Valitus Sankapalonsuon turveluvasta

Kannanotot 19.10.2016

VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE

Asia Valitus Pohjois-Suomen aluehallintoviraston 20.9.2016 tekemästä päätöksestä Nro 125/2016/1, Dnro PSAVI/69/04.08/2013 (liite 1)

Luvan hakija

Tainikoski Oy

Valittajat

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry

Suomen luonnonsuojeluliitto ry

Maailman Luonnon Säätiö (WWF), Suomen rahasto

Selvitys valitusajasta

Päätökseen liitetyn valitusosoituksen mukaan määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 20.10.2016 virka-aikana eli 16.15.

Vaatimukset

Lupapäätös on kumottava ympäristönsuojelu-, vesienhoito- ja luonnonsuojelulain vastai-sena.

Perustelut

Hankkeen sijaintipaikka on ongelmallinen

Sankapalonsuo sijaitsee Simojoen keskiosan tuntumassa, lähellä Natura 2000-verkostoon kuuluvaa Simojoen pääuomaa. Lyhin etäisyys hankealueesta pääuomaan on noin 300 metriä. Kuivatusvedet johdettaisiin 108,2 hehtaarin alalta laskuojaa pitkin Hiiskuanojaan ja edelleen Simojokeen. Tuotantoalueen jätevedet virtaisivat laskuojassa noin 470 metriä ennen Hiiskuanojaa ja Hiiskuanojassa noin kilometrin matkan ennen laskua pääuomaan.

Simojoen vesistön Natura 2000 -suojeluperusteena on Fennoskandian luonnontilaiset jokireitit -luontotyyppi ja kirjojokikorento. Simojoki on Tornionjoen ohella ainoa Perämereen laskeva joki, jossa on elinvoimainen alkuperäinen lohikanta. Lohen lisäksi vesistössä tavataan alkuperäisinä kalalajeina muun muassa taimenta (erittäin uhanlainen/äärimmäisen uhanlainen), vaellussiikaa (erittäin uhanalainen), muikkua ja harjusta. Jokisuulla on myös pyyntivahva nahkiaiskanta. Simojoki on ns. kalavesidirektiivin kohde.

Vaikutukset veden laatuun on puutteellisesti arvioitu

Hankkeen vesistöpäästöt on laskettu perinteiseen tapaan ominaiskuormituslukujen perusteella määräaikoina otetuista näytteistä, mikä tuottaa systemaattisen päästöjen aliarvion. Tutkimuksin on osoitettu, että suurin osa turpeennostoalueiden kuormituksesta tapahtuu lyhytaikaisten virtaamahuippujen aikana, jota määräaikainen velvoitetarkkailu ei pysty saamaan selville.

Oleellista on, että suurimmat kiintoainemäärät lähtevät liikkeelle jo virtaaman nousuvaiheessa ja pitoisuus pienenee nopeasti virtaaman kääntyessä laskuun. Jos näytteenotto ei ajoitu juuri virtaaman nousuvaiheeseen, päästöpiikki jää havaitsematta ja vaikuttamatta kuormitustason arvioon, kuten tyypillisesti jääkin. Toinen ominais-kuormituslukujen luotettavuutta heikentävä tekijä on, että ympärivuotista tarkkailua suoritetaan vain muutamalla suolla, joten myös suokohtaiset päästöerot jäävät piiloon.

Esimerkiksi vuonna 2013 läheisen Kuivajoen vesistöalueen neljästätoista turvesuosta vain kaksi oli tarkkailussa. Oheinen kuva (liite 2) on otettu 26.4.2013 Kuivajokeen laskevan Kuurtosuon pintavalutuskentän kokoojaojan vierestä. Poikkeuksellisen voimakkaan kevättulvan tuomiset olisi voinut koota pintavalutuskentältä vaikka lapiolla, mutta tuona vuonna suolta ei otettu yhtään näytettä. Oma lukunsa ovat vielä ne lietteet, joita vesimassat kuljettavat ympärysojiin ja metsäojiin ja niitä myöten suoraan vesistöön. Siitäkin oli myös Kuurtosuolta näyttöä.

