Vastaselitys Suomen riistakeskuksen lausuntoihin koskien valitustamme susilaumaan kohdistuvista poikkeusluvista

Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle  Vastaselitys

Viite

Vastaselityspyyntö (lähete 01616/18/7305)

Asia

Vastaselitys Suomen riistakeskuksen lausuntoihin koskien valitustamme poikkeusluvista 2018-1-200-02222-4 ja 2018-1-200-02214-3

Vastaselityksen antaja ja prosessiosoite

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry.

Selvitys vastaselvityksen määräajasta

Pyynnöstämme määräaikaa on jatkettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden toimesta 31.1.2019 saakka.

Vastaselitys

Kiitämme mahdollisuudesta vastaselitykseen. Olemme valituksessamme vaatineet Suomen Riistakeskuksen metsästyslain 41a§ perusteella myöntämän susilaumaan kohdistuvien poikkeuslupien kumoamista. Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri katsoo, että myönnetyt poikkeusluvat ovat metsästyslain 20 §:n ja EU:n luontodirektiivin 16 vastaisia.

Päätöksen tehnyt viranomainen (Suomen riistakeskus) on antanut lausuntonsa valituksemme johdosta ja katsoo, että valitus tulee hylätä. Tässä lausunnossa otamme kantaa Suomen riistakeskuksen lausunnossa esittämiin seikkoihin ja väitteisiin. Jo tässä vaiheessa kuitenkin toteamme, että riistakeskuksen lausunnossa ei ole sellaista seikkaa, mikä antaisi aihetta muuttaa valituksemme perusteluita.

Riistakeskuksen lausunnossa käydään läpi keskeiset asiaa koskevat säädökset, eikä niitä ole tarvetta enää toistaa. Otamme kantaa pääasiassa luontodirektiivin 16 artiklan mukaisiin poikkeusperusteisiin ja metsästyslain 41 a §:n ”erityisen merkittävän vahingon” kriteeriin. Metsästyslain 20§ mukaan metsästystä on harjoitettava kestävän periaatteen mukaan.

Luontodirektiivin 16 artiklan mukaiset poikkeusperusteet

1. Muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole, ja

Suomen riistakeskuksen poikkeuslupapäätöksistä metsästyksen vaihtoehtojen vertailusta puuttuu esimerkiksi vahinkotarkastuksien tehostaminen ja reviiripohjaisen korvausjärjestelmän käyttäminen. Päätöksessä metsästyksen vaihtoehtoja ei ole perusteltu riittävästi, vaan siinä on tyydytty vain yleisiin perusteluihin. Muun tyydyttävän ratkaisun tulee keskittyä nimenomaan tappamisen todellisiin, konkreettisiin vaihtoehtoihin, eikä taloudellisten lähtökohtien esittelyyn ja arviointeihin. 

2. poikkeus ei haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella

On olennaista pitää mielessä, että Suomen susikanta ei ole kestävällä tasolla vaan laji on nisäkkäiden uhanalaisuusarvioinnissa (2015) luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Kyseisen arvioinnin mukaan Suomen kanta ei saa riittävää täydennystä naapurimaista, että sen uhanalaisuusluokkaa voitaisiin laskea.

Suotuisa suojelutason käsite on monitulkintainen eikä sen oikeudellinen taso ole vakiintunut. Käsite on myös herättänyt paljon keskustelua. Suotuisan suojelun tason arviointia on kritisoitu  mm. Yaffa Epsteinin väitöskirjassa ’tThe Big Bad EU-A case study of Wolf Conservation and Consestation of Sweden’. Epstein kritisoi ruotsin hallituksen tulkintoja suotuisan suojelun tasosta ja tilanne on hyvin verrattavissa Suomeen. Esimerkiksi susien suojelutason osalta keväällä 2017 myönnettyjen poikkeuslupien pohjana käytetty arvio susikannan vahvuudesta oli selvästi virheellinen, sillä laskennat osoittivat kannan olevan selvästi huonompi kuin poikkeuslupia myönnettäessä oletettiin. Maaliskuun 2017 tilanteen mukaan Suomen susikanta on noin 25% pienempi kuin se oli maaliskuussa 2016. Silloin susia arvioitiin olevan 200-235 yksilöä. Suojelutason suotuisuuden näkökulmasta tämä on oikeudellisesti kestämätön tilanne ja vastoin Euroopan unionin luontodirektiiviä. Mikäli arviot ovat jo yhden vuoden näinkin virheellisiä, ei poikkeuslupien myöntämiselle ole  -varovaisuusperiaate huomioiden –oikeudellisia perusteita.  Suomen riistakeskuksen lausunnon mukaan vuonna 2018 susikanta-arviot ovat samantasoiset tai  pienemmät, maaliskuussa 2018 arvioitiin susia olevan Suomessa 165-190 sutta ja ottaen huomioon rajojen välillä kulkevat sudet niitä on lausunnon mukaan 180-205 sutta.  Suomen susikanta ei ole elpynyt hoitosuunnitelman tavoitteiden mukaan, joka myös osoittaa että suotuisan suojelun taso ei täyty. Geneettisestä näkökulmasta koko Suomen susikanta ja myös susikannan hoitosuunnitelman tavoite (20 laumaa) on aivan liian pieni, ja johtaa jatkuessaan sisäsiittoisuuteen siitäkin huolimatta, että geenivirtaa jonkin verran riistakeskuksen mukaan esiintyy.

