laajasti yhdessä eri tahojen kanssa. Sen tulisi sisältää maisematason suunnittelun kohdentamista niille alueille, joilla on erityisen suuri yhteensovittamisen tarve muiden käyttömuotojen, esimerkiksi luonnonsuojelun, luontomatkailun ja metsätalouden välillä. Tukena tulisi käyttää esimerkiksi maakuntakaavoituksessa tehtyjä selvityksiä ja maakuntakaavan varausalueita, joissa on osoitettu alueita luontomatkailun ja virkistyskäytön tarpeisiin. Lisäksi maisematason suunnittelussa tulisi huomioida esimerkiksi hiljaiset alueet ja ekologiset vyöhykkeet, jotka on selvitetty, mutta ei merkitty kaavaan. Toimenpideohjelman laatimisen pitäisi olla keskeinen osa koko AMO:n toteutusta ja siihen tulisi panostaa, jos todellisia muutoksia parempaan suuntaan halutaan nähdä.
Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri ry
28.8.2020
Sari Jussila Titta Makkonen
puheenjohtaja toiminnanjohtaja