Samanlaisia havaintoja on tehty kautta maan, mikä on johtanut voimakkaaseen kritiikkiin turvetuotannon vesiensuojelusta ja päästöjen mittaustavasta. Sen johdosta korkein hallinto-oikeus velvoitti Pyhännän Isoa Pajusuota koskevassa päätöksessään (1064/2015) toiminnanharjoittajaa ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusta täydentämään tarkkailu-suunnitelmaa niin, että tarkkailulla saadaan luotettavasti selville todellinen vesistöön kohdistuva kuormitus tilanteissa, joissa virtaama on poikkeuksellisen suuri.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on tehnyt päätöksen tarkkailusuunnitelmasta (liite 3), mutta koska siitä on jätetty oikaisuvaatimuksia, se ei ole vielä lainvoimainen. Päätöksen sisällöstä voidaan kuitenkin todeta, että siinä on oikeansuuntaisia ajatuksia, joita kehittämällä ja täsmentämällä on mahdollista päästä nykyistä selvästi luotettavampaan päästömittaukseen. Sankapalonsuon kuormitusarvio ei ole riittävän luotettavalla pohjalla eikä siten oikeuta luvan myöntämiseen.

Arvioinnin puutteellisuuden merkitys

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (AVI) päätös on luonnonsuojelulain vastainen, sillä hankkeesta ei ole tehty lain 65 §:ssä tarkoitettua vaikutusten arviointia. Kyseinen lainkohta edellyttää hankkeen vaikutusten arviointia, jos hanke joko yksistään tai yhdessä muiden hankkeiden kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää Natura-alueen luonnonarvoja. Tämä velvoite koskee myös alueen ulkopuolella toteutettavia hankkeita, mikäli niiden vaikutukset ulottuvat kyseiselle Natura-alueelle. Hakija toteaa, että kun huomioidaan Simojoen valuma-alueella jo olemassa olevat kuormittajat sekä Sankapalonsuon turvetuotantohankkeen laajuus, hakijan arvion mukaan hankkeella ei ole merkittävää heikentävää vaikutusta luontodirektiivin liitteen I luontotyypin ”Fennoskandian luonnontilaiset jokireitit” luonnonarvoihin, eikä Natura-arviointia ole tarpeen tehdä. AVI on päätöksensä perusteluissa puolestaan tyytynyt vain toteamaan, että hanke ei todennäköisesti merkittävästi heikennä kyseisen Simojoen Natura-alueen luonnonarvoja, eikä erillistä Natura-arviota ole näin ollen tarpeellista tehdä.

AVI ei kuitenkaan millään tavalla perustele tätä näkemystään, mikä on lain soveltamisen ja päätöksen lainmukaisuuden arvioinnin kannalta täysin riittämätöntä. Kuten esimerkiksi Ympäristöministeriön Natura-arviointia koskevissa ohjeissakin todetaan, merkittävien vaikutusten mahdollisuutta harkittaessa on syytä noudattaa varovaisuusperiaatetta ja arviointiin on ryhdyttävä, mikäli merkittävät heikentävät vaikutukset eivät ole objektiivisten seikkojen perusteella poissuljettuja. Tällöin on tärkeää perustella kirjallisesti dokumentoiden, miksi on päädytty siihen, ettei arviointi ole tarpeellista. (Vaikutusten arviointia koskevia ohjeita, Heikki Korpelainen, Ympäristöministeriö 1.4.2013). Tämä lähtökohta on vahvistettu myös Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, erityisesti asiassa C-127/02 (Waddenzee). Tältä osin AVI:n antama päätös on selkeästi puutteellinen, sillä päätöksessä ei ole perusteltu sitä, miksi arviointia ei ole ollut tarpeen tehdä. Riittävää ei ole vain todeta, ettei arviointitarvetta ole.