Geenivirta on pääasiassa nuorten susien vaeltamisen seuraus. Riistakeskus on perustellut lupapäätöksiä siten, että kyseessä olevan lauman hävittämisellä ei olisi vaikutusta geenivirtaan. Jos pennut eivät selviä talvesta ja ne ammutaan alfaparin mukana, ei synny uusia rekryyttejä eikä näin ollen riistakeskuksen väite ole paikkaansa pitävä. Nykyinen Suomen susikannan hoitosuunnitelman ohjeistus poronhoitoalueella pentuja tuottavan lauman hävittämisestä on ristiriidassa sen tavoitteen kanssa, että geenisiirtoa tapahtuisi pohjoisen Skandinavian, Suomen ja Venäjän alueiden välillä. Käytännössä vain yksittäisiä yksilöitä on siirtynyt 2010 luvulla maasta toiseen. Hoitosuunnitelman mukaan poronhoitoalueella tavoite on susien tappaminen vuosittain ja lisääntyvien rajalaumojen hävittäminen poikkeusluvin. Lapin susikanta on kansallisesti luokiteltu epäsuotuisaan tilaan ja direktiivein rauhoitettu susi on käytännössä lainsuojaton poronhoitoalueella.

Riistakeskuksen väittämä kiistattomasta todistuksesta susikannan seurannasta ei ole tullut lausunnossa todistetuksi. Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa todetaan myös että poronhoitoalueen susikannan seuranta ei ole kattavaa. Suomen Riistakeskus toteaa lausunnossaan (s.6), että poronhoitoalueen susikanta ei ole vastaavalla tavalla tiedossa kuin muun Suomen alueella, jossa on vakiintuneet reviirit. Lisäksi todetaan, että Luke seuraa susipareja, laumoja ja yksilöitä reviireittäin. Näin ollen voimme todeta, että Lapissa susikannan arviointi ei ole riittävää eikä luontodirektiivin 16§ mukaista, eikä sen johdosta voida myöskään tehdä luotettavia arvioita lajin suotuisasta suojelun tasosta poikkeuslupien myöntämistä varten. Riistakeskus ei kuitenkaan ole täsmentänyt lausunnossa miksi Lapissa ei ole vakiintuneita susi reviirejä. Susikannan arvio Lapissa oli vuonna 2018 3-5 yksilöä. Tässä valituksen kohteena olleet luvat jo sisälsivät neljän yksilön poikkeusluvat ja laumassa oli 7 yksilöä eli yli susikanta-arvion. Ei siis voida millään perusteella osoittaa, että Lapin susikanta olisi tarkasti tiedossa saatikka suotuisalla tasolla.  Susille lajityypillistä on elää laumassa vakiintuneilla reviireillä ja reviirien puuttuminen niin ikään osoittaa, että suotuisan suojelun taso Lapin alueella ei täyty.

Varovaisuusperiaate eli ennalta varautumisen periaate tarkoittaa, että tiettyihin ympäristöä tai kuluttajia suojeleviin toimenpiteisiin ryhtymistä ei saa estää täyden tieteellisen varmuuden puuttuminen toimenpiteen seurauksista. Varovaisuusperiaate kuuluu kansainvälisen ympäristöoikeuden periaatteisiin. Nykyinen käytäntö rikkoo tätä periaatetta vastaan ja on myös metsästyslain 20§ mukaisen kestävän periaatteen vastainen.