Kuten hakija itsekin toteaa, alueella on jo ennestään muuta kuormitusta. Luvan myöntämisen perusteena ei voi käyttää sitä, että lisääntyvällä kuormituksella ei olisi enää merkittävää vaikutusta, vaan ennemminkin tilanne on päinvastainen. Luonnonsuojelulain 65 § nimenomaisesti edellyttää yhteisvaikutusten arviointia, jolloin myös yksittäinen kuormituksen lisäys voi johtaa Natura-alueen merkittävään heikentymiseen. Katsomme että päätös on siten luonnonsuojelulain vastainen, sillä hankkeen osalta olisi tullut tehdä luonnonsuojelulain 65 §:n mukainen arviointi, jossa olisi otettu huomioon hankkeen ympäristövaikutukset yhdessä muiden, jo olemassa olevien kuormitusta aiheuttavien hankkeiden kanssa.

Lisäksi asiassa pitää ottaa huomioon luontodirektiivin liitteen II ja IV (a) lajeihin kuuluva kirjojokikorento. Kirjojokikorento on yksi Simojoen Natura-alueen suojeluperusteista, minkä ohella sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulain 49.1 §:n perusteella kielletty. Säännökset edellyttävät kattavaa selvitystä siitä, miten kyseinen hanke vaikuttaa lajin olosuhteisiin. Kirjojokikorentoa on kuitenkin etsitty vain yhtenä iltapäivänä yhdeltä osalta aluetta sellaisena päivänä, jolloin ei havaittu muitakaan sudenkorentoja, mikä osoittaa selvityksen riittämättömyyden. Arvioinnin puutteilla on merkitystä myös vesipuitedirektiivin ja vesienhoitolain mukaisen vesienhoitosuunnitelman ja toimenpideohjelman tavoitteiden näkökulmasta, sillä hankkeella on haitallisia vaikutuksia vedenlaatuun ja kalastoon.

Kalataloudelliset vaikutukset merkittävästi haitallisia

Asiantuntijalausunnon Tainikoski Oy:n hakemuksesta on antanut Lapin ELY-keskus / Pohjois-Suomen kalatalouspalvelut. Kalatalousviranomaisen lausunnossa on tuotu esille Simojoen lohikannan vaikea kehitys ja hidas elpyminen. Joen jo pitkään seurattu smolttituotanto on päässyt vasta vajaaseen puoleen arvioidusta potentiaalista.

Lohen merikalastuksen tiukentunut säätely on viime vuosina näkynyt kasvaneina nousulohien määränä erityisesti Pohjanlahteen laskevissa joissa. Simojoella uusi ennätys saavutettiin kesällä 2016, kun jokeen nousi Luonnonvarakeskuksen kaikuluotauksen perusteella yli 5.000 lohta. Kasvaneesta kutukannasta huolimatta Simojoella lohen poikastiheyksissä on ollut huomattavaa vuosittaista vaihtelua ilman selkeää syytä. Vuosina 2012 ja 2013 Simojokeen nousi kaikuluotausseurannan perusteella suunnilleen sama emokalamäärä, mutta kudusta syntyneiden poikasvuosiluokkien vahvuudet erosivat toisistaan selvästi (Jokikokko & Iivari 2014). Myös vuonna 2015 Simojoella havaittiin, että aiempiin vuosiin verrattuna noin kolmanneksen suurempi kutevien lohien määrä ei näkynyt poikastuotossa, vaan lohen kesänvanhoja poikasten tiheys puolittui edellis-vuodesta (Luonnonvarakeskus 2015).

Syytä Simojoen heikkoon ja vaihtelevaan poikastuotantoon on etsittävä joen olosuhteista. Tässä tapauksessa erityisen merkittäviä ovat ne laatutekijät, joilla voi olla kielteisiä vaikutuksia lohikalojen poikastuotantoon. Kutualueisiin kohdistuneiden suorien perkausvaikutusten lisäksi kutualueiden määrään ja laatuun on Simojoella vaikuttanut laajat metsäojitukset sekä turvetuotanto. Valuma-alueen maankäyttö on äärevöittänyt joen virtaamia ja lisännyt kiintoaineen, humuksen, raudan, alumiinin, typen ja fosforin huuhtoutumista, minkä seurauksena jokiuoman pohja on liettynyt ja virtausolot ovat muuttuneet.

Lohikalojen kutupaikan valintaa sekä kutusoraikoissa talvehtivien mätimunien elinympäristövaatimuksia kuvataan kirjallisuuteen perustuen laajasti Riista- ja kalataloudentutkimuslaitoksen julkaisussa Elämää soraikon ulkopuolella ja sisällä – lohen ja taimenen kutupaikan valinta sekä mädin elinympäristövaatimukset (Louhi & Mäki-Petäys 2003). Selvityksen mukaan lohikalojen mätimunien ja poikasten selviytymisen ja kehityksen kannalta keskeistä on kutusoraikon läpäisevyys ja happipitoisuus, jotka korreloivat keskenään positiivisesti. Kiintoaineen sedimentoituminen pienentää soraikon sisäistä happipitoisuutta soravälien tukkeutumisen sekä orgaanisen aineksen hajoamisen seurauksena. Sedimentaationopeus ja –syvyys riippuvat virtausolojen ja aineksen määrän lisäksi aineksen laadusta: mitä hienojakoisempaa aines on, sitä syvemmälle ja sitä enemmän ainesta sedimentoituu pohjalle.

Kalatalousviranomaisen lausunnossa mainitaan Kiiminkijoella ja sen sivujoella, Nuorittajoella tehtyjen tutkimusten tulokset, joissa turvetuotannon kuormituksen on todettu aiheuttavan lohen ja meritaimenen mädin ja poikasten alentunutta säilyvyyttä sekä poikasten heikentynyttä kasvua. Tutkimuksella tarkoitettaneen Suomen ympäristö 34 julkaisua vuodelta 1996: Turvetuotannon vaikutukset koskikaloihin ja niiden elinympäristöön (Laine ym. 1996). Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan muun muassa:

Kesänvanhojen lohien säilyvyys heikkeni kuormituksen kasvun myötä.
Lohikalojen poikasten kasvu heikkeni. Syyksi epäiltiin ravinnon kokojakaumaan tai saatavuuteen liittyviä tekijöitä, mihin viittasivat erot kalojen mahojen täyteisyydessä ja eräiden suurikokoisten pohjaeläinryhmien osuudessa kalojen ravinnossa.
Suurikokoisiksi kasvavien vesiperhossukujen toukkien määrät vähenivät yksivuotiaiden lohikalojen poikasten ravinnossa.
Taimenen mädin säilyvyys heikkeni. Vaikka ero oli tilastollisesti merkittävä vain yhdellä havaintokerralla, se oli kaikilla kerroilla samansuuntainen. Orgaanisen kiintoaineen määrä kosken pohjalla arvioitiin haudontakauden aikaista vedenlaatua merkittävämmäksi mädin ja poikasten säilyvyyteen vaikuttavaksi tekijäksi.

Luonnosta kerätyn aineiston lisäksi kiintoaineen vaikutusta lohikalojen selviytymiseen on tutkittu Suomessa myös laboratorio-olosuhteissa (Louhi ym. 2011). Laboratorio-olo-suhteissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin poikasten selviytymisen olevan riippuvainen hienon orgaanisen kiintoaineen (<0,074 mm) määrästä. Hienon orgaanisen kiintoaineen havaittiin vähentävän poikasten selviytymistä merkitsevästi, vaikka sitä oli kokonaiskiintoainekertymässä suhteessa hyvin pieni määrä (1,5 %). Vastaavasti Julien & Bergeron (2006) mukaan hieno kiintoaine (<0,063 mm) voi olla poikasten selviytymisen kannalta kriittinen tekijä jo 0,4% osuutena. Turvetuotannon näkökulmasta tämä on erittäin hälyttävä tulos, sillä hienojakoisen orgaanisen kiintoaineen pysäyttäminen on nykyisillä vedenkäsittelymenetelmillä erittäin vaikeaa ja epävarmaa.