EU-tuomioistuimessa on käsittelyssä luontodirektiivin 16 tulkinta koskien mm. suotuisan suojelun tasoa. Arvioitavana on mm. se, pitääkö lupapäätöksissä huomioida niiden vaikutus vain lupa-alueen, koko maan vai peräti koko EU:n alueen susikantaan ja niin sanottuun suotuisan suojelun tasoon. Tuomioistuimen päätös selventänee tilannetta. Pyydämme hallinto-oikeutta noudattamaan EU-tuomioistuimen linjausta direktiivin suhteen. EU-tuomioistuimen päätös on sitova ja koskee kaikkia EU:n jäsenmaita.

3. b) erityisen merkittävien vahinkojen ehkäiseminen, joka koskee viljelmiä, karjankasvatusta, metsiä, kalataloutta sekä vesistöjä ja muuta omaisuutta;

Toinen peruste, johon Suomen Riistakeskus tukeutuu on luontodirektiivin 16 erityisen merkittävien vahinkojen estäminen ja metsästyslain 41 a §:n ”erityisen merkittävän vahingon” kriteeri. Ivaloon on myönnetty tällä perusteella susipoikkeuslupia ainakin vuosina 2012, 2013, 2015, 2017 ja 2018.

Aito vahingon merkittävyyden tarkastelu kuitenkin puuttuu päätöksistä. Liitteenä oleva taulukko osoittaa, että Ivalon paliskunnassa, jossa Suomen Riistakeskus katsoo susien vuosittain aiheuttaneen poikkeuslupakriteerit täyttäviä ”erityisen merkittäviä vahinkoja”, ei paliskunnan lukuporojen määrä olekaan vähentynyt vaan, päinvastoin, se on joka vuosi ollut suurempi kuin edellisen vuoden eloporomäärä. Tällä perusteella paliskunnan alueella liikkuvien ja poroja ravinnokseen käyttäneiden susien ei voida katsoa aiheuttaneen ”erityisen merkittävää” vahinkoa, vaan ainoastaan vahinkoa. Vahingon merkittävyyden aito punninta on puuttunut Suomen Riistakeskuksen poikkeuslupien myöntämiskäytännöstä.

Jos lähtökohtana on, kuten Suomen poronhoitoalueella tilanne on, että porot kulkevat vapaasti ja vartioimattomana luonnossa, on jo lähtökohtaisestikin selvää, että osa joutuu petojen suihin, osa kuolee onnettomuuksien, osa sairastumisen seurauksena, osa metsästyskoirien raatelemina, osa laittomasti ihmisten toimesta. Tätä taustaa vasten sitä, että kymmenen tai parikymmentä poroa joutuu tuhansien porojen paliskunnissa (Ivalon paliskunnassa eloporoja oli poronhoitovuonna 2016-2017 5749 kpl) pedon saalistamaksi ei millään muotoa voida pitää ”erityisen merkittävänä vahinkona” tai ”erityisen merkittävänä vahingonuhkana”. Varsinkaan, kun toisissa paliskunnissa susien aiheuttamia porovahinkoja syntyy myös, mutta poikkeuslupia ei katsota tarpeelliseksi hakea, koska aiheutuneita vahinkoja ei pidetä merkittävinä.

Riistakeskuksen väitteen (s. 6) mukaan heikentynyt vasatuotto on kiistattomasti susien aiheuttama. Väite on kuitenkin virheellinen. Heikkoon vasatuottoon on olemassa muitakin syitä kuin pedot. Jos esimerkiksi vaadin heikoista laidunolosuhteista (pohjan jäätyminen) ja ankarasta talvesta johtuen joutuu huonoon kuntoon, ei sille keväällä syntyvä vasakaan selviä hengissä. Myös liian vanhaksi pidettävät siitosvaatimet kuolevat usein metsään vasoineen. Näin poronomistajan oman huonon päätöksen seurauksena voi syntyä vahinkoa ja taloudellista tappiota, jota myös voi pitää merkittävänä, jopa erityisen merkittävänä.

Poikkeuslupien nopea antaminen, pitkät lupa-ajat ja laajat lupa-alueet, kuten tässä valitukseen kohdistuvissa poikkeusluvissa, eivät kohdista poikkeuslupia tiettyihin vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin, kuten metsästyslain 41 a § mukaan on tarkoitettu

’ Sutta, karhua, saukkoa ja ilvestä koskeva poikkeuslupa voidaan myöntää myös tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti tiettyjen yksilöiden pyydystämiseksi tai tappamiseksi.’