Louhen ym. (2011) tutkimuksessa havaittiin, että suoran kuolevuuden lisäksi kiintoainekuormitus vaikuttaa myös poikasten kelpoisuuteen. Tulosten mukaan kiintoainekuormitukselle altistuneilla poikasilla on keskimäärin suurempi ruskuaispussi kuin ilman kuormitusta kehittyneillä poikasilla. Suuri ruskuaispussi kertoo viivästyneestä kehityksestä, jolloin poikaset ovat sorasta noustessaan heikompia uimareita ja helppoa saalista pedoille. Lisäksi pedon läsnä ollessa kontrolliryhmän poikaset viivyttivät sorasta nousun aloitusta, kun taas kiintoainekuormitukselle altistetuilla poikasilla vastaavaa käyttäytymistä ei havaittu. Näin ollen sedimentoituva kiintoaine ja hapen puute vaikuttavat niin poikasten selviytymiseen, fyysisiin ominaisuuksiin kuin sorasta nousun ajoittumiseen. Eli hapen puute soraikon sisällä myöhästyttää poikasten kehitystä, jolloin ne altistuvat sorasta noustessaan helpommin saalistukselle tai voivat ajautua epäedullisille elinalueille. Tätä tulosta tukevat myös monet aikaisemmat aihepiiriä käsittelevät tutkimukset (Witzel & MacCrimmon 1983; Kondolf 2000; Tappel & Bjornn 1983; Olsson & Näslund 1985; Roussel 2007).

Louhen ym. (2011) laboratoriotutkimuksessa kiintoainekuormitus mitoitettiin vastaamaan ojitetun suomalaisen valuma-alueen kiintoainehuuhtoumaa, joten tulokset ovat hyvin sovellettavissa, kun arvioidaan voimakkaiden maanmuokkausmenetelmien, kuten turvetuotannon, vaikutuksia lohikalojen elinkiertoon. Toisaalta aikaisemmat suomalaiset tutkimukset (Jutila ym. 1995; Vuori ym. 1995; Laine ym. 2001) antavat viitteitä siitä, että kiintoaineen negatiiviset vaikutukset voivat luonnossa olla jopa huomattavasti Louhen ym. (2011) tutkimuksen tuloksia voimakkaammat. Esimerkiksi Laine ym. (2001) havaitsivat, että turvetuotannon vaikutuspiirissä olevassa jokivesistössä taimenen mädistä kuoriutui poikasiksi ainoastaan 0,2-9,1 %. Jutila ym. (1995) taas havaitsivat Lapväärtin-Isojoen vesistössä kiintoainekuormituksen aiheuttamien habitaattimuutosten olevan merkittävin taimenkantojen tiheyttä selittävä tekijä heti jokiuomien perkauksen jälkeen.

Simojoella kiintoaineen vaikutusta lohikalojen heikkoon tai vaihtelevaan lisääntymismenestykseen ei ole toistaiseksi tutkittu. Luonnonvarakeskus on käynnistänyt vuonna 2015 Simojoen elinympäristömallinnus -hankkeen, jossa kunnostetaan lohen lisääntymis- ja poikasalueita sekä hankitaan numeerista tietoa. Lisäksi hankkeessa kartoitetaan Simojoen sivujokia ja arvioidaan valuma-alueelta tulevaa kuormitusta. Kesällä 2016 Simojoen kutualueita kunnostettiin lisäämällä kutusoraa keskeisille lisääntymisalueille ja toiminnan on tarkoitus jatkua myös kesällä 2017.

Turvetuotannon voimakkaasti kuormittamalla Simojoella aihepiiristä tehtyjen tutkimusten osoittamat vaikutukset selittävät kuitenkin pitkälle Simojoen lohen lisääntymisvaikeudet. Näin ollen lisäkuormitus ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää. Päinvastoin, Simojoella lohi-, taimen- ja vaellussiikakantojen elvyttäminen vaatii jo nykyisellään entistä tehokkaampia menetelmiä, joilla kiintoainekuormitusta ja virtaamien äärevöitymistä voidaan ehkäistä. Simojoen lohi-, taimen- ja vaellussiikakantojen suojelu edellyttää, että uusia turpeenottoalueita ei avata.

Simojoen lohikannan tila vaikuttaa ammattikalastuksen ja kalastusmatkailun toimintaedellytyksiin

Simojoen lohikannan elvyttäminen vaikuttaa merkittävästi kaupallisen kalastuksen toimintamahdollisuuksiin. Lohella on rannikkokalastuksen tulonmuodostuksessa merkittävin rooli juuri Perämeren alueella. Lohi kuuluu EU:n yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) kautta kiintiöillä säädeltäviin lajeihin. EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevan perusasetuksen 1380/2013 tavoitteiden mukaisesti kalastusmahdollisuudet (kalastuskiintiöt) tulee asettaa niin, että kalakantojen hyödyntäminen kestävän enimmäistuoton mukaisesti saavutettaisiin mahdollisimman pian ja viimeistään vuoteen 2020 mennessä kaikkien kalakantojen osalta.

Lohen kalastusmahdollisuuksien asettaminen perustuu kansainvälisen merentutkimus-neuvoston (ICES) neuvonantoon, jossa huomioidaan Itämeren eri lohikantojen mahdollisuudet saavuttaa kestävää enimmäistuottoa vastaava taso vaelluspoikas-tuotannolla mitattuna. Lohen kalastuskiintiöt ovat siis suoraan riippuvaisia eri lohijokien vaelluspoikastuotannosta. Simojoki on toistaiseksi selvästi alle tavoitetason. Suomen lohi- ja meritaimenstrategian (Valtioneuvoston periaatepäätös 2014) mukaisesti Simojoen smolttituotannolle asetetaan 80 % minimitavoite ja laaditaan toimenpideohjelma Simojoen lohikannan elvyttämiseksi. Näin ollen Simojen lohikannan elpyminen on perusedellytys lohen kalastukselle Simojoen edustan merialueella sekä Simojoessa. Lisäksi tieteellisessä neuvonannossaan ICES on toistuvasti korostanut, että heikkojen lohikantojen elvyttäminen vaatii kalastuksen säätelyn lisäksi myös entistä enemmän toimenpiteitä jokiympäristössä.

Lohen ohella Simojoen valuma-alueella tapahtuva turvetuotanto vaikuttaa potentiaalisesti myös erittäin uhanalaiseen vaellussiikaan sekä erityisesti äärimmäisen uhanalaiseen meritaimeneen. Siika on saaliin arvossa mitattuna Suomen rannikko-kalastuksen tärkein saalislaji ja Simojoki on Tornionjoen ohella merkittävin vaellussiian lisääntymisjoki Suomessa. Taimenkantojen tilasta Simojoen vesistössä ei ole selkeää kuvaa, mutta vesipuitedirektiiviin seurantadatan perusteella taimenesta on Simojoella lähinnä yksittäisiä havaintoja. Tämä indikoi Simojoen taimenkantojen olevan todella kriittisessä tilassa. Meritaimenen heikosta tilanteesta kertoo myös se, että luonnon-varainen meritaimen rauhoitettiin uudella kalastusasetuksella (2016) kaikelta kalastukselta koko merialueella vuodesta 2019 alkaen.

Ammattikalastuksen ohella Simojoen kalakantojen ja jokiympäristön tilan parantaminen vaikuttaa olennaisesti matkailuelinkeinon kehittämismahdollisuuksiin. Liiallisesta merikalastuksesta johtuen Simojoen nousulohimäärät ovat olleet pitkään vaatimattomia, mikä on luonnollisesti vaikuttanut myös kalastusmatkailun suosioon. Kasvaneet lohimäärät ovat kuitenkin lisänneet kalastusmatkailijoiden kiinnostusta Simojokea kohtaan ja Simojoen kalastusmatkailun kehittämiseksi on suunnitteilla useita hankkeita. Simojoki on hyvästä sijainnistaan johtuen erittäin potentiaalinen kohde kalastusmatkailun kehittämiseen, joten vaelluskalakantojen elvyttämisen epäonnistuminen voi vaarantaa merkittävästi tai jopa estää kalastusmatkailun kehittämisen Simojoella. Simojoen kalastusmatkailun potentiaalista antaa viitteitä se, että Simojoen kanssa hyvin verrannollisella Ruotsin Byske-joella kalastusmatkailun arvo on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana 5,4 miljoonasta Ruotsin kruunusta 12,6 miljoonaan kruunuun (Melin 2015).