Käytännössä Lapissa on tietoomme tullut tilanteita, jossa lupia on myönnetty jo vuorokausi ennen kuin paikallinen viranomainen on edes ehtinyt käydä tekemässä maastotarkastuksen ilmoitetusta vahingosta. Riistakeskus toimii lupa-automaattina eikä direktiivin edellytys tarkoin tapahtuvasta rajatusta yksilöiden otoista toteudu.

EU- tuomioistuimen tuleva tulkinta on tarpeen myös siihen, voidaanko kannanhoidollisia lupia myöntää jollekin alueelle yleisesti, vai pitääkö lupa kohdistaa tiettyyn susiyksilöön. Kyseessä olevissa luvissa ei voida varmuudella osoittaa luvan kohdistuneen juuri eniten haittaa aiheuttavaan yksilöön/yksilöihin. Myöskään lupien ketjuttaminen siten, että ensin poikkeuslupa annetaan yhdelle yksilölle ja sitten seuraaville lauman jäsenille, ei ole asianmukaista toimintaa. Vaan ensisijaisesti lupa tulee kohdistaa ainoastaan ja nimenomaan vahinkoa aiheuttavaan yksilöön.

Lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota ei vain siihen, miten susi alueella käyttäytyy vaan myös siihen, miten ihmiset vahinkoalueella käyttäytyvät ja toimivat. Lisääkö jatkuva aktiivinen raatojen etsintä vahinkoja? Hätyytetäänkö susia ja pakotetaan niitä näin tekemään lisää vahinkoja? Susien käyttäytymiseen ja saalistustapoihin vaikuttaa niin ikään lauman hierarkia, joka muuttuu kun esimerkiksi alfa naaras tapetaan laumasta (kuten tässäkin tapauksessa, ensimmäinen ammutuista susista oli synnyttänyt naaras).

1. c) kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskeva tai muu erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle;

Valtion varojen säästäminen (s. 10 Riistakeskuksen vastineessa) ei voi olla poikkeuslupaharkinnan perusteena.

1. e) tarkoin valvotuissa oloissa tapahtuva valikoitu ja rajoitettu kyseisten lajien yksilöiden ottaminen ja hallussapito kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa.

EU-tuomioistuimen tulkintaa odotetaan myös siihen mitä tarkoittaa direktiivin sanamuoto ”ottaa luonnosta”? Voiko tämä tarkoittaa myös tappamista?  Odotamme myös tulkintaa siihen onko susikannan pienentäminen luontodirektiivin 16 artiklan mukaisesti lajin suotuisan suojelun tason säilyttämiseksi lajin luontaisella levinneisyysalueella perusteltua esimerkiksi salametsästyksen ehkäisemiseksi, kuten Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden välipäätöksessä tästä poikkeusluvastakin on perustellut.

Voivatko kansalliset viranomaiset rajoittaa susikantaa ennaltaehkäisevästi porovahinkoja estävästi ja salametsästyksen karsimiseksi? Mitkä ovat nämä toimivaltaisten viranomaisten rajat? Olemme edellä todenneet, että kyseiset poikkeusluvat eivät ole tapahtuneet tarkoin valvotuissa oloissa eivätkä valikoidusti eikä nykyinen suojelutaso ole riittävä ja kestävä lajin suotuisan tason säilyttämiselle. Myöskään erityisen merkittävien vahinkojen kriteeri ei poikkeusluvissa täyty.

Lopuksi perustelumme näkemykselle siitä, että edellinen susipoikue Lapissa syntyi 50 vuotta sitten. Susipoikueiden dokumentointi Lapissa päättyi moottorikelkkojen käyttöönottoon. Viimeisimpiä dokumentoituja suden poikueita on ollut Lemmenjoen pari 1963 joka sai kolme poikasta (yksi naaras ja kaksi urosta; prof. E.Pulliainen 1974 Suomen suurpedot). Riistakeskuksen vastine ei  antanut täyttä varmuutta siitä, että Suomen Lapissa olisi syntynyt sen jälkeen poikuetta.

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piirin puolesta

puheenjohtaja Seppo Aikio                  toiminnanjohtaja Anna Bagge

Liite 1.

Taulukko IVALON PALISKUNNAN POROMÄÄRÄ 2010–2017 PORONHOITOVUOSITTAIN

Lähde: Poromies-lehdessä julkaistut ”Paliskuntien poromäärät ja talous”-taulukot, jotka julkaistaan vuosittain lehden numerossa 2.