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen on myös pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman kärkihanke. Hallitusohjelman mukaisesti vahvistuneet kalakannat parantavat kestävän matkailun edellytyksiä, edistävät vaelluskalojen lisääntymis-edellytyksiä, luonnon monimuotoisuutta sekä Itämeren hyvän ekologisen tilan saavutta-mista. Näin ollen turvetuotannon aiheuttamat riskit Simojoen vaelluskalakantojen elvyttämiselle ovat myös hallitusohjelman tavoitteiden kanssa ristiriidassa.

Näistä kalataloussyistä hankkeessa on kyse erityisten luonnonolosuhteiden huonontu-misen lisäksi myös yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella (YSL 42.2 § kohta 4).

Uudelle nostoalueelle ei todellista tarvetta

Hakija perustelee uuden turvesuon kuivattamista sillä, että uusia soita tarvitaan tyhjiin kaivettujen tilalle. Peruste on heikko, sillä turpeen käyttö on muutaman viime vuoden kuluessa lähes puolittunut. Lähitulevaisuudessa turpeesta kasvihuonekaasujen kaikkein suuripäästöisimpänä polttoaineena täytyy kokonaan luopua, mikäli tavoite hiilineutraalista yhteiskunnasta otetaan vakavasti.

Yhteenveto

Edellä sanotun perusteella Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry, Suomen Luonnonsuojeluliitto ry ja WWF Suomi – kuten Lapin ELY-keskus/Pohjois-Suomen kala-talouspalvelut aikaisemmassa lausunnossaan – pitävät Sankapalonsuon turpeenotto-hanketta ympäristönsuojelulain 42 §:n 4 kohdan vastaisena ja vaativat ympäristöluvan kumoamista. KHO on aiemmissa ratkaisuissaan linjannut, että merkittävältä osin ojittamattoman suon kaivuusta väistämättä syntyvien lisäpäästöjen vaikutus on riski alkuperäisen taimenkannan lisääntymisen estymiseen. Tämä olisi merkittävää ympäristön pilaamista ja siten YSL:n 42 §:n vastaista (KHO:612:2016). Koska Sankapalonsuon kuivatusvedet väistämättä toiminnasta syntyvine lisäpäästöineen lasketaan vesistöön, jossa esiintyy paitsi alkuperäistä taimenta ja myös yksi Suomen viimeisistä alkuperäisistä lohikannoista, ei vesistöpäästöjen lisääntymisen tai pH-muutosten aiheuttamien riskien vuoksi lupaa mitenkään voida myöntää.

Vedenlaatuun ja kalastoon liittyvät ongelmat johtavat myös vesienhoitolain 28 §:n ja luonnonsuojelulain Natura-säädösten ja kirjojokikorennon osalta myös 49 §:n vastaisuu-teen.

Varaamme itsellemme oikeuden täydentää lausuntoamme myös jatkossa.

Rovaniemellä ja Helsingissä 19.10.2016

VAKUUDEKSI

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry

Seppo Aikio Tarja Pasma

puheenjohtaja toiminnanjohtaja

Suomen luonnonsuojeluliitto ry

Risto Sulkava Päivi Lundvall

puheenjohtaja toiminnanjohtaja

WWF Suomi

Jari Luukkonen Matti Ovaska

suojelujohtaja suojeluasiantuntija

LIITTEET

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös 20.9.2016 Nro 125/2016/1, Dnro PSAVI/69/04.08/2013
Kuva Kuurtosuosta tulva-aikana
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen päätös 17.5.2016 POPELY/2541/2015

LÄHTEET

Jokikokko, E. & Iivari, H. 2014. Simojoen lohikannan seurantatulokset 2009–2014. RKTL:n työraportteja 31/2014.

Julien, H.P. & Bergeron, N.E. 2006. Effect of fine sediment infiltration during the incubation period on Atlantic salmon (Salmo salar) embryo survival. Hydrobiologia 563: 61–71.

Jutila, E., Ahvonen, A., Laamanen, M. & Kiuru, M. 1995. Metsätalouden toimenpiteiden vaikutukset virtaavien vesien kaloihin ja kalatalouteen. Teoksessa Saukkonen, S. ja Kenttämies, K. (toim.) 1995. Metsätalouden vesistövaikutukset ja niiden torjunta. Suomen ympäristö 2: 281–296.

Kondolf, G.M. 2000: Assessing salmonid spawning gravel quality. Transactions of the American Fisheries Society 129: 262-281.

Laine, A., Heikkinen, K. & Sutela, T. 2001. Incubation success of brown trout (Salmo trutta) eggs in boreal humic rivers affected by peatland drainage. Arch Hydro-biol 150: 289-305.

Laine, A., Sutela, T., Heikkinen, K., Karvonen, K., Huhta, A., Muotka, T. & Lappalainen, A. 1996.

Turvetuotannon vaikutukset koskikaloihin ja niiden elinympäristöön. Suomen ympäristö 34. 135 s.

Louhi, P., Ovaska, M., Mäki-Petäys, A., Erkinaro, J. & Muotka, T. 2011. Does fine sediment constrain salmonid alevin development and survival? Canadian Journal of Fisheries and Aquatic Sciences 68(10): 1819-1826.

Louhi, P. & Mäki-Petäys, A. 2003. Elämää soraikon ulkopuolella ja sisällä – lohen ja taimenen kutupaikan valinta sekä mädin elinympäristövaatimukset. Kalatutkimuksia 191. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Helsinki, 26 s.

Luonnonvarakeskus. 2015. Lohen poikasmäärät kasvavat edelleen Tornionjoella. Viitattu 11.10.2016. Saatavilla: << https://www.luke.fi/uutiset/lohen-poikasmaarat-kasvavat-edelleen-tornionjoella/ >>

Melin, D. 2015. Sustainable development of recreational fishing and fishing tourism in Sweden. Kungl. Skogs- och Lantbruksakademien: Salmon and their management – new perspectives under changed conditions. Saatavilla <<http://www.ksla.se/wp-content/uploads/2015/07/Daniel-Melin.pdf>>

Olsson, T.I. & Näslund, I. 1985. Effects of mire drainage and peat extraction on benthic invertebrates and fish. International peat society symposium, Sweden, No. 17: 147-152.

Roussel, J.-M. 2007. Carry-over effects in brown trout (Salmo trutta): hypoxia on embryos impairs predator avoidance by alevins in experimental channels. Canadian Journal of Fisheries and Aquatic Sciences 64(5): 786–792.

Tappel, P.D. & Bjornn, T.C. 1983. A new method of relating size of spawning gravel to salmonid embryo survival. North American Journal of Fisheries Management 3: 123-135.

Vuori, K.-M., Joensuu, I. & Latvala, J. 1995. Metsäojitusten vaikutukset veden laatuun, pohjaeläimistöön ja taimenen ravintoon Isojoen vesistössä. Teoksessa Saukkonen, S. ja Kenttämies, K. (toim.) 1995. Metsätalouden vesistövaikutukset ja niiden torjunta. Suomen ympäristö 2: 265-279.

Witzel, L.D. & MacCrimmon, H.R. 1983. Embryo survival and alevin emergence of brook charr, Salvelinus fontinalis, and brown trout, Salmo trutta, relative to redd gravel composition. Canadian Journal of Zoology 61: 1783-1792.